Romanien koulutustaso nousee kohisten
Senja Valentin kertoo, että lähes parikymmentä romaninuorta on lähivuosina valmistumassa ammattiin. Osaajia saadaan useille aloille: cateringiin, logistiikkaan, tekniikkaan sekä sosiaali- ja terveysalalle.
Mahtava juttu. Työllisiä tarvitaan Suomeen lisää.
https://www.munoulu.fi/ihmiset/romanien-koulutustaso-nousee-kohisten-mu…
Kommentit (68)
Onko kulmahousuilla mikään muka muuttunut? Lapsilisien loputtua suoraan eläkkeelle.
Ukot myyvät varastettuja kelloja helluntaisrk:n pihassa ja naiset kaupittelevat käsitöinään kapasta pöllimiään kiinalaisia pikkuliinoja.
Vierailija kirjoitti:
Sho what, suurin osa heistä on ihan kunnon kansalaisia ja kun pääsevät työelämään niin ihan yhtä ahkeria työntekijöitä kuin muutkin suomalaiset. Ylipäätään on ollut tyhmää tuomita kokonainen kansanryhmä pienen huonosti käyttäytyvät vähemmistöosan takia. Ennen vanhaa romanit olivat tärkeä osa maaseudun kiertolaistaloutta ja muodostivat suurimman osan tilojen rengeistä ja piioista ennen kuin maatalouden koneellistuminen vei heiltä työpaikat.
Milloin olet kuullut yhdenkään romaninaisen olleen jossakin piikana? Lapissa oli ollut jossakin metsäkämpällä talven kokkina, mutta muista en ole koskaan kuullutkaan.
Kulkijoilla ei todellakaan ollut mahdollisuutta käydä koulua ja vieläkin on elossa niitä romaneja, jotka tuskin oppivat lukemaan.
Markus Isberg oli saanut 60-luvulla vakituisen työpaikan ja se oli ollut ihme. Oli sen homman jättänyt ja on edelleen yksi harvoista elossa olevista sen vuosikymmenen laulajista, ja on ansainnut elantonsa siinä ammatissa. Ja laulaja oli muuan omien sanojensa vuoksi "maailman ainoa työuupumuksen vuoksi sairaalaan joutunut romani".
Kaikista suomen romaneista pari kymmentä käy amiksen ja loput nostaa kelan rahaa ja tuet myös Ruotsista.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kansallispuvun kanssa eivät pääse eivätkä mahdu baarin tiskin tai palvelutiskin taakse, mutta saavat syrjimisestä jopa 50.000 e, kun vievät asian oikeuteen.
Ihan aiheesta vievätkin. Ihmistä, kun ei saa syrjiä uskonnon, etnisen taustan, ihon värin, vakaumuksen tai muun vastaavan perusteella. Lopulta hyvin yksinkertainen asia, mutta nähtävästi osalle ihmisistä kuitenkin liian vaikea tajuta.
Höpö höpö. Vapaa-ajallaan voi kukin kulkea missä tahansa naamiaisasuissa haluaakaan, mutta töissä ollaan niissä tamineissa mitkä työnantaja sallii työntekoon sopiviksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kansallispuvun kanssa eivät pääse eivätkä mahdu baarin tiskin tai palvelutiskin taakse, mutta saavat syrjimisestä jopa 50.000 e, kun vievät asian oikeuteen.
Ihan aiheesta vievätkin. Ihmistä, kun ei saa syrjiä uskonnon, etnisen taustan, ihon värin, vakaumuksen tai muun vastaavan perusteella. Lopulta hyvin yksinkertainen asia, mutta nähtävästi osalle ihmisistä kuitenkin liian vaikea tajuta.
Ei kaikki suomalaisetkaan pääse kaikkiin baareihin vai pääseekö jo nykyään? Ulkonäön mukaan on ainakin ennen mennyt.
Jos et näytä vantaalaiselta vaaratukka-väritetyltä tatuoidulta kallulta, niin kyllä pääset vai mitä meinaat? Ehkä Espan viini-baareihin ei pääse Prisman verkkareissa ja hyvä niin kai.
Vierailija kirjoitti:
Ohis havaintona: miksi autoa ajaa romaneissa useammin nainen kuin mies? Ainoa,joka osaa perheessä lukea ja kirjoittaa autokoulun verran?
Nainen on saanut pari pilleriä/huumeita vähemmän?
Vierailija kirjoitti:
Oppiiko jokainen siis lukemaan ?
Oppivelvollisuus koskee Suomessa jokaista ja useimmilla romaneilla on nykyään vakituinen asuinpaikka toisin kuin viime vuosisadalla. Jos ei opi lukemaan, sen syy on jossakin muualla eli sama kuin muillakin.
Vierailija kirjoitti:
Ohis havaintona: miksi autoa ajaa romaneissa useammin nainen kuin mies? Ainoa,joka osaa perheessä lukea ja kirjoittaa autokoulun verran?
Havaintosi on 70-luvulta. Nykyisin nainen istuu autossa odottamassa, kun kuskina oleva mies on jossakin omilla asioillaan.
Romaninaiset käyttävät töissä tavallista pitkää mustaa hametta, vaikka muualla on perinneasu. Olenko tosiaan ainoa, joka on sellaisia tavannut?
Vierailija kirjoitti:
Onko kulmahousuilla mikään muka muuttunut? Lapsilisien loputtua suoraan eläkkeelle.
Ukot myyvät varastettuja kelloja helluntaisrk:n pihassa ja naiset kaupittelevat käsitöinään kapasta pöllimiään kiinalaisia pikkuliinoja.
Varastavat myös koiria ihmisten pihoista. Olen suhtautunut neutraalisti romaneihin, mutta kun luin kahden naisen varastaneen kaksi koiraa pihasta, niin tuli ihan järjetön inho tuota heimoa kohtaan. Oma yhteisönsä vielä suojelee noita varkaita. Alhaisia ihmisiä ovat.
Vierailija kirjoitti:
Alkavat pikkuhiljaa kotoutumaan.
"kantaväestö" ei totisesti ole tehnyt sitä helpoksi.
500 vuoden syrjinnän jälkeen ovat saaneet vihdoin mahdollisuuden.
Kotoutuiko ne eilen illalla järvenpäässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkavat pikkuhiljaa kotoutumaan.
"kantaväestö" ei totisesti ole tehnyt sitä helpoksi.
500 vuoden syrjinnän jälkeen ovat saaneet vihdoin mahdollisuuden.
Vai niin
Hai.Nyt mie kyll suutun ja otan keklun.Loppuu pilkkaamine siihe paikkaa.
Hyvä, että ammattilaisia tulee lisää. Mutta leveät hameet eivät kyllä sovi laboratoriotyöhön. Siinä hihat ja hameet ovat vaarallisia.
Moni osaa jopa lukea. Onnittelut!
Seppo Taiginan vaiheita olisi kyllä mielenkintoista kuulla lisää!
🇺🇦🇮🇱
Aika lähettää takaisin Intiaan. Ei olla kuin vain 500 vuotta myöhässä tämänkin kanssa.