Onko induktioliesi jotenkin parempi kuin keraaminen?
Kommentit (47)
Induktio on paras minulle. Se on niin nopea.
Valurautalevyjä en halua enää ikinä. Ensin saa päivän odottaa, että lämpiää ja toisen että jäähtyy.
Ruuan kannalta on ihan sama mikä lämmönlähde. Jokaisella on puolensa ja täytyy oppia käyttämään. Makuasia sitten mistä tykkää.
En kyllä suostuisi kokkaamaan kaasulla sisätiloissa, ulkona ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari etua. Se on nopeampi ja se lämmittää vain pannun tai kattilan. Yli kuohunut vaikka maito ei pala samalla tavalla hellaan. Negatiivinen puoli on se, ettei kaikki kattilat ja pannut toimi sen kanssa.
Meille laitettiin 20 vuotta sitten eka induktioliesi, eikä edes silloin ollut kaapissa yhtään keitto- tai paistoastiaa, joka ei olesi siihen lieteen käynyt. Aika harvassa ne taitaa nykyään olla sellaiset kattilat ja pannut.
Yksi miinus silloin oli, että poltettiin vahingossa useampi teflonpannu karrelle, kun ei hoksannut sitä nopeutta, millä pannu kuumenee. Onni onnettomuudessa oli kuitenkin se, että silloin katosi meidän taloudesta ne myrkkypannut ja nyt käytetty valurautaa jo 20 vuotta.
Valurauta on siksikin hyvä, että sitä irtoaa hiljalleen rautaa elimistön käyttöön.
Sitä rautaa ei elimistösi voi käyttää hyödykseen.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä puoli on nopeus, ja se että kun astian nostaa pois levyltä, se sammuu itsestään.
Ei sammu ainakaan minun liedessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä puoli on nopeus, ja se että kun astian nostaa pois levyltä, se sammuu itsestään.
Kaasuliesi sammuu myös nopeasti.
Kaasuliesi ei sammu jos astian nostaa pois, se jää palamaan siihen asti että se sammutetaan tai kaasu loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä puoli on nopeus, ja se että kun astian nostaa pois levyltä, se sammuu itsestään.
Ei sammu ainakaan minun liedessä.
Kyllä suurimmassa osassa sammuu
Kaikenlaisia liesiä olen käyttänyt ja induktio ylivoimaisesti paras, nopein ja turvallisin.
Ja harvalla oikeasti menee kaikki kattilat ja pannut vaihtoon, ei kaupoissa enää juurikaan myydä paistoastioita jotka ei kävisi induktiolle.