Lue keskustelun säännöt.
Keski-ikäinen! Pystytkö sanomaan vanhemmillesi, mitä ajattelet?
18.04.2024 |
Vai pitääkö sinun kätkeä itsesi?
Pelkäätkin heitä kenties?
Kokemuksia?
Kommentit (18)
Ei varsinaisesti kätkeä itseäni. On tiettyjä mielipiteitä joista tiedän syntyvän riitaa, joten aiemmasta viisastuneena en keskustele heidän kanssaan näistä aiheista. Loppujen lopuksi riittääisi toteamus, että olemme eri mieltä enkä jaksa turhaan kiistellä. Energiansa voi käyttää muuhunkin, kuin riitelyyn jolla ei kuitenkaan ratkaista mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pystyn puhumaan (=huutamaan, kun kuulo on heikko) sille vanhemmalle mitä vaan, joka on hengissä. Harvalla keski-ikäisellä oikeasti on molemmat vanhemmat vielä elossa.
Ihan jokaista ajatusta ei tarvitse sanoa kenellekään.
No olen keski-iän kynnyksellä, mutta en pysty. Yritän pitää äitiini mahdollisimman asialliset välit, sillä pelkään hänen loukkaantuvan koko ajan jostain ja uhriutuvan. Mikään ei ole hänen syytä, hän on aina uhri. Vaikka olisikin syyllinen johonkin, niin sekin johtuu lopulta jostain muusta kuin hänestä. Isä on rennompi (silloin kun äiti ei ole paikalla).
En kai vielä ole keski-ikäinen, mutta en keskustele vanhempieni kanssa mistään enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pelkää. Välit ovat aina olleet etäiset eikä mistään oikeista asioista ole koskaan voinut heidän kanssaan puhua. Lopetin yrittämisen hyvin kauan sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei varsinaisesti kätkeä itseäni. On tiettyjä mielipiteitä joista tiedän syntyvän riitaa, joten aiemmasta viisastuneena en keskustele heidän kanssaan näistä aiheista. Loppujen lopuksi riittääisi toteamus, että olemme eri mieltä enkä jaksa turhaan kiistellä. Energiansa voi käyttää muuhunkin, kuin riitelyyn jolla ei kuitenkaan ratkaista mitään.
Samaistun tähän. Voin siis olla persoonaltani sellainen kuin olen ja tarvittaessa, jos jokin asia on itselleni tärkeä ja kyse on pääosin omasta valinnastani niin voin ilmaista niistä vanhemmilleni ihan vapaasti.
Tietyt asiat vain ovat todella sellaisia, ettei jaksa juurikin käyttää energiaansa siitä kiistelyyn, jos sillä ei ole vaikutusta kenenkään hyvinvointiin. Tällä jo tarkoitan tilannetta, jossa muistisairaan kanssa joutuu käymään kunnon kovaäänisen keskustelun perushygienian hoitamisesta. Se itsemääräämisoikeus on meille kaikille kuitenkin todella iso asia, mutta toista ihmistä rakastaessaan joutuu valitettavasti joissain tilanteissa olemaan vahvasti eri mieltä ja hoitaa hänelle tarvittaessa ammatillista apua.
En viitsi turhaan pahoittaa kenenkään mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisin, mutten jaksa vanhemman riehumista näkemyksistäni. Keskustelen asioista ihmisten kanssa, jotka osaavat keskustella.
En pysty, mutta en sanoisi kenellekään, että olet rasittava, en oikeasti pidä sinusta, hoidan asioitasi vain koska tiedän ettei kukaan muu pitäisi sinusta huolta, velvollisuudesta ja koska autoit kun minulla oli vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan pysty. Olen ollut pettymys vanhemmilleni.
En pysty. Ei ole kysymys mistään pelosta, vaan siitä ymmärryksestä, että vanhemmat ovat erilaisia ihmisiä kuin minä, eikä minulla ole tarvetta hakea heiltä hyväksyntää kertomalla kaikki ajatukseni. Suhde vanhempiin on ihan ok, ja koen voivani tiukassa paikassa luottaa heidän tukeensa, mutta sellaista syvällistä suhdetta, jollaisia joillakin on vanhempiensa kanssa, meillä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pystyn kyllä. Tai siis toiselle, toinen kuollut. Mutta olisin pystynyt hänellekin.
Kyllä pystyn. Äitini kasvatti mut sellaiseksi naiseksi, joka pystyy ja uskaltaa. Hän on itsekin voimakastahtoinen ja hänellä on lujat mielipiteet, siksi hän ymmärtää ettei kannata yrittää alkaa riehumaan tai uhriutumaan toisen samanlaisen kanssa.
En voi sanoa. Leikin tiettyä roolia.