Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lukivatko vanhempasi päiväkirjaasi kun olit lapsi/nuori?
17.04.2024 |
Äitini oli lukenut päiväkirjaani, kun olin noin 7-vuotias. Kerran kun minulla oli kaveri kylässä, äiti tuli huoneeseeni ja käyttäytyi tosi ilkeästi mua kohtaan. Kaverini lähti kotiin ja äiti jatkoi ilkeilyä ja kertoi mitä oli lukenut päiväkirjastani. Itkin ja huusin ja sanoin ettei päiväkirjaa saa lukea. Miten voi olla tuollainen omalle lapselleen???
Myöhemmin kun asuin omillani, äitini kävi usein kylässä. Kerran olin pihassa juttelemassa naapurin kanssa. Äiti pyysi avaimia ja sanoi, että jää sinä vaan juttelemaan, hän menee jo sisälle. Vasta paljon myöhemmin olen tajunnut, että aivan varmasti tutki paikkoja ja luki päiväkirjaani. Asuin yksin ja päiväkirjani oli vaan tavallinen vihko jossain näkyvällä paikalla.
Tämä tuntuu minusta edelleen järkyttävältä, enkä pysty enää pitämään päiväkirjaa kun pelkään että joku kuitenkin lukee sitä. Luottamus on mennyt.
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
En tiedä ovatko lukeneet.
Itse luin lapseni päiväkirjaa salaa. Olin hyvin huolissani hänestä, mutta en saanut kiinni mistä on kyse vaikka koetin keskustella hänen kanssaan. Päiväkirjaa lukemalla asia selvisi ja osasin ottaa asian tietyllä tavalla puheeksi. Puheyhteys aukesi ja saatiin yhdessä hänelle psykiatrinen hoitokontakti. Hiljalleen kuolema-ajatukset väheni, lääkitys ja terapia alkoi tehota. Nykyään hän on työssä käyvä fiksu nuori aikuinen, jolla on elämä kaikin puolin mallillaan. On elämänkumppani, ystäviä, harrastuksia, kiva koti ja asiat erittäin hyvin. Ja meidän välimme ovat läheiset.
Päiväkirjan lukeminen oli väärin, mutta en kadu sitä. Jos en olisi sitä lukenut, minulla ei välttämättä olisi enää elossa olevaa lasta.
näinkin joskus voi käydä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luki. Äitini oli (tai on) myös narsisti. Minulle meni melkein 30v ikävuoteen asti ymmärtää miksi äitini on tuollainen, kunnes se oli päivänselvää: narsismi. En jaksa edes ajatella kaikki pahimpia episodeja (päiväkirjan lukeminen kun ei ollut todellakaan pahimmasta päästä). Ei esim. koskaan pyytänyt mitään anteeksi keneltäkään (koska ei koskaan tehnyt mitään väärin), ja esim. hankkimamme ensiasunnon haukkui pystyyn, samalla kun joi kahvia ko. asunnon keittiössämme.
Enää en siedä sitä narsistin uhriutumista, vaan olen välillä pistänyt välit poikki. Lopulta narsisti on joutunut nöyrtymään ja väkinäisesti pahoitellut. Lapsieni vuoksi joudun nimellisesti antamaan anteeksi, mutta en koskaan unohda.
Mun isä luki. Isä myös luki kirjoittamani ja saamani kirjeet. Kerran kommentoi etten voi kirjoittaa tuollaista kirjettä kenellekään...
Häpesin, ja tajusin sen vasta nyt, että häpesin ja häpeän... Kiitos tämän ketjun, valitettavasti <3
Todennäköisesti kyllä. Sen vuoksi aloin jo hyvin nuorena kirjoittaa englanniksi, koska äidillä ei ole kielitaitoa ja lisäksi paljon vertauskuvallisesti runoja.
Luulen, että hän on lukenut ne kaikki. Tajusin tämän vasta aikuisena, kun raahasin päiväkirjojani pois lapsuuden kodistani. Ne olivat olleet siellä saatavilla vuosikausia. Olen aivan varma, että kaikki on luettu läpi useaan kertaan, sillä hän harrastaa kaikkien tuttujen ja tuntemattomienkin ihmisen stalkkaamista ja asioiden tonkimista. Vihaan tuota ihmista niin paljon. Niin paljon huonoja piirteitä olen häneltä perinyt, että olen oppinut vihaamaan itseänikin. Joskus nuorempana harrastin itsekin stalkkaamista, koska olin sairaalloisen mustasukkainen kumppanini ystävättärestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko, että vanhempani ovat lukeneet. Sen sijaan siskoni on saattanut lukeakin.
Päiväkirjani on varmaan siinä tapauksessa tuottanut pettymyksen. En minä sinne suurimpia salaisuuksia kirjoittanut. Ne pidin ihan omassa mielessäni muistissa.
Vierailija kirjoitti:
En usko, että vanhempani ovat lukeneet. Sen sijaan siskoni on saattanut lukeakin.
Päiväkirjani on varmaan siinä tapauksessa tuottanut pettymyksen. En minä sinne suurimpia salaisuuksia kirjoittanut. Ne pidin ihan omassa mielessäni muistissa.
Minä tyhmänä saatoin joskus kirjoittaa sellaista, jonka ystäväni oli sanonut minulle ja joka ei olisi saanut mennä muiden tietoon. Eipä minulla tullut mieleenkään, että oma äiti lukisi minun päiväkirjat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan etten luottanut äitiini. En tiedä lukiko hän niitä, mutta jokin ennakko-oletus minulla oli, että hän niitä joka tapauksessa lukee. Eli ilmeiseti tuollaisen ihmisen kyllä tunnistaa ja pelko herää ennen kuin mitään edes on tapahtunut. Tästä syystä olen repinyt pahimpia sivuja pois, muun muassa sen kun tulin r ai s ka tuksi bileillan jälkeen, sen jälkeen, kun olen alkanut pelätä että joku lukee ne vielä. Ihan pienenä muun muassa sensuroin kirosanat sotkemalla ne jälkikäteen häpeästä pois.
Olin aivan liian luihu lapsi. Kaikki "salaiset" jutut kuten "aarteet" ja päiväkirja oli aina jemmassa. Keksin irrottaa oman huoneen vaatekaapista sokkelin päällilaudan kun olin 7 ja siellä alla pidin sitten kaiken piilossa. 15-vuotiaana siellä oli jo tupakat ja vähän vanhempana vaikka viikonlopuksi hankittu pullo Feteasca. Mitään ei koskaan löydetty :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini oli vainoharhainen ja varma, että pedofiilit tekevät jotain lapsilleen. Olen 100% varma, että luki kaikki kirjeet ja päiväkirjat, jotta saisi selville niiden kuviteltujen pedofiilien nimet ja mitä tekivät meille. Tenttasi joka viikko, oliko joku yrittänyt houkutella autoon tai oliko joku tehnyt jotain, kun ei kuulunut kotiin. Sairasta sinänsä, että joku noin pelokas edes päästää alle kouluikäiset lapsensa yksin pihalle, jos maailma on täynnä hulluja pedofiileja.
Siinä vaiheessa, kun äiti oli jokusenkin kerran lipsauttanut "jaa, kattoko se sua tänään pitkään", äärettömän ivallisesti, päiväkirjaani luettuaan, aloin kirjoittaa kyrillisillä kirjaimilla. Siihen loppui ivaaminen, mutta äitiini en sen jälkeen enää luottanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä ovatko lukeneet.
Itse luin lapseni päiväkirjaa salaa. Olin hyvin huolissani hänestä, mutta en saanut kiinni mistä on kyse vaikka koetin keskustella hänen kanssaan. Päiväkirjaa lukemalla asia selvisi ja osasin ottaa asian tietyllä tavalla puheeksi. Puheyhteys aukesi ja saatiin yhdessä hänelle psykiatrinen hoitokontakti. Hiljalleen kuolema-ajatukset väheni, lääkitys ja terapia alkoi tehota. Nykyään hän on työssä käyvä fiksu nuori aikuinen, jolla on elämä kaikin puolin mallillaan. On elämänkumppani, ystäviä, harrastuksia, kiva koti ja asiat erittäin hyvin. Ja meidän välimme ovat läheiset.
Päiväkirjan lukeminen oli väärin, mutta en kadu sitä. Jos en olisi sitä lukenut, minulla ei välttämättä olisi enää elossa olevaa lasta.
Jos oikeasti syy miksi haluaa lukea esim lapsi viiltelee itseään niin kyllä silloin saakin tehdä asioita joita ei muuten tekisi, selvittääkseen missä on vika.
Äitini luki. Hän tonki aina kaiken ja kyttäsi muutenkin kaikkia asioitani. Sen lisäksi kaiveli kaikki naapurien, kaverieni ja kaverieni vanhempienkin asiat. Selvitti jopa yhden kaverini poikaystävän vanhempien ammatit. Luoja ties miksi - tällainenhan oli vieläpä melko työläs homma aikana ennen internetiä, varsinkin kun ko. ihmisillä oli yksi Suomen yleisimmistä sukunimistä. Voitte varmaan kuvitella millainen kultakaivos hänelle oli Facebook, Google ja internet yleensäkin...
Aikuiseksi tultuani tajusin ettei tuollainen ole normaalia. Lakkasin kertomasta mitään mitä hän olisi voinut alkaa kaivella tai mille alkaa tuhahdella tai mitä alkaa arvostella, väännellä ja käännellä. Nyt muistisairaana hän ei enää osaa käyttää tietokonetta eikä edes soittaa puhelimella, joten vihdoinkin se kyttäys ja kaivelu on loppunut!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole varma lukiko päiväkirjaa, mutta en ihmettelisi kun oli niin rajaton muutenkin. (Sisko luki kaverinsa kanssa ja sitten nauroivat ja pilkkasivat, hävetti😕)
Kuulosti tutulta tuo kun jotkut kertoi, että arvosteli asuntos, siisteyttä, painoa...kaikki nuo on kuultu ja paljon muuta. Pitkään luulin että voisin välttyä arvostelulta olemalla niin "täydellinen", ettei löytyisi syytä arvostella. En onnistunut. Kun äiti oli vaikka kutsuttu lapsen syntymäpäiville, koitettiin siivota oikein tosi huolella, noh, aina löytyi jotain huomautettavaa, esim. kerran eteisen kaapin päällä oli säilytyksessä pari rumaa täkkiä, kommentti oli sama kuin aina: "Olisitte nyt EDES NUO täkit tuosta siivonneet pois..." Ihan kuin mitään ei olisi tehty. Kerran sai raivarin kun miehen hammasmuki oli likainen, minulle siis raivosi siitä.
Kun oli ekat lapsen synttärit äidin kuoleman jälkeen niin mietittiin haikeina miehen kanssa, että kuka se nyt meille kertoo jos on paskaa kahvia...
Vierailija kirjoitti:
Mun isä luki. Isä myös luki kirjoittamani ja saamani kirjeet. Kerran kommentoi etten voi kirjoittaa tuollaista kirjettä kenellekään...
Häpesin, ja tajusin sen vasta nyt, että häpesin ja häpeän... Kiitos tämän ketjun, valitettavasti <3
Häpeä oli minullakin päällimmäinen tunne silloin lapsena, kun luulin että olen tehnyt jotain kauheaa. Ja ihan syyttä. Tuntuu edelleen pahalta miten vanhempi voi tehdä noin lapselleen. Pahinta oli se ilkeily siitä mitä oli lukenut.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun isä luki. Isä myös luki kirjoittamani ja saamani kirjeet. Kerran kommentoi etten voi kirjoittaa tuollaista kirjettä kenellekään...
Häpesin, ja tajusin sen vasta nyt, että häpesin ja häpeän... Kiitos tämän ketjun, valitettavasti <3
Häpeä oli minullakin päällimmäinen tunne silloin lapsena, kun luulin että olen tehnyt jotain kauheaa. Ja ihan syyttä. Tuntuu edelleen pahalta miten vanhempi voi tehdä noin lapselleen. Pahinta oli se ilkeily siitä mitä oli lukenut.
ap
Samoin mulla oli niin voimakas häpeä lapsena, etten kyennyt puolustamaan itseäni. Ja tuntuu pahalta, kun äidin ivaileva käytös antoi ymmärtää, että vika on vain minussa, ei hänessä, joka salaa päiväkirjaani luki. Olen se, jonka puhelintakin äiti kyttäsi.
Surullista että niin monen vanhemman on mahdotonta kunnioittaa lastensa yksityisyyttä. Ymmärrän että vanhemmat ovat huolissaan lastensa turvallisuudesta, mutta päiväkirjat ja vastaavat kuuluvat yksityisyydensuojan piiriin. Lapsella ja nuorella on oltava oikeus tunteeseen siitä että hänen elämässään on jotain jota hän hallitsee, että hän voi purkaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon luottaen niiden pysyvän salassa.
Luottamus kulkee myös kahteen suuntaan. Jos vanhemmat osoittavat etteivät kunnioita lapsen yksityisyyttä, miksi lapsi uskaltaisi kertoa heille mikäli todella olisi vaikeuksissa?
En tiedä lukiko, toivottavasti ei, sillä välillä kirjoitin teininä hänestä aivan hirveää tekstiä, vaikka hyvä äiti oli. Ei vain esim. päästänyt 14-vuotiaana parhaan kaverini 10 vuotta vanhemman kurdipoikaystävän luo yökylään kaverini kanssa😅
Itse luin siskoni päiväkirjaa joka päivä. Hän oli itsetuhoinen ja käytti huumeita. En uskaltanut käräyttää häntä vanhemmilleni, joten valehtelin itselleni, että jos luen jotain tarpeeksi pahaa niin sitten kerron. Koskaan en uskaltanut vaikka luinkin sieltä vaikka mitä kauheuksia. Edelleen olen itselleni vihainen, etten uskaltanut kertoa päiväkirjasta lukemiani juttuja vanhemmilleni. Siskoni olisi voinut saada apua monta vuotta aikaisemmin. En kuitenkaan uskaltanut rikkoa siskoni luottamusta paljastamalla että luin päiväkirjaa.
Millainen vanhempi haluaa nolata ja häpäistä omaa lastaan? Ja vielä siten että on ns. ulkopuolisia paikalla. Huh huh.
Alue: Aihe vapaa
Kerranhan täällä oli se yksi joka kertoi käräyttäneensä äitinsä nolosti. Hän kirjoitti päiväkirjaansa joutuneensa rikoksen uhriksi. Äiti luki ja teki rikosilmoituksen. Sitten tuli kokous, jossa taisi olla kertoja, äiti, poliisi, kuraattori ja rehtori. Siellä kertoja sitten paljasti kaiken olleen sepitettä ja äiti suuttui.