Eikö Helsingissä oikeasti saa edes kunnollista yksiötä alle 200k?!
Raivostuttaa ja pakko purkaa turhautumista.
Olen sairaanhoitaja HUSilla bruttopalkka vaihtelee 3000e molemmin puolin riippuen lisistä. Teen kolmivuorotyötä ja pidän työstäni. En haluaisi vaihtaa työpaikkaa sen takia, että Helsingistä ei keskituloinen veronmaksaja saa edes pientä asuntoa ostettua itselleen.
Olen selannut tänään Oikotien asuntoilmoituksia. Toiveissa olisi asunto seuraavilla, mielestäni ihan kohtuullisilla kriteereillä:
- n. 30 neliön kokoinen yksiö (pieni kaksio olisi ihana, mutta ymmärrän että ei realistinen). Pienempikin käy jos pohjaratkaisu on hyvä. Tarkoitus kuitenkin olisi pysyvä koti eikä väliaikainen koirankoppi joten miniasunnot tai sellaiset jossa lisätilaa on haettu virittelemällä nukkumaparvea tms on poissuljettuja.
- Tätyy löytyä paikat sekä astianpesukoneelle että pyykinpesukoneelle, edelleen koska kyseessä ei ole tarkoitus olla väliaikainen vaan pysyvä koti.
- Sijainti niin, että autoton pystyy kulkemaan Meilahteen kohtuullisessa ajassa mihin vuorokaudenaikaan tahansa, myös yöllä. Ihannealueita olisi esimerkiksi Pikku-Huopalahti, Ruskeasuo, Pasila tms josta voi kulkea töihin helposti myös pyöräilemällä. Kauempaakin käy jos julkiset yhteydet Meikun suuntaan ovat hyvät, mutta en haluaisi joutua lohkaisemaan palkasta satasta kuukausikorttiin jollei ole ihan pakko. Metron ja junaradan varsi on hankala yövuorojen kannalta.
- Tärkein: alle 200k mutta EI tulevia suuria remontteja!
Siis tuo viimeinen tuntuu olevan liikaa vaadittu. Ihannehintahaarukka olisi jotain 150k-180k mutta käytännössä kaikki tuohon hintahaarukkaan osuvat sopivat vaihtoehdot paljastuvat putkiremonttipommeiksi joissa asunnon osuus tulevasta remontista on heti 50k-70k lisää.
Itkettää ja ärsyttää, että keskituloinen, yhteiskunnallisesti tärkeää työtä tekevä ei voi haaveilla edes pienestä omasta kodista. Ei tässä mitään palatsia olla etsimässä, eikä arvoalueiden historiallisia torni-asuntoja. Eniten jurppii että asuntoilmoituksista saa aina suurennuslasilla syynätä se remontti-ansa kun se yritetään kätkeä mahdollisimman epäselvästi ilmaistuna jonnekin pienellä präntättynä.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Ihan ohis, mutta ihmetyttää sun yövuorot, jos aloitus tai lopetusaika on metro-juna-aikataulujen ulkopuolella.
Poika osti yksiön Herttoniemestä 28neliötä hinta 168.000€.
Mulla on erinäistä erikoisosaamista jonka johdosta teen välillä päivystysvuoroja joissa saatan joutua tulemaan paikan päälle aamyöstä. Tää on toki vapaaehtoista, mutta siitä maksetaan sen verran hyvin extraa ja oon tällä hetkellä melkein ainoa jonka elämäntilanne sallii tällaisen joustamisen että en haluaisi näitä vuoroja lopettaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihan ohis, mutta ihmetyttää sun yövuorot, jos aloitus tai lopetusaika on metro-juna-aikataulujen ulkopuolella.
Poika osti yksiön Herttoniemestä 28neliötä hinta 168.000€.
Esim. leikkaussalitoiminnassa ja päivystyksissä ei voi tarkkaan tietää milloin pääsee kotiin. Itse olen sh päivätoimenpidepuolella ja meilläkin usein vuorot venyy tai täytyy jäädä tekemään lyhyt ilta lisäksi kun tulee poissaoloja.
Olisko tässä? Pajamäki on oikein kiva alue ja tuossa putkiremppa tehty.
Katselin etuovea, monta ihan putkirempattua asuntoa löysin sun budjetillasi. Esim. Hirvitie 2 Herttoniemi, siellä on pesukone ja astianpesukone.
Helsinki on täyteen ahdettu betoninen ja saastainen pyllynreikä. Kannattaa matalapalkka-alalla lähteä vähän kauemmas. Heti pk-seudun ulkopuolella saa jo rekryrahoja jopa tonnin kuussa tietyn aikaa, jos pysyy työssä.
Sitä monikulttuurisuutta halutaan ja hehkutetaan, mutta silti yksiö Itä-Helsingistä ei kelpaa? jepjep...
Vierailija kirjoitti:
Olisko tässä? Pajamäki on oikein kiva alue ja tuossa putkiremppa tehty.
Ei ole tilaa pesukoneille.
Vierailija kirjoitti:
Katselin etuovea, monta ihan putkirempattua asuntoa löysin sun budjetillasi. Esim. Hirvitie 2 Herttoniemi, siellä on pesukone ja astianpesukone.
Alkaa olla kohdillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisko tässä? Pajamäki on oikein kiva alue ja tuossa putkiremppa tehty.
Ei ole tilaa pesukoneille.
Päältätäytettävälle pyykkikoneelle on paikka sekä vesihana. Keittiön tiskipöydälle mahtuu pöytätiskikone, ja sillekin on hana, vai pitääkö olla täysikokoinen 60cm leveä? Toinen vaihtoehto on katsella Helsingin ulkopuolelta, sieltä löytyy isompia. Helsinki ei ole pienipalkkaisen asuinpaikka. Minäkin haluaisin Rolls Roycen mutta luultavasti joudun tyytymään joukkoliikenteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Helsinki on täyteen ahdettu betoninen ja saastainen pyllynreikä. Kannattaa matalapalkka-alalla lähteä vähän kauemmas. Heti pk-seudun ulkopuolella saa jo rekryrahoja jopa tonnin kuussa tietyn aikaa, jos pysyy työssä.
Työpaikan vaihto on ehdoton no-no. Hoitoalalla osasto jossa on hyvä tiimihenki ja lähiesimies mahtava on sellainen harvinaisuus että siitä ei helpolla kannata luopua. Vaikka työ on rankkaa, en ole ikinä aiemmin missään muussa työpaikassa kokenut voivani henkisesti näin hyvin, olevani näin arvostettu ja että mun huolia kuunnellaan ja otetaan tosissaan. Tuolla pääsen haastamaan mun ammattitaitoa ja kehittymään. En halua ottaa riskiä siitä että joutuisin työpaikkaan jossa ilmapiiri on paska, kukaan ei jousta ja parhaansa tekeminen on tehty mahdottomaksi, mikään parempi palkka ei ole sen arvoista. Mä haluan olla tuolla eläkeikään asti ellei HUSin ylin johto tuhoa kaikkea hyvää mitä tuolla on.
Ap.
Tottakai saa. Vaikka tästä hieman isommankin:
https://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/helsinki/17411259
340e kohtuu vuokra yksiöstä(Meri-Lappi)
Vierailija kirjoitti:
Tottakai saa. Vaikka tästä hieman isommankin:
https://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/helsinki/17411259
Rempaa tulossa, pitkä työmatka.-eri
Vierailija kirjoitti:
Ihan ohis, mutta ihmetyttää sun yövuorot, jos aloitus tai lopetusaika on metro-juna-aikataulujen ulkopuolella.
Poika osti yksiön Herttoniemestä 28neliötä hinta 168.000€.
Ja onkohan mitä remontteja tulossa tuohon lähivuosina, putket, julkisivu, parvekkeet, katto, hissit, salaojat, ikkuna...vai mikä on tilanne?
Ja onko vuokratontilla, että mikä on vastike?
Olen kyllä melkoisen järkyttynyt millaisissa koirankopeissa helsinkiläiset joutuvat asumaan. Minulla on pienempi palkka kuin ap:llä, mutta asun mukavassa rivitalokolmiossa, jossa suuri piha. Palvelut lähellä ja matkaa pääkaupunkiseudulle n. 100 km.

Kaikki suuret remontit tehty. Vuokratontti yv.182€.
Pikkiksestähän saa tuolla rahalla jo pienen kaksion!
Pelkäät nyt liikaa sitä putkiremonttia. Olennaista on, että siihen on valitsemassasi kohteessa vielä 10-15 vuotta aikaa. Silloin saat asuntolainaa pois ennen kuin putket alkavat maksaa.
Pitkäaikaiseen omistusasuntoon tulee aina aika ajoin remontteja, sitä ei voi välttää.
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä melkoisen järkyttynyt millaisissa koirankopeissa helsinkiläiset joutuvat asumaan. Minulla on pienempi palkka kuin ap:llä, mutta asun mukavassa rivitalokolmiossa, jossa suuri piha. Palvelut lähellä ja matkaa pääkaupunkiseudulle n. 100 km.
Pääkaupunkiseudulla on koteja joka lähtöön. Itse asun mukavasti 84m2 kolmiossa merenrannalla Kalasatamassa. Entinen asunto oli toisella tavalla mukava, tilava omakotitalo 5-henkiselle perheelle Espoossa. Nuorena asuin 24 neliön yksiössä kantakaupungissa ja se oli just passeli siihen elämäntilanteeseen.
Koivukylä 12krs tornitalo 77 000 ekee
Ihan ohis, mutta ihmetyttää sun yövuorot, jos aloitus tai lopetusaika on metro-juna-aikataulujen ulkopuolella.
Poika osti yksiön Herttoniemestä 28neliötä hinta 168.000€.