Hyväksyttekö miehen pornonsivujen/-videoiden katselun?
Halusin pistää kysymyksen tänne enkä seksi puolelle, koska täällä mielestäni saa asiallisempia vastauksia.
Sain " mieheni kiinni" pornonsivujen kattelusta tai selailuista (tai mitä ikinä tekeekin siellä) ensimmäisen kerran vuosia sitten. Silloin asiasta keskusteltiin ja mies SANOI YMMÄRTÄVÄNSÄ minua, kun kerroin että se sattuu minuun. Ja käänsi asian toisinpäin, eikä hyväksyisi minulta missään nimessä samaa.
Sanoin että pornon katseleminen dvd:ltä yhdessä on ok, ja itsekin pidän " uusien asioiden" kokeilemisesta, joten kysymys ei voi olla tiukkapipoinen vaimo.
Tämä kiinni jääminen uusiutui pari kertaa ja sitten niistä tapeltiin. Aina kuitenkin mies pyysi minulta anteeksi ja oli katuvinaan asiaa.
Nyt minun ollessani taas matkalla huomasin että oli käyty pornosivuilla, etsitty hakusivuistoilta ties millasilla pornoon liittyvillä sanoilla videoita, naisten kuvia ja minun mittani täyttyi. En tiedä mitä teen?
Meillä seksielämä todellakin hyvässä mallissa ja suhdekin toimii. Mieheni on ihana ja meillä mahtavat suunnitelmat edessä. Just menty naimisiin, lapsi on ja toinen tulossa kesällä.
En voi hyväksyä mieheni käytöstä, mutta en voi tällaisen asian takia lähteä kävelemäänkään. Minuun sattuu syvälle todella pahasti ja itkuttaa. Puhua pitäis, mutta juuri nyt sellainen olo että haluan miettiä asiaa ennen sanoja.
Minua pornosivujen selailu ei ota itsetunnon päälle, enkä myöskään koe niitä uhkana, vaan ihmettelen mihin minun mieheni niitä tarvitsee. Ymmärätisin, jos kaikki ei olisi välillämme kunnossa ja paine pitäisi tavalla tai toisella purkaa, mutta meidän välissä ei tällaisesta ole kyse.
Onko viisaita neuvoja?
Kaipaisin niitä selvittämään ajatuksia ennenkuin puhun miehelleni...
Kommentit (25)
Netistä katselee pornokuvia ja tulostelee niitä yöpöydän laatikkoon. Kaippa tuo niitä sitten katselee ja runkkailee. jos se on hänestä mukavaa, niin ei ole minulta pois. Ei ne minunkaan seksifantasiani omaa ukkoa koske.
En tiedä missä määrin sitä harrastaa, eikä edes kiinnosta. Ei ole minulta pois. Selailen itsekin joskus.
Enkä KOSKAAN katso sivuhistorioita, ei kuulu minulle.
minä en halua törmätä kotonani pornoon, enkä halua, että lapsenikaan. Tästä on siis puhuttu joskus suhteen alkuaikoina jonkin muun asian yhteydessä. Mulla ei ole mitään sitä vastaan, että mies katsoo pornoa, en vain halua tietää siitä.
Voisin kuvitella että mies katselee kuvia netistä joskus ollessaan yksin kotona, mutta hän siivoaa koneen jäljiltään.
Minusta tässä molemmat kunnioittavat mukavasti toistensa toiveita ja yksityisyyttä.
En kyllä osaa antaa neuvoja, sillä eihän tunteilleen mitään voi. Musta tuntuisi kyllä vaikealta kieltää puolisolta jotakin niin yksityistä ja harmitonta kuin kuvien katseleminen yksin.
Joskin mieluummin sekstaisin itse miehen kanssa. Siis siinä mielessä tökkii, että olen meistä aktiivisempi. Harvoin kuulemma runkkailee silti, kunhan kattelee. Ja itse asiassa minäkin katselen joskus, ja hoitelen kyllä itseni siinä sivussa. Eli jos oikein tosissaan alkaa miettiä, niin minun surffailu kai se ennemmin on kyseenalaista kuin miehen... No joo. Ei mun mielestä tällaisesta asiasta kannata isoa juttua tehdä. Aikaisemmin (kun en itse vielä ollut tutustunut ko. sivustoihin) loukkaannuin usein ja nuuskin sivuhistoriaa ja pahoitin mieleni. Sitten tajusin, ettei tällä asialla ole minun kanssa mitään tekemistä. Minä en koskaan voisi antaa sitä samaa tunnelmaa, en niitä kaikkia juttuja, joita siihen seksisivuilla surffaamiseen liittyy. Eikä mies haluakaan. Se on ihan oma erillinen juttunsa, joka jotain kiinnostaa, toista ei ja kolmatta yököttää. Nykyään meillä on kone säädetty niin, ettei sivuhistoriat jää minnekään. Mies kun huomasi, että tyhjentelin kaikki mahdolliset ja mahdottomat tiedot käyntieni jälkeen. ;)
Älä loukkaannu, älä räyhää asiasta, älä tee siitä numeroa, älä pakota miestäsi lupaamaan, ettei koskaan enää, koska kumminkin joskus. Mulla voi mennä puoli vuotta, samoin mieheltä, ettei käydäkään millään sivustoilla, välillä käyn päivittäin. Kumpikaan ei lisää eikä vähennä meidän seksielämää, ei laatua, ei määrää.
Aivan suotta pahoitat mielesi, ja miehesi mielen. Sinä shoppailet tai juoruat kavereiden kanssa puhelimessa tai hoidat puutarhaa, miehesi käy seksisivuilla. Ei se ole sen kummempaa. Ihan totta.
Tiedän tämän siksi, että olen joskus ollut asemassasi. Itkin ja riitelin ja kyselin kavereilta apua. Siitä on muutama vuosi ja asiat on muuttuneet, minäkin. Silloin kohtalaisen tuoreena aviovaimona vain kuvittelin, että miehen jokainen hengenveto liittyy minuun, mutta eihän se niin ole. Ei toista voi omia eikä määrätä, ei edes aina tekemään valintoja " siksi kun minua loukkaa" . Siitä loukkaantumisen tunteestakin voi opetella pois, eikä se ole vaikeaakaan, kun tajuaa, että kaikki asiat ei liity toisiinsa ollenkaan.
Mies pysyy rehellisempänä sinulle, kun et kiellä seksisivustoilla surffailua. Miehen ei tarvitse salata sitä, eikä sinun tarvitse miettiä, kun mies on kanssasi, haluaisiko hän mieluummin olla netissä. Nyt ainakin tiedät, että kun mies on kanssasi, hän todella haluaa olla sun kanssa!
Tietenkin hyväksyn, itsekin käyn, joskus käydään yhdesäkin hyvillä nettisivuilla ja molemmat voi hyvillä mielin katsoa porno/erotiikkaleffoja. Me ollaan hyvin seksuaalisesti aktiivisia ja seksi on meille tärkeää.
Pointti kuitenkin se, ettei katsota ´lasten tietokoneella´ nettipornoo ja siinä oikeestaan onkin laiitettu estot kaikille K18 sivuille. Eikä lasten nähden katsosta mitään. Erotiikka dvd:t on ylähyllyllä ja seksilelut lukollisessa kaapissa. Seksi/erotiikkakirjallisuus on kyllä olohuoneen kirjahyllyssä.
En ymmärrä mitä kamalaa siinä on jos mies käy niillä pornosivuilla
- kunhan ne eivät ole mitään eläin/lapsi/väkivalta juttuja
- sehän vain katselee jotain täysin tuntematonta ihmistä, eikä edes koske siihen, ei välttis tiedä missä maassa edes se nainen asuu
- aikuinen ihminen saa tehdä mitä haluaa, kunhan se ei ole lain mukaan rikollista. ei kumppania voi omistaa.
- miten sellaisesta voi olla mustis tai loukkaantua. onko kiellettyä metrossa katsella vastapäätä istuvaa hemaisevaa neitosta ja kenties miehen päässä liikkuu mehukas fantasia neitosesta ja seksistä
Blaah blaah blaah...
Ei haittaa mua. Nuorempana olin poikakavereille vastaavasta pahana, mutta enää ei nappaa. Meillä ok suhde.
Vierailija:
Ymmärätisin, jos kaikki ei olisi välillämme kunnossa ja paine pitäisi tavalla tai toisella purkaa, mutta meidän välissä ei tällaisesta ole kyse.
Ei pornon katselu netissä tarkoita sitä, että se on keino vain silloin, kun parisuhde tökkii. Tai kun olisi purettavana paineita, joita ei muutoin saa purettua. Tätä juuri tarkoitin sillä, mitä aiemmin kirjoitin, että se on ihan erillinen juttunsa eikä liity sinuun, ei teidän suhteeseen, ei teidän seksiin, ei teihin ollenkaan. Eikä se, että netissä katsoo pornoa, tarkoita sitä, että sun mies runkkaa silloin joka kerta. Ei välttämättä ollenkaan.
kun seksielämäkin ja suhde toimii, niin miksi nariset?
Aihetta olisi jos mies käyttäisi pornosivuja seksin KORVIKKEENA!
Porno on sairasta, luonnotonta, naista alistavaa. Miten voisin sellaista hyväksyä???
hän purkaa siten paineita omassa elämässään. Perhe ja vastuu. Uusi vauva ja lisää vastuuta. Miehet ovat heikkoja, mutta eivät kykene käsittelemään tunetitaan kuten me naiset. Miehet kanavoivat tuskansa helpointa tietä ja monelle se on tuollainen pornon katselu. Puhu edelleen siitä miehesi kanssa rehellisesti ja jaksa kertoa aina uudelleen omista tuntemuksistasi. Kyllä hän sen osin ainakin lopettaa ja vähentää tai siirtyy katselemaan sitä muualle. Vaihtamalla mies ei parane.
pääsin yli kun asiasta keskusteltiin. En tiedä käykö vielä, enkä tahdokkaan.
Hyväksyn kyllä ns. tavallisilla sivuilla käynnin.. ja ei se homopornokaan mua muuten vaivais, mutta mies ei myönnä olevansa bi. ja mukamas kammoo homoja.. seksikään ei maistu kauheesti. Siksi epäilykset on suuret.
Itse käyn pornosivuilla varmaan enemmän, kun mieheni.. tämän vähäisen seksin takia.
mutta mielestäni kyse on juuri niistä asioista, jotka lopuksi mainitsit viestissäsi ja sanoit että kyse ei ole niistä asioista...
Eli huono itsetunto, riittämättömyyden tuntu, onko ne kauniimpia kuin minä jne.
Toivottvasti pääset yli tästä ja annat miehesi harrastaa tuota.. parempi kuin moni muu asia, jonka voisi keksiä..
Kyllö syytä olis hakea apua ja hoitaa terapialla päätä kaikki ne jotka on mustasukkaisia virtuaali videoille ja kuville. Seuraava askel lienee että on mustasukkainen elokuville xD. En ymmärrä teitä naisia. Me tykätään miehen kanssa katsoa pornoa ja tuhmailla yhdessä. Virkistää seksielämää
Ei häiritse enää näillä "kilometreillä". Nuorempana kyllä. Nyttemmin ihan sama. Meillä on mielestäni riittävän seksielämä minulle. Miehelle ei, siksi mies pornoa katsookin. Ja se on minulle ok.
Ei siellä näytöllä todennäköisesti mikään naapurin Mirkku ole eikä siihen sisälly toiseen ihmiseen koskemista, kuten joku tuolla kirjoittikin.
Miski en hyväksyisi katselenhan itsekin ig:sää ja muissa vastaavissa muita miehiä. Jos kieltäisin muiden naistem katselun kiin minun outäisi itse lopettaa muiden miesten katselu
En vaivaa päätäni tuollaisella. Kyllä ne suhteen ongelmat jotenkin tulevat esiin jos porno on miehelle riippuvuus. Siitäkin ehkä pääsee eteenpäin jos asiasta pystyy puhumaan.
Kuulostaa hirveän vieraantuneelta sellainen suhde missä toinen pakenee pornoon, surulliselta.
Löysää nyt sitä pipoa. Sivuhistorian selaaminen on aika sairasta. Katsokoon, kun kerran se ei teidän seksielämäänne vaikuta ja jos kaikki on muuten hyvin.
No senkus katsoo ei se mua enää niin paljon haittaa, tiedän että miehet tykkää pornosta niin siitä vaan.
Onko jotain noloa puuhaa mitä naisten pitäisi hyväksyttää miehillään? Selfieiden pakonomainen postaus someen?
että mikä tässä asiassa sinua oikestaan haittaa?? Minua ei haittaa yhtään, vaikka mieheni välillä nettipornoa katseleekin. Miksi haittaisi? Jos ei mitään lapsi/eläin tms. katsele tai 24/7, niin siinähän katselee.