Mitä vain tyttöjen äidit tietävät?
Somessa on Poikien äidit-ryhmä. Mutta kysymys tyttöjen äideille: onko jokin asia yllättänyt? Mikä asia on sellainen, jota et osannut odottaa ja jonka vain tyttöjen äidit tietää?
Aloitan: Minulla on kaksi lasta, molemmat aikuistuvia tyttöjä. Ei ikinä käynyt mielessäkään minkälaisia määriä (pakettikaupalla!) saa kantaa siteitä ja tamponeita kaupasta kotiin, varsinkin jos meillä kaikilla on menkat yhtä aikaa ja varastot huvenneet! En nolostele oikeastaan mitään luonnollisia asioita, mutta myönnän, että silloin suosin itsepalvelukassoja 😄
Kommentit (46)
Se että muodista innostuneet tytöt saattavat käyttää viitta eri vaatepartta päivän aikana. Ne käytetyt laitetaan lattialle. Myös minun vaatteet, kengät ja käsilaukut ovat ahkerassa käytössä (itse en olisi kuuna päivänä lainannut äidin vanhanaikaisia loimia).
Purkkeja ja purteloita on paaaaljon ja siitä huolimatta he käyttävät sumeilematta minunkin tuotteitani.
En ole kyllä minäkään tullut ajatelleeksi, mikä määrä menisi kuukautissuojia, jos olisi vaikka kolme tyttöä! Itse kun en ole moisia tarvinnut kymmeneen vuoteen, kiitos maailman parhaimman keksinnön eli hormonikierukan. Onneksi itselläni on poikia. Tyttöjen kieroilu ja draama on nimittäin ihan omaa luokkaansa kaverisuhteissa. Sitä näen työssäni ja se on kyllä rasittavaa. Pojat on paljon suoraviivaisempia! Eikä sitä äidin rakkautta poikiaan kohtaan voi kyllä millään selittää, ellei ole itse kokenut. Mutta tyttönä omaan äitiini on lähinnä etäiset välit. Ei ole kivaa kun oma äiti on kateellinen esimerkiksi nuoruudesta ja kauneudesta. Tietysti se kertoo vain äidistä itsestään.
Minulla on yksi tytär ja olen välillä miettinyt, että olisiko elämä kuinka erilaista, jos hän olisikin poika. Tyttöni on ollut aina aika sellainen stereotyyppinen tyttö. Oli pitkä prinsessakausi, sitten kasvoi Harry Potter- ja Soturikissa-kausien kautta teiniksi. Nyt pullot ja putelit ovat täyttäneet huoneensa. Kavereiden saman ikäisiä poikia sivusta katsoessa olen todennut, että elämä kyllä olisi todennäköisesti todella erilaista pojan kanssa. Mutta ei silti voi koskaan tietää millaisen pojan olisin saanut ja olisiko meillä pojankin kanssa käyty nämä vaiheet läpi.
Jokainen vaihe on vähän yllättänyt kyllä. Itse olin 100% poikatyttö joka rymysi mutaojissa.
Vierailija kirjoitti:
En ole kyllä minäkään tullut ajatelleeksi, mikä määrä menisi kuukautissuojia, jos olisi vaikka kolme tyttöä! Itse kun en ole moisia tarvinnut kymmeneen vuoteen, kiitos maailman parhaimman keksinnön eli hormonikierukan. Onneksi itselläni on poikia. Tyttöjen kieroilu ja draama on nimittäin ihan omaa luokkaansa kaverisuhteissa. Sitä näen työssäni ja se on kyllä rasittavaa. Pojat on paljon suoraviivaisempia! Eikä sitä äidin rakkautta poikiaan kohtaan voi kyllä millään selittää, ellei ole itse kokenut. Mutta tyttönä omaan äitiini on lähinnä etäiset välit. Ei ole kivaa kun oma äiti on kateellinen esimerkiksi nuoruudesta ja kauneudesta. Tietysti se kertoo vain äidistä itsestään.
Ei kenelläkään meidän nykyisten vanhempien sukupolvesta ole ollut samalla tavalla läheiset välit vanhempiinsa kuin meillä on nyt omiin lapsiimme. Itselläni on tytär ja meillä on sellaiset välit, joista vain haaveilin itse ollessani lapsi.
Tyttöjen äidit tietävät senkin, miten tytärten elämä voidaan pilata pienillä huomautuksilla ihan mistä tahansa: ulkonäöstä, syömisestä, vaatteista, ystävistä jne.
Vierailija kirjoitti:
En ole kyllä minäkään tullut ajatelleeksi, mikä määrä menisi kuukautissuojia, jos olisi vaikka kolme tyttöä! Itse kun en ole moisia tarvinnut kymmeneen vuoteen, kiitos maailman parhaimman keksinnön eli hormonikierukan. Onneksi itselläni on poikia. Tyttöjen kieroilu ja draama on nimittäin ihan omaa luokkaansa kaverisuhteissa. Sitä näen työssäni ja se on kyllä rasittavaa. Pojat on paljon suoraviivaisempia! Eikä sitä äidin rakkautta poikiaan kohtaan voi kyllä millään selittää, ellei ole itse kokenut. Mutta tyttönä omaan äitiini on lähinnä etäiset välit. Ei ole kivaa kun oma äiti on kateellinen esimerkiksi nuoruudesta ja kauneudesta. Tietysti se kertoo vain äidistä itsestään.
Onpas sinulla jutut ja vielä naisena kehtaat puhua tytöistä noin. Toivottavasti olet pelkkä trolli. Itselläni on tytär ja mitään draamaa ei ole koskaan ollut. Tyttärellä on lämpimät ja läheiset välit kouluaikaisiin ystäviinsä vielä kolmikymppisenäkin. Lisäksi on työpaikassa, jossa on pelkkiä naisia ja työyhteisössä on hyvä työilmapiiri. Minulla on myös kaksi poikaa ja en ole nähnyt lapsissa juuri sukupuoleen liittyviä isoja eroja, joihin olisi kasvattajana pitänyt puuttua. Samat rajat ja yhtälailla rakkautta.
Meillä teinipojalla vessa täynnä puteleita. Kaiken maailman houstuotteita ja suolasuihkeita, kosteusvoiteita ja hajuvesiä.
Itse en käytä juuri muuta kuin kosteusvoidetta 😄
Vierailija kirjoitti:
Tuo Poikien äidit - ryhmä on kyllä kauhea. Siellä rikotaan lasten yksityisyyttä, ja muutenkin se on arveluttava kaikkine yleistyksineen, että pojat on tällaisia jne.
En ole tuossa ryhmässä, mutta en ymmärrä miksi tuollaista ryhmää edes on olemassa. Jatkuvasti puhutaan miten pojilla on niin kapea rooli ja toksisesta maskuliinisuudesta, mutta millaista kuvaa tuollainen ryhmä oikein tuottaa? Onko tarkoitus tukea vanhoja stereotypioita vai tuoda pojille laajempia mahdollisuuksia ilmaista itseään. Oman kokemukseni mukaan äidit, jotka tuovat vahvasti esiin olevansa nimenomaan poikien äitejä tukevat juuri "pojat on poikia"-mentaliteettia.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi itselläni on poikia. Tyttöjen kieroilu ja draama on nimittäin ihan omaa luokkaansa kaverisuhteissa. Sitä näen työssäni ja se on kyllä rasittavaa. Pojat on paljon suoraviivaisempia! Eikä sitä äidin rakkautta poikiaan kohtaan voi kyllä millään selittää, ellei ole itse kokenut. Mutta tyttönä omaan äitiini on lähinnä etäiset välit. Ei ole kivaa kun oma äiti on kateellinen esimerkiksi nuoruudesta ja kauneudesta. Tietysti se kertoo vain äidistä itsestään.
Mikähän se sun työ on? Mulla kaks tytärtä ja erittäin empaattisia ja pidettyjä. Toinen sai jopa stipendin siitä että oli puolustanut koulukiusattuja. Ei ole mitään kieroiluja ollut. (Ja se että sinä et uskoisi rakastavasi tytärtä yhtä paljon kuin poikaa, kertoo myöskin vain ja ainoastaan sinusta)
Opettajan työssäni pahimmat kohtaamani kiusaajat ovat myös olleet poikia. Kiusaaminen sekä henkistä ETTÄ fyysistä. Tytöillä hyvin harvoin fyysistä. Ja taisi ne Koskelan nuoretkin olla kaikki poikia.
Vessa on aina varattu.... miespuolisena olentonaolen alkanut kuseksiin ulos...asumme maalla.
Vierailija kirjoitti:
Yllättyykö joku siitä, että kolmen ihmisen kuukautisiin kuluu enemmän siteitä kuin yhden 🤣
No sinänsä se yllätti koska tytöilläni kuluu kuukautissuojia huomattavasti enemmän kuin minulla eli niitä ei ole kolme kertaa enemmän vaan pikemminkin viisi kertaa enemmän. Lisäksi kukin meistä haluaa käyttää erilaisia suojia joten meiltä löytyy ainakin seitsemää eri sorttia.
On olemassa myös Tyttöjen äidit-ryhmä.
Tämä menee asian vierestä: Minulla on kolme tyttöä ja olen pyörinyt tällä palstalla 1998 lähtein. Kun tytöt olivat pieniä, luin täältä neuvoja, miten poikien pippeli pitää asettaa vaippaan oikeaan asentoon ja potalle opettaessa pitää huolehtia, että pippeli on potan sisällä. Tyttöjen äitinä tuollaisia ei ole tullut ajatelleeksi ja nauroin maha kippurassa.
Ehkä pitäisi perustaa tyttöjen isät ryhmä. Heillä voisi olla enemmän kerrottavaa, mikä on ollut yllättävää tyttärien kasvatuksessa.
Miehelläni on kaksi siskoa, joten tuskin hän mitään kokee erilaisena kuin poikien kasvatuksessa. Tyttöjen isät ovat kyllä lähes ylihuolehtivia ja itse äitinä ajattelen, että he tulevat pärjäämään hyvin elämässä.
Onneksi minulla on 3 tytärtä, eikä yhtään poikaa.
Vierailija kirjoitti:
On olemassa myös Tyttöjen äidit-ryhmä.
Tämä menee asian vierestä: Minulla on kolme tyttöä ja olen pyörinyt tällä palstalla 1998 lähtein. Kun tytöt olivat pieniä, luin täältä neuvoja, miten poikien pippeli pitää asettaa vaippaan oikeaan asentoon ja potalle opettaessa pitää huolehtia, että pippeli on potan sisällä. Tyttöjen äitinä tuollaisia ei ole tullut ajatelleeksi ja nauroin maha kippurassa.
Haha. Saman hämmenyksen muistan kun kahden tytön jälkeen jouduin kerran sukulaispojan vaippaa vaihtamaan. Pissat tuli vyötäröltä kun en minä osannut 😅
Vierailija kirjoitti:
En ajatellut kuinka näppärää on kun kolme henkilöä voi käyttää samaa vaatekaappia. Minä ja tytöt ollaan aivan samaa kokoa.
No alusvaatteita ja sukkia ei kylläkään vaihdella mutta kaikkea muuta.
Minusta tämä kuulostaa kammottavalta. En todellakaan haluaisi, että äitini koskee vaatteisiini. Mitäs jos on suunnitellut pukevansa paidan x ja housut y, mutta paita onkin jo siskolla ja housut äidillä? Kyllä ottaisi päähän. Jotenkin rajatonta touhua.
Kaikki ne jotka dissaa poikien äidit -ryhmää on taatusti niitä jotka eivät saanet omaa poikaa. <3
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ne jotka dissaa poikien äidit -ryhmää on taatusti niitä jotka eivät saanet omaa poikaa. <3
Ei kun ne, jotka eivät sitä ymmärrä, ovat fiksumpia tapauksia ryhmässä oleviin verrattuna. En ymmärrä koko ryhmää vouhotuksineen ja mulla on sekä poika että tyttö. Hyvä niin ja olen pyrkinyt kohtelemaan heitä tasapuolisesti.
Vierailija kirjoitti:
Se että muodista innostuneet tytöt saattavat käyttää viitta eri vaatepartta päivän aikana. Ne käytetyt laitetaan lattialle. Myös minun vaatteet, kengät ja käsilaukut ovat ahkerassa käytössä (itse en olisi kuuna päivänä lainannut äidin vanhanaikaisia loimia).
Purkkeja ja purteloita on paaaaljon ja siitä huolimatta he käyttävät sumeilematta minunkin tuotteitani.
Itse ostin tyttären huoneeseen naulakon, mihin saa laittaa kaikki puoliksi pidetyt vaatteet. Ei pyöri lattialla.
Meillä onneksi pysyy pääosin omalla vaatekaapillaan. Kenkiä en edes anna lainata, koska tytöllä on ollut jalkojen kanssa paljon ongelmia. Laukkuja ollaan ostettu jonkun verran sillä ajatuksella, että voidaan molemmat käyttää, mutta kummasti löytyvät nykyisin tyttären vaatehuoneesta.
Vierailija kirjoitti:
2Vierailija kirjoitti:
Hauska ketju! :D Täällä poikien äiti. Empä ole tullut ajatelleeksi, että putelit valtaisi vessan, mutta niin se varmaan tyttöjen kohdalla käy... (huuh, olen onnekas :D)
Itse asiassa pojatkin on alkaneet hurahtaa ihon hoitoon ja meikkeihin. Mun veljenpojilla on enemmän puteleita kuin meidän teinitytöillä.
Homoa poikien ihonhoito.
En ajatellut kuinka näppärää on kun kolme henkilöä voi käyttää samaa vaatekaappia. Minä ja tytöt ollaan aivan samaa kokoa.
No alusvaatteita ja sukkia ei kylläkään vaihdella mutta kaikkea muuta.