Lue keskustelun säännöt.
Häpeän itseäni ja sanomisiani päivittäin, onko mitään tehtävissä?
25.04.2024 |
Aloitan ilmeisellä seikalla: en ole enää nuori, vaan melkein nelikymppinen ja tämä häpeän tunne on ollut aina olemassa ja vain pahentunut iän myötä. Koen toisiaan aivan järjetöntä itsehäpeää. Ahdistun helposti sosiaalisissa tilanteissa ja yritän masteroida niitä täyttämällä hiljaisuutta jollain älyttömillä vitseillä ja ihan joka kerta vatvon tilanteita jälkikäteen ja mietin, miten tyhmiä taas päästin suustani ja toivon, ettei kukaan loukkaantunut hassuttelustani. Saatan vatvoa näitä todella pitkään. Haluaisin tehdä aina hyvän vaikutuksen ja olla helposti lähestyttävä ja ennen kaikkea tykätty ja luonteva muiden seurassa, mutten ole. Siksi yritän aina löytää yhteyden vitsailemalla. Huomaan myös, että keskityn niin omaan suoritukseeni vaikka kahvipöydässä, etten oikeasti edes kuuntele mitä muut sanovat, kun hermoile vain siitä, että osaan itse sanoa jotain. En ole supliikki lainkaan, enkä koe juttujeni olevan kuuntelemisen arvoisia, joten yritän kuumeisesti keksiä jotain kiinnostavaa sanottavaa.
Miten hitossa muutan itseäni? Inhoan tätä piirrettä ja se nujertaa mut ja vähäiset sosiaaliset suhteetkin, kun ne ovat niin ahdistavia. Haluan vain olla ihana, ystävällinen ja tykätty ja että ihmiset nauttisivat seurastani.
Kommentit (17)
Ehkä kaipaisin ennemmin apua siihen, etten mokailisi hermostuksissani jatkuvasti sosiaalisissa tilanteissa. Tunnen olevani täysin epäonnistunut ihminen ja läheinen, kun en vaan osaa keskustella sujuvasti ja olla rennosti. Järjestin hiljattain juhlat ja petyin itseeni emäntänä, kun en esim. tajunnut esitellä entuudestaan toisilleen tuntemattomia vieraita tai ohjeistaa tarjoiluista tai pitää yllä soljuvaa keskustelua. Heitin tyhmiä läppiä ja pelkään, että porukka pitää mua loukkaavana moukkana. En mitään pahantahtoista tietenkään koskaan sano mutta joku voi kuitenkin loukkaantua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteen. Mutta oikeesti hei, kukaan ei kiinnitä suhun niin paljon huomiota, ihmiset puhuu ja puhe jatkuu. Harva muistaa mitä kukin kulloinkin sanoi. Mutta ymmärrän, oon vähän samanlainen jään miettimään mitä itse sanoin, kun pitäis miettiä koko keskustelun kokonaisuutta. Ja itse aina ajattelen, pitkä ura takana, siihen mahtuu ylä ja alamäkiä. Kukaan ei välitä, paitsi itse.
Unohtaa vaan äkkiä ja kohti seuraavaa munausta Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kaipaisin ennemmin apua siihen, etten mokailisi hermostuksissani jatkuvasti sosiaalisissa tilanteissa. Tunnen olevani täysin epäonnistunut ihminen ja läheinen, kun en vaan osaa keskustella sujuvasti ja olla rennosti. Järjestin hiljattain juhlat ja petyin itseeni emäntänä, kun en esim. tajunnut esitellä entuudestaan toisilleen tuntemattomia vieraita tai ohjeistaa tarjoiluista tai pitää yllä soljuvaa keskustelua. Heitin tyhmiä läppiä ja pelkään, että porukka pitää mua loukkaavana moukkana. En mitään pahantahtoista tietenkään koskaan sano mutta joku voi kuitenkin loukkaantua.
Ainakin yrität :) pidemmän päälle ei se auta kuin alkaa kaivella, mitä ahdistuksen/hermostuneisuuden pohjalla on, ja sitten miettiä, miten voit korjata asioita ja alkaa ottaa niitä askelia. Lue aiheesta ja harjoittele. Ota kokemukset oppitunteina, esim. seuraavissa juhlissa tiedät, mitä tehdä. Ja niissäkin voi edelleen tulla asioita, joita et tajunnut ajatellakaan, mutta seuraavalla kerralla teet. Se voi olla hauskaakin ja innostavaa "kasvaa ihmisenä", kunhan ensin kestää oman osaamattomuuden. Minä ainakin arvostan, kun epätäydelliset ihmiset pyrkivät vähän kerrassaan parempaan :) Se kertoo, että ne ihmiset välittävät toisista. On paljon moukkia, joita ei voisi vähempää kiinnostaa, miltä heidän käytöksensä toisista tuntuu ja joilla ei ole aikomustakaan koskaan muuttua.
NELIKYMPPINEN EI OLE VANHA !
nimim. 65-wee mummeli, joka 20 vuoden takaisia kuvia katsellessaan päivittelee, että "olinpa mie silloin vielä niin nuori, vaikka kuvittelin silloin olevani ikäloppu"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei niitä sinun juttujasi kukaan kuuntele ja jos kuuntelee, niin ei muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
5 ensimmäistä viestiä vaikuttaa ihan samalta näppäimistötä tulleilta.
Yleensä tuo vähenee iän myötä, mutta kun näin ei ole käynyt niin olet jäänyt vaille niitä korjaavia kokemuksia ja/tai altistunut ajoittain niille hajoittaville kokemuksille.
Tuo vatvomaan jääminen on monesti oire turvattomuuden tunteesta. Vatvomisen aiheella ei ole niinkään väliä, mutta häpeä siitä mitä teki/sanoi tms on helpompi tunnistaa ja yhdistää itsetuntoon.
Eikä vaivaasi ole olemassa mitään hokkuspokkusta, mutta kaikki mahdollisuudet toipua.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipaat itsetunnon kohotusta, jotta pääsisit tuosta ylianalysoinnista ja miellyttämisen tarpeesta.
Yritä niissä tilanteissa keskittyä hengittämään. Sinä olet yhtä arvokas kuin kaikki muutkin, sinä saat olla epävarma ja ahdistunut. Sinä olet turvassa vaikka kaikki eivät pitäisi sinusta. Harjoittele itsemyötuntoa. Tuollainen pelko ja häpeä ja hyväksynnän janoaminen ovat luonnollinen seuraus siitä miten sinua on jossain menneisyydessä kohdeltu, miten sinuun on suhtauduttu. Hengitä. Tiedosta että se pirteän vitsailijan ja viihdyttäjän rooli ei ole hyvä keino pärjätä ahdistuksen kanssa. Jos mahdollista poistu liian ahdistavasta tilanteesta, kun tuntuu että kontrolli tekemisiin ja sanomisiin alkaa mennä, poistu vaikka vessaan keräämään itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lue ketju siivosin adiakkaiden jälkiä 2 tuntia
Lue vaikka Ben Malisen kirja aiheesta.
Et ole ainut mutta asiaa pitää käsitellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kommenteista ja neuvoista! Olen aina ollut sitä mieltä, etten minä tai juttuni ole kiinnostavia. Olen introvertti ja kavereita on aina ollut vähän, viihdyn yksin. Pelkään aina mokaavani ja erityisesti sitä, että minut jotenkin petetään, minusta puhutaan tai ajatellaan huonoa. Kuulostaa tosi rasittavalta mutta tämän sain tongittua mieleni perukoilta. Olen myös viimeisten parin vuoden aikana menettänyt molemmat vanhempani ja heidän jälkeen läheisiä on ollut entistä vähemmän. Näiden vähien läheisten haluan kipeästi pysyvän elämässäni ja juuri heidän seurassaan jännitän ja haluan tehdä ns. täydellisen suorituksen, jotta yhteys heihin säilyy ja he haluavat viettää aikaa kanssani. Tämä sama lörpöttelyongelma on aina, kun haluan tehdä vaikutuksen tai esiintyä parhaimmat puoleni esiin tuoden töissä. Persiilleen menee joka kerta ja päädyn hölöttämään jotain turhaa ja sitä vatvotaan sitten yötä myöden. Jos olen tuppisuuna, ajattelen etten merkitse sitäkään vähää ja yritän siksi jotenkin keventää tunnelmaa. Tähän on tultava muutos.
Haluaisin muutenkin muuttua jotenkin välittömäksi ja aidosti iloiseksi ja sellaiseksi jonka seurassa ihmiset viihtyy. Olen vaan umpisurkea keskustelemaan enkä uskalla kysellä ihmisiltä mitään, kuten sellaiset sulavat keskustelijat tekevät. Pelkään aina vaikuttavani uteliaalta tai loukkaavalta. Siksi varmaan päädyn hassuttelemaan hiljaisuutta välttääkseni.
Eli ongelmana olematon itsetunto ja kova hylkäämispelko. Valitettavan yleinen ongelma.
Sosiaalisuus ja sosiaaliset suhteet ovat yliarvostettuja, ja jos niiden jatkuminen oikeasti on "tempuistasi" kiinni, eivät nämä ihmiset ole seurasi arvoisia. Yritä yrittää vähemmän, jos mahdollista.
Kyllähän sinä pystyt valitsemaan, vatvotko niitä sanomisiasi vai et. Jos se vatvominen kerran aiheuttaa häpeää ja kärsimystä, miksipä et sanoisi mielellesi jämäkästi EI, nyt ajatellaan muita asioita, jos alkaa päässä mennä päälle se sanottujen vatvomis -levy. Jos omin avuin ei ajattelun muuttuminen onnistu, kognitiivisesta psykoterapiasta voi saada myös tehokasta apua tällaisiin.