Lue keskustelun säännöt.
Mitä pitää tehdä äidille, joka antaa ohjeita 40-vuotiaalle?
25.04.2024 |
Jatkuva painostus, miten pitää elää ja toimia. Minulla on 3 lasta. Eivät ole enää pikkulapsia. Saan ohjeita heidän kasvattamiseensa, eikä niissä ohjeissa ole välillä järjen hiventä. Esimerkki: Sen x:n pitää hakea kesätöitä naapurikaupungista, kun ei saanut kesätöitä täältä. Puhu sinä sille. Kun laitoin viestiä, että eihän tuossa ole järkeä, miten se jostain naapurikaupungista saa töitä, kun omia kuntalaisia yleensä palkataan ja toiseksi ostaa bussilippu ja kausikortti maksaa 130€/30 pv. Kertalippu noin kympin. Kesätyöntekijän palkka saattaa olla vähän päälle 400€ kahdesta viikosta. Ei siinä minusta ole järkeä. Äitini mielestä on järkeä.
Saan myös jatkuvasti ohjetta, mitä pitää hankkia. Meidän kahvinkeitin on kuulemma huono, osta uusi. Tulee kymmenen viestiä, millainen on hänestä hyvä. Hän voi puuttua vaatteisiin. Minulla on ihan vääränlaiset vaatteet, pitäisi ostaa sellaista ja tällaista. Viimeksi ohjeisti ostamaan kevätkeleille kevättoppiksen. Laitoin viestin, että en tarvitse ja älä huolehdi, kaapissa on vaatteita. Hänen mielestään ei ole keleihin sopivaa, kun on vain ohutta takkia ja paksua toppatakkia. Laitoin viestin, että minun takit on juuri oikeanlaisia.
Mitä tuolle ihmiselle pitää tehdä? Kun hän jäi eläkkeelle, elämänpiiri kapeni ja nyt on ollut aikaa miettiä koko ajan meidän asioita. Tiedän että varmaan kävisi useammin kylässä, mutta minä en jaksa, kun se haluaa kontrolloida kaikkea. Pääsiäisenä oli yön yli ja huomasin, että se oli minulle liikaa. Tietysti on lasten synttäreitä ja vastaavia, kun pitää päästää meille kylään, mutta minä en oikeasti jaksa tuota käytöstä. Kun puhuin hänelle noin vuosi sitten, että anna olla, ei koko ajan tarvitse ohjeistaa, hän sanoi tarkoittavansa vain hyvää. Täysin sokea omalle kontrolloinnilleen.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Antaa neuvoa, myönnellä ja olla kohtelias, mutta ei tietenkään tarvi tehdä mitä äiti neuvoo. Näin minä teen oman kohta 80 v äitini kanssa. Hänellä on loputtomasti mielipiteitä miten mun pitäisi pukeutua, laihduttaa tai lihoa vähän, laittaa hiukset, millaiset verhot pitää olla mihinkin vuodenaikaan, miten siivota, miten pitäisi löytää mies. Minä vaan joo, hmm, aivan, menee korvasta sisään toisesta ulos. Ei se minua mitään haittaa että hän kertoo omia näkemyksiään. En todellakaan ala vanhan ihmisen kanssa noin mitättömistä riitelemään.
Ei siitä riidellä tarvitsekaan. Harventaa vain tapaamisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle äiti on sanonut lähiaikoina, että en saa nukkua päiväunia klo 18 aikaan ja ettei kannata ottaa työtä, joka on kaukana kodista.
Olen 43
Ai kamala. Nauroin ääneen. Minulle on sanottu myös, että älä nuku päiväunia, yöunet menee. Kun soittaa, saattaa kysyä, olitko nukkumassa. Vastaan joka kerta, että en ollut (vaikka olisin ollut). Minun ongelmani on se, että joudun heräämään klo 05.15. Asun yksin. Käytän koirat puolen tunnin lenkillä ja syön jotain. Lähden töihin klo 06.25 ja työpäivä alkaa klo 07.00. Koska aamut on niin aikaisia, monesti väsyttää noin kolmen-neljän maissa iltapäivällä, mutta lyhyetkin päiväunet virkistää niin, että jaksan valvoa ja pystyn tekemäänkin jotain illan aikana. Se joka ei ole ikinä herännyt klo 05.15, tuskin ymmärtää, että iltapäivällä saattaa jo väsymys iskeä.
Vierailija kirjoitti:
Äitisi voi olla hiukan yksinäinen ja siksi yrittää olla vähän liikaakin läsnä
Pystytkö mitenkään olemaan hänen seuranaan muulla tavoin, menisitte vaikka elokuviin tai jonnekin museoon?
Oletko hullu? Eri
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään. Ole kiitollinen, että sinulla vielä on äiti. Kun ei enää ole, tulet kaipaamaan hänen neuvomisiaan riippumatta siitä, mitä mieltä olet niistä nyt.
Tuskin, tulee koko loppuikänsä katumaan niitä vuosia, kun eli kynnysmattona jonkni omituisen sosiaalisen paineen takia.
Koska mun äiti on lisäksi ilkeä niin en voi olla yhteydessä ollenkaan. En jaksa enää kuunnella v* ttuiluaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tääsä juuri 97v pappa vanhainkodissa suri kun eläkkeellä oleva tytär käy risteilylla eli tuhlaa rahaa, tuhlaa vielä hänenkin rahansa kun hän kuolee.
Samaistun täysin tarinaasi. Kaiken puuttumisen ja neuvomisen lisäksi äitini on äksy ja kiukkuinen. Olen 53 v ja äitini 84 v. Raskasta seuraa, en jää häntä kaipaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta minullepa niitä ohjeita kodinhoidosta ja lastenhoidosta ja uran tekemisestä ja asuinpaikasta jne. jakaa APPIUKKO, joka ei ole ikinä siivonnut, laittanut ruokaa, hoitanut lapsia, tehnyt uraa, asunut muuta kuin samassa tuppukylässä jne.
Se se vasta kuulkaa ärsyttävää on, että vieras ukkeli seisoo rinta rottingilla kodissasi ja neuvoo ja opastaa 24/7.
Nyt he sitten, appi ja anoppi, ihmettelee, miksi me ei enää kutsuta heitä kylään.
Mun äiti kans määrää/yrittää määrätä kaiken. Jos en tottele niin rähisee. Kaikki pitää tehdä hänen tavallaan koska se on ainoa oikea. Onneksi asun eri kaupungissa. Isäni joi itsensä kuoliaaksi ja nyt veljeni, joka asuu äidin naapurissa, tekee samaa. Sitten on näemmä mun vuoro. N57
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo on luultavasti luonteenpiirre. Minulla oli tuollainen kaveri, joka neuvoi ihan joka asiassa. Oli ihan hemmetin rasittavaa ja siksi ei olla enää tekemisissä. Ei sellaista jaksa, ettei voi koskaan keskustella normaalisti vaan jokaisesta asiasta tulee hirveä neuvovyöry.
Minulla on myös ollut tällainen kaveri. Eikä tällä ollut mitään rajaa sen suhteen missä asioissa neuvoi. Neuvoi mitä kannattaa pukea milläkin ilmalla lapselle päälle, vaikka tiesi, että olin ollut 10v töissä päiväkodissa ja hänen lapsensa olivat nuorempia kuin minun. Hän veti paikallisessa jumppaseurassa lasten jumppia, joten ehdotti, että tekisi minulle treeniohjelman, kun juoksin ja kävin salilla. Kilpailin juoksussa 26-vuotiaaksi saakka, joten en ehkä kaivannut lasten jumppaohjaajan ohjeita tässä.
Luulen, että tälle ihmistyypille on vain tärkeintä saada neuvoa eivätkä ne kykene hahmottamaan tarvitseeko toinen ihminen niitä neuvoja vai ei.
Mun äiti rakastaa neuvomista. Olen neljänkymmenen ja äitini päälle seitsemänkymmentä. Äiti paasaa ja papattaa kaikesta. Olen sanonut suoraan, että en haluan neuvoja. Suuttui minulle ja myöhemmin valitti, että olen outo ihminen kun en halua neuvoja. Äitini jankkaa ja komentelee isääni koko ajan. Kaiken pitäisi tapahtua hänen tahdissaan. Luulee myös olevansa vielä nuori ja lähtiessään kävelylle, kävelee hirveällä vauhdilla alkuun ja sitten voimat loppuu kesken kaiken. Ei siis ymmärrä ottaa rauhallisemmin, jotta jaksaisi pidempään. Jotenkin tuntuu, että hän on järkyttynyt ajan kulusta ja luulee hallitsevansa aikaa komentelemalla aikuisia lapsiaan ja olemalla urheampi kuin onkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti kans määrää/yrittää määrätä kaiken. Jos en tottele niin rähisee. Kaikki pitää tehdä hänen tavallaan koska se on ainoa oikea. Onneksi asun eri kaupungissa. Isäni joi itsensä kuoliaaksi ja nyt veljeni, joka asuu äidin naapurissa, tekee samaa. Sitten on näemmä mun vuoro. N57
Hyvin tyypillistä käytöstä riippuvuuteen sairastuneen omaiselle. Ihminen haluaa kontrolloida ja yrittää käyttää valtaa, kun on isommat murheet, joihin ei pysty vaikuttamaan. Päihdesairaudet ovat yleensä koko perheen sairauksia, jotka aiheuttavat häpeää, huolta, voimattomuutta, pelkoa, ahdistusta, toivottomuutta, pakenemista, ylisuorittamista. Nuo tunteet eivät mene pois ajattelemalla valoisasti, vaan yleensä paha olo purkaantuu negatiivisilla tavoilla, joka kohdistuu joko itseen tai läheisiin.
Narsistisia piirteitähän nuo ovat. Normaali ihminen ei puutu aikuisen lapsen elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä pidä yhteyttä, jos se kuormittaa. Ei tuossa oikein muuta voi, jos asiasta on keskusteltu useita kertoja, mutta ei vaan mene jakeluun, että tuollainen pitää lopettaa. Rajat saa vetää.
Tiedän tunteen. Jotkut ovat luonteeltaan dominoivia ja kontrolloivia. Minun äitinikin on, ja siihen vielä epävakaus päälle. On kultainen, mutta kyllähän se syö ihmistä, ettei tiedä milloin vetää päivien raivarit siitä, jos ei suostukaan kontrolloitavaksi. Esim. veti päivien marttyyrikilarit ja syyllistämiset sairastuttuaan koronaan, kun halusin siirtää hyvän syyn vuoksi näkemisiä vähintään viikolla.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on luultavasti luonteenpiirre. Minulla oli tuollainen kaveri, joka neuvoi ihan joka asiassa. Oli ihan hemmetin rasittavaa ja siksi ei olla enää tekemisissä. Ei sellaista jaksa, ettei voi koskaan keskustella normaalisti vaan jokaisesta asiasta tulee hirveä neuvovyöry.
Onkohan tämä joku omituinen narsismin muoto? Se neuvoja kuvittelee ilmeisesti tietävänsä ja osaavansa kaikki asiat paremmin kuin muut ja sen päälle vielä elää harhakuvitelmassa, että muut haluavat kuulla niitä hänen neuvojaan jatkuvasti? Jännä ilmiö.
Meillä on sitä, että korostetaan ikää. Vähän kuin seitsemänkymppinen olisi kaikessa automaattisesti paljon parempi ja kokeneempi kuin 45-vuotias. Mua neuvotaan työasioissakin. Kun vaihdoin työtä, sain kuulla paasausta, että kyllä se olis nyt oikea aika pyytää kunnon palkanlisä. Ei mene perille, kun selitän, että ajat ovat muuttuneet ja samasta työtehtävästä maksetaan yleensä samaa palkkaa, eikä niin, että jokainen neuvottelee töihin mennessään eri palkan. Mun isä on kuulemma saanut 70-luvulla 2 markkaa tunnilta enemmän kuin muut, mutta oli ollut ahkerampikin. Pitää osata perustella, mulle sanoivat lapsuudenkodissa.
Ei kannata erota, parempaa et löydä. Tuollaisen ohjeen sain myös. Loukkaahan se, jos minua pidetään niin huonona, etten voi saada parempaa kuin itsekkään luuserin, jota ei kiinnosta työnteko eikä raha-asiat. Mielestäni katselin ihan liian pitkään sitä itsekeskeistä touhua ja velttoilua, mutta omien vanhempieni mielestä ei kannata erota, kun en saa parempaakaan.
Oltiin viikonloppuna teatterissa 7 hengen seurueella. Kun valot alkoivat himmetä esityksen alkamisen merkiksi, huikkasi anoppini pojallensa että Pekka, laitapa puhelin äänettömälle kun ollaan teatterissa! 😁
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Jotkut ovat luonteeltaan dominoivia ja kontrolloivia. Minun äitinikin on, ja siihen vielä epävakaus päälle. On kultainen, mutta kyllähän se syö ihmistä, ettei tiedä milloin vetää päivien raivarit siitä, jos ei suostukaan kontrolloitavaksi. Esim. veti päivien marttyyrikilarit ja syyllistämiset sairastuttuaan koronaan, kun halusin siirtää hyvän syyn vuoksi näkemisiä vähintään viikolla.
Mulla on samanlainen äiti. Ei olla sattuneesta syystä tekemisissä enää. En suostu enää siihen rooliin, mikä oli lapsena, että mun täytyy olla varpaillaan aina ennakoimassa, että millähän päällä se mutsi sattuu tänään olemaan ja ottaa sitten noita sen järjettömiin mittasuhteisiin paisuvia kilareita vastaan mitä typerimmistä asioista.
Toi kultaisuuskin on oikeasti vain manipulointitaktiikka. Sillä luodaan itselle turvallisuudentunnetta miellyttämällä muita ja luomalla tietynlaista mielikuvaa järjestelmällisesti. Sitten kun mairittelulla ja miellyttämisellä ei saadakaan haluamaansa lopputulosta, esiin astuu sitten se oikea luonne ja alkaa noi kilahtelut, uhriutuminen ja syyllistäminen. Koska sisimmässään sitä kilttiä vituttaa se toisten miellyttäminen, mutta tekee sitä silti, että saa hyväksyntää ja turvantunnetta.
Siitä kiltin roolista sitten kasautuu tuollaista ihmeellistä katkeruutta ja kaunaa sisuksiin, vaikka kukaan ei ole pyytänyt noin toimimaan vaan se on oma valinta. Tai oikeastaan se on varmaan selviytymiskeino, joku lapsena opittu, josta ei osata irrottautua. Sitten kun sitä katkeruutta on tarpeeksi kerännyt sisälleen, niin epäreilusti puretaan se kasaantunut kauna tollasina räjähdyksinä toisten silmille.
En jaksa tuollaista vuoristorataa. Enkä sitä, että kehitetään vaikka tyhjästä joku turha draama, että saa oman pahan olon oksennettua muiden päälle.
Tuo on luultavasti luonteenpiirre. Minulla oli tuollainen kaveri, joka neuvoi ihan joka asiassa. Oli ihan hemmetin rasittavaa ja siksi ei olla enää tekemisissä. Ei sellaista jaksa, ettei voi koskaan keskustella normaalisti vaan jokaisesta asiasta tulee hirveä neuvovyöry.