Voisitko seurustella entisen narkomaanin kanssa?

Miksi alkanut käyttämään ja miksi lopetti?kauanko ja kuinka syvällä oli huumepiireissä?

Noin niinkuin ensimmäisinä kysymyksinä. 

Joo, toi olisi myös tärkeää tietää, mikä sai raitistumaan. 

Kyllä. Mieheni oli ollut kannabiksen käyttäjä 20 vuotiaana muutaman vuoden ajan. Tutustuttiin hänen ollessa 26 ja silloin hän oli jo ollut muutaman vuoden kuivilla. Alussa pelkäsin, että hän retkahtaa, mutta aika äkkiä ymmärsin, että hän oli käsitellyt ongelmansa ja mennyt eteenpäin. Hän oli aikoinaan itse halukas lopettamaan ja hakeutui päihdekuntoutukseen, jossa pääsä irti ahdistuksesta, mihin oli aikoinaan pössytellyt... Nyt hän on ollut yli 10 vuotta kuivilla, ei juo edes alkoholia.



Eli ei narkkari aina ole narkkari. On paljon nuoria, jotka kokeilevat, mutta pystyvät palaamaan "oikealle polulle".

Kunhan on rehellinen ja kertoo missä mennään. Ja jos tulee mielitekoja ja on vaikeita hetkiä, ehkä sitten voisin harkita.

Voisin, jos ollut yli 5v raittiina ja on esim. omaksunut terveet tavat stressin hallintaan, on tukiverkkoa, ei ole tullut muita addiktioita tilalle, asiat muutenkin ok elämässä ja luonteet ja arvot natsaa. Tunnen muutaman raitistuneen ja ovat kyllä henkisesti huimasti kehittyneempiä kuin ne "normaalit" joiden on vedettävä hiprakka joka joulu ja juhannus ja viikonloput menee tissutellessa/pössytellessä.

Voisin, jos olisin sinkku. Mies ollut kuivilla 12v ja itse 7v. 🙂 Elämä on hyvää.

Vierailija kirjoitti:

En. Näen näitä päihdeklinikalla kun hakevat subutexinsa ja habitus on kyllä sellainen että huomaa että aivot jo nuorillakin kärsineet tuhoja.

 

Ex-alkoholisti, nyt huippukontoinen kolmekymppinen ja naimisissa

Öö, en kyllä määrittelisi raittiiksi ihmistä joka ramppaa päihdeklinikalla hakemassa subutexia. Olet muuten aika tyypillinen alkoholisti, jopa vauvapalstalla anonyyminä on tarve ylentää itseään :')

Jos ihminen ei pyöri rikollispiirteissä tai seiso piritoreilla, vaan haluaa elää kuin kunnon kansalainen, niin se sopii.

En koskisi pitkällä tikullakaan. Sellaiseen ei voi luottaa kumppanina.

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen ei pyöri rikollispiirteissä tai seiso piritoreilla, vaan haluaa elää kuin kunnon kansalainen, niin se sopii.

Tämä on hyvä havainto. Mua kai pelottaisi, että olisi vielä velkoja tai muita keskeneräisiä asioita huumepiiriläisten kanssa. Tai että olisi vielä hyviä kavereita noissa ympyröissä, jotka sitten vetäisivät mukaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen ei pyöri rikollispiirteissä tai seiso piritoreilla, vaan haluaa elää kuin kunnon kansalainen, niin se sopii.

Tämä on hyvä havainto. Mua kai pelottaisi, että olisi vielä velkoja tai muita keskeneräisiä asioita huumepiiriläisten kanssa. Tai että olisi vielä hyviä kavereita noissa ympyröissä, jotka sitten vetäisivät mukaansa.

Se rikollisuus monia mietityttää tai se, että onko pahoinpidellyt ketään ja millaista vahinkoa on toisille aiheuttanut. En hyväksy edes pyörävarkautta.

M34

En todellakaan.

Ei kiehdo edes ajatuksen tasolla. Jokainen tekee virheitä, mutta päihdeongelmat ovat jotakin mihin en tahdo olla osallisena edes sivustakatsojana. 

Mie voisin kyllä jos on kulunut tarpeeks monta vuotta narkomaanielämästä

Vierailija kirjoitti:

Voisin, jos olisin sinkku. Mies ollut kuivilla 12v ja itse 7v. 🙂 Elämä on hyvää.

Kiva kuulla! Ihminen ansaitsee aina toisen mahdollisuuden. Kaikkea hyvää!

Onko kelläkään miehellä entistä narkomaani-naista kumppanina/vaimona? Onko lapsia tms? Millainen elämä on teillä? Mitkä asiat sujuu, mitkä tuottaa haasteita?

Oon entinen "narkkari". Mies 31. En ole ikinä käyttänyt suonensisäisesti, enkä styylannut "narkkari" naisen kanssa. En oo ehkä se kaikkein stereotyyppisin entinen narkki. Kävin läpi bentsovierottautumisen, josta jäljelle jäi ilmeisesti jonkinlainen aivovaurio. Huumeiden lopettamisesta on nyt 3 vuotta. Opiskelen, kuntoilen ja teen sitä ja tätä elämässäni. Olen sujut elämäni kanssa, mutta en onnellinen. Suurin osa ystävistäni on kuollut ja loppuelämäni tulee olemaan vierestä katsomista, kun loputkin ystäväni kuolevat. Tulen olemaan heistä varmaankin viimeinen täällä. Minulla on rankkaa masennusta, jota en näytä ulkopuolisille. Jotkut uudet luokkakaverit ovat mukavia, kunnollisia melkein kadehdittavia siinä miten hyvin hallitsevat elämänsä ja ovat päämäärätietoisia. Osa heistä varmaan haluaisi tutustua ja kaveerata, mutta minulla on sellainen ongelma, etten osaa oikein päästää heitä lähelleni. Sama koskee naisia. Joidenkin entisten kaverityttöjen tapaaminen on mutkattomampaa. He jakavat suhteellisen viattoman ja ystävällisen luonteen johon samaistun paremmin, kuin pinnalliseksi kokemaani "nuhteettomien" ihmisten luonteen. Myös nämä tuntemani tytöt piireistä, tulevat hyvin todennäköisesti kohtaamaan loppunsa huumeiden kautta jollain tavalla, jossain vaiheessa.

Sanoisin näin, että mitä tahansa sitten ajatteletkin entisestä narkomaani miehestä, niin voin sanoa, että sellainen suhde ja sellaiseen ihmiseen lähentyminen varsinkin saattaa olla mutkikasta, jos et jaa mitään samanlaista elämänkokemusta. Perspektiivi maailmasta voi olla erilainen, puhumattakaan olettamuksista ja säännöistä joita itse oletat normiksi. Sama toisinpäin. Tietenkin ois hauskaa jakaa elämänkokemusta jonkun kivan ja kunnollisen naisen kanssa, mutta niiku ku tuolta ojan pohjalta niin sanotusti niin voi olla hieman hankaluuksia nähdä itseään sen arvoisena. Saati, että olettaisin kenenkään ymmärtävän omia tunteitani, mutta voin valaista hieman.

Mulla on ollut elämässäni 5 vuotta kestänyt psykoosijakso. Mä tykkään öisistä retkistä itsekseni kävellen sellaisten paikkojen läpi, joissa mulla oli tapana hengata entisten jo kauan sitten kuolleiden ystävieni ja entisen tyttöystäväni kanssa. Juttelen pääni sisällä silloin tällöin näiden kuolleiden tärkeiden menehtyneiden kanssa. Sitten takas kouluun ja pänttäämään ja joka päivä saan kuvitteellisesta karttakepistä näpeilleni. Jotkut tavikset tulee vittuilemaan tuolla, mutta se nyt ei oikeastaan minua sinänsä liikuta. En ole ikinä ollut väkivaltainen ja oikeastaan pinnakin on venynyt kilometrien mittaiseksi. Joskus kivat tytöt hymyilee ja joskus jopa flirttailee. Seuraavina viikkoina se muodostuu milloin miksikin, vihaksi, hämmennykseksi, surullisuudeksi, kun en oikein osaa ottaa kontaktia. Aikanaan ne tilanteet johtaisi siihen, että joutuisin avaamaan itseäni enemmän, luottamus on pahin. Aiempia seurustelu kumppaneitani, joita lasken olleen kolme, heistä noin kaikki ovat olleet jonkintason antisosiaalisia ihmisiä.

No kuitenkin, mulla nyt sinänsä ei ole mitään hävittävää tai voitettavaa, olen voittanut jo suurin piirtein kaiken sen mitä voitettavissa on, kuten myös hävinnyt. Aikanaan tulen työllistymään, myöhässä yli 10 vuotta ja ehkä silloin tulevaisuudessa, jossa on varallisuutta ja velvoitteita olen jotenkin päässyt eroon kaikista haavoista mitä minulla on, tai sitten ne jatkaa kalvamista ikuisesti. Summa summarum. Entisiä narkkareita on tässä maassa monia erilaisia. Varmaan jokaiseen tapaukseen sisältyy se sääntö, ettei parisuhde ehkä ihmisestä tietenkin riippuen tule olemaan kovin helppo. Kuitenkin varmaan moni joka on käynyt pohjalla osaa varmasti arvostaa vakautta ja omaa perhettä. Itse ainakin tekisin niin, mutta tuskin olen sellaista kuitenkaan valmis vastaanottamaan.

Jos komea

Voisin siinä tapauksessa jos tämä olisi tullut uskoon. Oikeastaan ainoat kriteerit olisi että hän olisi uskossa ja että olisimme ihastuneet toisiimme.

Voisin varmasti hullaantua, ja nuorempana olisin ryhtynyt suhteeseenkin jonkinlainen pelastajasyndrooma päällä. Nykyään kun olen jo käsitellyt omat ongelmani, tiedostan sen, että minulla ei oo kaistaa toimia toisen ihmisen täysipäiväisenä supportaajana, ellei se supporttaus ole molemminpuolista. Minun traumataustoilla seurustelu vaatii molemmilta todella suurta sensitiivisyyttä ja tunnetaitoja. Jos hänestä olisi siihen, niin ehkä sitten. Mutta harvasta kundista on, oli narkomaani tai ei.