Behmin Hyvää syntymäpäivää kolahti oikein kunnolla...
Kuulin sen perjantaina ekan kerran, musta tais tulla Behm-fani
Kommentit (53)
Se on kyllä kiva kappale sekin. Siinä on hyvää ajatusta.
Olisi kiva kuulla Behmin elämästä enemmän, uusi albumi oli hieman erilainen ja herätteli ajatuksia hänen lapsuudestansakin. Lueskelin jokunen aika sitten eri haastatteluja hänestä mutta minua harmitti kun häntä ei ole haastateltu avoimesti siitä että minkälainen lapsuus on ollut ja minkälainen ihminen hän on oikeasti. Sellainen avoin pläjäytys hänestä olisi hauska varmastikin mutta sama kyllä sitten monista muistakin. Kaikki jää vain pintaraapaisuksi nykyisin mitä lehdetkin tekevät. Pinnallisuus vie kaiken mielenkiinnon, tarvittaisiin sisältöä enemmänkin.
Tosi omahyväinen ja teennäinen biisi jossa Beemi mainostaa itseään ja omia tunkkaisia ajatusmallejaan eli että pitää olla lapsi tai mielellään kaksi jne. Lisäksi itse biisi on aivan turha, yksitoikkoinen negatiivinen ja pitkäveteinen jollotus.
Nova soittaa Behmin Hyvää syntymäpäivää kappaletta monta kertaa päivässä. Siis työpäivän aikana kuulee ja jos olen aamuvuorossa en edes avaa radiota muutamaan ensimmäiaeen tuntiin.
Onhan tuo kappale hieno ja syntymäpäiväsankariin kolahtava.
Vierailija kirjoitti:

Erikoisesti ymmärretty kappaleen sisältö =)
Musiikistaan en tiedä mitään, mutta hyvältä näyttää kuvissa.
Teillä on paljon hyviä ajatuksia, en oikein tiedä mitähän kaikkea tälläkin rikkaudella tekisi. Suomalaiset ja älykkyys. 👍
Vierailija kirjoitti:
Nova soittaa Behmin Hyvää syntymäpäivää kappaletta monta kertaa päivässä. Siis työpäivän aikana kuulee ja jos olen aamuvuorossa en edes avaa radiota muutamaan ensimmäiaeen tuntiin.
Onhan tuo kappale hieno ja syntymäpäiväsankariin kolahtava.
Varmaan kaikkeen kyllästyy jos joutuu toistuvasti kuuntelemaan. Mä en juuri kuuntele radiota, vain pitkällä automatkalla.

Ajattelepa jos et pystyisi valitsemaan, se vasta elävältä syökin ihmistä.

Uskon. Se olis kyllä ihan hirveetä. Jos vielä joutuis kuuntelemaan jotain humppakanavaa =)
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva kuulla Behmin elämästä enemmän, uusi albumi oli hieman erilainen ja herätteli ajatuksia hänen lapsuudestansakin. Lueskelin jokunen aika sitten eri haastatteluja hänestä mutta minua harmitti kun häntä ei ole haastateltu avoimesti siitä että minkälainen lapsuus on ollut ja minkälainen ihminen hän on oikeasti. Sellainen avoin pläjäytys hänestä olisi hauska varmastikin mutta sama kyllä sitten monista muistakin. Kaikki jää vain pintaraapaisuksi nykyisin mitä lehdetkin tekevät. Pinnallisuus vie kaiken mielenkiinnon, tarvittaisiin sisältöä enemmänkin.
Mua taas ei taas kiinnosta itse Behm lainkaan. Pidän useimmista hänen kappaleistaan.
Minusta Behm on kiinnostavin suomalainen artisti tällä hetkellä.
Osaa pukea tunteita sanoiksi erityisellä tavalla. Ei kiinnosta tietää hänen elämästään muuta kuin musiikin kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nova soittaa Behmin Hyvää syntymäpäivää kappaletta monta kertaa päivässä. Siis työpäivän aikana kuulee ja jos olen aamuvuorossa en edes avaa radiota muutamaan ensimmäiaeen tuntiin.
Onhan tuo kappale hieno ja syntymäpäiväsankariin kolahtava.
Varmaan kaikkeen kyllästyy jos joutuu toistuvasti kuuntelemaan. Mä en juuri kuuntele radiota, vain pitkällä automatkalla.
Ajattelepa jos et pystyisi valitsemaan, se vasta elävältä syökin ihmistä.
Uskon. Se olis kyllä ihan hirveetä. Jos vielä joutuis kuuntelemaan jotain humppakanavaa =)
No lähinnä vain se että kaikkea voi valita mutta on asioita joita ei voi ja se vasta onkin kamalaa.
Paljon ei tarvita että on paljon. Kappaleissaan ei ole mitään liikaa. Sanotaan kaikki tarpeellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva kuulla Behmin elämästä enemmän, uusi albumi oli hieman erilainen ja herätteli ajatuksia hänen lapsuudestansakin. Lueskelin jokunen aika sitten eri haastatteluja hänestä mutta minua harmitti kun häntä ei ole haastateltu avoimesti siitä että minkälainen lapsuus on ollut ja minkälainen ihminen hän on oikeasti. Sellainen avoin pläjäytys hänestä olisi hauska varmastikin mutta sama kyllä sitten monista muistakin. Kaikki jää vain pintaraapaisuksi nykyisin mitä lehdetkin tekevät. Pinnallisuus vie kaiken mielenkiinnon, tarvittaisiin sisältöä enemmänkin.
Mua taas ei taas kiinnosta itse Behm lainkaan. Pidän useimmista hänen kappaleistaan.
No minua kiinnostaisi kyllä tutustua ihmisiin ja heidän elämiinsä. Ei ole oikein missään mitään mielenkiintoista sisältöä, kaikki mitä jaetaan on jotenkin tyhjentynyttä. Mietinkin mitä tästä elämästä enää saa edes irti enkä ole vanhakaan vielä vuosikausiin mutta kuolen kohta tylsyyteen täällä Suomessa.
On hyvä!