Lue keskustelun säännöt.
Aiheeton mustasukkaisuus
19.04.2024 |
Olen mustasukkainen suhteessa. Olen ihan älykäs ihminen ja järjellä näen realistisesti onko mustasukkaisuuteen syytä vai ei. Yleensä ei ole. Kuitenkin kaikki suhteet päätyvät siihen että alkuhuuman jälkeen mun kurkkua kuristaa ja rintaa puristaa riittämättömyyden ja mustasukkaisuuden tunteet 24/7 vaikkei niihin olisi mitään syytä. Miehelle en koskaan tästä puhu koska en halua olla tällainen enkä halua hänen tietävän että olen tällainen. En syytä enkä rajoita miestä mitenkään. Kunnioitan yksityisyyttä. Salaa kuitenkin stalkkaan häntä netissä, kaivelen kaikkea mahdollista ja inhoan itseäni sen vuoksi koko ajan enemmän.
Itselleni muutun hirveän vaativaksi, laihdutan, kuntoilen, pistän sairaasti rahaa kauneudenhoitoon enkä siltikään enää pidä peilikuvastani. Lopulta kaikki käy niin raskaaksi että minun on pakko alkaa kuolettaa tunteita miestä kohtaan ja sitten erotaan. Sinkkuna muutun taas järkeväksi ihmiseksi, jolla ei ole mielenterveyden kanssa mitään ongelmia ja joka pitää itsestään, ulkonäöstään ja muista ihmisistä. Sinkkuna unohdan kaiken tuon tuskan, luulen olevani normaali ja alan taas suhteeseen. Kunnes kaikki alkaa taas ja muistan että minun on paras olla yksin.
Näin on ollut kaikissa kolmessa suhteessani. En tiedä mistä tämä johtuu tai mitä sille voisi tehdä. Ensimmäisen suhteeni aikaan kävin tämän takia terapiassa mutta se ei johtanut yhtään mihinkään. Puhuttiin vain lapsuuden hylkäämiskokemuksista mutta ei niistä puhuminen muuttanut mitään.
Kirjoitin tämän kommenttina toiseen ketjuun, mutta kirjoittaessani huomasin että haluaisin keskustella aiheesta enemmänkin, jos vaikka jollakin olisi samanlaisia kokemuksia tai vinkkejä. Voiko tästä parantua vai pitääkö olla yksin loppuelämä?
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Kumppani antaa jotain sellaista signaalia, että mustasukkaisuus nousee pintaan. Hän voi jättää kertomatta asioita, pieniä valkoisia valheita tms, välinpitämättömyyttä, jotkut ihmiset on vaikeasti luettavia, eivät avaa itseään pari suhteessa niin toiselle tulee epävarma olo. (voi olla narsismia mukana)
Olen omassa avoliitossa miettinyt tätä paljon. Mies siis jättää toistuvasti asioita kertomatta (nimenomaan toisiin naisiin liittyviä) eli ei kerro esim. suoraan että työporukan "poikien" festarireissulle lähtikin mukaan Lissu ja Leena. Mitään ei kuulema tapahtunut joten ei halunnut kertoa kun asia ei minulle kuulu.
Tällaiset asiat tulee kuitenkin aina jälkikäteen jostain ilmi (juurikin somesta), josta seuraa sitten minun mustasukkaisuus ja riita siitä miksi mies jättää asioita kertomatta. Minä näyttäydyn mustasukkaisena rajoittajana ja mies kokee että ei ole minulle kavereistaan ja ajanvietostaan tilivelvollinen (mikä on totta).
Ongelma on siinä, että jos minulle toistuvasti jätetään kertomatta tietyn tyyppisiä asioita, niin niistä tulee luottamuspula ja asiat saa suhteettoman isot mittasuhteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kumppani antaa jotain sellaista signaalia, että mustasukkaisuus nousee pintaan. Hän voi jättää kertomatta asioita, pieniä valkoisia valheita tms, välinpitämättömyyttä, jotkut ihmiset on vaikeasti luettavia, eivät avaa itseään pari suhteessa niin toiselle tulee epävarma olo. (voi olla narsismia mukana)
Siitäpä tämä onkin paha vaiva, että itsensä aiemmasta elämästä vainoharhaisen mustasukkaiseksi tiedostava voi olla olla täysin sokea ihan selville pettämisen merkeille. Ja toinen ottaa siitä hyödyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Olen tosi paljon pohtinut sitä, kannattaako kertoa. Olen ajatellut, että miehen näkökulmasta se tarkoittaisi vain että hän yrittäisi muuttaa käytöstään ja tuntisi itsensä rajoitetuksi mitä en todellakaan halua. Mutta tuota en ole ajatellut että puhumattomuudella toimin meidän suhdetta vastaan.
Mä kerroin omalle exälle ongelmistani pitkän pohdinnan jälkeen. Pyörittelin asian mielessäni niin, että en vahingossakaan antaisi tilaa ymmärtää mitään väärin. Että viestini olisi selkeästi: sori että olen tyhmä, mutta mulla on tällaisia ihan älyttömiä ajatuksia joilla ei ole sinun tekemistesi kanssa mitään tekemistä, mutta joiden kertominen sinulle keventäisi oloani.
Vastaanotto oli kaikkea muuta kuin odotin. Mies todellakin raivostui, syytti siitä että yritän kontrolloida jne. Ehkäpä hän ei ollut tunteista puhumisessa kovin hyvä, joten kuuli kertomukseni vai
Tämä on juurikin se miten arvelisin meilläkin käyvän. Mies on ollut vaativassa ja kontrolloimaan suhteessa aiemmin ja herkistynyt kaikille vaatimuksille ja epäluottamukselle joten todellakin uskon että hänen suhtautumisensa tähän olisi vähintäänkin jyrkkää.
Toisekseen, mitä hyötyä kertomisesta voisi olla? En halua että mies muuttaa käytöstään mitenkään, päinvastoin nyt se on juuri sellaista mikä saisi normaalin ihmisen tuntemaan olonsa todella turvalliseksi. En tiedä mitä mies voisi tehdä tai sanoa tämän helpottamiseksi. En näe että keskustelu voisi johtaa mihinkään muuhun kuin pahaan, eli siihen että mies kokee olevansa rajoitettu ja alkaa muuttaa käytöstään ja tarkkailla puheitaan.
Ap
En usko, että ongelman 'kaataminen' kumppanin tehtäväksi olisi kovin hedelmällistä. Syyttömän tehtäväksi jätetään parantaminen. Puhun vain yleisesti.
Kun olit käynyt terapiassa ja siellä huomioitu läheisriippuvuus, vois miettiä syitä tällaiseen
Ja jatkaa terapiaa, itsensä hyväksi tekeminen kannattaa aina, sinua ennenkaikkea. Siitä hyötyy sitten läheisetkin.
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä jatkoa tuohon murehtimis-teemaan. Tarkoituksena siis kohdata asia ja luovuttaa sille. Että ei alakaan analysoida ja koittaa löytää ratkaisuja ja varmistuksia. Annat vain asian olla ja ajattelet, että käy miten käy. Hän joko pettää tai on pettämättä. Kun toistat tätä reaktiota näihin murheajatuksiin, pikkuhiljaa asia menettää mielessäsi painoarvoaan, koska olet kohdannut sen pakoilemisen sijaan. Suosittelen lämpimästi tota mainitsemaani O.Wadströmin kirjaa.
Iso kiitos tästä vinkistä. Hankin tuon kirjan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein luottamuksen rakentamiseen tarvitaan kaksi. Viestittääkö mies hieno varaisin merkein, joka herättää epäluottamusta?
Kun olen tätä nyt miettinyt niin en tiedä onko mustasukkaisuus ihan oikea sana kuvaamaan ongelmaani. En mä oikeastaan niinkään sitä pelkää että mies pettäisi. Jos pettää niin pettää, suhde loppuu ja pärjään kyllä oikein hyvin sinkkuna. Se ei ole suurin murheeni. En myöskään oikeastaan epäile häntä pettämisestä, siitä ei ole mitään merkkejä ollut koskaan
Sen sijaan tyypillinen ajatuskehäni on vaikkapa "kylläpä hänen eksänsä oli kaunis, heillä oli varmasti aivan ihana suhde ja mieheni varmasti rakasti tuota naista aivan palavasti. Voikohan hän koskaan rakastaa minua yhtä paljon? Tuskin, koska en ole läheskään noin upea. Apua, nytkin mulle on tullut joku ryppy, ihan hirveää, nyt alkaa tilanne näyttää tosi pahalta, paljonkohan kasvoleikkaus maksaisi, ei ihme että mieheni joutuu katsomaan pornoa, miten ihmeessä hän voi rakastaa minua yhtään tulevaisuudessa kun noita ryppyjä tulee enemmänkin, pitänee alkaa valmistautua eroon, hän sitten voi löytää jonkun rypyttömän ja ihanan naisen jonka kanssa viettää loppuikänsä. Ehkä hän törmää eksäänsä ja heidän rakkaustarina saa ihanan lopun, mä voisin muuttaa metsämökkiin ja olla siellä kuolemaani asti yksin, onhan sekin varmaan ihan ok, kyllä mä jotenkin siellä pärjään"
Näitä kun pyörittelee tarpeeksi niin siinä se ero on jo melkein valmis.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kirja kertoo pääosin pakko-oireisesta häiriöstä, mutta kyllä niitä oireita voi olla kenellä vaan välillä vaikkei varsinaista sairautta olisikaan. Muistaakseni sairaanloiselle mustasukkaisuudelle oli joku ihan oma lukunsakin kirjassa, mutta en ole nyt ihan varma. Kirja löytyy valitettavasti vain enkuksi ja ruotsiksi.
Tuli vielä mielee, että sekin on juuri sitä varmistelua joka ylläpitäisi mustasukkaisuuttasi jos alkaisit jatkuvasti varmistelemaan mieheltäsi, että ei kai hän petä ja olethan hänelle riittävä.
Kävin kirjan lukemisen aikaan myös kognitiivis-behaovorisessa (miten se kirjotetaan?! 😅) terapiassa ja sain kirjan lainaan terapeutiltani. Hän lisäksi ohjeisti murheajatusten tullessa mieleen ensinäkin tunnistamaan, että aha taas näitä murheajatuksia. Ne ovat kuin sade ja nyt näyttää satavan aika paljon. Muistan tuosta lauseesta paranemiseni lähteneen käyntiin ja sitten luin vielä tuon kirjan ja pääsin jopa työelämään takas kun tulin niin paljon parempaan kuntoon. En enää jauhanut niitä murheita ympäri ja ympäri, aloin tajuta, että niiden ahdistavuudesta huolimatta ne ovat vain ajatuksia joiden kelkkaan ei tarvi lähteä analysoimaan ja varmistelemaan. Minulla on edelleen näitä ajatuksia, mutta niihin liittyvä ahdistus on todella paljon vähentynyt ja ne menevät nopeammin ohi. Tsemppiä sulle ja kaikkea hyvää! Tiedän tuon ahistuksen ja tunteen ja senkin kuinka sen ymmärtää, että ajatuksissa ei ole mitään järkeä, mutta ei osaa niitä lopettaa.
Kiitos sinulle joka suosittelit tuota kirjaa, en jostain syystä pysty lainaamaan viestiäsi. Löysin tuon kirjan e-kirjana ja alan heti lukea sitä. Uskon, että mulla on paljon samaa kuin pakko-oireisessa häiriössä.
Välillä olen myös valtavan ahdistunut ilman mitään tiettyä ajatustakaan. Sitten kun alan pohtia ja kysyä itseltäni mikä minua ahdistaa niin mieli kehittää jonkun tarinan siitä kuinka mies ei varmaan rakasta tms. Tavallaan se ahdistus on siis ensin ja sille sitten löytyy selitys tai kohde. Uskon että ahdistuksen alkusyy voi kuitenkin olla jokin ihan muu, mieheeni täysin liittymätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko, että ongelman 'kaataminen' kumppanin tehtäväksi olisi kovin hedelmällistä. Syyttömän tehtäväksi jätetään parantaminen. Puhun vain yleisesti.
Onko ongelmasta kertominen automaattisesti sen kaatamista toisen tehtäväksi? Itselleni ainakin kumppanin hyvinvointi on tärkeää ja haluaisin tietää, jos hänellä on vaikeaa. Luulisi salatun ahdistuksen, etenkin jos se useinkin on mielessä, näkyvän epämääräisesti myös kumppanille, ja kertomisen antavan asioille selityksen. Omien heikkouksien paljastamisen uskoisi muutenkin vahvistavan suhdetta sen hajottamisen sijaan. Jos siis molemmat osaavat kypsästi keskustella.
Mulla on samaa. Voitais melkein perustaa jokin vertaistukiryhmä, kun harvoin pystyy tai kehtaa tällaisesta kenellekään puhua. Yksinäistä kärsimystä.
Mitä itse asiassa on somen stalkkaaminen? Kun kerran kaikki mitä sinne laitetaan on joka tapauksessa julkista tai ainakin oletettavasti kumppani on somekaverina.
Jos et halua että kaverit tietää että olet tykännyt Maikin tai Markun kuvasta niin ei kannata tykätä siitä kuvasta jne. Jos pelkäät että kumppani saa tietää että olitkin perjantaina Pertin kanssa baarissa kun piti olla myöhään töissä, niin ei kannata mennä Pertin kanssa sinne baariin tai ainakaan valehdella siitä kumppanille, koska et voi kontrolloida sitä ettei Pertti tägää sinua kuvaan jossa istutte tuopit pöydällä.