Koulun aloittaminen pienryhmässä, kokemuksia?
Meidän esikoinen, ensi syksyn uusi koululainen, on aikanaan 5-vuotiaana aloittanut kotihoidon jälkeen päiväkodin. Päiväkoti aika on sujunut hetki hetkeltä paremmin, mutta huolia on riittänyt. Pojalla on ollut tekemistä isoon ryhmään sopeutumisessa ja sääntöjen noudattamisessa. Varsinkin oman vuoron odottaminen on ollut työlästä. Nyt eskari vuoden aikana ollaan alettu miettiä tarhan opettajien kanssa ensi syksylle pienryhmässä aloittamista. Koulun normaalikokoiset luokat suoraan sanoen hirvittää, kun esikoisemme selvästi kaipaa vielä tukea oppimaan oppimisen kanssa. Muuten on kyseessä " normaali" ja fiksu poika, jolle tahtoisimme antaa parhaat mahdolliset lähtökohdat koulutielle.
Onko teillä kokemuksia pienryhmistä?
Ystävällisesti kiitän jo etukäteen vastauksista. :o)
Kommentit (4)
Hei!
Kuten ekassa viestissäni mainitsinkin, oltiin menossa syksyn arviointipalaveriin, se oli siis eilen. Ja onnesta ymmyrkäisenä kuuntelin opettajan suitsutusta. Poika on reipastunut valtavasti, äikkä ja matikka sujuu hienommin kuin olisimme ikinä osannut kuvitella ja ryhmässä toimiminen, sosiaaliset avut kehittyvät huimaa vauhtia. Eli poikamme on saanut pienryhmän kautta loistavaa tukea! Opettaja oli peräti sitä mieltä, että poikamme siirtyy ensi syksynä kakkoselle eikä ekaluokalle ja hänen sanojensa mukaan se on hyvin poikkeuksellista (hän on suositellut sitä muutaman kerran aikaisemmin ja ollut sentään startin opena yli 10 v.).
Eli ainakin meidän poikamme kannalta ratkaisu on ollut kertakaikkisen loistava. Suosittelen starttiluokkaa kaikille koululaisille, jotka syystä tai toisesta kaipaavat vielä lisätukea koulunaloitukseen!
:) onnellinen ONNANNAA
Oli mukava lukea onnistuneesta kokemuksesta pienryhmän osalta! =o) Ehkäpä meidänkin päätös asian suhteen on erittäin selvä.
Kiitos tuhannesti kannustuksesta sekä voimia ja oikein hyvää jatkoa teidän perheelle! :o)
Ystävällisin terveisin Mynttis :o)
Huomenta!
Piti vain vielä lisäämäni, että itse olen alusta asti suhtautunut starttiluokkaan positiivisesti ja lämpenin ajatukselle heti ensi kerran siitä kuullessani.
Eskarista, erityislastentarhaopettajalta ja starttiluokan opelta olen surukseni kuullut, että monet vanhemmat pitävät ajatustakin starttiluokasta jotenkin leimaavana ja loukkaavana. " Ei meidän lapsessa ole mitään vikaa. Kyllä hän pärjää aivan hyvin tavallisessa luokassa...!!!" . Ja sitten ihmetellään, kun koulunaloitus on tahkeaa. Kuulemma moni paljon omaa poikaani kipeämmin apua kaipaava on vanhempien vaatimuksesta mennyt tavalliselle ekaluokalle. Välillä pärjätään paremmin - välillä huonommin.
Eli tarttukaa hyvät ihmiset koulujärjestelmän ja yhteiskunnan suomiin mahdollisuuksiin tehdä koulunkäynnistä alusta asti pienen oppilaan kannalta mielekästä ja mukavaa! Ei se varmasti hääviä ole, jos alusta asti kokee olevansa jotenkin heikompi/tyhmempi/tms. kuin muut. Itsellekin tulee omilta kouluajoilta mieleen monta semmoista luokkakaveria, jotka olisivat aikanaan kuuluneet starttiluokalle tai jonkun erityistuen piiriin. Eipä näitä dysfasia/adhd/ym. -diagnooseja vielä 25 vuotta sitten tehty.
Itse olin koululaisena oikein IHANNEOPPILAS: kiltti, reipas, tottelevainen, hyviä numeroita toikkari täynnä. Voin häveten todeta, että olisin todennäköisesti leimannut oman poikani tyyppiset, yksin viihtyvät, syrjempään vetäytyvät, ei kovin sujuvasanaiset oppilaat jotenkin itseäni " pöljemmiksi" . Itse asiassa - heti muistuu muutama tyyppi mieleen.
Ja ei - minä en ole kiusannut ketään, enkä sanonut rumia ajatuksiani ääneen, mutta nyt inholla mietin, millaisia ajatuksia olen pienenä, reippaana koululaisena ajatellut. Varsinkin kun nyt konkreettisen omakohtaisesti tiedän, että se hiljainen, arempi ja syrjäänvetäytyvä ei totta totisesti tarkoita millään muotoa pöljempää. Onneksi nykypäivän kouluilla ja opettajilla on halutessaan enemmän tietoa ja osaamista tukea erilaisia oppijoita - kunhan vaan se apu osattaisiin ottaa vastaan!
Joltain dysfasiasta kertovalta sivulta (en edes muista oliko suomeksi vai englanniksi) luin, että esim. dysfaatikoiksi diagnosoitujen jo aikuistunuiden polut ovat kulkeneet pelottavan selkästi hyvään tai huonoon suuntaan. Ne, jotka ovat saaneet tukea koulusta ja vanhemmiltaan, ovat yleensä " vähintään diplomi-insinöörejä" (on aika tavallista, että esim. matemaattinen ajattelu, 3-ulotteinen hahmottaminen on vahvaa) tai sitten kaikki on mennyt päin mäntyä ja lopputuloksena on turhautunut alkoholisti.
Sanoinkin jossakin ensimmäisessä perheneuvolan palaverissa pari vuotta sitten, että suurin huoleni on se, ettei " erakkorapu-poikani" saa heti ensimmäisenä päivänä pöljän leimaa otsaansa. Se pysyy pelottavan lujassa. Välillä on kieltämättä ollut tahkeaa, mutta nyt näyttää tosi hyvältä!
:) ONNANNAA
Hei!
Meidän ekaluokkalainen on nimenomaan starttiluokalla (eli oikeastaan ekaluokalla vasta ensi vuonna). Hän aloitti koulunkäynnin startin kautta, koska
- hänellä on lievä dysfasia ja kaipaa siksi tukea joissakin asioissa, abstraktit käsitteet tuottavat vaikeuksia
- viihtyy hyvin yksikseen (ollut myös pph:ssa eskariin saakka) ja pienissä porukoissa, hyppäys 20 hengen ekaluokkaan olisi ollut VAAALTAVA --> kaipaa tukea sosiaalistumiseen ja kaverisuhteiden luomiseen.
Puolen vuoden jälkeen meillä on vain ja ainoastaan hyvää sanottavaa. Poika on 5 hlön luokalla ja opena on asiaansa vihkiytynyt erityisope. Mielestäni olennaista on myös se, että meidän pojan koulussa ekaluokkien (2 kpl) ja startin väliltä on aidat kaadettu, eli ryhmiä sekoitellaan tilanteen mukaan.
Minua ensin hirvitti se, että jos poika on koko ajan vain 5 oppilaan ryhmässä niin harppaus seuraavana syksynä tavalliseen luokkaan on liian iso. Koulussa kuitenkin toimitaan niin, että esim. liikunta- ja musiikkitunneilla on aina isommat ryhmät ja äidinkielessä on lähtötason mukaan 3 tasoryhmää (poikani vaihtoi alimmasta ryhmästä joulun jälkeen keskimmäiseen ryhmään, lukeminen on edistynyt niin hienosti), joten siinäkin porukka sekoittuu ja lapsi oppii toimimaan erilaisissa ja erikokoisissa ryhmissä. " Tasoryhmä" saattaa kuulostaa vähän pahalta, mutta kysymys on siis siitä, että jokainen lapsi saa opetella lukemista ja kirjoittamista mahdollisimman tasapainoisessa ryhmässä ilman paineita tai turhautumisvaaraa. Sinällään ei koulussa puhuta tasoista tai kenenkään paremmuudesta/huonommuudesta.
Opettajien mielestä poikani on kehittynyt aivan huimaa vauhtia (varsinainen keskustelutuokio meillä on huomenna) ja jos tätä vauhtia jatketaan, niin poika on ensi syksynä open sanoin " todella vahva ekaluokkalainen" . Joulujuhlan lähestyessä hän jopa itse oli halunnut puheroolin. Sanoi komeasti 3 repliikkiään mikrofoniin ja äiti oli revetä ylpeydestä!
Suosittelen siis lämpimästi. Pienessä ryhmässä lapsi saa vielä kaipaamaansa erityishuomiota ja tukea ja pääsee pehmeällä ja positiivisella tavalla sinuiksi koulunkäynnin ja oppimisen alkuun!
:) ONNANNAA