Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tajuttuani että häivytän itse itseäni lopetin sen ja nyt elämä hymyilee
08.04.2024 |
Tajusin yhtäkkiä näin ennen 40 vuoden ikää mistä se alituinen riittämättömyyden ja tietynlainen näkymättömyyden tunne oikein kumpuaa. Olen siis 80-luvun lopun lapsi, jonka varhaislapsuus oli ihan hyvää, mutta sitten iski lama, vanhempien alkoholiongelma ja kokonaisvaltaisesti buumereiden kasvatuspolitiikka. Menemättä sen enempää jälkimäiseen, niin tulin aina ohitetuksi sukupuoleni takia: jos suvun lapsia vessatettiin, niin aina ensimmäisenä meni pojat, sen jälkeen pienemmät ja sitten vasta minä vaikka olisin ollut poikia nuorempi. Sama kaava toistui kaikkialla, eli koska olin tyttö, piti pärjätä tai auttaa aina ikätasoon nähden liian vaativasti toisia.
Koulussa sama kaava toistui. Opettaja laski jollain retkellä meidän lukumäärän väärin, ja otti vastaan jotain tehtävälehtiä. Tapahtuman jälkeen koulussa meidän piti tehdä jotain tehtäviä niistä lehdistä, mutta niitä ei riittänyt opettajan tötöilyn takia kaikille. Hyvin pian hän keksi, että samalla reissulla mukana ollut lähisukulaiseni (joka oli ollut valvojana mukana) oli ottanut muutaman lehden mukaansa, joten hän takavarikoi jakamansa lehden takaisin minulta sen perusteella ja näin istuin lopputunnin katsellen kun muut tekivät tehtäviä. Asia ei nyt ole iso, eli en nillitä mistään lehdestä, vaan siitä kaavasta mikä toistui kerta toisensa jälkeen aina vain uudelleen: reissuilla minulle lyötiin aina kaikkien kannettavat ja ihmeteltiin miksi olen jäljessä muista, jos joltain oli unohtuneet eväät niin ei hätää, Tiina antaa.
Jos yritin vastustella, niin aikuiset kuorossa perustelivat miten on itsekästä olla jakamatta, miten pitää ajatella muitakin ja miten sitä ja tätä. Kun yhden ihmisen kohdalle tuo kasaantuu kerta toisensa jälkeen, niin se ei ole enää normaalia, sillä en koskaan kokenut samassa mittakaavassa vastaavaa takaisin.
Sitten tunnepuolella: kotona minut ohitettiin aina. Jos oli iso kriisi, niin aina ensimmäisenä murehdittiin miten pikkuveli jaksaa. Jos äiti kertoi miten olimme käyttäytyneet tai olleet jossain tapahtumassa, niin aina hän hehkutti pikkuveljeä tai kertoili vain veljeni reaktioista, mutta tuntui unohtaneen että olisin ollut mukana ollenkaan. Tämä vastaava toistui aina kaikessa. Vanhempieni avioero, koulukiusaaminen tai mikään tällainen ei äitini puheiden mukaan vaikuttanut minuun millään tavalla tai jos vaikutti, niin pääsen siitä itsellään yli --> Jatkuu seuraavassa viestissä
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Samaistuin tähän tekstiin niin vahvasti, että se sai minut kaikessa hiljaisuudessa itkemään. Olen käsitellyt näitä asioita kyllä terapiassa peräti 5 vuotta, mutta jollain tavalla tämä oli niin kohtaavaa. Ja se empatian määrä, mitä tunsin sinua kohtaan AP.
Olen ollut vastaavalla tavalla myös aina sivuutettu, esimerkkejä on naurettavat määrät. Äiti on myös sivuuttanut itkuni, jopa silloin kun kysyin huolestuneena, että mitä nyt tapahtuu kun hänen miesystävänsä uhkasi hakata minut. Häpesin itkuani ja korjasin äidille, että en tietenkään itke itseni takia vaan siksi, koska olen niin huolissani hänestä. Olin tuolloin 15v. Kun opettaja oli seiskaluokalla pilkannut minua koko luokalle, äitini käytti sitä aseena minua vastaan myöhemmin: "ei ihme, ettei ihmiset koulussa opettajia myöten jaksa sua". Hylkäsi harrastuspaikalle niin, että kaikki näkivät kun kurvasi pois. Koita siinä 12-vuotiaana sitten selittää toisten lasten vanhem
Eniten näissä tarinoissa pistää silmiin se, että jotkin aikuiset eivät osaa suhteuttaa lasten reaktioita ja vihaa oikeisiin mittasuhteisiin, vaan alkavat riidellä takaisin ja käyttävät valtaansa väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nousee ihan raivo teidän puolesta. En osaa sanoa muuta kuin hurjasti voimia asian käsittelyyn.
Vierailija kirjoitti:
Nousee ihan raivo teidän puolesta. En osaa sanoa muuta kuin hurjasti voimia asian käsittelyyn.
Kiitos! ap
Vierailija kirjoitti:
Samaistuin tähän tekstiin niin vahvasti, että se sai minut kaikessa hiljaisuudessa itkemään. Olen käsitellyt näitä asioita kyllä terapiassa peräti 5 vuotta, mutta jollain tavalla tämä oli niin kohtaavaa. Ja se empatian määrä, mitä tunsin sinua kohtaan AP.
Olen ollut vastaavalla tavalla myös aina sivuutettu, esimerkkejä on naurettavat määrät. Äiti on myös sivuuttanut itkuni, jopa silloin kun kysyin huolestuneena, että mitä nyt tapahtuu kun hänen miesystävänsä uhkasi hakata minut. Häpesin itkuani ja korjasin äidille, että en tietenkään itke itseni takia vaan siksi, koska olen niin huolissani hänestä. Olin tuolloin 15v. Kun opettaja oli seiskaluokalla pilkannut minua koko luokalle, äitini käytti sitä aseena minua vastaan myöhemmin: "ei ihme, ettei ihmiset koulussa opettajia myöten jaksa sua". Hylkäsi harrastuspaikalle niin, että kaikki näkivät kun kurvasi pois. Koita siinä 12-vuotiaana sitten selittää toisten lasten vanhem
Hei, luin viestisi monta kertaa ja mietin mitä vastata siihen. Olisi niin paljon sanottavaa ja toisaalta olen samaan aikaan hyvin sanaton.
Tuo kuulosti muuten pelottavan tutulta, että äiti miettii ensimmäisenä itseään ja miestään kuin lastaan. Tuo oli niin tuttua muutenkin kaikki mitä kirjoitit, joten olen vähän hämmentynyt viestistäsi. Oletko siis myös 80-luvun lopun lapsia, koska tämä tuntuu olleen joku niiden buumereiden kasvatusmetodi, jotka hankkivat lapsensa myöhemmin kuin ikäluokka keskimäärin? Missä kohtaa muuten itse oivalsit että kaikki ei ole kunnossa..? Millaisessa terapiassa käyt?
Toivon, että pääset parantamaan haavojasi ja voisit myös luottaa tulevaisuuteen ja itseesi! Tällaista ei kyllä todellakaan toivo kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen suhde sinulla on nyt äitiisi ja veljeesi?
Veljenihän nyt on aivan viaton kaikkeen, mutta äitiini melko kahtiajakoiset.
Jaa-a, liekö noin. Kyllä se suosikkilapsi usein oppii käyttämään asemaansa hyväksi.
Käytin muuten väärää sanaa, eli hän on tavallaan syytön tilanteeseen, ei suinkaan viaton. Kyllähän se osasi pistää parastaan kun sille päälle sattui, mutta hänelle kävi koulussa melko nopeasti kalpaten kun ei onnistunutkaan luistamaan kaikesta vaan joutui tekemään kaiken niin kuin muutkin. Ap
Alue: Aihe vapaa
Jaa-a, liekö noin. Kyllä se suosikkilapsi usein oppii käyttämään asemaansa hyväksi.