Kaveriton mies

Minä olen tällainen mies. Kaikki kaverini ovat satojen kilometrien päässä, osa jopa ulkomailla.

Kärsitkö peräsuolen laskeumasta vai miksei ole kavereita?

Miksei ole sukuunkaan yhteyksiä? 

Millä tavalla erinomainen? 

Maailmassa ja Suomessa varsinkin on paljon ihmisiä joilla ei ole yhtään ystävää tai kaveria, ja jotka eivät ole läheisiä sukunsa kanssa. Kuka mistäkin syystä.

Mutta erinomainen? Oletko omasta mielestäsi erinomainen? itselläni punainen lippu liehuu heti tällaisen ihmisen kohdalla, mutta kerro toki miten olet erinomainen!

Ja huom! En halua kuulla kalliista autosta, en lihaksista, en lihavasta pankkitilistä jne. Haluan kuulla millä tavalla olet ihan ihmisenä erinomainen!

Pikemminkin hyvä asia.

Vaikea luonne taitaa olla. Näin ainakin ystäväni mies, jolla ei ystäviä ja hankaluuksia sukulaisten kanssa. 

Minulla on paljon hyvin mielenkiintoisia kavereita. Mutta niiden kaverien ja minun tarina ei enää etene. Enää vain kuulumisia vaihdellaan ja menneitä muistellaan. Oikeat kaverit onkin enemmän lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tällainen mies. Kaikki kaverini ovat satojen kilometrien päässä, osa jopa ulkomailla.

Sama täällä. Kavereita ei tosin ole edes satojen kilometrien päässä, saati ulkomailla. Mahtaa olla pelottavaa...

Monilla jää nuoruuteen ne läheisimmät kaverit kun muutetaan opiskelun/työn perässä toiselle paikkakunnalle, aletaan seurustelemaan vakavasti ja saadaan eri aikaan lapsia, muut elämäntilanteet on kovin erilaiset yms. Monille miehille kelpaa sosiaaliseksi viiteryhmäksi puoliso ja lapset, kavereiksi työ- ja ehkä harrastuskaverit. Sitten jos tuleekin ero huomataan että ollaan aika yksin tässä maailmassa. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tällainen mies. Kaikki kaverini ovat satojen kilometrien päässä, osa jopa ulkomailla.

Sama homma, lapsena ja nuorena suht pieni koulu josta ei suurta kaveriporukkaa löytynyt joiden kanssa olisi ystävyys jatkunut aikuisuuteen, kokeileppa sit aikuisena saada uusia ystäviä, helkutin vaikeeta. Sukulaisiin kyllä ok välit.

Minulla ei ole kavereita (tai, mutta en juurikaan tapaa heitä) , keskityn perhe-elämään. Käyn lasten kanssa harrastamassa urheilua ja urheilen itsekin. Olen introvertti ja en ole kiinnostunut sosiaalisesti kanssakäymisestä. Parin työkaverin kanssa käytiin aikaisemmin lenkillä, mutta työpaikat ovat vaihtuneet kauemmaksi. Olen mukana järjestämässä erilaisia urheilutapahtumia ja tapaan niissä ihan tarpeeksi ihmisiä. Luulen että tuon sitä huumoria tapahtumiin. Osa heistä on vähän tosikkoja vaikka ovat enemmän ekstroverttejä. Lapset menestyy, minua pyydetään usein mukaan tapahtumiin. Elämä on balanssissa. Vapaa-ajalla puuhaan kaiken näköistä. En kauheasti välitä mitä muut minusta ajattelevat. Viikonloppuna riittää pari lasia punaviiniä vaimon kanssa. 

Mulla on mies, jolla ei ole yhtään kavereita. Ainoat ns.kaverit on harrastuskaverit, mutta ei ne ole mitään syvällisiä ystäviä. Minä olen paras kaveri. 

Itsellä oli nuorempana kavereita ihan liiaksikin, mutta nyt vanhempana nautin enemmän yksin olosta. Ei kaikki ole mitään sosiaalisia, se on kuluttavaa.

Ei minullakaan koska en juo alkoholia ja kierrän kaukaa sellaiset paikat jossa sitä juodaan tai suurin osa henkilöistä ovat alkoholin vaikutuksen alaisia