Mikä oli herkkuruokasi, ollessasi lapsi ?
Ja minä vuonna olet syntynyt ?
Luen parhaillaan Karolina Ramqvistin Leipää ja maitoa kirjaa ja siinä on niin paljon ruokamuistoja, että siitä tämä kysymys tuli mieleen.
Kommentit (79)
Janssoninkiusaus, kesäkeitto, sienikastike ja perunat.
Olen syntynyt 1968
Riisikalavuoka. Siis tonnikalaa, riisiä ja munamaito päälle. Reilusti voita sekaan.
-02
Mummon tekemät lihapullat (paistoi ne voissa pannulla), perunamuusi ja ruskeakastike.
Olen syntynyt 1981. Enkä saa lihapullista niin hyviä vaikka kuinka paistaisin.
Vierailija kirjoitti:
Sunnuntaikana. Kokonaisena uunissa haudutettu kana, jonka liemessä kypsennettiin riisiä ja porkkanoita. Runsaasti silloista currymaustetta. Mun syntymävuosi -68.
Meillä myös usein sunnuntaisin tätä samaa, mutta ei currymaustetta.
Makaronivelli oli mun lemppari. Nyt ei tule tehtyä kun en osta koskaan maitoa enkä makaroniakaan.
En muista että olisi ollut mitään erityistä suosikkia, kun kaikki maistui mitä pöytään laitettiin. Vm -72.
Ei vitsi, muistin vielä että rakastin lohipilttiä jossain vaiheessa, siis olisin voinut elää sillä. Pakkohan se oli kerran aikuisena kokeilla millaista se on, no eihän se miltään maistunut :'(
Vierailija kirjoitti:
Makaronivelli oli mun lemppari. Nyt ei tule tehtyä kun en osta koskaan maitoa enkä makaroniakaan.
Tykkäsin tuosta lapsena.
Melkein mikä vain. Olin ns. hyvä syömään, mitä ominaisuutta meidän vuonna 1963 syntyneiden vanhemmat ja tädit ja hoitajat vielä ihailivat. Tykkäsin lihakeitosta ja hernekeitosta, maksa- ja makaronilaatikoista, kaalikääryleistä, paistetusta kalasta, veriletuista, makkarakastikkeesta... mitä nyt kulloinkin oli ruoaksi tarjota. Silakkalaatikko taisi olla niitä harvoja ruokia, jotka eivät menneet.
Laukkamakkara uunissa ja perunamuusi
Papan savustama lahna oli parasta. Mummon kesäkeitto myös tai perunat ja kananmunakastike. Leivinuunissa lämmitetty leipäjuusto ja lakkahillo. Niin ja sienikastike ja perunat!
Voi lapsuus ja mummola! Syntynyt olen 1978.
Ranskanperunat ja hk: n nakit, viimeiset vuosikymmenet. Turun sinapilla.
Meksikonpata jauhelihalla ja riisillä.
- 76
Vierailija kirjoitti:
Janssoninkiusaus, kesäkeitto, sienikastike ja perunat.
Olen syntynyt 1968
Äitini tekemä janssoninkiusaus ja isäni tekemä kesäkeitto olivat myös minun lapsuudenherkkujani aiemmin mainitsemieni mummon lihapullien, lohen ja lämppäreiden lisäksi
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Papan savustama lahna oli parasta. Mummon kesäkeitto myös tai perunat ja kananmunakastike. Leivinuunissa lämmitetty leipäjuusto ja lakkahillo. Niin ja sienikastike ja perunat!
Voi lapsuus ja mummola! Syntynyt olen 1978.
Mietin, ettei äitini tehnyt meidän köyhyydestä johtuen oikein mitään erityisen muistettavaa ruokaa, mutta nyt muistankin! Joskus lauantaisin oli suolaisia täytettyjä lettuja saunan jälkeen. Ja tykkäsin myös äitini itse tekemästä viilistä ja mustaherukkakeitosta.
Vieläkin vesi herahtaa kielelle 😋 Äidin paistamat kalat, ahven, harri, kuha, siika, hauki. Tietysti voissa paistettu 🤎
Kaalilaatikko ja kaalikääryleet muusin kera
vm71
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kananmunakastike ja perunat.
1975
Meillä siihen kylkeen tuli vielä paistettua kalaa, kun paljon kalastettiin. Tuntuu, että kalatkin maistuivat silloin paremmilta, kuten kaikki muukin.
Vm 1970
Meillä kanamunakastike tarjoiltiin verilättyjen tai kalapuikkojen kanssa.
Löysin pitkästä aikaa verilättyjä kaupasta ja tein niiden kaveriksi kanamunakastikkeen, perunamuusia ja puolukkasurvosta. Tuli ihan lapsuus mieleen.
Muutenkin lapsuuden lempiruoat oli niitä, mitä muut kaverit vieroksuivat. Äidin tekemä maksakastike, kesäkeitto, kanaviillokki, kaalikääryleet kaikki oli ja on vieläkin mun herkkuja.
Vm 1972
Aijaijai pidän kyllä tässä joku päivä hernekeitto-pannaripäivän sun innoittamana! Kesällä noita ei tule syötyä