Tajuttuani että häivytän itse itseäni lopetin sen ja nyt elämä hymyilee

Otsikko näemmä unohtui muotoilla paremmin, mutta menkööt. 

Kun tulin teini-ikään, niin äiti saneli vaatteet, hiustenvärin ja pituuden sekä kaiken mahdollisen ulkonäköön liittyvän. Jos poikkesin sallitusta (mikä ei hänen mielestään ollut sopivaa minulle värin tai mallin puolesta), niin hän koki sen niin ongelmallisena, että pakotti minut vaihtamaan vaatteet tai närppi asiaa koko päivän. Tällä tavalla en oppinut koskaan hahmottamaan ennen aikuisikää mikä on oikeasti oma tyylini tai miten haluan itseäni vaatteilla tai hiuksilla ilmaista. 

Kaverisuhteissa huomasin, että oli virhe tuoda kavereita käymään kotonani, koska äitini tavallaan omi heidät. Hän upotti kaiken sosiaalisen osaamisensa heihin, ja huomasin pian, että ne asiat joita olin äidiltäni kaivannut hän antoi kavereilleni. Muistan myös ikäni, kun äitini voivotteli "parhaan kaverini" ongelmia ja käski minua olemaan itkemättä, vaikka kaverini oli juuri jäänyt minun sängystäni kiinni poikaystäväni kanssa. Äiti oli vielä kotona kun tämä tapahtui, ja vasta aikuisena rysähti tajuntaan, miten pihalla äidin on tarvinnut olla, että hän salli tuollaisen tapahtua oman kattonsa alla ja kehtasi vielä puolustella päälle. Muistan kun itkin asiaa, niin äiti meni toiseen huoneeseen, koska itkuni häiritsi lukemista. Kun kysyin tajuaako hän mitä on tapahtunut, niin hän puolusteli kaveria "en minäkään pysty sitoutumaan". Sen sijaan hän on edelleen katkera jollekin naiselle, joka pelehti hänen aviomiehensä kanssa heidän liittonsa loppuvaiheilla ja kuulin tästä häneltä itseltään viimeksi viime viikolla. 

Äitini myös pitkään seurasi vierestä kun lähisukulaiset mollasivat minua, ja hän melkein kannusti muita siihen. Kun halusin jättää väkivaltaisen puolisoni, niin äiti masinoi koko suvun soittelemaan minulle miten ero ei ole vaihtoehto. 

Kun ihan hiljattain oivalsin, mistä kaikki nurinkurinen tunne johtuu, niin näin keväällä on ollut helpompi hengittää. Olen uskaltanut vihdoin haaveilla ja olen ennen kaikkea pitänyt päiväkirjaa ihan omista tunteistani piittaamatta pätkääkään muista. Tämähän on huimaa.   

Olin pitkään elämässäni täysin lamaantunut ja vain suoritin, ennen kuin ymmärsin, että yritän kelvata. Enää en yritä, vaan nyt alkaa puhaltaa uudet tuulet ja teen oikeasti ihan mitä haluan. - Ap 

jotain tähän suuntaan, sinun pitää aina jakaa, mutta ketään ei häritse jos sinä jäät täysin ilman. Se on ongelma ainoastaan muiden ihmisten kohdalla. Muiden ihmisten tarpeiden täyttämisestä on muillakin aina huoli, mutta sinä et ole koskaan kenellekään se jonka tarpeita joku muu huolehtisi tai valvoisi. Terapiassa sitten syyllistetään kun et osaa heittäytyä muiden ihmisten avun varaan, vaikka hyvin tiedät että mitään apua ei tule, sinä olet se apusi, olet muidenkin apu ja sinulla on suuri syyllisyys jos ikinä teet mitään itsesi vuoksi, se on aina pois joltain muulta.

Kuulostaa upealta. Mikä sai sinut tajuamaan asioita ja muuttamaan asennetta?

Millainen suhde sinulla on nyt äitiisi ja veljeesi?

Olipa vuodatus. Sori mutta en usko alkuunkaan että sua on koko elämä kohdeltu noin, ihan joka ainoa ihminen joka paikassa ja joka tilanteessa on ohittanut sut ja sun tarpeet. Tässä sun tarinassa oli rankasti liioittelua.

Vierailija kirjoitti:

Olipa vuodatus. Sori mutta en usko alkuunkaan että sua on koko elämä kohdeltu noin, ihan joka ainoa ihminen joka paikassa ja joka tilanteessa on ohittanut sut ja sun tarpeet. Tässä sun tarinassa oli rankasti liioittelua.

Mistä voit olla noin varma kun päivääkään et ole ns. hänen housuissaan ollut?

Mun kokemus lähes sama, paitsi että äitini on aina kannustanut ja rakastanut.

Sen sijaan siskoni ja kaverini, opettajat ym ovat mollanneet ja ignooranneet. Olen ollut ilmaa.

Riittämättömyyden tunne aina vaivannut paitsi EI ENÄÄ! Olen 40v ja katkera vähän vielä mutta työstän parhaillaan sitä etten olisi katkera!

Vierailija kirjoitti:

Olipa vuodatus. Sori mutta en usko alkuunkaan että sua on koko elämä kohdeltu noin, ihan joka ainoa ihminen joka paikassa ja joka tilanteessa on ohittanut sut ja sun tarpeet. Tässä sun tarinassa oli rankasti liioittelua.

Ohitithan sinäkin sujuvasti hänen tarpeensa ja kokemuksensa tuosta noin vaan, vaikka et ole ikinä edes tavannut koko ihmistä.

Olet parempi vanhempi itsellesi kuin omasi koskaan olivat.

Tuosta se lähtee! 

Vierailija kirjoitti:

Olipa vuodatus. Sori mutta en usko alkuunkaan että sua on koko elämä kohdeltu noin, ihan joka ainoa ihminen joka paikassa ja joka tilanteessa on ohittanut sut ja sun tarpeet. Tässä sun tarinassa oli rankasti liioittelua.

Sinä liittyit siis heti niihin, jotka mitätöivät Tiinaa. Ei Tiinan kokemus voi olla oikea, jonkun muun ihmisen arvio Tiinasta on taatusti parempi. Ja nyt tässä kun on vaan Tiinan oma kertomus niin en usko, en!

Jaa minä heti kyllä tunnistin, että aloittaja puhuu täysin asiaa ja hänen havaintonsa on oikea. Ai mistä tiedän? Siitä, että hän kirjoitti monta tosielämän tapahtumaa perusteluksi käsitykselleen, eli oli jo etukäteen varautunut, että hänet yritetään mitätöidä. Esimerkit ovat eri ympäristöistä eri ihmisten parista. Ne ovat sivullisen mielestä ehkä hiukan mitättömän tuntuisia, mikä kertoo, ettei aloittaja dramatisoi asiaa vaan kertoo neutraalisti. Ja tuommoinen jää kaikilta huomaamatta, sitä vaan jotenkin kaikki pitävät niin luonnollisena. Kyllä Tiina ymmärtää olla pahastumatta tästä(kin) pikkuasiasta, joku hankalampi lapsi voisi nosta vaikka metelin. 

Hei kiitos kaikille kommenteista! Yllätyin hieman, että sain näin positiivisen vastaanoton, koska olen tottunut siihen ohitetuksi tulemiseen kerta toisensa jälkeen. 

Jotta voisin vuodattaa lisää, niin kerrotaan vielä kaksi esimerkkiä. Ensimmäinen avopuolisoni oli keksinyt, että haluaa mennä Norjaan moottoripyörällä. Hän suunnitteli reitin ja aikataulun. Heti ensimmäiseksi Norjan puolella olikin ihan tappohelteet, ja joku terveempi olisi heti perunut tai höllännyt suunnitelmia tai suostunut ajamaan yöllä, mutta ei eksäni. Hän halusi väen väkisin ajaa siinä kuumuudessa, eikä hän herännyt siinäkään vaiheessa kun meinasin läkähtyessäni pyörtyä kyytiin. Siinä meinasi käydä huonosti. Istuin kyydissä, ja seuraavaksi olimme tien pientareella, moottoripyörrä pysäköitynä viereeni ja ex juotti minua. Hän oli kopannut minut kiinni viime hetkellä huomattuaan, että olin alkanut valua. Mutta, siinä hän vain juotti minulle vettä ja niin matka jatkui. Kolmantena päivänä minulla alkoivat kivuliaat kuukautiset, ja makasin kaksin kerroin majoituksen lattialla. Ex lääkitsi minut siihen kuntoon, että pystyimme jatkamaan matkaa. Ihmettelin mikä kiire hänellä oli, niin hän ei ollut ajatellut ollenkaan jaksanko istua mukana. Tähän puuttuivat lopulta hänen vanhempansakin ja sanoivat, että on viimeinen kerta kun pakotat ketään kyytiin noissa olosuhteissa. Ex ihmetteli pitkin matkaa miksi olen niin kiukkuinen ja syyllisti minua vielä vuosia jälkeenpäin kun pilasin hänen lomansa. 

Toinen oli kun olin laittamassa kotonani ruokaa. Äiti soittaa, että tulee nyt hoitamaan asian X. Sanoin, että nyt ei onnistu, koska keitto on puolivalmiina. Tässä on hyvä tietää, että äitini ei harrasta aikatauluja, eli hän ei siis tule ikinä silloin kun sanoo tai ei ilmoita ollenkaan suunnitelmistaan. Odotin häntä kerran yksiin juhliinkin, mutta hän ei tullut ja soitti vasta illalla että voinko tulla hakemaan hänet terveyskeskukselta ja viedä kotiin. Lopulta kun lähdimme kuskaamaan häntä, niin hän iloisesti ilmoitti, ettei ollut aidosti mikään suurempi hätä mutta hän ei halunnut riidellä niin ei voinut sanoa tuleeko vai eikö. 

Autoin kaikkia yo-juhlien järjestämisessä. Ensin veljeni, sitten siskoni ja ties kenen. Kun minun yo-juhlani tulivat, niin minulle valkeni, että kukaan ei ollut tulossa. Siskoni ilmoitti menevänsä kaverin veljensä lakkiaisiin kuvaamaan ne, koska saa siitä rahaa, ja äitini sanoi että joku muu huolehtii kutsuista. Ne olivat elämäni ankeimmat juhlat. 

Vierailija kirjoitti:

jotain tähän suuntaan, sinun pitää aina jakaa, mutta ketään ei häritse jos sinä jäät täysin ilman. Se on ongelma ainoastaan muiden ihmisten kohdalla. Muiden ihmisten tarpeiden täyttämisestä on muillakin aina huoli, mutta sinä et ole koskaan kenellekään se jonka tarpeita joku muu huolehtisi tai valvoisi. Terapiassa sitten syyllistetään kun et osaa heittäytyä muiden ihmisten avun varaan, vaikka hyvin tiedät että mitään apua ei tule, sinä olet se apusi, olet muidenkin apu ja sinulla on suuri syyllisyys jos ikinä teet mitään itsesi vuoksi, se on aina pois joltain muulta.

Juurikin näin! Tässä oli niin hyvä kiteytys, että selkeästi olet myös joutunut pallottelemaan aihetta. Ap 

Vierailija kirjoitti:

Jaa minä heti kyllä tunnistin, että aloittaja puhuu täysin asiaa ja hänen havaintonsa on oikea. Ai mistä tiedän? Siitä, että hän kirjoitti monta tosielämän tapahtumaa perusteluksi käsitykselleen, eli oli jo etukäteen varautunut, että hänet yritetään mitätöidä. Esimerkit ovat eri ympäristöistä eri ihmisten parista. Ne ovat sivullisen mielestä ehkä hiukan mitättömän tuntuisia, mikä kertoo, ettei aloittaja dramatisoi asiaa vaan kertoo neutraalisti. Ja tuommoinen jää kaikilta huomaamatta, sitä vaan jotenkin kaikki pitävät niin luonnollisena. Kyllä Tiina ymmärtää olla pahastumatta tästä(kin) pikkuasiasta, joku hankalampi lapsi voisi nosta vaikka metelin. 

Just näin. Toisekseen tota samaa mitätöintiä on varmasti kokeiltu muillekin, mutta he ovat laittaneet hanttiin paljon näyttävämmin. Lisäksi sellainen ihminen haistetaan, joka on ikänsä astunut sivuun sen sijaan että pysyisi jämäkästi paikallaan, ja sitä käytetään tehokkaasti hyödyksi. Ap 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa upealta. Mikä sai sinut tajuamaan asioita ja muuttamaan asennetta?

Tätä on noloa myöntää, mutta Madonnan Desperately seeking Susanin näkeminen :D En oikeastaan tiedä, kaipa sitä prosessia on tehnyt pienen ikänsä, mutta jokin asia laukaisi sen. Sen lisäksi olen lakannut kokemasta syyllisyyttä kaikenmaailman asioista ja tapahtumista. Sen lisäksi opin jossain, että fake it until make it ja se muuten toimii. Jatkossa olen ilolla hirveä bitch, ettei kenenkään tarvitse haukkua minua enää sellaiseksi ilman syytä. 

Toi äitisi käytös sinua kohtaan on vähättelyä ja mitätöintiä. 

Olen itsekkin kokenut sen aikoinaan ja se jätti syvän alemmuudentunteen ja masennuksen pitkiksi ajoiksi.

Vierailija kirjoitti:

Millainen suhde sinulla on nyt äitiisi ja veljeesi?

Veljenihän nyt on aivan viaton kaikkeen, mutta äitiini melko kahtiajakoiset. 

Vierailija kirjoitti:

Toi äitisi käytös sinua kohtaan on vähättelyä ja mitätöintiä. 

Olen itsekkin kokenut sen aikoinaan ja se jätti syvän alemmuudentunteen ja masennuksen pitkiksi ajoiksi.

En tiedä onko äidilläni jonkinasteinen persoonaallisuushäiriö, mutta hänen kohtelunsa on aina ollut tuollaista. Viimeisin oli, kun hänen hyvä tuttunsa tai kaverinsa kommentoi minulle jotain todella ilkeää somessa, niin äiti ensimmäisenä puolusteli että älä vastaa sille naiselle mitään, se on laisensa. Siis herranjestas, en enää nelikymppisenä kuuntele alentuvia neuvoja keneltäkään enkä ainakaan pukeutumiseen liittyen! En tavallaan koskaan ole ollut olemassa hänelle tarpeineni, vaan olen ollut sellainen väkinäinen asia mitä hän on työntänyt pois itsestään. 

Samaistuin tähän tekstiin niin vahvasti, että se sai minut kaikessa hiljaisuudessa itkemään. Olen käsitellyt näitä asioita kyllä terapiassa peräti 5 vuotta, mutta jollain tavalla tämä oli niin kohtaavaa. Ja se empatian määrä, mitä tunsin sinua kohtaan AP. 

Olen ollut vastaavalla tavalla myös aina sivuutettu, esimerkkejä on naurettavat määrät. Äiti on myös sivuuttanut itkuni, jopa silloin kun kysyin huolestuneena, että mitä nyt tapahtuu kun hänen miesystävänsä uhkasi hakata minut. Häpesin itkuani ja korjasin äidille, että en tietenkään itke itseni takia vaan siksi, koska olen niin huolissani hänestä. Olin tuolloin 15v. Kun opettaja oli seiskaluokalla pilkannut minua koko luokalle, äitini käytti sitä aseena minua vastaan myöhemmin: "ei ihme, ettei ihmiset koulussa opettajia myöten jaksa sua". Hylkäsi harrastuspaikalle niin, että kaikki näkivät kun kurvasi pois. Koita siinä 12-vuotiaana sitten selittää toisten lasten vanhemmille, miksi minun äitini ei astunutkaan autosta ulos vaan ajoi vihaisena pois. Onneksi sain kyydin. 

Kaikenlaisia sivuutuksia ja mitätöintiä aivan kuvailemallasi tavalla olen myös kokenut ihan lapsesta tähän aikuisuuteen 30 ikävuoteen saakka. Meille luotiin tietynlainen aura, jolloin muut hoksaavat siitä sitten lytätä ja olla ottamatta tosissaan. Se on tietynlainen omituinen kupla, jota on ihan helvetin vaikea rikkoa. Uskon ja onkin realistista, että omat maneerit ylläpitävät tätä kuplaa. 

Me ansaitaan ja olisimme ansainneet parempaa. Harjoitellaan tästä aurasta ja kuplasta pala palalta pois. Sullakin olisi varmasti paljon hienoja jaettavia ajatuksia, joita olet oivaltanut minua hieman vanhempana. :) Huomaan itsessäni jo edistystä, mutta kyllä tämä vie aikaa.