Lue keskustelun säännöt.
Ahdistus omasta tulevaisuudesta
29.03.2024 |
Oon 21-vuotias toisen vuoden korkeakouluopiskelija. Kesätöitä ei oo vieläkään löytyny, vaikka oon hakenu moneen paikkaan ja ollu 3-4 haastattelussa, joissa koin onnistuvani hyvin, mutta sitten tuleekin sähköpostia "valintamme ei kohdistunut tällä kertaa sinuun". Oon töissä muutamassa vuokrafirmassa, mutta töitä on ollut nyt tosi harvoin joten oon luonnollisesti ettiny uutta työpaikkaa, mistä voin myös tehdä työharjoitteluraportin.
Omassa perheessä ei ole koskaan hirveästi rahaa ollu, ja eletään aika kädestä suuhun. Säästöjä ei oo tällä hetkellä yhtään (aikaisemmin on ollut, mutta en saa vanhemmilta läheskään yhtään rahallista apua koska ei vaan ole varaa) ja pelottaa etten löydä mitään hyvää työtä, vaikka valitsin alan missä on varmat työllisyysmahdollisuudet sekä hyvät palkat. Tuntuu, että mun pitää muutenkin tehdä enemmän töitä asioiden eteen, mikä vie tosi paljon omia voimavaroja.
Unelmia ja tulevaisuuden suunnitelmia on, mutta pelkään ettei ne välttämättä ikinä toteutuisi ja jään samaan kierteeseen mitä omat vanhemmat. En myöskään kaipaa yhtäkään kommenttia siitä, kuinka mun pitää "ottaa itteeni niskasta kiinni" ja "olla vertaamatta itseäni muihin". Haluan suhtautua tulevaisuuteen myönteisesti, ja yleisesti suhtaudun, mutta myös nämä tuntemukset ovat täysil sallittuja.
Kommentit (35)
Kaikki järjestyy, tavalla tai toisella!
Yritä nyt ottaa vapaat levon kannalta. Asia kerrallaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on Ap jo hienosti, että olet saanut himoitus korkeakoulu/ yliopisto-opiskelu paikan. - Moni sinun ikäisesi (ja paljon vanhempi!) vasta hakee paikkaa "omalta" alaltaan.
Eikä asiaa tee yhtään helpommaksi se, että suositaan ensikertalaisia ja parhaiten ylppäreissä pärjänenitä. Moni odottaa myös kauhulla millaiset ovat mahdollsiesti jo ensivuonna voimaan tulevat korkeakouluihin ja yliopistoihin kaavaillut valintaperusteiden uudistukset.
Lujasti tsemppiä! Varmaa ei ole kuin epävarmuus. - Itse työttömänä maisterina kaipaan opiskeluaikoja. Silloin oli ikäänkuin luvallsiempaa olla köyhä ja vähävarainen. Nyt saan vain päälleni nälvintää, että mitäs tulit opiskelleeki "väärää alaa".
En kadu, että tulin opiskelleeksi ja ns. valmistuneeksi Mutta harmittaa muiden puolesta, että opiskeluihin saatetaan edelleen liittää tarpeettoman suuria lupauksia ja odotuksia.
Ahdistus ja huoli tulevasta on ihan normaalia, ja sallittua, kuten itsekin toteat. Myös me keski-ikäiset ja vanhemmat jo työelämässä olevat koemme noita ihan samoja tunteita.
Olet tehnyt ja teet paljon tulevaisuutesi eteen. Välillä on ihan tervettä todeta, että on tehnyt parhaansa ja jos se ei tällä kertaa riitä, niin syy ei ole itsessä. Esim. työnhaku on kuluttavaa ja siksi on tarpeellista välillä muistuttaa itseään siitä, että uusia mahdollisuuksia tulee kyllä, vaikka just nyt ei tärpännyt. Tsemppiä!
Onnea AP opiskelupaikan johdosta! Vaikutat mielestäni erittäin fiksulta ihmiseltä jolta löytyy sekä tunneälyä että analyyttista ajattelukykyä.
On totta että opiskelijat ovat monasti hyvinkin eriarvoisessa asemassa keskenään. Varakkaampien perheiden lapset saavat taloudellista tukea vanhemmiltaan ja ovat usein jo verkostoituneet keskenään.
Jos et löydä töitä, onko sinulla mahdollisuus ottaa lainaa opintojasi varten? Jos kerran opiskelet hyvin työllistävälle alalle, voi opintolainan ajatella olevan sijoitus tulevaisuuteesi
Huolehdi jaksamisestasi ja yritä olla liikoja murehtimatta. Kaikkea hyvää sinulle nyt ja tulevaisuudessa, olen varma että pärjäät!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala etsiä työpaikkaa ulkomailta, harjoittelun kautta saat jalan oven väliin. Kun valmistut, muuta pois Suomesta heti. Täällä nuorilla ei ole tulevaisuutta.
Joo, haluankin ulkomaille, en halua asua Suomessa, osittain siks koska mulla liittyy paljon huonoja muistoja (hyviäkin onneks löytyy). En halua asua paikassa, mikä muistuttaa mua päivittäin ikävistä muistoista, koska koin myös rankkaa koulukiusaamista koko peruskoulun ja lukion :) Suomi on kaiken lisäks sen verran pieni maa, että todennäköisyys törmätä entisiin kiusaajiin esim työelämässä on suurta, ja sitä mä en todellakaan halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onnea AP opiskelupaikan johdosta! Vaikutat mielestäni erittäin fiksulta ihmiseltä jolta löytyy sekä tunneälyä että analyyttista ajattelukykyä.
On totta että opiskelijat ovat monasti hyvinkin eriarvoisessa asemassa keskenään. Varakkaampien perheiden lapset saavat taloudellista tukea vanhemmiltaan ja ovat usein jo verkostoituneet keskenään.
Jos et löydä töitä, onko sinulla mahdollisuus ottaa lainaa opintojasi varten? Jos kerran opiskelet hyvin työllistävälle alalle, voi opintolainan ajatella olevan sijoitus tulevaisuuteesi
Huolehdi jaksamisestasi ja yritä olla liikoja murehtimatta. Kaikkea hyvää sinulle nyt ja tulevaisuudessa, olen varma että pärjäät!
Kiitos vastauksesta :) totta, itsellenikään ei ollut itsestään selvyys hakea korkeakouluun, lukion ekalla en todellakaan tiennyt mitä halusin omalta tulevaisuudelta ja korona alko, mikä vaikutti tosi negatiivisesti omaan mielenterveyteen. Oon ylpeä ittestäni, että vaikeuksista huolimatta oon hyvässä elämäntilanteessa. Kaikki ei todellakaan lähe samalta viivalta lukioon eikä varsinkaan korkeakouluun.
Vierailija kirjoitti:
Ala etsiä työpaikkaa ulkomailta, harjoittelun kautta saat jalan oven väliin. Kun valmistut, muuta pois Suomesta heti. Täällä nuorilla ei ole tulevaisuutta.
Joo, haluankin ulkomaille, en halua asua Suomessa, osittain siks koska mulla liittyy paljon huonoja muistoja (hyviäkin onneks löytyy). En halua asua paikassa, mikä muistuttaa mua päivittäin ikävistä muistoista, koska koin myös rankkaa koulukiusaamista koko peruskoulun ja lukion :) Suomi on kaiken lisäks sen verran pieni maa, että todennäköisyys törmätä entisiin kiusaajiin esim työelämässä on suurta, ja sitä mä en todellakaan halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän kyllä ihmetyttää: minäkin olen opiskelija enkä saa apua vanhemmilta mutta kyllä tuki+laina yhdistelmällä pärjää ilman töitäkin. Toki rahaa ei juuri ole kun kesälläkin pitää säästää
Vierailija kirjoitti:
Joo, haluankin ulkomaille, en halua asua Suomessa, osittain siks koska mulla liittyy paljon huonoja muistoja (hyviäkin onneks löytyy). En halua asua paikassa, mikä muistuttaa mua päivittäin ikävistä muistoista, koska koin myös rankkaa koulukiusaamista koko peruskoulun ja lukion :) Suomi on kaiken lisäks sen verran pieni maa, että todennäköisyys törmätä entisiin kiusaajiin esim työelämässä on suurta, ja sitä mä en todellakaan halua.
Vaikuttaa siltä että sinulle on jäänyt traumoja näistä kokemuksista. Käytkö juttelemassa kenellekään näistä traumoista?
surullinen totuus on että kiusaaminen ei lopu työelämään tullessa. Sen takia kannattaisi yrittää saada apua traumojen käsittelyyn, ettei joku asia työelämässä laukaise niitä uudelleen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, haluankin ulkomaille, en halua asua Suomessa, osittain siks koska mulla liittyy paljon huonoja muistoja (hyviäkin onneks löytyy). En halua asua paikassa, mikä muistuttaa mua päivittäin ikävistä muistoista, koska koin myös rankkaa koulukiusaamista koko peruskoulun ja lukion :) Suomi on kaiken lisäks sen verran pieni maa, että todennäköisyys törmätä entisiin kiusaajiin esim työelämässä on suurta, ja sitä mä en todellakaan halua.
Englanti ei kuulu enää EU hun ja USA on täynnä meksikaaneja, joten ala opetella jotain muuta kieltä kuin englantia, jos haluat ulkomaille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, haluankin ulkomaille, en halua asua Suomessa, osittain siks koska mulla liittyy paljon huonoja muistoja (hyviäkin onneks löytyy). En halua asua paikassa, mikä muistuttaa mua päivittäin ikävistä muistoista, koska koin myös rankkaa koulukiusaamista koko peruskoulun ja lukion :) Suomi on kaiken lisäks sen verran pieni maa, että todennäköisyys törmätä entisiin kiusaajiin esim työelämässä on suurta, ja sitä mä en todellakaan halua.
Vaikuttaa siltä että sinulle on jäänyt traumoja näistä kokemuksista. Käytkö juttelemassa kenellekään näistä traumoista?
surullinen totuus on että kiusaaminen ei lopu työelämään tullessa. Sen takia kannattaisi yrittää saada apua traumojen käsittelyyn, ettei joku asia työelämässä laukaise niitä uudelleen
Onhan niitä ikävä kyllä jääny. Oon käyny juttelemassa mutta en nyt pitkään aikaan. Ja kiusaajia valitettavasti aina löytyy, mutta ainakin korkeakoulussa ne on ollu helpompi sivuuttaa, ja työelämässä varmaan samoin. Lähtökohtasesti haluan olla kaikille ystävällinen ja tulla toimeen, vaikka ei oliskaan läheisiä kavereita. Onneks inhottavien ihmisten seuraan ei myöskään tarvii hakeutua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asioilla on tapana järjestyä ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella.
Itse valmistuin rakennusmestariksi 90-luvun lamassa, kun alan työttömyys oli 40%. Olin aikani työttömänä, sitten ihan eri alan hanttihommissa, kunnes lopulta sain oman alani määräaikaisen ja lopulta vakituisen työpaikan.
Täytyy myöntää, että monta kertaa usko meinasi loppua, kun työpaikkahakemuseen tuli vastaus, etten valitettavasti tullut valituksi 200 hakijan joukosta.
Tsemppiä vaan, kyllä sinuakin vielä lykästää, vaikka odottavan aika onkin pitkä ja epätoivo hiipii mieleen.
Kyllä sä pärjäät. Samanlaista se on kaikilla. Nuo tunteet kuuluvat nuoruuteen.
Ihan realistinen pelko ja on hyvä tiedostaa että aina asiat ei käänny parhain. Ne joilla elämä menee ei-toivotusti eivät ole aina joitain "muita" vaan ihmisiä eikä kukaan heistä suunnitellut tulevansa sellaiseksi. Onneton elämä voi sattua kelle vaan eikä se tosiaan ole aina vaan yrittämisestä kiinni. Itselläkin ne asiat joita nuoruudessa pelkäsin toteutuivat vaikka kaikkeni yritin. Olen aina nähnyt kaiken aika raadollisen rehellisesti.
Mun stoori on hyvin samanlainen kuin sun AP (oon nyt päälle 30). Hain työpaikkoja koko opiskeluaikani, koska vanhemmilla ei ollut varaa auttaa ja itsellänikään ei säästöjä vielä. Pääsin töihin lähinnä epäsäännöllisiin keikkatöihin vuokrafirmoihin ja puskin opintoja menemään sivussa. Ei ollut rahaa mihinkään.. Tuntui, että kaikilla muilla oli kontakteja, mahdollisuuksia, hienot työpaikat, ja lopuilla rikkaat vanhemmat, jotka kustansi elämisen.
Neljäntenä opiskeluvuotenani pääsinkin sitten yhtäkkiä oman alan töihin, kun otin Linkedinin kautta suoraan yhteyttä yhteen naiseen ja siitä etennpäin onkin sitten elämä ja ura sujunut, ja nyt olen jo useamman vuoden asunut ulkomailla. Ja ihan käsi sydämmellä voin vannoa, että en vaihtaisi tästä tarinasta mitään pois. Mun oli tarkoituskin käydä nää haasteet läpi, että musta tuli se ihminen kuka ole tänäkin päivänä.
Mut voin siis tosiaan kuvitella, miltä susta ehkä tuntuu. Mut pidä pää pystyssä, sä voitat kaikki haasteet kyllä ja kun lopulta pääset oman alan duuniin sun motivaatio ja palo on todennäköisesti huomattavasti korkeammat kuin niillä, kenelle on mahdollisuudet tulleet helposti. Sen jälkeen voitkin sitten kiriä itsesi minne vaan, jos vaan intoa ja kiinnostusta riittää! :) Mä uskon suhun! Usko säkin :)
Vierailija kirjoitti:
Mun stoori on hyvin samanlainen kuin sun AP (oon nyt päälle 30). Hain työpaikkoja koko opiskeluaikani, koska vanhemmilla ei ollut varaa auttaa ja itsellänikään ei säästöjä vielä. Pääsin töihin lähinnä epäsäännöllisiin keikkatöihin vuokrafirmoihin ja puskin opintoja menemään sivussa. Ei ollut rahaa mihinkään.. Tuntui, että kaikilla muilla oli kontakteja, mahdollisuuksia, hienot työpaikat, ja lopuilla rikkaat vanhemmat, jotka kustansi elämisen.
Neljäntenä opiskeluvuotenani pääsinkin sitten yhtäkkiä oman alan töihin, kun otin Linkedinin kautta suoraan yhteyttä yhteen naiseen ja siitä etennpäin onkin sitten elämä ja ura sujunut, ja nyt olen jo useamman vuoden asunut ulkomailla. Ja ihan käsi sydämmellä voin vannoa, että en vaihtaisi tästä tarinasta mitään pois. Mun oli tarkoituskin käydä nää haasteet läpi, että musta tuli se ihminen kuka ole tänäkin päivänä.
Mut voin siis tosiaan kuvitella, miltä
kiitos tästäkin vastauksesta koen, että mussa on sen verran sinnikkyyttä, että pystyn asioihin mistä unelmoin! Takaraivossa vaan edelleen kummittelee tietoisuus ja huonommuuden tunne, kuinka oma polkuni on ollut keskimäärästä vaikeempi, ja oisin voinu päätyä ihan eri teille. Muistan nuorempana kun oli tosi paha olla, ja oon joutunu opettelemaan monesta ajatusmallista pois.
Yritän tottakai estiä myös aktiivisesti töitä, enkä halua lannistua. Mitä tulee varallisuuseroihin, niin olen huomannut että monet paremmista taustoista suhtautuu tulevaisuuteen myönteisemmin, koska elämä ei oo koostunu rahahuolista yms, eikä oo yhtä paljon taloudellisisa esteitä mitä pienituloisilla. Myös töiden saamiseen vaikuttaa suhteet ja muut hyväveli -verkostot, oli se reilua tai ei.