Miten voisi opettaa 5-vuotiaalle itsehillintää/pettymyksen sietoa?

ja annat hänen huomata ettei aina saa kaikkea. Ihme että teillä tulee tuo vaihe noinkin myöhään

Ei kai siinä muuta, kuin antaa lapsen kokea niitä pettymyksiä ja selittää niiden olevan luonnollinen osa elämää. Kerta toisensa jälkeen. Ja etttä hyvät asiat tuntuvat pettymysten jälkeen tuplasti mukavammilta.

Jotain sivistystä voi vielä opettaa, mutta omaan persoonaan liittyvä kehitys on voimakkaista 1-4 vuotiailla. Nelivuotis-ikään mennessä on jo oppinut tavan elää ja olla. MIKSI IHMISET EI TAJUA TÄTÄ.

joutunut/saanut kokea pettymyksiä ihan pikkuisesta saakka. Kyse ei ole siitä että oltaisiin jotenkin suojeltu häntä niiltä, näin ei ole koskaan ollut.

-ap-

Lapsi on muutenkin temperamenttinen (ollut vauvasta saakka) ja ilmaisee tunteensa usein voimalla (niin positiiviset kuin negatiivisetkin). On noin yleensä iloinen ja kiva lapsi.



-ap-

Ihan tyypillistä että 5-vuotias uhmaa ja saa raivareita kun ei saa tahtoaan lävitse. Tälle iälle on tyypillistä itsekritiikin herääminen ja suurin osa 5-vuotiaista kyllä näyttää loukkaantumisensa jos epäonnistuu jossain.

Nämä ovat ihan tyypillisiä tämän iän haasteita.



LTO

Pettyy usein jos ei voita jotain peliä, mököttää ja kiukuttelee. Kaikessa pitäisi olla number one. Meilläkään ei todellakaan olla suojeltu lasta mitenkään erityisesti, vaan on kokenut pettymyksiä, ja periksi ei anneta vaikka kiukutteleekin. Meillä on tietyt säännöt ja niistä pidetään kiinni. Päikkärissä ovat huomanneet asian myös, mutta se paikka onkin hyvä paikka oppia odottamaan, voittamaan ja häviämäänkin. Luulen että on persoonakysymys tämä juttu, kun on vaan niin tahdokas poika. En ole huolissani, kyllä maailma opettaa.

Kai tämäkin kausi ohi menee, ihan niinkuin ne edellisetkin.

epäonnistuessaan tai kokiessaan pettymyksiä aina 5-vuotiaaksi saakka. Selitimme hänelle aina (milloin enemmän, milloin vähemmän rauhallisesti), että on ihan ok olla pettynyt, mutta ihan aina ei voi saada totaaliraivaria, jos asiat eivät suju niin kuin on itse ajatellut. Koska useimmiten asiat eivät suju niin kuin itse haluaisi. Ison lapsen käytöstä on se, että oppii sietämään pettymyksiä.



Ajattelin jo, ettei tämä muutenkin voimakastahtoinen lapsemme koskaan opi sietämään niitä pettymyksiä, mutta niinpä vain reilu 6-vuotiaana onkin yhtäkkä " kasvanut isoksi" . Toki edelleen välillä vaipuu epätoivon syövereihin kohdatessaan pettymyksiä, mutta ei jatkuvasti/joka päivä. Toinen lapsistamme on sietänyt epäonnistumisia/pettymyksiä huomattavasti paremmin. Että taitaa se hiukan olla luennekysymyskin.