Ennen olin tosi nauravainen henkilö

Mä en tiedä🤔 Mäkin olin, sitten rakastuin väärään mieheen. Ei oo sen koommin juuri naurattanut

Mikä sun elämässä on toisin nyt? 

Vierailija kirjoitti:

Mä en tiedä🤔 Mäkin olin, sitten rakastuin väärään mieheen. Ei oo sen koommin juuri naurattanut

Mikä sun elämässä on toisin nyt? 

No mulla taitaa olla vähän sama tarina kuin sulla..

Huono parisuhde ei paljon naurata.

Kyllä, jonain päivänä aurinko voi paistaa taas. Eikä se välttämättä riipu sinusta. 

Jättäkää ne siat!

Ennen me kaikki oltiin nuoria.

Samoin, kunnes minulle ryhdyttiin joka tuutista syöttämään neuroepätyypillis shaissea ja kohtelemaan sen mukaisesti. Jos asperger/kirjolla olevia kohdellaan näin niin en yhtään ihmettele miksi heidän elinajanodotteensa on keskimääräistä lyhyempi.

Henkilö, kumpi oletettu olit?

Harmi. Ehkä nauru palaa joku päivä taas.

Lääkitystä muutettu rajulla tavalla äkkinopeesti?

Lapsena mä olin ilosta tyyppiä. Sitten peruskoulun jälkeen on vain ikäviä ihmisiä tullut elämääni ja ilo on kaikonnut. 

On niitä muutamia kivoja tyyppejä, jotka tuovat iloa, mutta muuten on ankeaa. Tänäänkin töissä työkaveri osoitteli pahaa mieltänsä muhun. 

Ihmiset ympärillä määrittelevät aika paljon oloja.

Joo, liikaa velvollisuuksia, töitä ja ikäviä asioita. En enää oikein osaa hassutella ja iloita.

Multakin hymy hyytynyt ja naura en ikinä. Ihan todellisista tilanteista saanut alkunsa. Äitikin totesi että et koskaan naura. Tekis kyllä todella hyvää osata nauraa oikein kunnolla.

Ennen oli mukavammat ajat. Koko aika vaan kurjistetaan oloja. Ei ihme, että nykyään ihmiset voivat pahoin.

Seura tekee kaltaisekseen.

Vierailija kirjoitti:

Joo, liikaa velvollisuuksia, töitä ja ikäviä asioita. En enää oikein osaa hassutella ja iloita.

Jaa. Minua kritisoidaan, jos hassuttelen ja iloitsen niin, kuin kyseiset piirteet eivät saisi kuulua persoonallisuuteeni vaan täytyisi olla vakava ja hymytön. Mitäpä iloitsemista tässä on, kun päivät toistuvat samanlaisina päivästä toiseen tai yritetään törkkia lasten ja nuorisotyön parissa työskentelyyn vaikken lapsettomana (ei vapaaehtoisesti) tahdo hoitaa kenenkään toisenkaan lapsia tai kaitsea ongelmanuoria.

Multa katos hymy viime vuonna, kun viimein myönsin itselleni olevani masentunut. Silloin harvoin, kun nykyään olen jossain seurassa tai ihmisten ilmoilla niin melkein naamaan sattuu, kun yritän vääntää suuni hymyyn. Sen takia tulee nykyään murjotettua 99% ajasta kotona niin saa olla suu väärinpäin ihan rauhassa yksinään. Mutta enpä ole ennen tiennyt, että hymyileminen voi olla näin vaikeaa. Masennukseni syy on yksinäisyys.

Tunteet tarttuvat.

Tunteitani ei sallita. Niitä kritisoidaan ja hallitaan. Masentaa.

Mielestäni minua syyllistetään ja kritisoidaan, jos olen iloinen.