Li:n leikkauslista on oikeasti todella hyvä!
Vaikken ole koskaan vassareita äänestänyt, niin nyt on kyllä pakko myöntää, että tuo Li:n leikkauslista on todella hyvä ja kohtuullinen. Lukekaa vaikka itse: https://www.is.fi/politiikka/art-2000010348830.html
Ihmettelen suuresti, jos hallitus ei tajua ottaa noista neuvoista mitään käyttöön, vaan leikkaa edelleen keski- ja pienituloisilta, ja jopa suht pienituloisilta eläkeläisiltä, vaikkei ihan pienimpiin, eli alle tuhannen euron (976, 59 e) eläkkeisiin kai onneksi leikkauksia tee. Moni suomalainen opiskelija tai työtön saa vielä vähemmän kuukausituloja ja heiltä hallitus on leikannut ja aiheuttanee heillekin lisämenoja alv:n nostolla ja esim. terveyskeskus- ja sairaalamaksujen hinnankorotuksilla.
Kun leikataan jatkuvasti keski- ja pienituloisilta, niin ei tarvitse ihmetellä, etteivät nuoret enää uskalla hankkia lapsia tähän maahan. Eikä tarvitse ihmetellä, miksi kulutus ei lisäänny, sillä onhan se ymmärrettävää, että on pakko yrittää säästää niistä vähistäkin tuloista, kun eihän sitä tiedä, kuinka hurjia leikkauksia nykyhallitus tulevina vuosina tekee. Valitettavasti moni on siinä tilanteessa, ettei heillä ole mitään mahdollisuutta säästää mistään.
Eikö joku taloustieteen ammattilainen voisi julkisesti ja vahvasti tukea mielipiteillään tuota Li:n leikkauslistaa, jotta se otettaisiin käyttöön edes osin.
Kommentit (458)
Vierailija kirjoitti:
Pienituloiset eivät ole veromaksajia?
Eivät ole. Monta kertaa olen lukenut täällä, että pienituloiset elävät hyvätuloisten verojen avulla ja mikään raha ei ole heidän omaansa. Näin ollen jokainen köyhän maksama veroeuro onkin oikeasti rikkaan veroeuro.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihervassu taas toisten kukkarolla. Yllätys.
Olet 100% väärässä: Persut on 100% eliitti globalistien taskussa. Persut ajaa vain eliitin etuja ja vihrvssemmisto ajaa keskiluokkalaisten ja duunareiden etua.
Persut ovat ainoita jotka ovat vastustaneet viimeisen 15 vuotta globalismia siinä muodossa mihin sitä on ajettu. Nyt jopa kapitalistit ovat persujen kanssa samaa mieltä. Hassua. Älyköt löytyvät haukuttujen joukosta.
Uskotko yhä myös joulupukkiin?
En. Seuraan uutisia, pistän merkille kriittisiä kysymyksiä ja palaan niihin kun aika näyttää kuka oli oikeassa. Uskotko sinä satuolentoihin tai taikaseinään?
Li Andersson aiheutti omalla toiminnallaan opetusministerinä julkisen puolen menoihin mittavat lisät. Lin ajama 2. asteen ilmaisuus on n 300 miljoonaa euroa joka vuosi kiinteitä menoja, jonka rahoitusta ei oltu mietitty lainkaan. Lainalla tälläistä ei kannata rahoittaa!

Hyvä että oppi rupeaa menemään päähän. Köyhä on sellainen joka saa merkittävää avustusta elämiseensä yhteiskunnalta.

No hei, mutta opetuksen laadun taso kyllä heikkeni samaan aikaan. Eli ei pidä tuijottaa pelkästään suurempaa kulua, vaan myös huonompaa lopputulosta. Pisteet Lille. Menee kommarin käsikirjan mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta haluaisin nyt nostaa merkittävimmän asian esiin. Suomalaisten globaalisti kunnianhimoisimman hiilineutaliustavoitteen. Eiköhän me voida leikata aika paljon reippaammin, jotta voimme lahjoittaa yrityksille rahaa vihreään teknologiaan, jotta olisimme näyttämässä esimerkkiä.
Karmeaa tämä persuilu.
Siis oikeasti. Ei tällä menolla saavuteta 2035 tavoitetta. Sanna sai jumalaisen näkymän ja meidän pitää mennä kohti hänen viitoittamaansa tietä. Ei haittaa vaikka vähän kurjat kärsivät.
Minä olen hieman hämmentynyt. Miten ilmastouskovainen Sanna käyttäytyy miten käyttäytyy? Ei kai kaikki ollutkaan pelkkää puijausta ja oman edun tavoittelua suomalaisten rahoilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihervassu taas toisten kukkarolla. Yllätys.
Olet 100% väärässä: Persut on 100% eliitti globalistien taskussa. Persut ajaa vain eliitin etuja ja vihrvssemmisto ajaa keskiluokkalaisten ja duunareiden etua.
Persut ovat ainoita jotka ovat vastustaneet viimeisen 15 vuotta globalismia siinä muodossa mihin sitä on ajettu. Nyt jopa kapitalistit ovat persujen kanssa samaa mieltä. Hassua. Älyköt löytyvät haukuttujen joukosta.
Persuille kelpaa aina Venäjän rahoitus ja EU:n yhtenäisyyden rikkomiseen pyrkiminen niin kauan kuin ei voi elää suomalaisten veronmaksajien hillotolpalla. Sitten palataan taas ruotuun ja tehdään takinkääntö lupauksissa kun ollaan hallitusvastuussa, ja yhtäkkiä Kokoomuksen ajama yhtenäinen Eurooppa kelpaa taas.
Tässä vaiheessa oli varmastikin sovittu jo yhteistyö kokoomuksen apupuolueena:
"Perussuomalaiset palaa EU-parlamentissa samaan ryhmään ruotsidemokraattien kanssa"
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009503598.html
Enpä ihmettelisi jos venäläinen raha alkaa kelvata sitten taas avoimesti äärioikeistolaisessa eu-koalitiossa kun hallituspesti on ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihervassu taas toisten kukkarolla. Yllätys.
Olet 100% väärässä: Persut on 100% eliitti globalistien taskussa. Persut ajaa vain eliitin etuja ja vihrvssemmisto ajaa keskiluokkalaisten ja duunareiden etua.
Persut ovat ainoita jotka ovat vastustaneet viimeisen 15 vuotta globalismia siinä muodossa mihin sitä on ajettu. Nyt jopa kapitalistit ovat persujen kanssa samaa mieltä. Hassua. Älyköt löytyvät haukuttujen joukosta.
Uskotko yhä myös joulupukkiin?
En. Seuraan uutisia, pistän merkille kriittisiä kysymyksiä ja palaan niihin kun aika näyttää kuka oli oikeassa. Uskotko sinä satuolentoihin tai taikaseinään?
Jaa jotain MV-lehteä? Et liene pitänyt silmiäsi auki kun et ole hoksannut, että Purran jengi hylkäsi aatteen ja ylevät periaatteensa heti hillotolpalle päästyään. Kerropa, montako vaalilupaustaan PS on nytkin pitänyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienituloiset eivät ole veromaksajia?
Eivät ole. Monta kertaa olen lukenut täällä, että pienituloiset elävät hyvätuloisten verojen avulla ja mikään raha ei ole heidän omaansa. Näin ollen jokainen köyhän maksama veroeuro onkin oikeasti rikkaan veroeuro.
Hyvä että oppi rupeaa menemään päähän. Köyhä on sellainen joka saa merkittävää avustusta elämiseensä yhteiskunnalta.
Parempi se kuin että ajetaan ne varastelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Jaa jotain MV-lehteä? Et liene pitänyt silmiäsi auki kun et ole hoksannut, että Purran jengi hylkäsi aatteen ja ylevät periaatteensa heti hillotolpalle päästyään. Kerropa, montako vaalilupaustaan PS on nytkin pitänyt?
Ei kannata asetella kysymystä persuille noin. Populistipuolueella kun on tapana lupailla sinne tänne täysin vastakkaisia asioita, monesti samojen ihmisten suulla.
Siksi sieltä voidaan löyhästi tullkiten kertoa aina että tässä ja tuossa tehdään niin kuin luvattiin, mutta jätetään kertomatta että rikotaan samalla 9 muuta lupausta kymmenestä.
T.Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lii, sinulla oli viime hallituksen aikana aikaa tehdä näitä lupaamiasi uudistuksia ja säästöjä. Mitään ei tapahtunut, nyt koko kansa kärsii teidän velalla tekemistä päätöksistä
Edellisen hallituksen toimet sai ttalo6den ja työllisyyden nousuun.
Sitten tuli perskokkareet.
Ai sai nousuun vai? :D Suomihan vajosi taantumaan edellisen hallituksen aikana,rakennusala meni kriisiin ja ihmisten kulutus lähti laskuun. Edellisen hallituksen aikana ainoastaan velkaa otettiin enemmän eikä kasvua ollut yhtään ja julkinen sektori vain paisui.
Persut ja kokoomus hyväksyivät kaikki velat, mitä edellinen hallitus joutui ottamaan mm. koronan ja ukrainan sodan vuoksi.
Ja edellisen hallituksen aikana työllisten määrä lisääntyi. Tämän hallituksen aikan työttömien määrä on lisääntynyt. Luojan kiitos tämä hallitus ei ollut vallassa silloin kun oli korona. Olisi ollut ihmisillä moninkertainen kärsimys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihervassu taas toisten kukkarolla. Yllätys.
Olet 100% väärässä: Persut on 100% eliitti globalistien taskussa. Persut ajaa vain eliitin etuja ja vihrvssemmisto ajaa keskiluokkalaisten ja duunareiden etua.
Persut ovat ainoita jotka ovat vastustaneet viimeisen 15 vuotta globalismia siinä muodossa mihin sitä on ajettu. Nyt jopa kapitalistit ovat persujen kanssa samaa mieltä. Hassua. Älyköt löytyvät haukuttujen joukosta.
Persuille kelpaa aina Venäjän rahoitus ja EU:n yhtenäisyyden rikkomiseen pyrkiminen niin kauan kuin ei voi elää suomalaisten veronmaksajien hillotolpalla. Sitten palataan taas ruotuun ja tehdään takinkääntö lupauksissa kun ollaan hallitusvastuussa, ja yhtäkkiä Kokoomuksen ajama yhtenäinen Eurooppa kelpaa taas.
Palataan asiaan 10 vuoden päästä ja katsotaan sen jälkeen kuka oli oikeassa. Persujen haukkujilla on aika huonot näytöt isoissa kysymyksissä. Lähtökohtaisesti voi olleettaa heidän olevan taas väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lii, sinulla oli viime hallituksen aikana aikaa tehdä näitä lupaamiasi uudistuksia ja säästöjä. Mitään ei tapahtunut, nyt koko kansa kärsii teidän velalla tekemistä päätöksistä
Edellisen hallituksen toimet sai ttalo6den ja työllisyyden nousuun.
Sitten tuli perskokkareet.
Ai sai nousuun vai? :D Suomihan vajosi taantumaan edellisen hallituksen aikana,rakennusala meni kriisiin ja ihmisten kulutus lähti laskuun. Edellisen hallituksen aikana ainoastaan velkaa otettiin enemmän eikä kasvua ollut yhtään ja julkinen sektori vain paisui.
Persut ja kokoomus hyväksyivät kaikki velat, mitä edellinen hallitus joutui ottamaan mm. koronan ja ukrainan sodan vuoksi.
Ja edellisen hallituksen aikana työllisten mä
Sanna Marinin hallitus kasvatti aivan tolkuttomasti myös muuta velkaa, myös yritystukia (vaikka vähennettäisiin nuo mainitut). Noihin tukea ei tullut, mutta vihervasemmisto veti niistä kunnian omilla äänillään.
Annetaan kunnia niille mille se kuuluu. Sannan hallitus sai translait läpi ja saatanallisen velka ja kulurakenteen. Muut sitten korjaava.t
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa jotain MV-lehteä? Et liene pitänyt silmiäsi auki kun et ole hoksannut, että Purran jengi hylkäsi aatteen ja ylevät periaatteensa heti hillotolpalle päästyään. Kerropa, montako vaalilupaustaan PS on nytkin pitänyt?
Ei kannata asetella kysymystä persuille noin. Populistipuolueella kun on tapana lupailla sinne tänne täysin vastakkaisia asioita, monesti samojen ihmisten suulla.
Siksi sieltä voidaan löyhästi tullkiten kertoa aina että tässä ja tuossa tehdään niin kuin luvattiin, mutta jätetään kertomatta että rikotaan samalla 9 muuta lupausta kymmenestä.
T.Eri
Yleensä hyvään argumentaatioon liittyy sellainen piirre että argumentoidaan asiaa, eikä asian esittäjää. Tämä ei teille tietenkään ole tuttua, ettekä tietenkään kykene puhumaan asiosta. Kyllä minä ymmärrän. Kaikilla ei ole samanlaisia kyvykkyyksia, mutta kaikki saavat tänne kirjoittaa. Iso hali teille. Aurinko paistaa, nauttikaa siitä ja ostakaa itsellenne vaikka jäätölö.
Tuossa oli monta upeaa ehdotusta, joista ehdottomasti säästöjen verottaminen oli paras. Se kohdistuisi kaikkiin tasapuolisesti, joten aina kun maksat jotain, verottaja ottaisi pankkiveroa noin 4% ko. summasta. Tulisi käteinen uuteen arvoon! Asuntosäästäminen ei kannattaisi, koska verottaja ottaisi vuosittain 10% tilillä olevasta summasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienituloiset eivät ole veromaksajia?
Eivät ole. Monta kertaa olen lukenut täällä, että pienituloiset elävät hyvätuloisten verojen avulla ja mikään raha ei ole heidän omaansa. Näin ollen jokainen köyhän maksama veroeuro onkin oikeasti rikkaan veroeuro.
Hyvä että oppi rupeaa menemään päähän. Köyhä on sellainen joka saa merkittävää avustusta elämiseensä yhteiskunnalta.
Höpö höpö. Tuloni on vähän alle 1000 euroa/kk. En saa mitään avustusta enkä tukea mistään. Enkä ole niitä edes hakenut. Onneksi on pieni omistusasunto. Ei olisi vara asua vuokralla eikä saa yhtään tuhlailla. Alkoholi ja tupakka eivät kuulu elämääni.

Et siis ole köyhä. Hyvä juttu!
"Jaa jotain MV-lehteä? Et liene pitänyt silmiäsi auki kun et ole hoksannut, että Purran jengi hylkäsi aatteen ja ylevät periaatteensa heti hillotolpalle päästyään. Kerropa, montako vaalilupaustaan PS on nytkin pitänyt? "
Näköjään toinen meistä yllättyi, toinen ei. Minä seuraan uutisia yms. ja tiesin millaista politiikkaa persut tulevat hallituksessa ajamaan. Sen takia heitä äänestin. Sinä äänestit huonolla ymmärryksellä ja petyit. Kuten tästä esimerkistä huomaamme, politiikan seuraaminen auttaa päätöksenteossa.
Perskokkareethan tässä on kaikkien muiden paitsi omilla taskuillaan. Li on päällikkö.
Sitten tulee lämmin kun sytyttelee tulia.