Voisiko poika harrastaa ratsastusta ilman,
Kommentit (10)
Kansainvälisesti ajatellen ehdottomasti Suomen parhaimmistoa. Suomessa vaikuttavia sitten Aaltonen, Andersin, Aminoff ja Wegeliuskin, vaikka ei enää itse kilpailekaan.
Ei Marko (todellakin kirjoitetaan k:lla, en ymmärrä, miksi ihmiset välttämättä haluavat tunkea sen c:n siihen) Björs suinkaan ole ainoa suomalainen miesratsastaja. Ratsastajia vain tunnetaan yleensä aika kehnosti, joten Björs on oikeastaan ainoa suuren yleisön tuntema ratsastaja (mahdollisesti Kyrklundin lisäksi) ja hänetkin tunnetaan lähinnä ulkoratsastuksellisista asioista.
Marco mieleen. Ikävää, ettei ratsastuksessa ole Suomessa muita miespuolisia esikuvia Marcon lisäksi. Niin mukavan tuntuinen heppu kuin Marco onkin.
Mutta siitä vain, täytyy omia rajojakin tässä rikkoa, kun poikani on hevosista enemmän kiinnostunut kuin tyttäreni.
mainoksena Piia Pantsun, maastoratsastuksen eliittiä ja Suomen huippu.
(mahdollisesti Kyrklundin lisäksi) ja hänetkin tunnetaan lähinnä ulkoratsastuksellisista asioista.
En pidä mitenkään homomaisena tai nynnymäisenä jos pojat/miehet ratsastavat. Sitä paitsi suurin osa maailman parhaimmistosta ovat nimenomaan miehiä. Jostain lehdestä muistan lukeneeni tähän tyyliin" RATSASTUSTA PIDETÄÄN TURHAAN VAIN PIKKUTYTTÖJEN HEVOSHULLUUTENA, VAI ONKO MIEHILLE LIIAN KOVA PALA KUN HAAROISSA ON 500 KILOA LIHASTA, JA VIELÄ OMILLA AIVOILLA VARUSTETTUNA".
Ratsastus on ikävä kyllä urheilulajina hyvin näkymätön...ei paljoa tvssä näy...
toki siihen vaikuttaa myös pojan olemus yms. jos on luonnostaan sellainen "nynnymäinen" niin varmaan monelle tulee homo mieleen. Mutta tiedän kyllä poikia jotka ratsastavat eivätkä ole yhtään homomaisia.
Varsinkin kun on ollut pois Suomesta niin pitkään. Ja nykyisin taitaa olla siirtynyt enemmän esteratsastuksen pariin vauvalomansa jälkeen.
Tulee heti mieleen Mannerheim ja ratsastajapatsas ja kyllähän sen tietää, mitä Mannerheimistäkin joku väittää.
Äh, etsi sille esikuvaksi vaikka hunnit tai cowboyt....eiku niistäkin oli joku homoleffa. Eli ei taida käydä, hyvin epäilyttävää:D
niin kyllä se tuppaa olemaan se, että ovat melkoisia naistenmiehiä. Tietysti kun tarjontaa on... Tietenkin ratsastajissa on homoja ja lesboja ja biseksuaaleja (huhujen mukaan se Björskin on tuota viimeisintä sorttia), mutta kyllä ratsastajamiehillä useammin on se naistenmiehen maine kuin mikään muu. Jos nyt jotain kategorisointia tekee, niin kouluratsastajamiehissä on ehkä enemmän homoja kuin esteratsastajissa.

Niin no, onhan siitä 28 vuotta, mut kuitenkin.

*tarjoaa harjaa sarkasmifiltterin puhdistusta varten*
t. 8