Oletko koskaan tuntenut sukupuolidysforiaa?

Usein. Minullakin on enemmän miestyypillisiä toimintatapoja ja ajattelumalleja kuin naistyypillisiä. Lopulta olen kuitenkin pysynyt siinä, että määrittelen itseni naiseksi, koska naiseus voi olla moninaista ja monenlaista, ei vain stereotyyppistä naiseutta - vaikka onkin joskus vaikeaa olla se erilainen, kun ei oikein kuulu minnekään, ei naisten eikä miesten pariin.

Kehodysforiaa koen myös usein, inhoan naisosiani ja kaikkea, mikä niihin liittyy.

Ei kai nyt herran tähden joku tempparit ole mikään dysforiakriteeri.

No, mutta vastaus alkuperäiseen kysymykseen on yksiselitteisesti ei. Ei mulla ole niin ahdas naisen malli, etteivätkö esim. autoharrastus tai temppareista kiinnostumattomuus mahtuisi siihen.

En ole kokenut sukupuolidysforiaa. Olen silti tykännyt joistakin tyypillisistä poikien jutuista. Olen myös ajatellut että onkohan minulla jotenkin miesmäiset aivot. Mutta olen aina kokenut olevani 100% tyttö tai nainen. Jos kokee olevansa jotain muuta kuin tietää olevansa, on luuloharha.

Lapsena halusin ja yritin olla poika koska isä piti poikia isommassa arvossa ja se näkyi kaikessa. Jossain vaiheessa lakkasin yrittämästä ja nyt olen keski-ikäinen nainen, mutta kyllä selvästi "miesmäisempi" kuin keskiverto.

Harmi, että tässäkin keskustelussa korostuu se, että dysforian tunteeseen on vaikea samaistua, jos sitä ei ole kokenut. Sillä ei ole lopulta merkitystä, onko kiinnostunut stereotyyppisistä miesten vai naisten jutuista. Kyllä se tunteen tietää, kun sitä kokee.

Alapeukkuja ja ymmärtämättömyyttä odotellessa, mutta yritän silti selittää: se on hieman samanlaista kuin suru tai tuska menetyksestä, sisältä päin tuleva inhottava, ällöttävä olo ja kuvotus. Joskus tekee mieli murtautua kehonsa sisältä tai elää ilman sitä, jos se suinkin olisi mahdollista. Särähdys korvissa aina kun joku käyttää sukupuolitettua sanaa, tuo en ole minä.

En. Käytin kyllä lapsena ja teininä poikamaisia vaatteita, koska pidin poikia jotenkin siistimpinä. Koin olevani sellainen ruma honkkeli, joka näytti vain transkulta yrittäessään meikata tai vetää jotain tyttömäistä päälle, joten olo oli parempi poikien vaatteissa. Mutta en silti kokenut, että olisin poika. Olin mielestäni ihan tyttö, mutta vähän niinkuin tyttöjen yläpuolella ja muka heitä parempi, kun en ollut mikään "muotikana". Nykyään kyllä hahmotan, että sekin paremmuuden tunne oli vain alemmuuden tuntoa.

Ei ollenkaan, vaikka en katso temppareita (mikä?) enkä muutakaan. Miksi se olisi naisten juttu? Se on tyhmien juttu.

Vierailija kirjoitti:

Harmi, että tässäkin keskustelussa korostuu se, että dysforian tunteeseen on vaikea samaistua, jos sitä ei ole kokenut. Sillä ei ole lopulta merkitystä, onko kiinnostunut stereotyyppisistä miesten vai naisten jutuista. Kyllä se tunteen tietää, kun sitä kokee.

Alapeukkuja ja ymmärtämättömyyttä odotellessa, mutta yritän silti selittää: se on hieman samanlaista kuin suru tai tuska menetyksestä, sisältä päin tuleva inhottava, ällöttävä olo ja kuvotus. Joskus tekee mieli murtautua kehonsa sisältä tai elää ilman sitä, jos se suinkin olisi mahdollista. Särähdys korvissa aina kun joku käyttää sukupuolitettua sanaa, tuo en ole minä.

Joo, varmasti. Mihin pyrit tällä? Kukaan ei ole kieltänyt kenenkään tuntemuksia missään vaiheessa? Etenkin lapsuudessa ja nuoruudessa on monenlaisia tuntemuksia eri asioista johtuen. Kerro toki tuntemuksistasi täällä, miksi jonkun tuntemuksia pitäisi alapeukuttaa?

Jos naisten aivot tarkoittaa synnyttämistä, siivousta, meikkaamista ja muuta feminiinisyyspaskaa, niin varmaan 50% suomen naisista ei olisi naisia.

Hei AP, jätä nuo 1950-luvun kankeat pienimuotoiset sukupuoliroolit taakse ja ymmärrä, että naisena oleminen tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että sä synnyit naisena ja että sulla on XX-kromosonit. Ei synnyttäminen tee naista, eikä myöskään meikkaaminen saatikka siivoaminen.

Aika helvetin surullista jos siivoaminen tekee jostakusta naisen. Tarkoittaako tuo AP, että kaikki miehet jotka siivoaa on naisia?

Siis miten sairasta voi olla jonkun ajatusmaailma. Ei mikään ihme, että nuo transihmiset on ihan sekoja päästään kun noin hulluja sukupuolirooleja pyrkivät ylläpitämään.

Pitääkö miesten elää keskellä paskaa, että ovat miehiä jos nainen ei ole siellä siivoamassa?

Vierailija kirjoitti:

Lapsena halusin ja yritin olla poika koska isä piti poikia isommassa arvossa ja se näkyi kaikessa. Jossain vaiheessa lakkasin yrittämästä ja nyt olen keski-ikäinen nainen, mutta kyllä selvästi "miesmäisempi" kuin keskiverto.

Ja AP:n teksti on muutenkin juuri kuvailemaasi misogyniaa. Kun ollaan saatu maalattua, että naisena oleminen on jotain meikkailua ja siivoamista samaan aikaan, kun puhutaan miten pojat ja miehet on jotenkin parempia kun he eivät halua meikata ja siivota, niin onko ihmekkään että ihmiset kuvittelevat etteivät ole "naisia".

En katso frendejä enkä temppareita ikinä

En. Koen ja olen aina kokenut olevani nainen vaikka pidän tekniikasta eikä meikkaaminen ym. kiinnosta. Mun mielestä nuo eivät ole sukupuolikokemukseen liittyviä asioita.

Vierailija kirjoitti:

En. Koen ja olen aina kokenut olevani nainen vaikka pidän tekniikasta eikä meikkaaminen ym. kiinnosta. Mun mielestä nuo eivät ole sukupuolikokemukseen liittyviä asioita.

Eikä pitäisikään olla. Nuori sukupolvihan saadaan ihan sekaisin päästä, jos aletaan ylläpitämään ajatusta, että jos et tykkää meikkaamisesta, muodista ja pitkistä hiuksista, niin et ole nainen tai tyttö. Ja jos et tykkää noista asioista, niin tottakai olet mies ja sun on ehdottomasti aloitettava hormoonien käyttö, leikattava rintasi ja ryhdyttävä elämään miehenä.

Ei naisena ja miehenä ole koskaan ollut mitään tekemistä feminiinisyyden tai maskuliinisuuden kanssa, vaikka feminiinisyys ja maskuliinisuus esiintyykin enemmän tietyssä sukupuolessa. Mutta ei se tarkoita, ettäkö sukupuoli olisi pelkkää feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta, varsinkin kun feminiinisyys ja maskuliinisuus ovat asioita, jotka MIEHET ovat pakottaneet kautta aikojen miehille ja naisille.

Tämmöiset ahtaat sukupuoliroolit tekee juuri semmoisia nuoria jotka ajattelee että "olenkohan sittenkään tyttö kun en tykkää meikata ja pidän mopoista..." 

En pitänyt itseäni nuorena "oikeana" tyttönä, riittävän tyttönä koska sain aina kuulla olevani poikatyttö, poikamainen... Sitten vielä "miehinen" ammatin valinta aikuisena.. Aikuisempana olen oppinut arvostamaan itseäni tämmöisenä, pitämään itseäni aivan naisena. 

Vierailija kirjoitti: Jos naisten aivot tarkoittaa synnyttämistä, siivousta, meikkaamista ja muuta feminiinisyyspaskaa, niin varmaan 50% suomen naisista ei olisi naisia. Hei AP, jätä nuo 1950-luvun kankeat pienimuotoiset sukupuoliroolit taakse ja ymmärrä, että naisena oleminen tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että sä synnyit naisena ja että sulla on XX-kromosonit. Ei synnyttäminen tee naista, eikä myöskään meikkaaminen saatikka siivoaminen.

Kiitoksia, juuri näin. Naiseuden määrä pysyy vakiona, oli päällä sitten pikkumusta tai pilkkihaalarit. Feminiinisyys on se, missä on astevaihtelua! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Jos naisten aivot tarkoittaa synnyttämistä, siivousta, meikkaamista ja muuta feminiinisyyspaskaa, niin varmaan 50% suomen naisista ei olisi naisia. Hei AP, jätä nuo 1950-luvun kankeat pienimuotoiset sukupuoliroolit taakse ja ymmärrä, että naisena oleminen tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että sä synnyit naisena ja että sulla on XX-kromosonit. Ei synnyttäminen tee naista, eikä myöskään meikkaaminen saatikka siivoaminen.

Kiitoksia, juuri näin. Naiseuden määrä pysyy vakiona, oli päällä sitten pikkumusta tai pilkkihaalarit. Feminiinisyys on se, missä on astevaihtelua! 

Ja ei feminiinisyys tarkoita sitä, että on nainen. Voi olla nainen ja maskuliininen, pitää maskuliinisista asioista. Voit olla myös feminiininen. Kumpikaan näistä ei tee vähempää naista, vaikka välillä joku äärioikeisto ja transkulttijärjestö yrittääkin naisia jatkuvasti pakottaa johonkin pieneen feminiiniseen muottiin.

Vierailija kirjoitti:

Tämmöiset ahtaat sukupuoliroolit tekee juuri semmoisia nuoria jotka ajattelee että "olenkohan sittenkään tyttö kun en tykkää meikata ja pidän mopoista..." 

En pitänyt itseäni nuorena "oikeana" tyttönä, riittävän tyttönä koska sain aina kuulla olevani poikatyttö, poikamainen... Sitten vielä "miehinen" ammatin valinta aikuisena.. Aikuisempana olen oppinut arvostamaan itseäni tämmöisenä, pitämään itseäni aivan naisena. 

Tämä on huolestuttavaa. 

Minä olin pihan raisuin, rohkein ja tappelunhaluisin lapsi, mutta ei se minusta poikaa tehnyt! 

Sukupuoli on se, mikä erottaa niveljalkaiset ja puutkin toisistaan, ei mitään mitä puetaan päälle tai voidaan laittaa kalenteriin! 

Vierailija kirjoitti:

Tämmöiset ahtaat sukupuoliroolit tekee juuri semmoisia nuoria jotka ajattelee että "olenkohan sittenkään tyttö kun en tykkää meikata ja pidän mopoista..." 

En pitänyt itseäni nuorena "oikeana" tyttönä, riittävän tyttönä koska sain aina kuulla olevani poikatyttö, poikamainen... Sitten vielä "miehinen" ammatin valinta aikuisena.. Aikuisempana olen oppinut arvostamaan itseäni tämmöisenä, pitämään itseäni aivan naisena. 

Luulin nuorena olevani jotenkin vääränlainen, ja samankaltaisia naisia ei juuri tullut elämässäni vastaan. Miesten kanssa juttu luisti. Osa miehistä koki minut jonain uhkana tai friikkinä, mutta nauroin vain päin naamaa. Sen sijaan naisten tapa vit*uilla meni eri tavalla ihon alle kuin miesten, enkä osannut vastata siihen.

En koskaan kuitenkaan ole kokenut sukupuolidystrofiaa. Pukeudun normaalin mutta käytännöllisen naisellisesti, en mihinkään reisitaskuhousuihin tms. Koen vahvasti olevani nainen seksuaalisessa mielessä ja olen seksuaalisesti aktiivinen.

Nykyään olen tutustunut naisiin, joilla on samankaltainen ajattelutapa ja mielenkiinnon kohteet. Ei ollut todellakaan helppoa löytää naisia ystäviksi! Nykyään minulla on myös aviomies ja jopa lapsia. Äidin rooliin en koskaan sopeutunut täysin, mutta onneksi mies on hoivaava. Olen äiti omalla tavallani ja se saa riittää. Elämä olisi varmasti helpompaa, jos voisi samaistua suurimpaan osaan naisia ja äitejä.

Oon lukenut tosi paljon näistä ex-transnaisista, jotka puhuvat aika paljon siitä, miten heidät kuin manipulointiin ja pakotettiin transmiehiksi. Ei hyväksytty maskuliinisia naisia tai naisia tuolla aakkoskultissa, jotka eivät olleet feminiinisiä. Ja he sitten aloittivat transhoidot ja kaikki, kunnes vuosien jälkeen tajusivat etteivät he oikeasti ole transeja

Mutta nyt vuosien testohoitojen jälkeen heillä ei ole välttämättä hiuksia, luusto on saattanut muuttua jos nuorena aloittanit testot (eli jykevämmät kasvonpiirteet) ja ääni on lopullisesti mennyt pilalle. Moni siellä potee ihan itsensä poistamista maailmasta koska nuo transhoidot, joiden piti oikeasti AUTTAA heidän dysforiaa on pilannut heidän elämänsä kokonaan. Ja he ihmettelevät miksi jollekkin 14v:lle aletaan antamaan hormonihoitoja, kun samaan aikaan kukaan transkultista tai aakkosjärjestökerhosta ei osaa edes määritelmä mitä tarkoittaa nainen ja mies.

Näitä tulee tulevaisuudessa olemaan enemmän.