Miksi niin moni alkaa suhteeseen sellaisen ihmisen kanssa josta ei edes välitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aloin n.16 vuotiaana olemaan pojan kanssa joka oli vaan sillähetkellä tilanteeseen "sopiva". Eli kaverit alkoi seurustella ja jäin ihan yksin. Masennuin pahasti sillä onhan tuo ikä, jolloin kuuluisi elää eikä istua yksin kotona. Sitkittelin siinä sitten tavan vuoksi 15 vuotta. 

Itse aloin teininä seurustelemaan lähinnä yksinäisyyttäni. Suhde kesti yli 20 vuotta ja minua kohdeltiin siinä todella kurjasti. Tosin niin kohtelivat vanhempanikin eli tuttua huttua.

Sama täällä, tosin kestin vain reilut 4 vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Naiset harvemmin osaa olla yksin.

Niin miehet ei osaa olla yksin.

Lähdin aikanaan suhteeseen ensimmäisen kanssa, joka suostui. Olin sitä ennen lähestynyt useita ihastukseni kohteita, mutta kaikki olivat torjuneet minut. Lopulta kokeilin sellaista, jonka torjunta ei merkitsisi minulle mitään, ja yllättäen siitä alkoi suhde. Se toki päättyi lopulta, koska emme kertakaikkiaan sopineet yhteen, mutta se antoi itseluottamusta.

Nyt varmaan moni luulee, että olisin mies tai ylipainoinen nainen. Olen nainen ja olin nuorena hoikka, alipainon rajoilla.

Arvelen, että liika yhdessäolo alkaa ärsyttää, ei kai kukaan yhteen muuttaessa vielä ole ärsyyntynyt.

Lisäksi moni ei tajua yhteenmuuton huumassa, miten kannattaisi oikeasti elää, kun ollaan saman katon alla. Ollaan liikaa ns. oma itsensä, eikä muisteta että voisi kunnioittaa sitä kumppania kotonakin ainakin yrittämällä olla se paras versio omasta itsestään. Pitää käytöstapoja yllä. Olla pieremättä ja esittelemättä muita karkeita tapoja toisen seurassa. Hoitaa vessa-asiat ym. vastaavat yksityisesti. Jutella kivasti, ei kaataen omat mielipahansa aina toisen niskaan. Jne jne.

Sitten ollaan jo tilanteessa, jossa ruma käytös on jo normaalia arkea, eikä silloin kumpikaan kunnioita toista enää. Ihmekös tuo, jos toisen naama alkaa ärsyttää.

Vierailija kirjoitti:

Joo pllun takia ne miehet. Samalla kodinhoitaja.

Ensimmäinen totta, kodinhoitjuudella ei ole mitään arvoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolet vuokrasta ja sähköstä ja sxsii.

 

Eli miehet ovat loisia kun tarvitsevat naisen maksamaan laskutkin?

 

Harvasta naidesta on edes maksamaan oma puolikkaansa talouden/perheen menoista.

"Yhteiset rahat" ja "palkkojen suhteessa" -loisia on yllättävän paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset harvemmin osaa olla yksin.

Niin miehet ei osaa olla yksin.

Miehet eivät osaa olla ilman seksiä.

Kaksi eri asiaa, vaikkakin moni pwrusmies joutuu yhteistä kotia leikkimään sen vakiseksin vuoksi.

Kautta aikain ihmiset ovat menneet naimisiin. Ei se yksin jäämisen pelkoa ole, vaan sitä, että ihminen on laumaeläin. Haluamme kokea yhteyttä toisiin ja läheisyyttä, halu että on joku joka pitää huolta. Ihan perusihmisyyttä. 

Ihmisyyteen kuuluu myös se, että toinen alkaa ärsyttää sen jälkeen, kun alkuihastuksen ruusunpunaiset lasit on hävinneet.

 

Se, mitä minä en ymmärrä on se, että jo alunalkaen mennään yhteen sellaisen kanssa, johon ei ole mitään tunteita, kunhan vain on joku rinnalla.

Ihminen voi paremmin kun voi syyttää puolisoa kaikista ongelmista.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen voi paremmin kun voi syyttää puolisoa kaikista ongelmista.

En nyt tiedä huokuuko tämänkään palstan puolisovalitusketjut mitään henkistä hyvinvointia, pikemminkin päinvastoin.

Näitä tämän kaltaisia keskusteluita kun lukee täällä niin kyseenalaistan välillä, että haluaisinko sitä parisuhdetta oikeasti vai onko se vaan enempi ulkopuolisuuden tunnetta, kun ei ole ollut?

No jaa, eipä ole kukaan ollut koskaan kiinnostunut ja sekin ikä rajapyykki ohitettu, että täys kokemattomuus alkaa olla jo outoa.

Toisaalta kun ei tiedä mistä on jäänyt paitsi niin ei sitä jotenkin osaa surra asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Arvelen, että liika yhdessäolo alkaa ärsyttää, ei kai kukaan yhteen muuttaessa vielä ole ärsyyntynyt.

Lisäksi moni ei tajua yhteenmuuton huumassa, miten kannattaisi oikeasti elää, kun ollaan saman katon alla. Ollaan liikaa ns. oma itsensä, eikä muisteta että voisi kunnioittaa sitä kumppania kotonakin ainakin yrittämällä olla se paras versio omasta itsestään. Pitää käytöstapoja yllä. Olla pieremättä ja esittelemättä muita karkeita tapoja toisen seurassa. Hoitaa vessa-asiat ym. vastaavat yksityisesti. Jutella kivasti, ei kaataen omat mielipahansa aina toisen niskaan. Jne jne.

Sitten ollaan jo tilanteessa, jossa ruma käytös on jo normaalia arkea, eikä silloin kumpikaan kunnioita toista enää. Ihmekös tuo, jos toisen naama alkaa ärsyttää.

Tämä on minustakin hassua. Etenkin meillä Suomessa on outoa ajattelua, että kotona *saa olla oma itsensä, ei tarvitse esittää*. Käytännössä ollaan siis perseenhajuisia törkyturpia ilman käytöksen häivää. Ei ihme että erotaan. Juuri sille elämän prioriteetille, suurelle rakkaudelle jonka kanssa valitaan elää tulisi näyttää toden totta se paras itsensä, joka päivä, vuodesta toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Naiset harvemmin osaa olla yksin.

Naisethan ne just osaakin olla yksin. Miehillä on eron jälkeen keskimäärin nopeammin uusi suhde kuin naisilla.

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/045285ef-cb52-4406-8e44-112d…