Lue keskustelun säännöt.
Tiedättekö ikääntyneitä ihmisiä jotka ovat eronneet saadakseen olla yksin ilman tuota puolisoa. Lopultakin? Minkälainen stoori?
15.04.2024 |
Tiedättekö ikääntyneitä ihmisiä jotka ovat eronneet saadakseen olla yksin ilman tuota puolisoa. Lopultakin? Minkälainen stoori?
Kommentit (32)
En tiedä vielä ketään, mutta ollaan miehen kanssa puhuttu, että, jos toinen menee sellaiseen kuntoon, että tarvitsee omaishoitajaa, niin saatamme erota, koska yhteiskunta pakottaa puolison omaishoitajaksi, vaikka olisi kuinka mahdoton tilanne.
Olemme 74 v ja meillä on erittäin hyvä suhde ollut yli 50 v ja juuri tämän takia ymmärrämme, ettei ole pakko toimia yli voimavarojensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä vielä ketään, mutta ollaan miehen kanssa puhuttu, että, jos toinen menee sellaiseen kuntoon, että tarvitsee omaishoitajaa, niin saatamme erota, koska yhteiskunta pakottaa puolison omaishoitajaksi, vaikka olisi kuinka mahdoton tilanne.
Olemme 74 v ja meillä on erittäin hyvä suhde ollut yli 50 v ja juuri tämän takia ymmärrämme, ettei ole pakko toimia yli voimavarojensa.
Onko tosiaan näin, että avioparin täytyy hoitaa toisensa kunnes jompikumpi on haudassa? Toki auttaa pitää kuten muutenkin parisuhteissa, mutta että kokopäiväisesti pitäisi sitoutua hoitamaan toista?
Jos on hyvä eläke niin mikäs siinä. Muuten voi rahat loppua kesken.
Anoppi muutti erilleen miehestään noin 86 vuoden iässä. Miehelle (puolisoni isälle ja lastemme isoisälle) alkoi käymään kotihoito ja sai muita palveluja kotiin. Miehellä järki pelaa, mutta liikkumiskyky heikentynyt.
Luulen, kotihoito ei olisi välttämättä järjestynyt, jos kotona olisi sinänsä ikäisekseen erittäin hyväkuntoinen puoliso. Varsinkin kun anoppi on sellaista tyyppiä, ettei voi olla tekemättä ja hoitamatta, jos on paikalla. Ja samaan aikaan itsellään on kuitenkin erilaista iän tuomaa kremppaa. Nyt anoppi käy vierailulla miehensä luona ja ovat sinänsä väleissä. Mutta miehen suku on sitä mieltä, anoppi hylkäsi miehensä.
Itse ihailen anoppiani. En itse välttämättä kykenisi samaan ja olisi yhtä muutoskykyinen, vaikka olen puolta nuorempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syvä rakkaus on nykyajan katkeralle ja sekopäiselle suominaiselle täysin vieras asia.
Rakkaus? Onko sellaista joskus ollut?
Parisuhde on lähes aina hyötysuhde josta lisäksi on oltava hyöty molemmille. Ihastumisia tulee ja menee eikä ne pitkää parisuhdetta vaadi.
Ennen halveksittiin noin laskelmoivaa hyötyajattelua. Oikeastaan myös suhteessa työhön.
Puhuttiin tyydyttävästä ja hyvästä parisuhteesta, vastavuoroisuudesta, yhteistyöstä, arjen ja elämän taakkojen jakamisesta. Kuulostaako jo ihan heprealta?
Tuohan nimenomaan on hyötyajattelua. En koe sitä vääräksi kylläkään.
t. Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Montakin.
Ei haluta omaishoitaa ja taloudelliset syyt usein syynä muun muassa.
Vielä enemmän tiedän leskeksi jääneitä, jotka ovat sanoneet sen olleen pelastus ja ensimmäistä kertaa elämässä oman aikaa.
Muistan joskus parikymppisenä, kun opiskelin ja olin kesätöissä terveys/kuntoutuskylpylässä, jossa kävi vanhoja ihmisiä hoidattamassa terveyttää, niin siellä moni mummo sanoi, että oli helpotus, kun mies kuoli. Se tuntui rakastuneesta nuoresta naisesta ihan hirveältä ja silloin ajattelin, että onpa kamalaa, kun on ollut ńiin kamala liitto, että on helpotus, kun toinen kuolee. Myöhemmin asuin rivitalossa, jossa toisella puolella asui nainen, joka oli ollut aviossa juopon miehen kanssa ja toisella puolella juuri leskeksi jäänyt nainen, jonka mies oli ollut jo eläessään oikea enkeli. Oli jäänyt ennen naista eläkkeelle ja hoitanut sen jälkeen kodin, tehnyt ruuat töistä tulevalle vaimolleen jne. Tuo nainen suri miestään niin paljon, että teki pahaa katsella.
Juopon miehn vaimo taas olis sitä mieltä, että miehen saa viedä kaatopaikalle, kun mies oli löydetty jostain kuolleena. Olivat siis jo eronneet tai ainakin asuivat eri osoitteissa, en tiedä olivatko vielä paperilla naimisissa. Siinä sitten mietin, kunpi on parempi. Paska mies, josta saa iloita, kun pääsee eroon, vai ihana mies jota saa surra silmät päästään, kun kuolema korjaa.
Tulin siihen lopputulokseen, että hyvä mies ja suri kuoleman jälkeen on se parempi vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä vielä ketään, mutta ollaan miehen kanssa puhuttu, että, jos toinen menee sellaiseen kuntoon, että tarvitsee omaishoitajaa, niin saatamme erota, koska yhteiskunta pakottaa puolison omaishoitajaksi, vaikka olisi kuinka mahdoton tilanne.
Olemme 74 v ja meillä on erittäin hyvä suhde ollut yli 50 v ja juuri tämän takia ymmärrämme, ettei ole pakko toimia yli voimavarojensa.
Onko tosiaan näin, että avioparin täytyy hoitaa toisensa kunnes jompikumpi on haudassa? Toki auttaa pitää kuten muutenkin parisuhteissa, mutta että kokopäiväisesti pitäisi sitoutua hoitamaan toista?
No ei tietenkään, mutta hoitopaikkoja on vaikea saada. Hoitokodit on täynnä vanhuksia, joiden puoliso asuu vielä kotona, mutta toinen on hoitolaitoksessa. Joten ei aina joudu hoitamaan, mutta vaikea nykytilanteessa on hoitopaikkaa saada, jos vain suinkin puoliso pystyy hoitamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syvä rakkaus on nykyajan katkeralle ja sekopäiselle suominaiselle täysin vieras asia.
Rakkaus? Onko sellaista joskus ollut?
Parisuhde on lähes aina hyötysuhde josta lisäksi on oltava hyöty molemmille. Ihastumisia tulee ja menee eikä ne pitkää parisuhdetta vaadi.
Ennen halveksittiin noin laskelmoivaa hyötyajattelua. Oikeastaan myös suhteessa työhön.
Puhuttiin tyydyttävästä ja hyvästä parisuhteesta, vastavuoroisuudesta, yhteistyöstä, arjen ja elämän taakkojen jakamisesta. Kuulostaako jo ihan heprealta?
Enemmän se halveksiminen on nykyaikaa. Ne parit jotka nyt on yli 70 vuotiaita on tottuneet siihen että suhteessa ei olla rakkaudesta. Suhdetta kantaa enemmän se että molemmat tuovat parisuhteeseen osansa. Mies on usein tuonut siihen suhteeseen taloudellista turvaa nainen esim. sen että miehellä on ollut joku joka huolehtii hänestä.
Paljon on myös suhteita joissa syystä tai toisesta siedetään myös vaikka henkistä väkivaltaa kun esim. taloudellisesti ei ole mahdollisuus muuttaa erilleen. Kun sitten tilanne muuttuu niin että taloudellisesti järkevämpi onkin erota. Se myös toteutetaan.
Rakkaus kantaa suhdetta parhaimmillaankin muutaman vuoden. Sen jälkeen suhteessa on oltava myös muita asioita joiden takia pari sitoutuu toisiinsa. Kun parisuhteessa on hyvä olla ja molemmat siihen sitoutuu niin rakkauttakin on helpompi yllä pitää. Toisiinsa pari saattaa sitoutua hyvinkin eri syistä. Jollekin se on taloudelliset syyt, toiselle se että se mahdollistaa elämän esim. omakotitalossa jossa on töitä joihin yksin ei kykene, kolmannelle se voi olla mukava seura matkoilla tai harrastuksissa jne.
Eräs 88 v mamma sanoi 87 v miehestään, että ottaisi heti eron, jos olisi vielä kuusikymppinen. No nyt leskirouva, joten asia ratkaitu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä vielä ketään, mutta ollaan miehen kanssa puhuttu, että, jos toinen menee sellaiseen kuntoon, että tarvitsee omaishoitajaa, niin saatamme erota, koska yhteiskunta pakottaa puolison omaishoitajaksi, vaikka olisi kuinka mahdoton tilanne.
Olemme 74 v ja meillä on erittäin hyvä suhde ollut yli 50 v ja juuri tämän takia ymmärrämme, ettei ole pakko toimia yli voimavarojensa.
Onko tosiaan näin, että avioparin täytyy hoitaa toisensa kunnes jompikumpi on haudassa? Toki auttaa pitää kuten muutenkin parisuhteissa, mutta että kokopäiväisesti pitäisi sitoutua hoitamaan toista?
Kunnan puolesta sanotaan, että ei tietenkään tarvitse hoitaa, mutta käytännössä usein näin käy.t. ed.
Mukava seura. Että toisen seurassa viihtyy. Lisäksi seksielämä, joka sopii molemmille (sisältää myös seksittömyyden vaihtoehdon).
Tarvitseeko parisuhde muuta? Jos, niin mitä?
Ennen halveksittiin noin laskelmoivaa hyötyajattelua. Oikeastaan myös suhteessa työhön.
Puhuttiin tyydyttävästä ja hyvästä parisuhteesta, vastavuoroisuudesta, yhteistyöstä, arjen ja elämän taakkojen jakamisesta. Kuulostaako jo ihan heprealta?