Kannattaako masentuneena vain tehdä niitä asioita joista ei-masentuneena sai mielihyvää?

Omasta puolestani sanoisin että ei kannata. Ja ihan vain siksi että niiden "kivojen" asioiden tekeminen oli hirveää. Esim. kävin kaverini kanssa jäätelöllä kaupungin keskustassa kauniin kahvilan terassilla ja olin niin masentunut että pelkäsin koko ajan purskahtavani itkuun. Oli sellainen oksennus kurkussa tunne. Oli niin helpottavaa tulla takaisin hiljaiseen kotiin, omalle sohvalle lepäämään viltin alle. Olin melkein onnellinen kuin olin taas vaan kotona yksin.

Kannattaa. Kesiä on rajallinen määrä. Nauti kun vielä voit. Joskus vanhana kaduttaa.

Tehä vanhoja asioita mitkä toi itselle masennuksen? Ei. Ihminen kun kohtaa masennuksen, hänen ei pitäisi enää koskaan palata tekemään asioita mitä hän teki ennen sitä masennusta. 

Se mitä ihmisen pitäisi tehdä on tämä:

Ihmisen pitäisi etsiä tietoa ja opiskella mahdollisimman paljon itseään, oppia tuntemaan itseään ja kehittyä, purkaa omat traumansa ja uudistua. 

Vierailija kirjoitti:

Tehä vanhoja asioita mitkä toi itselle masennuksen? Ei. Ihminen kun kohtaa masennuksen, hänen ei pitäisi enää koskaan palata tekemään asioita mitä hän teki ennen sitä masennusta. 

Se mitä ihmisen pitäisi tehdä on tämä:

Ihmisen pitäisi etsiä tietoa ja opiskella mahdollisimman paljon itseään, oppia tuntemaan itseään ja kehittyä, purkaa omat traumansa ja uudistua. 

Tuo riittää johonkin saakka. Mutta kannattaa noiden jälkeen  samoilla enemmän luonnossa, vesistöjenkin äärellä,  ja ehkä  viettää vähemmän ruutuaikaa.

Kannattaa ainakin yrittää. 

Ja muutenkin yrittää tehdä tavallisia arkisia rutiineja.

Minua auttoi juuri sellainen väkisin tekeminen. Esimerkiksi metsään kävelylle menemisen huomasin piristävän ja tuovan mielihyvää. Innostuin jopa alkaa tekemään itsekseni luontoretkiä uusiin paikkoihin lähiseuduilla, joissa en ole koskaan aikaisemmin käynyt. Koin tämän eteenpäin pääsemisenä.

Myös hevosten hoito ja ratsastus ovat minulle tärkeitä henkireikiä ja onnellisuuden tunteen tuojia.

Toki jos ne entiset mielihyvän tuojat ovat joku baareilu ja suuressa porukassa ajan viettäminen, niin tilanne voi toki olla toinen juurikin sen oman pahan olon ja itkuun purskahtamisvaaran takia. 

Materialismi ei auta henkiseen pahoinvointiin

Mee hoitoon!

Minulla toimii luonto masennuslääkkeenä. Aluksi tuntuu ettei tee mieli lähteä mihinkään, mutta kun saa itsensä väkisin kammettua ylös ja puettua sekä lähdettyä luontoon kävelemään huomaa että se olikin ihan kivaa. Varmaan yksilöllistä mikä kenelläkin toimii.

Usean masennuskauden läpikäyneenä, oli  niin pahoja välillä et ihan mikään ei tuottanut mielihyvää, ei edes se alkoholi, sekä olin niin väsynyt etten jaksanut silmiäkään liikuttaa.

Tulin kumminkin jossain vaiheessa huomanneeksi et on olemasssa ulkoinen minuus ja sisäinen minuus. Ja siihen ulkoiseen iloisempaan ja tekevään ja menevään minuuteen pitää saada jälleen yhteys kun on levännyt ensin tarpeeksi.

Todellakin kannattaa. Jos masentuneena valitsisin mieluummin kotona makaamisen kuin töissäkäynnin niin olisin ollut jo kuusi vuotta työtön ja olisin menettänyt asunnon, lemmikit ja tuskin enää saisin töitä.

Työ siis toi minulle iloa ennen masennusta kun tykkään työstäni. Nyt se ei tunnu samalta mutta ei olisi yhtään kannattavaa jättää työtä. 

Minä en olisi jaksanut masentuneena tehdä yhtään mitään, mutta onhan se tosiasia että jonkinlaisesta terveestä päivärutiinista kiinni pitäminen kannattaa. Muuten masennus herkästi syvenee vain ja vakavasti masentuneena voi luisua aivan toimintakyvyttömäksi. Kun en enää pärjännyt töissä, sovin sairaslomalle jouduttuani itseni kanssa esim.

- herää ja nouse sängystä tiettyyn aikaan mennessä, vaikka ei ole töihin lähtöä

- syö ainakin kahdesti päivässä (alkuun aivan sama mitä, sitten 1x/vko ruuanlaitto jne, lopulta paluu kotiruokaan)

- käy kerran päivässä kodin ulkopuolella, vaikka lyhyellä kävelyllä (tekee tutkitusti hyvää mielialalle ja kaikelle)

- säilytä edes jotain sosiaalista kontaktia, esim. 1x/vko viesti tai soitto läheiselle, jos ei tapaamista

Eihän nuo aina alkuun onnistuneet, mutta huomasin että silloin kun pidän omista säännöistäni kiinni, voin ainakin hitusen paremmin kuin niistä luistaessa. Kovin masentuneena ymmärrettävää että ei jaksa mitään iloluontoista juhlimista esittää läpi, en usko että sellainen kannattaa. Vaihtoehtona vaikka koittaa käydä kävelyllä jonkun läheisen kanssa ja kertoa masennuksesta. Ei kaataa kaikkea kuormaa tämän niskaan, mutta kohtuudella asian jakaminen voi helpottaa. Omalla kohdalla ystäväpiiri pieneni, mutta jalostui työuupumuksesta johtuneen hankalan masennusjakson aikana. Siinä erottui kenelle kelpaan myös huonovointisena, kuka näkee minussa sen eheän oman itseni ja uskoo minun palaavan sellaiseksi.

Off topic: Brintellix on oikeasti hyvä ja vähähaittainen uudempi masennuslääke. Jestas että niitä tulikin kokeiltua muutama aivan kamalilla sivuoireilla. Itselläni tuon kanssa vointi parani jo parissa viikossa ja pääsin palaamaan kuukaudessa osa-aikatyöhön.

Vierailija kirjoitti:

Usean masennuskauden läpikäyneenä, oli  niin pahoja välillä et ihan mikään ei tuottanut mielihyvää, ei edes se alkoholi, sekä olin niin väsynyt etten jaksanut silmiäkään liikuttaa.

Tulin kumminkin jossain vaiheessa huomanneeksi et on olemasssa ulkoinen minuus ja sisäinen minuus. Ja siihen ulkoiseen iloisempaan ja tekevään ja menevään minuuteen pitää saada jälleen yhteys kun on levännyt ensin tarpeeksi.

Alkoholi onkin lyhyen nousun jälkeen depressantti, laskee kemiallisesti mielialaa. Ei todellakaan kannata masentuneena juoda, sillä pahentaa vain omaa tilannettaan ja pahimmassa tapauksessa tulee riippuvuus, vajoaa entistä masentuneemmaksi alkoholistiksi. Järki käteen!

Aina kannattaa mialuummin tehdä jotain, kuin lamaantua. Poikkeus on vain leikkauspöydällä anestesiassa. Tsemppiä!

Ihmisen kuuluu tehdä ja liikkua vaikkei se huvittaisi. Enkä tarkoita että pitää juosta maratoni, riittää että kävelee sinne läheiselle uimarannalle tai käy lähikaupassa. Ihminen on luonnostaan liikkuva otus ja jos vaan makaa Netflixiä katsellen niin ei tee hyvää. Me emme ole laiskiaisia. Ja jos on niin ettei voi omin jaloin liikkua niin silloinkin on hyvä että antaa aisteille, aivoille, silmille ja kuulolle virikkeitä.

Pahin mitä masentuneena voi tehdä on vaan olla. Toki joskus se riittää että voi tuijottaa ruutua mutta pidemmän päälle se on huonoksi.

Miksei. Ihmisen muisti on ihmeellinen. Jospa sieltä pullahtaisi myös mielihyväntunne, kun tekee jotain mistä tietää pitävänsä. Päivän kerrallaan. Elämä on lyhyt pähkäillä tehdäkö tuota vai eikö tehdä. Ota koppi elämästäsi. Tee sitä mikä hyvältä tuntuu, jos aiemmin ollut kivaa. Ei kait itkua tarvitse pelätä, nauru ja itku eikö ne kuulu myös ihmisen elämään.

Ei siitä pakottamisesta itselleni mitään hyötyä ollut, vaikka niin muut toitottivat, että täytyy vain mennä ja tehdä ja puskea itseään eteenpäin. Parempi oli, kun aloin vain levätä ja käsitellä asiat, jotka masennukseen olivat johtaneet.

Itselläni auttoivat kävely, luonnossa oleminen ja se, että rupesin vähitellen tekemään kaikenlaisia askareita, siis normaaleja kotitöitä.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni auttoivat kävely, luonnossa oleminen ja se, että rupesin vähitellen tekemään kaikenlaisia askareita, siis normaaleja kotitöitä.

Jatkan vielä, että itselläni ei siis pelkkä lepäily auttanut, vaan tekeminen, vaikka se olikin aluksi tosi vaikeaa. Taustalla työuupumus, ei siis traumataustaa.

Päätä itse. Ehkä tiedät itse mistä pidät ja mistä et. On vaihtoehtoja myös jos ei halua ihan samaa.