Miten selvisitte tyhjän pesän syndroomasta?

Vuodessa tottuu, viiden jälkeen en enää vaihtaisi takaisin. 

Niin jos ei ole mitään ongelmia niin voihan tuostakin veistellä ruikuttamisen aihetta. Noloa.

Ei tullu sellaista. Tunsin olevani täysin vapaa elämään niin kuin haluan. Onnellinen olotila.

Oli aika kova pala, varsinkin pojan muutto. 

Mutta kaikkeen tottuu.

Naisen syndrooma ratkesi laittamalla kullini tämän tyhjään pesään. 

Tajosin parit juomat, pyysin tanssimaan ja maksoin taksin. Perillä täytin pesän joksikin aikaa, mutta en tiedä mitä sen jälkeen on tapahtunut.

Mikä ihmeen ongelma se on, kun lapset aloittavat itsenäisen elämän ja oma vapaus lisääntyy?

Olihan se haikeaa, mutta kun aika kului, sitä rupesi ymmärtämään, miten hauskaa on jälleen asua kahden kesken.

Miksi ei puhuta koskaan täyden pesän syndroomasta?

Laitoin pesään täytettä

Aika hyvin selvisin. Oikeastaan olin iloinen kun itsenäistyivät ja jaksoivat opiskella ja nauttivat elämästään. Usein kävivät kuitenkin kotonani. Tämähän oli tavoitteeni. Että pärjäävät ja lentävät "pesästä" omilleen ja koin onnistuneeni yh- äitinä. Nyt olen mummo ja saan hoitaa lapsenlastani, mikä ihana elämänvaihe!

Tottui vähitellen, onneksi oli töitä ja kiireitä. Pian voi olla koti todella tyhjä kun puoliso sairastaa parantumatonta sairautta. Sitä aikaa vähän pelkään kun nyt eläkkeellä on aikaa vaikka kuinka ja miten selviän ok-talossa yksin ym.

Tästä tuli mieleen eilinen sMothered TLC:llä. Jos oli näyteltyä, niin vakuuttavaa oli. Äiti alkoi itkeä ja heitellä tavaroita seinään, kun täysi-ikäinen tytär kertoi muuttavansa pois. Entä me, meidän kaikki suunnitelmat?! (suunnitelmat misseilyä kotikaupungin kisoissa, molemmat missejä, äiti ja tytär). Oli kyllä varsin hämmästyttävää seurattavaa tämä kohtaus ja muut äidin tilitykset.

Tämä sMothered siis sanaleikki ja vapaasti suomennettuna äidin tukahduttama.

Parisuhteeseen voi tulla ongelmia kun yhdenäkin onkin aikaa miettiä, mutta vuodessa parissa tasoittuu kun uuteen tilanteeseen tottuu.

Ainahan niitä nyt jo keski-ikäisiä lapsukaisia on ikävä, mutta olisi tosi surullista, jos lapset eivät olisi löytäneet opiskelu- ja työpaikkoja ja puolisoita. Hyvä näin. Nyt päivät täyttyvät arjen askareista, vapaaehtoistöistä, mummoilusta ja harrastuksista.

Lasten lisäksi pitää olla myös oma elämä, vaikka äitinä oleminen ei ikinä lopu. Se vain muuttaa muotoaan.

Selviää hyvin kun hankkii koiran. 🐶

Hyvänen aika, normaalia elämää. Ois kamalaa ja surullista, jos jälkikasvu ei itsenäistyisi.

Ei tullut syndroomaa. Oli haikeeta, ei sen kummempaa.

🤣