Ettekö te ymmärrä, että sairaaloiden sulku ja sote-palveluiden alasajo maaseudulla olisi väistämätöntä, oli hallituspohja mikä vaan?
Suomen ja varsinkin Suomen maaseudun väestörakenne on tällä hetkellä sellainen, että hoidokkeja riittää vaikka kuinka, mutta työikäisiä ihmisiä ei juurikaan ole. Tämä on jo ilman sote-alueiden alkua johtanut saatavuusongelmiin kaiken maailman peräkylissä, joka on omalta osaltaan johtanut tähän kalliiseen vuokralääkäri ja -hoitajarumbaan.
Kyllä, nykyinen hallitus olisi voinut toimia toisin soten rahoituksen osalta, mutta jokaisessa kunnassa ei tulevaisuudessa tule olemaan terveyskeskusta, se on ihan selviö jo ja politiikalla voidaan vaikuttaa siihen häviävän vähän.
t. demari
Kommentit (27)
Eihän niitä palveluita sinällään olla alasajamassa ne palvelut vain siirtyy maalla asuvillakin sinne kaupunkiin. Kellä muutaman kymmenen kilometrin päähän, kellä vähän kauemmas. Sitten kun joku sairaala täytyy siirretään seuraavaan jne tai todetaan että ei voida ottaa uusia asiakkaita tulivat ne sitten vaikka 500 m päästä.
Kyllä maaseudun terveyskeskuksia on jo suurin määrin purettu jo edellisen hallituksen aikana. Joskus meidän mökkikylälläkin oli Attendolta ostettu tk-lääkäri tyhjän panttina, kun ehkä yksi tai kaksi asiakasta kävi päivässä. Silloin vielä oli kuntajaot, niin mökkiläisiä sinne ei tietenkään huolittu. Valtio vissiin maksoi siitä lystistä valtaosan.
Paikallinen mökkinaapuri kertoi, että ennen pääsi lääkäriin omassa kylässä, ja kun se lopettetttiin, naapurikylässä ja kun sekin lopettiin, niin nyt ajaa siten Sotesairaalaan. Ei sinne hirmuisen pitkä matka ole.
Kun aikojen alussa mökki ostettiin, kauppa oli 300 metrin päässä, se lopetti, niin kauppa oli kylällä ja nyt kylälläkin on vain elintarvikekioski.
Kyllä maaseutu tyhjenee.
No, tilannehan oli vuosikymmeniä se, että pikkukunnat järjestivät lukiot ja ylioppilaat siirtyivät sitten isompiin kaupunkeihin opiskelemaan ja työskentelemään. Nyt nämä ylioppilaat sitten verorahoillaan kustantavat entisen kuntansa vanhainhoitoa, joko kuntaliitosten kautta tai tällä sote-mallilla.
koko sote voohotus oli kepusta lähtöisin meni todella pieleen kuin kepu pernerin taksi uudistuskin. nyt on pakko uskoa kepu pettää aina ensin tuli kakka laki sitten kaivos laki kaikki kepua empä enää ikinä äänestä kepua. saarikko hymisteli kaikki käy saanhan olla ministerinä saanhan. nyt oppositiossa arvostelee oikeisto hallitusta hei haloo olen äänestänyt oikeisto kepua. yhtykää vihreisiin saatte ehkä 6% hulppean ääni saaliin. entiset äänestäjänne olette tarmokkaasti karkoittaneet
Jotenkin rakenteellinen vika, että kaikki palvelut ja työpaikat viedään pois maaseudulta. En vaan ymmärrä, miksi ihmiset tungetaan muutamaan kasvukeskukseen ja iso maa on muuten tyhjillään. Ilmeisesti markkinatalous...
Vierailija kirjoitti:
Kyllä maaseudun terveyskeskuksia on jo suurin määrin purettu jo edellisen hallituksen aikana. Joskus meidän mökkikylälläkin oli Attendolta ostettu tk-lääkäri tyhjän panttina, kun ehkä yksi tai kaksi asiakasta kävi päivässä. Silloin vielä oli kuntajaot, niin mökkiläisiä sinne ei tietenkään huolittu. Valtio vissiin maksoi siitä lystistä valtaosan.
Paikallinen mökkinaapuri kertoi, että ennen pääsi lääkäriin omassa kylässä, ja kun se lopettetttiin, naapurikylässä ja kun sekin lopettiin, niin nyt ajaa siten Sotesairaalaan. Ei sinne hirmuisen pitkä matka ole.
Kun aikojen alussa mökki ostettiin, kauppa oli 300 metrin päässä, se lopetti, niin kauppa oli kylällä ja nyt kylälläkin on vain elintarvikekioski.
Kyllä maaseutu tyhjenee.
Nythän tilanne on se että maaseudulle jää ne jotka siellä pystyy asumaan. Ne esim. vanhukset jotka tarvitsee palveluita ja joilla ei ole mahdollisuutta oman auton käyttöön muuttaa kaupunkeihin lähelle niitä palveluita (joita ei kylläkään ole edes siellä kaupungissa sote sektorilla riittävästi) tai/ja käyttävät liikkumiseen yhteiskunnan tarjoamia palveluita takseja (kela-korvauksin) ja palveluliikennettä yms.
Kohta perustetaan siis mummo- ja pappaghettoja johonkin suurten kaupunkien rupualueille. Niitä vain sanotaan yhteisöllisen asumisen asumisyksiköiksi. Tämä siksi, että silloin niissä ei tarvita henkilöstömitoitusta eikä yöhoitajaa. Sinne vaan keskenään vaihtamaan toistensa vaippoja. Työhän on tunnetusti vapauttavaa, varmaan myös kuntouttavaa.