Aamuradion pilapuhelu sai kiusallisen käänteen jäikö tyttöystävä kiinni pettämisestä suorassa lähetyksessä?
Aamuohjelman yhdessä osiossa soitellaan pilapuheluja kuulijoiden antamiin numeroihin.
Alkuasetelmana oli, että poikaystävä oli ilmiantanut tyttöystävänsä pilapuhelun kohteeksi.
Jokela esitti puhelussa itkuista naista, joka on löytänyt poikaystävänsä puhelimesta härskejä viestejä. Viestit oli väitetysti lähetetty pilapuhelun kohteena olevan numerosta.
Jokela kysyy, onko nainen ollut viikonloppuna Tampereella baarissa ja viettänyt sen jälkeen yön hotellissa.
Pilapuheluun vastannut nainen ei suostu kertomaan yksityiskohtia, mutta myöntää, että Jokelan kuviteltu poikaystävä on ollut hänen hotellihuoneessaan.
Anteeksi, mutta mä en ole ollu todellakaan tietoinen, että hän selkeesti seurustelee, nainen toteaa puhelimessa.
Tässä välissä Saarinen puuttuu peliin ja kertoo, että kyseessä on pilapuhelu. Nainen menee hiljaiseksi ja sulkee puhelimen.
Juontajakaksikko on puhelun jälkeen aivan ihmeissään tapahtuneesta.
TILANNE, jossa puheluun vastannut nainen vaikutti jäävän kiinni syrjähypystä, herätti sosiaalisessa mediassa kauhistuneita reaktioita. Viestipalvelu Jodelissa ihmeteltiin voiko tilanne olla todellinen vai oliko se lavastettu.
IS tavoitti Saarisen, joka kertoo, että pilapuhelut ovat todellisia, eikä puhelun kohde tiedä olevansa pilan kohteena.
Saarisen mukaan ihmiset saavat ilmiantaa läheisiään pilapuheluihin. He saavat myös itse keksiä tarinan, jota pilapuhelussa esitetään.
Ennen pilapuhelua ohjelman tuottaja soittaa numeron antaneelle henkilölle ja kyselee taustatietoja.
Tyttöystävänsä puhelinnumeron antanut mies oli saanut keksiä itse tarinan, jota kysytään. Saarinen kertoo, että hän ei tiedä, onko jotain oikeasti petetty.
Tilanne oli niin uskomaton, että vasta puhelun jälkeisen kappaleen aikana tilanne alkoi valjeta.
Hetken aikaa kesti aamuaivoilla ymmärtää, mitä juuri tapahtui, Saarinen toteaa.
Saarinen kertoo, että ohjelman tuottaja on tuloksetta yrittänyt tavoittaa numeron antanutta henkilöä tilanteen jälkeen.
https://www.is.fi/viihde/art-2000010372128.html
Aika nolo tilanne. 🙈
Kommentit (128)
Vierailija kirjoitti:
Uskon että poikaystävä tiesi jo mikä on homman nimi ja halusi vain mahdollisimman paljon nolata tyttöystäväänsä. Mikä näköjään onnistuikin, kun tästä uutisoidaan oikein ip-lehdessäkin. Esimerkiksi itse en olisi edes tiennyt koko asiasta muuten. Aika hölmöjä myös nuo ketkä ohjelmaa tekevät elleivät heti tajunneet mistä tässä on kyse - jo siinä vaiheessa kun mies ehdottaa tuollaista puhelua.
En siis puolustele tätä mahdollisesti pettänyttä naista, mutta en vain ymmärrä miten tällainen voi olla jonkun mielestä hauskaa? En ymmärrä miten se olisi hauskaa edes siinä tapauksessa, että nainen ei olisi pettänyt ja sitten olisi saanut tuollaisen puhelun? Minua ei ainakaan yhtään naurattaisi silloinkaan. Kertoo kyllä aika paljon ko. radiokanavan tasosta.
Niin. Ja pilapuhelut eivät oikein sovi vakavaan parisuhteeseen. Toisen nolaaminen ei ole kiva asia. Oli se vahinko tai "leikkimielellä".
Vierailija kirjoitti:
Itse en olisi alkanut keskustella moisen soittajan kanssa ollenkaan, olipa asiassa perää tai ei.
Ehkä nainen ajatteli että halusi auttaa itkevää kysyjää, joka oli hädässä. Miksi on hädällä oikein vedottu. Hm.
"Saarisen mukaan ihmiset saavat ilmiantaa läheisiään pilapuheluihin. He saavat myös itse keksiä tarinan, jota pilapuhelussa esitetään."
Jos joku tuttuni antaisi minun numeroni tällaiseen p*skaan niin katkaisisin välit lopullisesti. Aivan sama mikä olisi puhelun aihe. Ei ole hauskaa millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin se poikaystävä kuuntelee radiota. Eikä kaikki naisen tututkaan. Ellei joku tunnistanut. Eli mies voi elää edelleen niin ettei tiedä asiasta mitään? Ja naiselle joku voisi kertoa ettei se toinen mies ollut varattu välttämättä, ellei sitten ollut.
Ai sori. Se poikaystävä olikin tilannut puhelun ok. Ehkä tämä on oikein poikaystävälle, koska pilapuhelu ei ole kiva juttu.
Käytkö vähän hitaalla? Se poikaystävä ei olisi edes tehnyt koko pilaa jos tyttöystävä ei olisi pettänyt.
En käy hitaalla, vaan liian nopealla. Ymmärsin ensin oikein asian ja myöhemmin muistin väärin.
Miettikää nyt ihan oikeasti.
Ei voi olla oikea puhelu, koska eihän kenenkään puheluja saa tuolla tavalla salaa koko kansalle kaikottaa.
Vierailija kirjoitti: Miettikää nyt ihan oikeasti. Ei voi olla oikea puhelu, koska eihän kenenkään puheluja saa tuolla tavalla salaa koko kansalle kaikottaa.
No poikkis sai nyt tietää totuuden. Totuus helpotti? Elämä jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Miettikää nyt ihan oikeasti. Ei voi olla oikea puhelu, koska eihän kenenkään puheluja saa tuolla tavalla salaa koko kansalle kaikottaa.No poikkis sai nyt tietää totuuden. Totuus helpotti? Elämä jatkuu.
Se on lavastettu koko juttu.
Enpä tiennytkään, että Suomessa vielä tehdään näinkin lapsellista "viihdettä". Pilapuheluiden soittaminen ylipäätään kuulostaa joltain yläkouluikäisten kolttosilta.
Poikaystävä halusi tarkoituksella saada tytöystävänsä satimeen pettämistään julkisesti. Itsehän hän ei noita pettämisiä saisi julkistaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Enpä tiennytkään, että Suomessa vielä tehdään näinkin lapsellista "viihdettä". Pilapuheluiden soittaminen ylipäätään kuulostaa joltain yläkouluikäisten kolttosilta.
Melkein kaikki kaupalliset radiokanavat suoltaa kamalaa tekohauskaa näsäviisastelua. Aivoihin sattuu.
Lavastettu puhelu ja tämähän ei koskaan ole ollut suorana lähetyksenä, koska silloin olisi paljastuneet myös henkilönimet.
Toivon, että poikaystävä tiesi jo ennalta mitä lorttis oli tehnyt. Silloin tämä sattuu vain naiseen, johon kuuluukin sattua. Ai että nautin ajatuksesta kuinka sitä tylleröä nolottaa nyt.
M43
Vierailija kirjoitti: Miettikää nyt ihan oikeasti. Ei voi olla oikea puhelu, koska eihän kenenkään puheluja saa tuolla tavalla salaa koko kansalle kaikottaa.
Ei se niiden juontajien vika ole, että nainen petti miestään. Kyllä se on ihan naisen itsensä vika.
M43
Onko muka oikeasti laillista soittaa radiossa kahdenvälisiä puheluita, joissa toinen osapuoli ei tiedä että se tulee radiosta? En tarkoita nimenomaan tätä tapausta vaan koko tätä typerää pilapuheluideaa ko. kanavalla.
Vierailija kirjoitti:
Uskon että poikaystävä tiesi jo mikä on homman nimi ja halusi vain mahdollisimman paljon nolata tyttöystäväänsä. Mikä näköjään onnistuikin, kun tästä uutisoidaan oikein ip-lehdessäkin. Esimerkiksi itse en olisi edes tiennyt koko asiasta muuten. Aika hölmöjä myös nuo ketkä ohjelmaa tekevät elleivät heti tajunneet mistä tässä on kyse - jo siinä vaiheessa kun mies ehdottaa tuollaista puhelua.
En siis puolustele tätä mahdollisesti pettänyttä naista, mutta en vain ymmärrä miten tällainen voi olla jonkun mielestä hauskaa? En ymmärrä miten se olisi hauskaa edes siinä tapauksessa, että nainen ei olisi pettänyt ja sitten olisi saanut tuollaisen puhelun? Minua ei ainakaan yhtään naurattaisi silloinkaan. Kertoo kyllä aika paljon ko. radiokanavan tasosta.
Tosin jos poikaystävä olisi ollut se pettäjä ja nainen pilapuhelun soittaja, niin silloin olisi ollut oikein ja tilanne antaisi vain hyvää kuvaa miehien sikamaisuudesta. Radiokanava myöskin olisi tehnyt hyvää työtä paljastaessaan miesten röyhkeyden pettää naispuolisia kumppaneitaan.
Muistatteko vielä vuosia sitten, kun australialaiset toimittajat tekivät pilapuhelun sairaalaan, jossa Catherinen ja Williamin 1. lapsi oli juuri syntynyt?
Toimittajat tekeytyivät Kuningatar Elisabethiksi, joka mukamas kyseli kuulumisia. Puhelimeen osui intialaistaustainen hoitaja, joka erehtyi vastaamaan kysymyksiin. Lehtien lööpeissä sitten luki terveystietoja, mitä hoitohenkilökunta ei olisi missään tapauksessa saanut kertoa ulospäin.
Tämän seurauksena hoitaja teki itsemurhan. Häneltä jäi puoliso ja kaksi pientä lasta. Itämaisessa kulttuurissa kasvaneelle häpeä oli ylivoimainen.
En ihan arvosta tuollaista pilailua huvin vuoksi. Selvitettäessä parisuhde- tai muita petoksia se voi olla hyvä työkalu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon että poikaystävä tiesi jo mikä on homman nimi ja halusi vain mahdollisimman paljon nolata tyttöystäväänsä. Mikä näköjään onnistuikin, kun tästä uutisoidaan oikein ip-lehdessäkin. Esimerkiksi itse en olisi edes tiennyt koko asiasta muuten. Aika hölmöjä myös nuo ketkä ohjelmaa tekevät elleivät heti tajunneet mistä tässä on kyse - jo siinä vaiheessa kun mies ehdottaa tuollaista puhelua.
En siis puolustele tätä mahdollisesti pettänyttä naista, mutta en vain ymmärrä miten tällainen voi olla jonkun mielestä hauskaa? En ymmärrä miten se olisi hauskaa edes siinä tapauksessa, että nainen ei olisi pettänyt ja sitten olisi saanut tuollaisen puhelun? Minua ei ainakaan yhtään naurattaisi silloinkaan. Kertoo kyllä aika paljon ko. radiokanavan tasosta.
Tosin jos poikaystävä olisi ollut se pettäjä ja nainen pilapuhelun soittaja, niin silloin olisi ollut oikein
Ainiin ja en minäkään puolustele ketään, kaikkein vähiten pettäjä miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Miettikää nyt ihan oikeasti. Ei voi olla oikea puhelu, koska eihän kenenkään puheluja saa tuolla tavalla salaa koko kansalle kaikottaa.Ei se niiden juontajien vika ole, että nainen petti miestään. Kyllä se on ihan naisen itsensä vika.
M43
Tässä ei ole nyt kyse pettikö kuka ja ketä vaan ihan yksityisyydensuojasta. Ei ole laillista tuolla tavalla soitella ja kailottaa puhelua koko kansalle.
Koko juttu on lavastettu ja nuo ihmiset tietoisia asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Onko muka oikeasti laillista soittaa radiossa kahdenvälisiä puheluita, joissa toinen osapuoli ei tiedä että se tulee radiosta? En tarkoita nimenomaan tätä tapausta vaan koko tätä typerää pilapuheluideaa ko. kanavalla.
Ei ole laillista, siksi on siis ihan lavastettu juttu.
Itse en olisi alkanut keskustella moisen soittajan kanssa ollenkaan, olipa asiassa perää tai ei.