Maalismasujen maanantai
Kommentit (50)
Zeldatarin kysymykseen ihan ensin...
Sitten kysymys niille joilla on äitiysloman aikana alle kouluikäinen kotona eikä kunnallisessa hoidossa. Ymmärsin, että alle kouluikäisestä sisaruksesta saisi hoitolisää 50 ¿ ja risat mutta koskeeko se myös äitiysloma-aikaa vai pelkästään hoitovapaalla olijaa?
---Mielestäni alle kouluikäisestä sen 50e saa vain jos sulla kodinhoidontuella alta 3vuotias kotona josta siis tukea maksetaan vaikkakin äitiysloma alkaa---Korjatkaa jos olen väärässä!
Äp-raha päätökseni sain myös mutten millään muista koska eka maksupäivä.Kun ei tulot muutu huonommiksi,ei paremmiksi,en niin kiinnittänyt huomiota kys asiaan.
Havahduin eilen kurjaan ajatukseen.Kun supistusten takia liikkumisrajoituksia,on noin 9 viikkoa laskettuun aikaan loputtoman pitkä aika.Eilinen päiväkin tuntui kuluvan hitaammin kuin koskaan.
Toisaalta vaikka liikkuisin ja puuhailisin,yhtä kaikki,tekee niin kipeää ettei mieli tee.Miksi aina tässä vaiheessa alkaa tuntua päivät/viikot tuskaisen pitkiltä?
Ihanaa olla raskaana,en valita kuin ihan pikkiriikkisen.Tiedän että kuuluu vaivat ja väsymys asiaan,olis vaan niin kiva olla " kunnossa" ihan loppuun asti=)
Joko kello on 8?Täytyy alkaa soittaa sitä kontrollikäyntiä äippäpolilta!
Mä palelen!!!
Katsoin äsken lämpömittaria ja ulkona on miinus 13, kukas sen oikein keksi! Mä olin niin tyytyväinen tähän Helsingin lumettomaan ja pakkasettomaan tammikuuhun,et nyt ahistaa ja oikein kunnolla kun pitää pakata ittensä kaiken maailman vehkeisiin et tarkenis köpötellä sitten tuol ulkona.Ja ei siinäkään viel kaikki,kun vaatteita on 100kg päällä niin ei se kyl mikään nautinto ole mennä viemään poikaa pulkkamäkeen, et ihan kiva taas.
Olen väsynyt ja kiukkuinen,sorry!!
Mä jätin mun kela paperit vasta perjantaina sisään, kun olen ollut sillä erityisvapaalla jo niin kauan,et olen saanut jo rahaa kelalta ja siel on laskelmat valmiina.
Sitä en tiedä milloin mun äitiysloma niinku virallisesti alkaa,pitäis ilmottaa varmaan työnantajalle, ja hajuakaan ei ole milloin saan ekan kerran sitten sitä mitä lie-rahaa.
Multa vieläkin puuttuu vauvan sänky, ja koko ajan taustalla kummittelee,et mitä jos vauva syntyis jo nyt niin mis mä sit sitä nukuttaisin? Mä en jaksa oikein 100% mennä katteleen niit sänkyi ja toivon siis et ukko tulis suhtpian takas et voisin sit sen kans kierrellä.Eilen tosin taas meseiltiin ja kysyin milloinkos herra olis tulos takas,niiin toivoo olis et maaliskuun alus, voi venäjä!
Tällä menolla mä en saa sitä sänkyy ajois, ja autostakin puuttuu se kaukalo.
(.)Viime yönä heräsin johonkin ihme tuntemukseen masussa.Hieroin vatsan päältä et jos vauva olis jotenkin oudos asennossa ja hiffais sitten vaihtaa sitä asentoo.Mut kun vauva ei reagoinut mun hierontaan millään tavalla,mä heitin kyljelleni,ni sitten vähän helpotti. Outo tunnne se oli...
Nyt täytyy kyl mennä kahvin keittoon tai mä hyydyn kohta. Olen kyl aivan mielettömän väsynyt.
Hanan rv 31+2 ja pulla
Taas on uusi viiko aluillaan ja onkin sitten viimeinen työviikko!
Mammaloma alkaa virallisesti 29.1. eli ensi maanantaina. KELAsta tuli päätös äitiysrahasta jotain viikko sitten vissiinkin ja ensimmäinen maksupäivä mulla on maaliskuun 2. Touhon laskettu syntymäaika on siis 5.3. eli just ennen sitä tulee ekat rahat!
Kaikki muu on suunnilleen jo vauvalle hankittu ja laitettu jo valmiiksikin, paitsi vaunut puuttuu. Bongasin kyllä paikallisesta vaunuliikkeestä jo semmoiset näppärät yhdistelmät. Pitää vaan hakea ne.
Huomenna olis sitten lääkärin tarkistus. Toivottavasti tämä pikkuinen on nyt kääntynyt oikein päin, kun vielä viimeksi istui hyvin tukevasti. Jotenkin liikkeistä päätellen tuntuis, että voisi olla kääntynyt, mutta sen verran satelee iskuja joka puolelle, että itse en osaa enää varmaksi sanoa miten päin kaveri on. Jännittää sekin, että onko kohdun suulla tapahtunut jotain edistystä jo (kolmatta naperoa siis odotellaan), on meinaan melko tujuja suppareita tullut aika ajoin tässä parina viime viikkona. Muuten vointi on ihan loistava - voisin jatkaa töissä vielä pari viikkoa ainakin!
Mimmi-74 ja " Touho" rv34+0
Luin tossa teidän viikonlopun kuulumisia,joten..
Zeldatar: Katsoin sen linkin siitä makuupussista, ja voi kun oli aivan ihana.Minäkin haluan tuollaisen.Ostitkos sen netistä vaiko kaupasta?
Petriina69: Voisitko laittaa sen herkku kana-pastan ohjeen jakoon? Mä olen ihan heikkoina pasta ruokiin, ja jos tuo sinun pasta uppoaa lapsiinkiin, niin ehkä minunkin pieni mies söisi sitä.
Duppis: Voimia sinulle.Ja voin vakuuttaa että se maailman huonoimman äidin titteli on jo varattu. Välillä ahdistaa oikein kunnolla kun tuntuu ettei pysty tarjoamaan lapselleen kaikkea ja tulee sitten tuotettua pettymyksiä toiselle.
Uskon että sinun tyttösi kyllä ymmärtävät tilanteen omalla tavallaan, ja teette sitten jotain extra kivaa kun vauvakin on jo kotona:)))
Jep, ja sitten olitte ruvenneet jo veikkaamaan kukas synnyttäisi seuraavaksi.No, mulla laskettu aika kun on vasta 24.3 ( vai olikse sittenkin 23.3?? ei muista,no anyway), niin en oikein usko että olen siinä ensi joukossa,vaan sitten maalisten loppupuolella. Poika syntyi viimeksi päivää ennen laskettua aikaa,mutta voihan tää kaveri tulla aikaisemmin tai myöhemmin,eihän tuota koskaan tiedä.
Nyt sitä kahvia sitten.
Hanan
uusi viikko taasen.
Eilinen meni maatessa, huono olo ooli koko päivän, illalla hieman helpotti ja viime yön sainkin jo nukuttua jotenkuten. Vauva on kyllä aika levoton ja liikkuu öisin todella paljon.
Nyt on saatu sitten kunnolla pakastettua patjat ja lampaantaljat sun muut. Mittari näytti vielä aamullakin -21,5! Tänään vois sitten mies koota tuon sängyn niin sais nuo laatikot sun muut siihen, ettei tarvis niitä tässä muuten enää pyöritellä. En minä niihin lakanoita vielä laita, mutta kunhan nyt sais ne johonkin silleen tiiviisti läjään, kun välillä tuntuu, että niitä on siellä sun täällä. Sitä paitsi keksin joka päivä jotain uutta ommeltavaa ja nyt olen ompelemassa kantopussia. Ajatuksissani pyörittelin sellaista ja katselin millaisia netissä on ja sainkin sitten kuulla tuttavalta, että sellainen on helppokäyttöinen ainakin aluksi. Tosin kun netistä mittoja katselin, niin pituus taitaa olla minulle liian pitkä taidan hieman lyhentää sitä, koskapa näillä mitoilla lapsonen sitten makaa tuolla melkein polvissa. :P Tietenkin pitäis miestäkin ajatella, mutta kun meillä on sitä pituuseroa se reilut 20cm !
Synnytysvalmennuksia ei ole tyrkytetty, mutta ajattelin seuraavassa neuvolassa kysellä siitä sairaalaan tutustumisesta, tai sitten soitan suoraan sinne OYS:iin jonne joku toinen olikin jo saanut ohjeet miten tutustua. Vielä ois viikko ennen seuraavaa neuvolaa. En ensimmäisestäkään ehtinyt kuin yhteen valmennuskertaan, joten samapa sille. Olisin voinut mennä vauvan kanssa kahdelle viimeiselle kerralle :D
Mutta nyt hommiin :)
t. punkeli tasan 33 ja päivä jäljellä 49 !!!!
Tässä olen yrittänyt selailla pinoja, kun en ole konelle joutanut moneen päivään. Nyt en sitten muista, että pitikö johonkin kommentoida, kun luettavaa oli niin paljon! Ainakin monella on jo pelko vauvan syntymästä, toivotaan nyt kuitenkin, että pysyttäis kasassa vähän paremmille viikoille.
Viime viikko oli kamala. Tiistai iltana löysin itseltäni kihomadon (yöks), keskiviikko aamuna soitin sitten lääkärille, että saanko syödä matokuurin, no lääkkeet koko perheelle ja sitten alkoi se kamla siivous/pyykinpesu urakka. Aamulla aloitin ton homman ja lopetin illalla, joskus yhdeksän aikaan, kaksi viiden minuutin taukoa pidin, kokopäivän aikana. Välillä väänsin itkua, kun olin henkisesti ja fyysisesti niin poikki. Oltiin sovittu aikaisemmin, että poika menee mummin ja ukin luo yökylään, mutta ukii ilmoitti että sinne ei ole tulemista, tunne oli että silloin kun apua tosiaan tarvitsisi niin sitä ei saa, onneksi äitini otti edes pehmolelut pestäväksi, kun ei päässyt muuten auttamaan, eikä pystynyt poikaa otttamaan.
Torstaina kävin sitten neuvolassa ja kampaajalla. Neuvolassa kaikki ok, viikkoja 30+6, painoa oli tullut aika paljon (ei voi johtua suklaan syönnistä ;)). Sf-mitta oli vain 27, mutta meinasi, että melko kookasta vaavia kasvatellaan. Neuvola käynti oli vähän häsellystä, kun mä olin vähän myöhässä ja neuvolan tietokone oli kaatunut. Iltasella lähdettiin sit ajelemaan mun mummulaan kun perjantaina oli sitten mummon veljen hautajaiset. Kahden tunnin ajomatkasta loppu oli aika vaikee, kun alkoi supistamaan.
Perjantaina oli sitten ne hautajaiset, kirkossa kun istuin supisti 2-5 min. välein, sama oli muisto tilaisuudessa. Eli jos alkaa mennä lasketunajan yli niin ei kun kirkkoon istumaan. Illalla sitten ajeltiin vielä takas kotia, huh mikä reissu!
Viikonloppuna mies onkin vallannut koneen niin, että mä en ole nettiin päässyt.
Poika on ollut nyt kolme yötä ilman tuttia! Heitti itse tutin pois, tosin nyt on hieman perään kysellyt, mutta yllättävän hyvin on mennyt. Toivottavasti vain ei ala vauvalta viemään tuttia.
Ulkona on melkein 20 astetta pakkasta ja osa talvivaatteista on vielä varastossa ja mies ei saa aikaiseksi hakea niitä sieltä ja mä en niitä sieltä saa :(. Mitähän sitä keksisi päälle, kun ulkona olisi kuitenkin kiva käydä.
Täälläkin muuten on masu ollut alhaalla jo kauan.
möhkis ja tiitiäinen 31+3?
Täällä meillä päin mittari näytti heti aamusta jo -24, joten ulkoilut esikoisen kanssa kyllä jää tältä päivältä. Ompahan miehen iloksi iltapäivällä kaksi tuskastunutta odottamassa. Mitä ihmettä te muut touhuatte sisällä? Tuntuu et meillä ei aika liiku ollenkaan jos joudumme olemaan koko päivän sisällä .
Zeldatar: Kyselit kelan jutuista ja sen verran voin auttaa että mä en saanut sitä alle kouluikäisen tukea siksi koska olen äippärahalla, mutta sain jotain hoitolisääköhän se nyt oli n. 40e/kk. Laskivat miehen ja minun tuloista. Äippäloma mulla alkaa 26.1 ja ensimmäiset äitiyspäivärahat tulee 1.3.
Sit joku oli kyselly käynnistyksestä.. en kyllä (anteeksi) muista että mitä mutta mä voisin osata joihinkin kysymyksiin vastata. Mulla esikoinen käynnistettiin ja samaten tämä tulevakin tullaan käynnistämään.
Omasta mahasta:) Aikamoinen pötsi tämä alkaa jo olemaan mutta vointi on mitä mainioin. Ei oo ollu mitään muuta vaivaa kun selkäkipu (koputtelee pöytää) Tämä raskaus ollut todella helppo verrattuna esikoisen raskauteen. Esikoinen oli masussa rauhallinen ja raskaus vaikea--> Esikoinen on kiltti ja rauhallinen. Tämän pikku 2:sen raskaus helppo ja liikkuu paljon masussa---> Tästä taitaapi tulla sitten täysi vastakohta :)
-minttu rv 34+3-
Olisi kyllä hyvä idea, mutta ei onnistu meikäläiseltä, olen nimittäin sellainen herkkupeppu, että ei löydy toista! Täällä pitäis olla useampi vartija, että en herkkuihin koskisi :). Pitäisköhän tehdä vispipuuro johon laittaa paljon sokeria :).
Paremmin nukuttu yö takana, nyt sitten painajaiset herätti (se iänikuinen, että meinaan hukkua). Pakko oli hipsiä alas vetelemään inhalaattoria ja kesti taas tunnin ennenkun olo tasaantui. Onkohan flunssaa pukkaamassa, toivottavasti ei. Yritin eilen tytön kanssa pulkkamäessä touhuta, mutta ei ole enää mun masua varten. Tyttö laski itsekseen, mutta mun piti aina lyllertää alas sitä hakemaan. Mullakin onneks kuvotus heikkeni iltaa kohden.
Mä odottelen vielä tyonantajan Y17 lomaketta, tällä viikolla olis tarkoitus viedä paperit ja verokortti kelaan.
Joku tuskaili, ettei ole vielä sänkyä, voihan vauvaa nukuttaa vaikka vaunuissa tai äippapakkauksen laatikossa. Mun veli teki vanhasta perunakorista vauvalle ensisängyn.
( . ) Roikkuu ja haittaa entisestään kumartelua. Tänä aamuna oli taas oksettava olo ja itsekseni olen tässä miettinyt, että niinköhän tää raskaus päättyy kuin alkoikin, pyttyä halatessa. Hippu möyrii kunnolla, musta tuntuu ettei taukoja oikein olekkaan.
Liikkeistä: jollei liikkeitä tunnu laskennasta (ja makean syönnistä) huolimatta, kannattaa soittaa nlaan tai synnärille.
Valmennus: ei mennä, ei menty kuopuksestakaan. Nlassa käytiin hengitysjutut läpi.
Leanna: mulla ollut sama fiilis jo joulukuusta lähtien, kun mitään ei pysty tekemään aika matelee. Onneks noi selkäkivut on hellittäneet. Supparit tuntuu ikäville, vaikkei niillä ole ollutkaan mitään vaikutusta. Tuntuu kuitenkin niin pahoille, ettei huvita edes kävelylenkit.
Jospa tota pyykkiä menis laittelee, äähh...
-m- ja Hippu rv 33+5
Täälläkin aivan ihan pakkassää :) Mä tykkään kans kun on kova pakkanen, ihan kuin Tappert ja parhaimmat ulkoilusäät on just kovilla pakkasilla kun on vain kunnon varustus päällä..Nyt ei niin kiinnosta kun ei oikein ole sopivia nuo vaatteet ja sit on ihan ahdettu olo niin liikuppa siinä vielä.. juu -22 on siis täällä.
Meillä oli hulina viikonloppu, synttäreitä, niin nyt olen ihan loppu! Tosi kovat liitoskivut ja selkäkivut nyt mutta johtuu täysin siitä että en ole ehtinyt lepäillä tarpeeksi, tänään otan ihan rauhallisesti!
Tappert: Tuo käynnistysasia on varmasti vähän lääkäristäkin kiinni, siis se suhtautuminen asiaan, ei ne varmaan kovin helpolla käynnistä, ajattelevat että vauvan on paras syntyä sitten kun itse sieltä luonnollisesti alkaa tulla mutta en mä tiedä sitten, pyytäisin ite kyllä sitten kunnon selvitystä miksi ei vois käynnistää kun on täysiaikainen..onko se sitten parempi että sä hermoilet ja valvot ja oot sitten tulevan synnytyksen aikaan ihan väsy ja et jaksakkaan.. Toki varmasti älyttömän harvinaistakin tuo tapaus mitä sun siskolla käynyt mutta se että se aiheuttaa sulle pelkoa niin pitäs saada kyllä selviteltyä sitten lääkärin kans ettei tarvi jäädä miettimään! Otat sen nevuolassa ens kerralla puheeksi.
Duppikselle voimia, kyllähän tuo kaikki varmasti purkautuu itkuna ja jos sitä joutuu vain urheasti pidättelemään niin joku päivä vaan on sitten sellainen itkupäivä ja se voi olla ihan hyväkin!
Äläkä nyt huoli niistä tytöistä, kyllä sinä niitä muistat huomioida, et ehkä ihan niin tiiviisti kuin aiemmin kun teillä siinä nyt on kaikenlaista mutta kun olet läsnä ja istahdat hetkeksi heidän kans edes ruokailut yms. niin kyllä se nyt riittää, kyllä teillä helpottaa tässä vielä kunhan pikkumieskin kotiutuu ja saatte muuttohommat valmiiksi niin elämä taas rauhoittuu ja alkaa normaali arki :) Älä huoli!
(.) Kyllä yöllä myllerretään ja kovaa! Siis siinä ei kyllä nuku kukaan kun tuntuu että koko sänky hytkyy. Liikkeet on aika vähäisiä näin päivällä mutta yöllä jostain kumman syystä, tietenkin, kun mulla ois aikaa nukkua :) niin myllerrys on älytön..ihan kuin etsis siellä masussa sellai hyvää asentoa, ei löydy, jatkaa myllerrystä ja kun mä käännän kylkeä niin saattaa rauhoittua..tai sit ei ;) Ja tuntuu todella että sitä vauvaa on joka puolella masua, kylkiä, ylhäällä..alhaalla, sivuilla..
Nyt mun täytyy mennä pitkälleen sohvalle, selkään käy tämä istuminen.
Sinna..paljonkos niitä nyt o..33+3
Meillä tuo kakkonen nukkui sisällä vaunuissa yötkin varmasti ekat kaksi kuukautta..välillä sänkyyn yriteltiin mut ei se oikein lkanut nukkua kun valvoi sitten sinne kahteen-kolmeen asti yöllä ja ainoa keino tosiaan oli ne vaunut.. vaikkei mikään mahavaivainenkaan ollut mut muuten vain yökukkuja ;) Niin että älä huoli sen sängyn kans..
sinna
Jippiii olen hyppinyt onnesta, kun vihdoinkin on kylmää, vielä, kun lunta sataisi enemmän niin mikäs olisikaan sen ihanampaa ..
Duppikselle: Piti aloittaa ihan sinusta, koska sinä se taidatkin olla niitä maailman parhaimpia äitejä, ihan oikeasti. Jos omalle kohdalleni sattuisi samanlainen ' asia' kuin sinulle niin minä saattaisin unohtaa tyystiin kaiken sen muun ja keskittyä, surra ja rakastaa vain sitä yhtä. Duppis sinä olet kuitenkin huolissasi tyttäristäsi ja podet huonoa omaatuntoa, mitä ei todellakaan tarvitse tuntea, koska sinun elämä nyt vain on keskittynyt pienen poikasi ympärille. Jos tyttäresi ovat nyt liian pieniä ymmärtämään niin aivan varmasti he ymmärtävät hieman myöhemmin. Ja suru on normaalia, itku on helpotus se tavallaan avaa ne suljetut tiehyet ja vapauttaa surusta. Toivon sydämmestäni, että pikkuinen mies saisi paljon voimia ja pian olisi kotona teidän kaikkien hellittävänä. Tuntuu niin kurjalta, kun ei voi/osaa/kykene tekemään mitään muuta kuin lähettämään paljon ' jaksamista' sinne teidän perheelle !!! Unista: Itse olen myös nähnyt vauvan kasvot todella selvästi unissani, ja nyt odotankin onko uneni olleet enneunia, mutta välillä on tullut nähtyä sellaista kauhua, että soisin sen mieluusti olevan unimaailmaa ..
Jouhi: Vauvan liikkeistä, siis mähän en ole exspertti laisinkaan, kun esikoista myös oottelen, mutta mitä olen rivien välistä ymmärtänytniin lapset ovat jo hyvin erilaisia tuolla masussa, eli jokaisella on omanlainen persoona ja he liikkuvat kukin tavallaan. Eivätkä vauvat liiku sen 10tunnin kaavan mukaisesti, ajattele, minä oisin saanut juosta lääkärissä jatkuvasti kun vasta nyt ovat liikkeet alkaneet olla ' jatkuvia' ja potkutkin selvästi havaittvaissa olevia. Onko sinulla istukka edessä vaiko takana, koska sekin vaimentaa niitä liikkeitä.
Täällä (.) voi hyvin ja venyy .. Karkki/pullalakko on pitännyt, nyt neljäs päivä menossa ilman liikaa sokeria. Ihanaa. Mutta täydelliseen namilakkoon en pysty, mun täytyy tänään ostaa itselle 2 lakua, koska mun on vain pakko saada jotakin .. Enkös vaikuta ihan kunnon nistiltä ? Vauvakin liikkuu niin, ettei anna hetken rauhaa .. Nyt kun liikkeet ovat alkaneet voimistua niin välillä tulee ihan paha olla kun pikkuinen potkii yhteen ja samaan kohtaan tuntitolkulla. Meillä on lentsua liikenteessä, ja täytyy käydä apteekissa ostamassa jotakin troppia.
Kelassa kun olin niin mulle ainakin virkailija ilmoitti että 24.3 oisi ensimmäisen ä-rahan maksupäivä, jos oisin mennyt normaalin mukaan. Mutta itse aloitin kanssa 50vrk aikaisemmin ä-loman ja maksu on helmikuussa 24 päivä, eli tulee kuukautta myöhemmin. Kelan sivuilla on laskuri, joten siellä voi varmistaa myös noita maksu päiviä. www.kela.fi
Nyt asioille ja ulos lenkille ja lakupötköjä ostamaan naminami t. emmi rv-31+1
vauvan sänkyyn petarin ja kenties uuden patjan, kun sänky ei ole tuota standardi kokoa, vaan pienempi? Olen kiitollinen jos joku osaa auttaa!
Duppis: Tämä on nyt yksi ajanjakso teidän elämässä ja sinähän olet jaksanut yllättävän hyvin! Itku kulluu asiaan ja kyllä ne tytöt pärjää vähän aikaa pienemälläkin huomiolla, ja varmasti ymmärtävät tilanteen omalla tavallaan, älä aja itseäsi loppuun turhaan murehtimalla. Jaksamista koko perheelle!
Ihana aamu tänään, kuopus heräli itsekseen ja hyväntuulisena, ja ilman hoputusta ja kiukkua päästiin päiväkotiin. Samalla reissulla kävin jo kaupassa, ja vein koululaiset kouluun, pakkasta täälläkin on
-13 astetta, ja matkaa kouluun 2km, joten mielissään olivat kun ei tarvinnut kävellä. Viime talvena ostin pojille bussiliput kylmimmiksi talvikuukausiksi, mut tänä talvena ei oo vielä ehtinyt eikä tarvinnut, pyörälläkin on hyvin päässyt.
Duppis: Voimia sinne, on ihan normaalia että itkettää, ja ajatukset pyörii siinä pienessä miehessä sairaalassa. Se on kuitenkin hienoa ett pystyt itkemään ja puhumaan omista tuntemuksista, usein se jo helpottaa surua ja omaa pahaa oloa. Ja aivan varmasti ne tytötkin ymmärtää omalla tavallaan.
Hananille kanapastakastikkeen ohjetta... Laitan siihen 400g broilerin fileesuikaleita valkosipulimarinadissa. Ruskistan ne pannulla, yhden pilkotun sipulin, raastetun porkkanan, ja pilkotun puolikkaan paprikan kanssa. Sitten siirrän seoksen kattilaan, ja laitan sekaan 2,5 dl ruokakermaa, 3dl vettä, 50g sulate- tai tuorejuustoa, kanaliemikuution ja 2 tl currya. Kiehautan niitä hetken ja suurustan kastikkeen vaalealla maizenalla sakeammaksi. Sitten vielä annan kastikkeen hautua miedolla lämmöllä n 20 min. Lopuksi lisään vähän suolaa, jos ei makua ole tarpeeksi.
Tänään mennään kaverin kanssa Ikeaan, ajateltiin mennä lounasaikaan, ni saadaan sit samalla masut täyteen, jahka ensin ollaan kierrelty tarpeeksemme.
Masussa käy myllerrys tasaiseen tahtiin, ja välillä supisteleekin, muuten vointi hyvä.
Muavaa päivää...
T Petriina rv 33+0 taasen *poksuu*
Täällä ollaan, kuten aina..kone vaan kettuilee eikä välillä anna kirjuuttaa. Yritän kuitenki.
Tappert ja Puksu 33+1
Minulla on istukka edessä, mutta liikkeet olen tuntenut jo viikolta 15 ja ei se istukan syy voi olla että yhtäkkiä en tunne vauvan liikkuvan kuin silloin kun aikani herättelen sitä. Ja silloinkin vaan potkaisee että " älä töni" ja hiljenee sen saman siliän tien. Ei ole siis hereillä enää ollenkaan :( Soitan nyt neuvolaan asiasta.
Minä jo ajattelin että näkyykö minun kirjoitukset ikinä teillä. Jos jotakin kysyn teiltä niin yleensä KUKAAN ei kommentoi asiaa :( Nyt sentään oli joku edes huomannut niin tulin siihen tulokseen että kyllä minunkin kirjoitukset teille näkyy, kohan ette vaan halua minulle vastata!
Jouhi 30+2
kirjuutin näääääin pitkän jutun kun en eilen päässy koneelle..ja sitten se katos vaikken tehny mitään! ärkele..sitte kone kaatu enkä päässy nettiin ollenkaan..nyt taas näköjään toimii, ainakin hetken.
MÖHKÖF;
Lastentarvikkeesta tai Jyskistäkin löytyy semmosta vaahtomuovipatjaa johon mun ymmärtääkseni mattoveitsi pystyy, petarista en sitte osaakaan sanoa.
Mulla oli kauheesti asiaa eilisestä pinosta ja kaikesta mutta enhän mä niitä enää muista! Ehkä ne palautuu päivän mittaan mieleen..
( . ) omalle navalle tuli toissailtana kiire navetalle, siinä syy miksei mua ole eilenkään näkynyt. Appi sairastu yllättäen todella pahaan mahatautiin (siis ihan järkkypaha!!) ja anoppi pyyteli tippa linssissä mua navetalle miehen avuks/seuraks ettei sen tarvi yksin puurtaa..eivät saaneet lomittajaa päivystyksestä, enkä saanu minäkään vaikka johtavalle soitin - sen olis kyllä lain mukaa pitäny lähtee muttei kai vaan kehdannu (ääliö). Siispä olin toissaillan ja eilisen aamun ja illan navetalla juottelemassa vasikoita ja kolailemassa paskoja..jakelemassa heiniä ja heittelemässä purua..muuhun en oikein kyenny, mutta joudutti tuokin hommia aika lailla.
Toissayön nukuin varmaan puolen tunnin pätkissä (jos edes niissä!), mies nukku yhtä huonosti..väliin funtsin pidänkö miehen hereillä kun pyörin, välillä mielessä pyöri oma synnytys, navetalla alkamassa ollu lehmän poikiminen ja miten se menee kun ei olla siellä eikä appi jaksa navetalle mennä, väliin ihmetytti mikä sille apelle oikein tuli (oireet sopi väsymykseen ja mahatautiin sekä johki aivoveritulppaan!) niin yllättäen se iski ja vei huonoon jamaan..eilinen päivä sitte nukuttiin miehen kanssa molemmat.
Puksu punkee millon mistäkin päin..väliin oikeen sattuu. Mutta masu ei tunnu olevan alhaalla, pikemminkin ylhäällä :) Vois olla peppu mikä tunkee välillä navan yläpuolelta ulospäin, mutta missä se pää sitte on? Alamasulla ei tunnnu mitään kovempaa? Onneks huomen on nla *jos sillä ei ole päätä ollenkaan! *ei päätä, ei häntää...vaan parhaat selkäpalat...ehehheee, ehkä mä oon vieläkin vähän väsy tai jotain.
Tappi..lämmittää uunia ja tahtoo vispipuuroa (makeutusaineella :) )..kiitti vaan MÖHKÖFANTTI..nyt sitä täytyy sit tehdä tänää.
Monesti täällä menee viestejä " ohi" kun niitä on niin paljon. Ja viestin seassa oleva kysymys äkkiä unohtuu kun lukee eteenpäin (mulla ainakin kun on näin lahopää). Pitää vaan sinnikkäästi laittaa uutta viestiä ja kysyä uudestaan. :) kyllä sulle vastataan jos osataan!
Mäkin sulle taisin kirjuuttaa siihen edelliseen kadonneeseen viestiini että sokerisella mehulla pitäis liikettä löytyä..se oli jossain artikkelissa jossa oli liikeseuranta-asiaa, mutta se mun viesti otti ja katos ennenkun ehti pinoon.
Mutta soittele sinne nlaan niin saat varmuuden asiasta, rauhottaa kummasti kun joku ihan oikeesti asioista tietävä kertoo mitä tehdä :)
Tappi
Jouhi: kyllä mullekin käy välillä niin ettei tule vastauksia. Kannataa laittaa isoilla kirjaimilla ja vaikka pelkkä kysymys, ettei se huku muun kirjoituksen joukkoon. Ja mä en kyllä yleensä kommentoi, jollei ole jonkinlaista kokemusta tai tietoa.
Toivottavasti pääset tsekkaukseen liikkeistä, kyllä mun mielestä näillä viikoilla pitäis saada se 10 täyteen. Kannattaa muuten kokeilla myös eri aikaan päivästä.
Tappi: mullakin on pää alhaalla vaikken sitä itse osaa kokeilla tai en uskalla edes kovin painella.
Jospa jo päivätorkuille tai mannapuuron tekoon.
-m-
Pitkästä aikaa hyvin nukuttu yö takana. Heräsin ensimmäisen kerran vasta kun miehen herätys pärähti soimaan klo 4.20. Eikä väsytäkään niinkuin muina aamuina.
Iltapäivällä on nuorimmaisen 5v neuvola, saa nähdä miten ollaan yhteistyöhön halukkaita. Itse ajattelin ajella töihin aamupäivällä ihan vaan käymään, tuo verokortti kummitelee tuossa pöydällä jos sen vaikka saisi vietyä. Rahaa ei ole kyllä sieltä tiedossa kun ehkä vuoden lopussa jos pidän lomiani pois mutta onpahan viety valmiiksi :)
Saitteko päätöksen äitiyspäivärahasta? Milloin on ensimmäinen maksupäivä? Minä aloitin varhennettuna 50 päivää ennen ja ensimmäinen maksupäivä on 14.2. Kelassa sanottiin, että jo olisin aloittanut normaalisti 30 päivää ennen niin maksupäivä olisi ollut laskettua aikaa edellinen, onkohan näin?
Sitten kysymys niille joilla on äitiysloman aikana alle kouluikäinen kotona eikä kunnallisessa hoidossa. Ymmärsin, että alle kouluikäisestä sisaruksesta saisi hoitolisää 50 ¿ ja risat mutta koskeeko se myös äitiysloma-aikaa vai pelkästään hoitovapaalla olijaa?
Zeldatar, mietiskelee Kelakuvioita 33+2