Auttakaa ihmistä, joka ei osaa kommunikoida yhtään. Olen pelottava :(

Vierailija kirjoitti:

Sama ongelma. Ei vaan tule luonnostaan nuo. Lapsena ahdisti erityisesti se miten ei vaan tiennyt mitä muut teki paremmin kuin minä. Esim. joskus koululuokalle tai harrastusryhmiin saattoi tulla joku uusi tyttö, joka vaikutti myös ujolta ja hiljaiselta, mutta silti sen luo mentiin tekemään tuttavuutta ja se pääsi kaveripiireihin tuosta vain.

Miehenä on pakko olla itsevarma, koska muuten on täysin näkymätön. Nainen voi sanoa tykkäävänsä ujoista, mutta ujon miehen on silti oltava se rohkeampi osapuoli.

Et sinä kyllä pelottavalta kuulosta. Sympaattiselta ennemminkin.

Opetelkaa. Koulikaa itseänne.

Vierailija kirjoitti:

Et sinä kyllä pelottavalta kuulosta. Sympaattiselta ennemminkin.

Vikojahan nuo kaikki on. Mitä sympaattista nuista yhdessäkään on?

t: ap

Minulla samaa ja minulla on diagnoosikin tuolle, tuskin tarvitsee avata tarkemmin mikä. Säikäyttelen myös ihmisiä jatkuvasti, en vaan tajua miten ihmiset liikehtii toistensa ympärillä niin että ne huomataan. Minä myös törmäilen ja minuun törmäillään ihan jatkuvasti. Valitettavasti ihmiset myös aistii ilmeisesti sen kun koitan olla normaali vaikka en ole, jolloin muiden suhtautuminen minuun on vielä pahempaa. Tässä asiassa ei vaan voi voittaa.

Jos puhut mielestäsi vääränlaisella äänensävyllä, niin miksi et vain ala puhua toisenlaisella äänensävyllä? Jos taas se tuntuisi liian ikävältä, niin mitä oikeastaan haluat? Ei kukaan voi muuttaa sinun käytöstäsi puolestasi tai maagisesti ymmärtää sinua oikein, jos kommunikoit toisin.

Vierailija kirjoitti:

Joko pitkäjänteisellä yrittämisellä opettelet hyväksi kommunikoijaksi tai sitten luovutat. Minä luovutin.

Hyvä. Mitä sitä kaikenlaisten kuspäiden kanssa hyövää tekemisisä ollakaan. 😑

Voi ei. On väärin jos pitää ajatella että on vääränlainen. Meilläkin on työpaikalla mies joka on vakava ja hiljainen. Aikojen saatossa muovautunut osaksi porukkaa, otetaan mukaan jutteluun, syömään, mitä nyt onkin. Ei koskaan itse edes tervehdi mutta puhuu jos puhutellaan. On ilmeisen ujo ja varmaan ap:n kaltainen. Kyllä meillä muut aikuiset ihmiset ymmärtävät ja sallivat toisten rajoitukset. Sanoisin jopa että hieman suojelevasti kohdellaan. Toivottavasti ap löydät oman paikkasi. 

Tuosta silmiin katsomisesta... katso sitä henkilöä siihen kohtaan joka on hänen silmien välissä. Se antaa saman vaikutelman, että katsoisit silmiin, mutta saattaa olla sinulle helpompaa, koska ei ole niin intensiivistä.

Vierailija kirjoitti:

Voi ei. On väärin jos pitää ajatella että on vääränlainen. Meilläkin on työpaikalla mies joka on vakava ja hiljainen. Aikojen saatossa muovautunut osaksi porukkaa, otetaan mukaan jutteluun, syömään, mitä nyt onkin. Ei koskaan itse edes tervehdi mutta puhuu jos puhutellaan. On ilmeisen ujo ja varmaan ap:n kaltainen. Kyllä meillä muut aikuiset ihmiset ymmärtävät ja sallivat toisten rajoitukset. Sanoisin jopa että hieman suojelevasti kohdellaan. Toivottavasti ap löydät oman paikkasi. 

Eikö hän muka vaikuta teidän mielestä yhtään oudolta, jos ei edes tervehdi teitä? Kun otatte mukaan, niin puhuuko hän enemmän,vai vastaako vain lyhyesti? Eikö hän muka vaikuta teidän mielestä yhtään ylimieliseltä?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisi mennä tutkimuksiin. Autismin kirjo on laaja ja tuossa on jo pari tyypillistä piirrettä: monotoninen puhe ja vaikeus katsoa silmiin. Voit olla autismin kirjon lievässä päässä, mutta silti autistinen. Vaikket olisikaan, toimintaterapiasta tai terapiasta, jossa opettelet uusia tapoja käyttäytyä sosiaalisissa tilanteissa voisi olla apua. Koska nämä piirteet selvästi vaikeuttavat elämääsi ja kommunikointiasi muiden kanssa. Tiedän useita "en ole autisti" -ihmisiä, jotka ovat aivan selvästi autistisia, vaikkei asiaa ole todettu. Suomessa hyvin yleistä.

En ole ap, mutta vastaan silti. Olisin samaa mieltä jos puhutaan täysin ääritapauksesta, joka ei tahdo selvitä ominpäin jne. Autismia ei voi parantaa, niin diagnoosikin on yhtä tyhjän kanssa, kun oletettavasti ap tunnistaa ehkä itsekin näitä piirteitä.

Onko siitä jotain haittaa jos ei ole ääritapaus?

Luulen olevani kirjolla, mutta en ole käynyt testeissä. Pystyn toimimaan hyvin normaalisti, mutta minulla on myös normaalia parempi päättelykyky. Se helpottaa useissa tilanteissa.

Miksi sitten luulen olevani osa kirjoa? Minulla on vaikeuksia selvitä seurustelusta esimerkiksi illallisella, johon osallistuu useita henkilöitä joita en tunne. En pysty keskittymään vieruskumppaniini, vaan kuuntelen myös muiden juttuja ja pyrin osallistumaan niihin. Yleensä tämä johtaa aina tilanteeseen, jossa olen pudonnut kaikista keskusteluista enkä voi enää luontevasti liittyä mihinkään. Ja toisekseen, en todellakaan osaa katsoa ihmisiä silmiin. Jos katson, mietin koko ajan katsoinko jo liikaa, oliko tämä sopivasti? Ja jos tuntemattomia tulee vastaan tilanteessa joissa heille ehkä olisi normaalia moikata (esim. eräretkellä), olen ehtinyt kääntää katseeni jo ennen kuin edes ajattelen että tuolle kuuluisi sanoa hei.

Ujous on ihan ok, ei sinun tarvitse etsiä vikoja itsestäsi. Ihmisillä on luonnostaan erilaisia temperamenttipiirteitä. Kaikki asettuu elämänkokemuksen myötä pikku hiljaa. Anna itsellesi lupa opetella.

Noh, kirjolla olet, oli sitä vielä todettu tai ei. Tuskinpa sinua kuitenkaan pelätään.

Ei mullakaan olisi diagnoosia, jos en olisi itse mennyt siitä puhumaan terveydenhuoltoon. Olen ikäpolvea, jolloin autistiseksi määriteltiin vain henkilö, joka ei kykene lainkaan kommunikoimaan muiden ihmisten kanssa. 

Ap on ihan selvästi kirjolla. Jopa enemmän kuin minä.

Vierailija kirjoitti:

Voi ei. On väärin jos pitää ajatella että on vääränlainen. Meilläkin on työpaikalla mies joka on vakava ja hiljainen. Aikojen saatossa muovautunut osaksi porukkaa, otetaan mukaan jutteluun, syömään, mitä nyt onkin. Ei koskaan itse edes tervehdi mutta puhuu jos puhutellaan. On ilmeisen ujo ja varmaan ap:n kaltainen. Kyllä meillä muut aikuiset ihmiset ymmärtävät ja sallivat toisten rajoitukset. Sanoisin jopa että hieman suojelevasti kohdellaan. Toivottavasti ap löydät oman paikkasi. 

Minä olen tässä samoilla linjoilla. Aloittaja on sellainen kuin on, hän tuskin muuttuu sosiaalisesti taitavaksi millään koulimisella, eikä tarvitsekaan. Hän voi silti sopia ihan hyvin joukkoon omana itsenään. Ehkä aika auttaa. Jos esim. työpaikalla tekee työnsä hyvin, on ystävällinen ja avulias, ehkä ihmiset uskaltavat lähestyä, vaikka aloittaja ei osaakaan toimia sosiaalisen koodiston mukaan yhtä taitavasti kuin muut. Toisinaan joku ekstrovertti "adoptoi" hiljaisen ihmisen ja vetää mukanaan toisten piiriin.

Vierailija kirjoitti:

Et sinä kyllä pelottavalta kuulosta. Sympaattiselta ennemminkin.

Kun se ei kuulostakaan pelottavalle, vaan ihmiset saavat sinusta sellaisen kuvan. Tai ylimielisen. Olen itse lievästi autistinen nainen. Olen hiljainen, vetäytyvä ja en osaa luontevasti puhua kenellekään. Kaikki sosiaaliset tilanteet ovat sellaisia, joissa on pakko tsempata ja esittää, kun se ei tule luonnostaan. Sen lisäksi minulla on on vielä luontainen resting bitchface. Näytän ihan naisversiolta kieliteiteilijä Yuri Knorosovista https://i0.wp.com/elretohistorico.com/wp-content/uploads/2021/04/luhocx…

Olen saanut kuulla ihan koko ikäni, että Jonnalle ei uskalla kertoa mitään, kun se varmaan suuttuu ja tuomitsee ja jos se onkin ilkeä, ja hui kun sinä pelotat minua, kun vaan hiljaa siinä tuijotat alta kulmien. Ja minä vaan istun ihan neutraalisti,  neutraali ilme naamallani ja olen oikeasti ihan seinähiiri! Ei tulisi mieleenkään tuomita muita tai suuttua heille jostain turhanpäiväisestä kuten "ai jaa, sulla on samaa sukupuolta oleva kumppani!/omituinen ammatti!/väärä koulutus!/hirvee kaulaliina!" - mitä ne asiat mulle kuuluu.



Lisäksi olen kuulemma selkeästi ylimielinen ja olevinani muita parempi.

Anteeksi, olen osittain mutistinen autisti, yritän kyllä kovasti ja nais-Yurinaamalleni en voi mitään.

Aloittakaa lukemalla tämä. Hyviä käytännön vinkkejä, miten ihmisten kanssa toimitaan, vaikka ei tavoittelisikaan vaikutusvaltaa.

https://www.adlibris.com/fi/kirja/miten-saan-ystavia-menestysta-ja-vaik…

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten pariin live-harrastuksiin, sieltä tulee itsevarmuutta ja tulet niin kiireiseksi ettet huomaa tarkkailla itseäsi. 

Missään ei tunne itseään yhtä yksinäiseksi, kuin ihmisten parissa jossa jää aina kuitenkin yksin. Kun muut kaverustuvat ja ryhmäytyvät ympärillä, ja kaikesta yrityksestä huolimatta itse jätetään kaikesta ulkopuolelle ilman että itse ymmärtää miksi niin käy jälleen kerran. Tätä kun toistaa kerta toisensa jälkeen, se ei todellakaan voimaannuta vaan päinvastoin, vahvistaa sitä ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunnetta.

Huomaa, ettei sulla ole ollenkaan ymmärrystä siitä mistä aloittaja puhuu 

Vierailija kirjoitti:

Aloittakaa lukemalla tämä. Hyviä käytännön vinkkejä, miten ihmisten kanssa toimitaan, vaikka ei tavoittelisikaan vaikutusvaltaa.

https://www.adlibris.com/fi/kirja/miten-saan-ystavia-menestysta-ja-vaik…

Tämän kirjan avulla minä 15-vuotiaana 1980-luvulla opettelin toimimaan. Ei se maata mullistanut, mutta pääsin askeleen eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ei. On väärin jos pitää ajatella että on vääränlainen. Meilläkin on työpaikalla mies joka on vakava ja hiljainen. Aikojen saatossa muovautunut osaksi porukkaa, otetaan mukaan jutteluun, syömään, mitä nyt onkin. Ei koskaan itse edes tervehdi mutta puhuu jos puhutellaan. On ilmeisen ujo ja varmaan ap:n kaltainen. Kyllä meillä muut aikuiset ihmiset ymmärtävät ja sallivat toisten rajoitukset. Sanoisin jopa että hieman suojelevasti kohdellaan. Toivottavasti ap löydät oman paikkasi. 

 

Eikö hän muka vaikuta teidän mielestä yhtään oudolta, jos ei edes tervehdi teitä? Kun otatte mukaan, niin puhuuko hän enemmän,vai vastaako vain lyhyesti? Eikö hän muka vaikuta teidän mielestä yhtään ylimieliseltä?

 

ap

No ylimieliseltä ei, ehkä umpimielisiltä. Tärkeintä varmaan ettei ole vihamielinen. Ei puhu koskaan paljoa. Ei se työpaikalla haittaa, siellä on monenlaisia ihmisiä.