Lue keskustelun säännöt.
Pelkään aviomiestäni - kannattaako erota vai yrittää korjata tilannetta?
08.04.2024 |
Siinäpä se lyhyesti. Rankkojen pikkulapsivuosien jälkeen ollaan tilanteessa, että jatkuvat raivokohtaukset ja huono käytös minua ja lapsia kohtaan ovat tehneet minusta varuillaan olevan ja miestäni pelkäävän. Nyt lapset alkavat kasvaa, kuten minäkin huomaan tehneeni. Valitettavasti vaan ulos suhteesta. Nyt mies on kauhuissaan, surullinen ja paniikissa. Hän omalla käytöksellään on tuhonnut vaimonsa rakkauden itseään kohtaan. En oikein tiedä mitä sanoa, koska se on totta.
Niin monen monta kertaa lasten ollessa pieniä pyysin ja anelin häntä muuttumaan, toivoin ja odotin tukea vanhemmuuteen ja itkin ja kärsin hänen käytöksestään. Jotkut asiat, sanat ja teot tuntuivat lävistävän sydämen. Avioliittovuosia on nyt takana 13. Kuuluuko avioliiton tuntua tältä? Onko se kaikissa avioliitoissa on vaikeuksia tällaista vai tulisiko tämän tuntua edes vähän paremmalta?
Ero on vaihtoehto. En vain saa vietyä sitä päätökseen, olisiko vielä mahdollista palata onnellisempaan suhteeseen, voiko vaikeudet jotka vahvistaa olla näin vaikeita. Jostakin syystä en näe miehen muuttuvan, muuta kuin huonompaan. Iän myötä varmasti muuttuu vieläkin kärttyisemmäksi.
Kommentit (59)
Jotkut miehet suhtautuvat puolisoon kuin omaisuuteen, kun on omaksi saatu, saa muka kohdella miten huvittaa. Näille tulee yleensä täytenä yllätyksenä se, että puoliso ei välttämättä suostukaan sellaiseen. Karseimmat tapaukset alkavat sitten alistaa ja tuhota puolison henkistä vointia. Vähän kuulostaa sellaiselta tämä tapaus. Turha vedota mihinkään tuliseen temperamenttiin, pelkkää tahallista sikailua tuollainen. LÄhde kun voit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten naiset aina päätyvät raivohullujen jännämiesten vaimoiksi.
Vierailija kirjoitti:
Miten naiset aina päätyvät raivohullujen jännämiesten vaimoiksi.
Jotkut ovat niitä piilojänniä. Esittävät kilttiä, mutta kun nainen on nalkitettu alkaa totuus paljastua.
Oma isä oli tuollainen raivohullu. Pelkösin häntä hirveän paljon lapsena ja vähän vähemmän aikuisena. Aikuisena sentään minulla oli mahdollisuus lähteä pois, sitä ei lapsena ollut. Ei lapsellekaan ole hyvä kasvaa kodissa, jossa joutuu pelkäämään.
Pelkään miestäni, jäänkö liittoon? Ken tällaista kysyy, sille vastataan, että tietysti jäät. Muuta vastausta ei ansaitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten naiset aina päätyvät raivohullujen jännämiesten vaimoiksi.
Ei todellakaan päädy aina. Suurin osa naisista ovat ihan kelpo miesten kanssa. Tämäkin ap:n hirviö on erikoistapaus ja toivottavasti ap sen ymmärtää ja kaikki samassa tilanteessa olevat että ei ole normaalia.
Mä olen just eronnut teininä alkaneesta, 20v kestäneestä suhteesta.. yksittäisen väkivaltateon takia. Mieheltä, joka hoiti oman osuutensa moitteettomasti arjesta ja työnsä. Eikä vastaavaa ollut käynyt ikinä. Nyt mies omassa terapiassa, mä omassa. Mä meen eteenpäin ihan päivä kerrallaan. Tarina on vielä ns avohaava, mutta eiköhän joku päivä elämä voita.
Kannattaa nähdä se lähtemisen vaiva, jos sydän niin sanoo. Elämä on ainutkertainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi muuttua. Se vaihe kun lapset pieniä ja vaikka vielä rahakin tiukassa on vaikeaa aikaa. Nykyään mun mies ei raivoa niin kun ennen. Mitä vähemmän huolia niin sen maltillisempi on. Tekee töitä ja opiskelee niin uupuu. Nykyään osaa sanoa että on väsynyt ja passitan nukkumaan. Oltu 30 vuotta yhdessä niin ei kyllä erota enää.
Ei kuulu tuntua tuolta.
Lähde. Heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon sitä mieltä että ihmisen kannattaa elää onnellisesti sinkkuna tai vain todella hyvässä parisuhteessa, muu on elämän haaskausta
Eroa
Yksikin kerta väkivaltaa, niin lähde lopullisesti. Siinä se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähde nyt, kun olet vielä nuori.
N55
Vierailija kirjoitti:
Näin miehenä aika surullista luottavaa nämä kommentit, joissa kehotetaan vaan eroamaan.
Lähtökohtaisesti tässäkin nainen on vain syytön. Todellisuudessa voi olla että saat myös omalla käytökselläsi miehen käyttäytymään huonosti. Varmasti takana on stressia, mielenterveyshuolia tms.
Puhumalla ja antamalla aikaa, tilannetta pystyy korjaamaan. Silloin täytyy vaan taustalta saada pois niitä miehen päätä koskevia murheita. Toki samalla huomioitava vaimon huolet.
Ettekö te miehet tajua, että vaikka kuinka olisi mitä syitä itsellä, niin on joku raja, jonka rikkominen on lopullinen teko. Luottamus ja rakkaus tuhoutuu. Ja ei, niitä tekoja ei ole oikeutta tehdä, vaikka vaimossakin olisi vikaa. Jos on niin paha vika vaimoss , että se aikaansaa halun vuosien ajan raivota ja olla henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen myös lapsien kuullen, niin silloin miehen itsensä pitää ymmärtää erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on hyvä pointti että kannattaa lähteä kun vielä jaksaa. Kuvittele että lopulta päädyt hoitamaan ihmistä jonka kanssa sinulla ei ole hyvää suhdetta tai jota jopa pelkäät. Siinä se on sinun vanhuus todennäköisesti sitten, aamusta iltaan sellaisen ihmisen omaishoitamista nälkäpalkalla josta et edes pidä. Olen seurannut sivusta ja katkeruus on kova.
Ehdottomasti eroa tuosta miehestä.
Luonne ei ikinä muutu. Seuraavaksi saamme lukea järkyttävästä pahoin pitely/taposta lööpeissä.
Ota laukkusi, muuta paikkakunnalta, salaa osoitteesi.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen just eronnut teininä alkaneesta, 20v kestäneestä suhteesta.. yksittäisen väkivaltateon takia. Mieheltä, joka hoiti oman osuutensa moitteettomasti arjesta ja työnsä. Eikä vastaavaa ollut käynyt ikinä. Nyt mies omassa terapiassa, mä omassa. Mä meen eteenpäin ihan päivä kerrallaan. Tarina on vielä ns avohaava, mutta eiköhän joku päivä elämä voita.
Kannattaa nähdä se lähtemisen vaiva, jos sydän niin sanoo. Elämä on ainutkertainen.
Ymmärrän hyvin. Omalla kohdalla entinen oli avioliitossamme väkivaltainen vain yhden kerran. Yritin antaa mahdollisuuden, ja pysyimme yhdessä vielä kolme vuotta. Vaikka mitään ei enää tapahtunut, koin riidat uhkaavina ja ahdistavina, koska luottamus oli mennyt rikki siitä yhdestä kerrasta. Ja koska inhosin sitä pelon tunnetta, kuljin munankuorilla välttääkseni riidat. Luottamuksen mukana katosi myös rakkaus, ja tilalle tuli pelko seuraavasta kerrasta. Mies ei halunnut kuunnella eikä kokenut tärkeäksi käsitellä asiaa. Tajusin etten voinut enää elää niin, enkä voinut enää mitenkään saada tunteita takaisin, ja päätin erota. Mies ei ymmärtänyt yhtään päätöstäni ja syytti ylireagoimisesta ja vanhojen kaivelusta. Kymmenen vuoden päästä pyysi anteeksi.
"Jotkut asiat, sanat ja teot tuntuivat lävistävän sydämen". Tasan tämä. Kaikkea tuntemaani se raivohullu silti vähätteli. Ei tajunnut että se vähättely oli viimeinen niitti.
Heikonlainen käännös jostain englanninkielisestä jutusta. 0/5.
Just näin. Miehelläsi on ollut mahdollisuuksia parantaa tapansa, ja on ollut tasan tarkkaan tietoinen siitä, koska olet pyytänyt sitä, moneen kertaan. Tiennyt että satuttaa sinua, ja on tiennyt että pelkäät ja ahdistut, mutta ei välitä. Miksi yrittäisit rakastaa ihmistä joka ei välitä. Nyt on paniikissa, ja vetää uhrin roolia, koska peiliin katsominen olisi psyykeelleen liian rankkaa. Katso vaan niin eron jälkeen itkee kaikille kuinka itsekäs vaimo otti ja jätti hänet viattoman raukan.