Olen varmaan jotenkin viallinen, koska en ole koskaan ihastunut kehenkään

Mä olen samanikäinen ja olen ihastunut kahdesti. 14-vuotiaana ja 26-vuotiaana. Sinkkuna elelen ja vahvasti epäilen etten enää ihastu uudelleen. 

Niin olet.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen samanikäinen ja olen ihastunut kahdesti. 14-vuotiaana ja 26-vuotiaana. Sinkkuna elelen ja vahvasti epäilen etten enää ihastu uudelleen. 

Sinä olet sentään ihastunut muutaman kerran, itse en kertaakaan.

Ap

Mulla sama ja ikää 49. Varhaisteininä oli joku julkkisihastus, mutta eihän se ole oikeaa ihastusta kun ei sitä ihmistä edes tunne, tietää vain ulkokuoren ja kuvittelee loput. Tosielämässä en ole koskaan ihastunut keneenkään.

Olen silti 3 kertaa ollut parisuhteissa, pituudet vuodesta 4 vuoteen. Ajattelin kai, että minä olen vaan semmoinen hitaasti lämpenevä, jolle ei tule ihastusta, mutta ehkä se rakkaus kasvaa ajan kanssa kun ollaan yhdessä. Äitini sanoi olleensa sellainen isän kanssa, että alkuun oli vain järkiratkaisu, mutta muuttui rakkaudeksi joka on syvennyt vuosien myötä. Mutta mulla kävi niiden miesten kanssa toisin, seksi ei alkanut koskaan tuntua muuta kuin kotityöltä ja velvollisuudelta, ja yhä enenevässä määrin aloin kaivata omaa tilaa ja yksinoloa. En kenenkään kanssa pystynyt tämän takia esim. yhteenmuuttoa edes harkitsemaan, vaan pysyivät viikonlopputapailun tasolla.

Nykyään ajattelen, että olen kai melko aseksuaalinen ja aromanttinen. Että miehet ja parisuhteet ei vaan ole mun juttu. En ajattele että se olisi mikään vika tai ongelma. 

Kiitä onneasi. Mikään ei ole niin tyhmä kuin rakastunut nainen.

En mäkään, oon viisikymppinen nainen. En ajattele että se olisi vika, miksi olisi? Ei ole mitään velvollisuutta, että kaikkien pitäisi ihastua tai rakastua. Voi elää tyytyväisenä yksikseen, kuten itse olen tehnyt. Toki jos kovasti kaipaisi parisuhdetta tai perhettä, mutta kukaan mies ei sytytä tarpeeksi että voisi hänen kanssaan harkita, se voi olla sitten omien tavoitteiden kannalta ongelma eli siinä mielessä vika. Itse en ole koskaan kaivannut miestä tai perhettä, joten mulle se on neutraali tai jopa hyvä asia - eipä revi mitkään tunnekuohuilut mihinkään suuntaan.

En ole minäkään ihastunut koskaan. Uskoisin että ihastuminen on samankaltaista kuin saadessaan uuden lemmikin. Kun kissanpentu tuli taloon en voinut kuin hymyillä vaan jatkuvasti:) No ehkä ne perhoset vatsassa ei tuohon kyllä sovi, vaikka niitä oli kun kävin katsomassa pentua ensimmäistä kertaa. Jännitti hurjasti ja oli erilaista jännitystä kuin normaalisti.

Sinkkunainen 38

Et tietenkään ole viallinen. Ihmisiä on ja pitääkin olla erilaisia, monimuotoisuus on yksi ihmislajin vahvuuksista.

Olettaisin myös että ihastumisella eri ihmiset tarkoittavat aika erilaisia asioita. Itellä jatkuvat ihastumiset alkoi 5-6 vuotiaana ja jokainen varmaan ymmärtää että silloin ei ollut mikään loppuelämän parisuhde kuitenkaan mielessä.

En ole koskaan ihastunut mutta panetusta ja kiimaa kyllä jotain kohtaan. Ei hajuakaan millaista on ihastua. Ikää jo +50

Yksi tosi iso ihastus, joka kesti piinaavasti liki vuosikymmenen. Mutta tuokaan ei sitten tuntunut miltään kun kohtasi sen miehen vuosikymmenen jälkeen eli joku aivoperäinen juttu, olin silloin masentunut joten ehkä se jäi jotenkin kemikaalikoukkuun sopivasti.Kyse ei ollut mistään stalkkaamisesta tai muusta epänormaalista vaan siitä, että se henkilö tuli mieleen ns hiljaisissa hetkissä kun ei ollut virikkeitä.

Autistit ei yleensä ihastu

Älä välitä, en minäkään ja ikää 55. Hyvin tässä on silti elämässä pärjätty, ketään en ole etsimällä etsinyt. Se oikea tulee kohdalle jos on tullakseen.

Vertailun vuoksi Itse pelkään  että en pian ellen jo nyt en pysty aidosti ja oikeasti ihastumaan kehenkään. 

Olen n. kertaa ihastunut joitain kertoja jo uskonut, että toinenkin olisi kiintynyt minuunkin niin paljon, että haluaisi edetä kanssani niin, että yhdessä voisimme olla ja elää parisuhteessa. 

Rakastaa toista; antaa ja mahdollistaa rakkautta toiselle. Saada kokea hänenbrakkautensa.

Sen sijaan,että huomaisi kaiken ihastuksen ha kiintymyksen tunteen olleen vain omassa päässäni ja haaveissani ja unelmissani.

- Toinen saattaa kauniisti kyllä esittää että olisimme vastaisuudedsa ystäviä tai kavereitakin. - Joillekin tällainen latteasti sanotyuna lausahdus on korulause vailla syvempää merkitystä. Tai ehkä toive siitä  että en ryhtyisi vastaisuudessa hanklaksi.

- Joidenkin kans olen oikeasti edetä ja ollakin läheinen mutta olusi Se Yksi ja Erityinenkin enemmän kuin mukavaa löutää ja kohdata.

Mutta usksllanko enää tsi kykenenkö luottanaan ja uskomaan, että se olisi mahdollista? - Vai pilaanko mahdollisella omalla epävarmuudellani mahdollisuuteni lopullisesti.  

Hmm. Olen aiemmin ihastunut hyvin helposti ja heppoisin perustein. Nyttemmin työyhteisö koostuu naisista, asiakkaat ovat enemmäkseen naisia ja muutoinkin mieskontaktit siinä määrin vähäiet ettei edes ole ihastumisen mahdollisuutta.

Ihastuminen on aika kamalaa, saat kiittää onneasi että olet välttynyt. Itse olen harvoin ihastuvaa tyyppiä, mutta sitten kun se tapahtuu, se on todella voimakasta. Olen ihastunut tähän mennessä kaksi kertaa, toisen heistä kanssa päädyin suhteeseenkin ja se oli elämäni paras ja pahin kokemus samaan aikaan. Ihastuminen ei kyllä kauaa kestänyt vaan hyvin nopeasti kyse oli jo rakastumisesta, joka laittoi pään täysin sekaisin. En tiedä haluanko kokea sellaista enää uudelleen. Näin harvoin ihastuvana kumppanin löytäminen onkin melko vaikeaa, koska mikä on todennäköisyys että just se ihminen johon ihastut sattuu ihastumaan takaisin? Ei kovin suuri. Ja ilman ihastumista suhteessa ei mielestäni ole mitään pointtia.

Vertailun vuoksi Itse pelkään  että en pian ellen jo nyt en pysty aidosti ja oikeasti ihastumaan kehenkään. 

Olen n. kertaa ihastunut joitain kertoja jo uskonut, että toinenkin olisi kiintynyt minuunkin niin paljon, että haluaisi edetä kanssani niin, että yhdessä voisimme olla ja elää parisuhteessa. 

Rakastaa toista; antaa ja mahdollistaa rakkautta toiselle. Saada kokea hänenbrakkautensa.

Sen sijaan,että huomaisi kaiken ihastuksen ha kiintymyksen tunteen olleen vain omassa päässäni ja haaveissani ja unelmissani.

Voi, tämä on valtavan tavallista, yksipuolinen rakastuminen tai ihastuminen. Mä olen jo keski-ikäinen, ja olen ollut elämässäni 4 kertaa vahvasti ihastunut. Kukaan heistä ei ole kokenut vastaavasti minua kohtaan. Olen sitten yrittänyt seurustella sellaisten kanssa, johon en ole ihastunut, koska ilmeisesti minun "taso" ei riitä saamaan miehiä joihin ihastun, mutta jotenkin vaikea olla sellaisen kanssa joka ei yhtään seksuaalisesti sytytä eikä tunnu miltään. Olen päätynyt lopulta elelemään yksin mieluummin. Enää ei oikein ole haavettakaan molemminpuolisesta rakkaudesta.

Vierailija kirjoitti:

Ihastuminen on aika kamalaa, saat kiittää onneasi että olet välttynyt. Itse olen harvoin ihastuvaa tyyppiä, mutta sitten kun se tapahtuu, se on todella voimakasta. Olen ihastunut tähän mennessä kaksi kertaa, toisen heistä kanssa päädyin suhteeseenkin ja se oli elämäni paras ja pahin kokemus samaan aikaan. Ihastuminen ei kyllä kauaa kestänyt vaan hyvin nopeasti kyse oli jo rakastumisesta, joka laittoi pään täysin sekaisin. En tiedä haluanko kokea sellaista enää uudelleen. Näin harvoin ihastuvana kumppanin löytäminen onkin melko vaikeaa, koska mikä on todennäköisyys että just se ihminen johon ihastut sattuu ihastumaan takaisin? Ei kovin suuri. Ja ilman ihastumista suhteessa ei mielestäni ole mitään pointtia.

Joo, mulla myös menee pää ihan sekaisin ihastumisesta ja rakastumisesta. Ei yllättänyt, kun jostain Tieteen kuvalehdestä luin, että aivokemiallisesti se muistuttaa psykoosia osalla ihmisistä, jotka ihastuu voimakkaasti. 

Mä olen ihastuksissani tehnyt ihan älyttömiä tekoja. Karmein: laiminlyönyt lemmikeitäni, jotta saisin vaan olla yhdessä sen miehen kanssa joka on pakkomielle. Joo kyllähän ne koirat voi olla vaikka 16 tuntia keskenään, kun mun on ihan pakko päästä jollekin retkelle tai risteilylle tms. Sitten kun pää joskus kuukausien päästä toipuu ihastumisesta vasta tajuaa, mitä kamalaa tein, kuinka olen voinut tehdä sellaista rakkaille koirilleni. Samoin olen suostunut jäämään väkivaltaiseen suhteeseen, ja tulemaan rahallisesti hyväksikäytetyksi, koska ihastuminen vei järjen ja näki toivoa siellä missä sitä ei olisi pitänyt nähdä. Sekä luopunut käytännössä kokonaan omasta persoonallisuudestani ja tehnyt kaiken vain miellyttääkseni miestä ja hurmatakseni hänet, siis käytännössä koko ajan haistellut millaisesta ihmisestä hän tykkäisi, ja sitten esittänyt sitä hänelle räätälöityä roolia 24/7.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihastuminen on aika kamalaa, saat kiittää onneasi että olet välttynyt. Itse olen harvoin ihastuvaa tyyppiä, mutta sitten kun se tapahtuu, se on todella voimakasta. Olen ihastunut tähän mennessä kaksi kertaa, toisen heistä kanssa päädyin suhteeseenkin ja se oli elämäni paras ja pahin kokemus samaan aikaan. Ihastuminen ei kyllä kauaa kestänyt vaan hyvin nopeasti kyse oli jo rakastumisesta, joka laittoi pään täysin sekaisin. En tiedä haluanko kokea sellaista enää uudelleen. Näin harvoin ihastuvana kumppanin löytäminen onkin melko vaikeaa, koska mikä on todennäköisyys että just se ihminen johon ihastut sattuu ihastumaan takaisin? Ei kovin suuri. Ja ilman ihastumista suhteessa ei mielestäni ole mitään pointtia.

 

Joo, mulla myös menee pää ihan sekaisin ihastumisesta ja rakastumisesta. Ei yllättänyt, kun jostain Tieteen kuvalehdestä luin, että aivokemiallisesti

Mä en ole varsinaisesti tehnyt mitään sekopäistä, mutta se ihminen pyöri ajatuksissani 24/7 jopa siihen pisteeseen, että se vaikutti jo muuhunkin elämään. Olisin myös luultavasti jäänyt suhteeseen hänen kanssaan vaikka hän olisi tehnyt mitä tahansa. Paljon hän sanoi asioita joista olen jälkikäteen miettinyt, miten ihmeessä katsoin niitä silloin läpi sormien. Niin kamalalta kuin se kuulostaakin, tuskin edes fyysinen väkivalta olisi saanut minut lopettamaan suhdetta (näin ajatusleikkinä, hän ei siis ollut väkivaltainen). Normaalisti olen äärimmäisen itsenäinen ihminen mutta rakastuessa haluan olla sen ihmisen seurassa koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihastuminen on aika kamalaa, saat kiittää onneasi että olet välttynyt. Itse olen harvoin ihastuvaa tyyppiä, mutta sitten kun se tapahtuu, se on todella voimakasta. Olen ihastunut tähän mennessä kaksi kertaa, toisen heistä kanssa päädyin suhteeseenkin ja se oli elämäni paras ja pahin kokemus samaan aikaan. Ihastuminen ei kyllä kauaa kestänyt vaan hyvin nopeasti kyse oli jo rakastumisesta, joka laittoi pään täysin sekaisin. En tiedä haluanko kokea sellaista enää uudelleen. Näin harvoin ihastuvana kumppanin löytäminen onkin melko vaikeaa, koska mikä on todennäköisyys että just se ihminen johon ihastut sattuu ihastumaan takaisin? Ei kovin suuri. Ja ilman ihastumista suhteessa ei mielestäni ole mitään pointtia.

 

Joo, mulla myös menee pää ihan sekaisin ihastumisesta ja rakastumisesta. Ei yllättänyt, kun jostain

Mulla myös tätä, ja se karmein vaihe tulee, jos homma kestää niin kauan että ihastumisvaihe menee ohi. Sitten se oikea oma persoona ja omat tilan ja asiallisen kohtelun tarpeet alkavat ryömiä esiin, ja mies on täysin yllättynyt, että kuka tuo on, ei se tuommoinen ollut kun tavattiin ja tutustuttiin. Minä onnistuin jopa menemään naimisiin asti tällaisen villityksen vallassa. Uskoin jopa itse esim. muuttuneeni introvertista ekstrovertiksi miehen myötä. Pari vuotta kuluu, ja vähitellen sitten alkaa hiipiä esiin oman ajan ja tilan tarpeet, miehen monet tavat ja piirteet alkaa ärsyttää, ja siinä sitä sitten huomaa olevansa naimisissa kaikella tapaa täysin epäsopivan ihmisen kanssa. Kiitos ihastumisen, mikä vei järjen ja arvostelukyvyn.

Et sinä ole viallinen. Olet luultavasti vain aseksuaali