Ihminen joka ei halua että ystävät halii häntä

Hän on suomalainen aikuinen?

Varmaan niitä, jotka seisovat kädet sivuilla kun heitä halataan. Sairasta.

Miksi siitä pitäisi tykätä?

Kyllä kaikki normaalit ihmiset haluavat että heitä kaverit halii ja ottaa syliin, paijaa silittää heijaa. Not.

Mä olen juuri tämmöinen, ahdistaa ja menen lukkoon jos joku halaa. Oikeet ystävät onneksi tämän tietää, eikä tule halaamaan ilman lupaa ja uskoo jos pyydän olemaan koskematta. 

Taustalla on valtavat lapsuuden traumat ja niiden lisäksi mua ei ole ikinä lapsena halattu eikä kukaan kertonut ikinä rakastavansa mua tai olevansa edes ylpeä. Ei ikinä.

Nyt en vaan siedä läheisyyttä enkä voi uskoa kenenkään pitävän musta ihmisenä, vaikka muutama ystävä on, mutta rehellisesti välillä epäilen ovatko oikeista ystäviä vai nauravatko vaan selän takana. 

Että terkkuja kaikille ketkä hankitte lapsia vaan tukien takia, haistakaa vaikka p@ska noin niinku alkuun, teette vaan munlaisia kummajaisia tähän maailmaan. 

Traumoja ja huonoja kokemuksia taustalla luultavasti.

Halaan vain omia, nyt jo aikuisia lapsiani. En pidä muiden ihmisten läheisyydestä. 

Perhe ok, ystävät vain tervehdyshalaus.

Tunnen pari tuollaista ihmistä. Erittäin älykkäitä, tasapainoisia ja lämpimiä ihmisiä, joiden perhesuhteetkin ovat hyvät ja vahvat niin lapsuudenperheeseen kuin toisella omaankin. Toinen tosin ei ole perustanut perhettä, mutta sehän ei nykyään ole edes harvinaista.

Kaikki eivät vaan pidä halaamisesta ja joidenkin kohdalla lapsuudenperheessä ei ole halattu, joten siihen ei ole tottunut lapsesta saakka.

Ei kannata miettiä liikaa muita ihmisä, vaan keskittyä selvittämään oman elämän ongelmia:)

Kuten ei kananta seurata instan julkkiksiakaan, vaan elää ja tehdä siitä omasta elämästä paras mahdollinen.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan niitä, jotka seisovat kädet sivuilla kun heitä halataan. Sairasta.

 

Minä olen yksi tällainen. Ihmiset ei varoita ennakkoon vaan tulevat vaan yllättäen halaamaan enkä tiedä tai osaa varautua siihen miten ne kädet pitäisi laittaa.

No ei se toimi jos jonkun äiti / isä on pelottava, outo ja raivokas. Miksi siltä haluaisi halauksen? Ehkä keski-ikäinen ei tarvitse silitystä koko ajan? Kokee ylimääräisen lääppimisen kiusallisena. Ellei tunne ihmistä paremmin ja ole sovittu. Osa ihmisistä voi ottaa liian rajusti kädestä ja osuu väärään kohtaan. Isot rinnat on halatessa hankalat, moniko haluaa että joku koskettelee niitä / tuntee ne vahingossa halauksessa tai iskee omansa myös tiskiin samalla. Onko halaustekniikka hallussa. Entä jos käsissä on tavaraa vaikka kauppakassit eikä saa nostettua niitä, ja halaus karkaa liian alas ja lantiot.

Mieheni on tällainen. Joskus nuorempana hän kavahti kosketustani, mutta ei enää nykyään. Hän osaa nyt jo halatakin.

Monesti on pitänyt kysyä hänen sisaruksiltaan, että onko heitä lyöty lapsena. Kerran mieheni sanoi, että äitinsä kuritti häntä, mutta isä ei koskaan lyönyt.

Luulen, että äitinsä on ollut sellainen, että on kiivastuksissaan lyönyt ja täysin varoittamatta. Eikä lapsi ole tiennyt edes, että miksi äiti löi.

Juu en tykkää, että yllättäen kosketaan. Fiksut ihmiset kysyy saako halata.

Mua ei tarvi lähestyä iholle asti kuin seksuaalisessa mielessä, eli ystävät ei siihen porukkaan kuulu. En osaa sanoa mikä mun kasvatuksessa ois mennyt pieleen, mielestäni olen normaali.

Omat pikkulapset sitten erikseen, niitä pidetään sylissä ja isompia kainalossa, kunnes aletaan kohdella tasavertaisina aikuisina.

Jokaisella ihmisellä on henkilökohtainen reviiri. Ei siihen mitään traumoja tarvita.

Ei sitä ennenkään halailtu, koska on "akkain touhuja". Jos halaa, niin minulle pitää antaa ennakkovaroitus, jolloin se on sitten mahdollista. Miehenä en pidä että vieraat naiset koskevat minuun ilman lupaa. 

Vierailija kirjoitti:

Varmaan niitä, jotka seisovat kädet sivuilla kun heitä halataan. Sairasta.

 

Sairasta on mennä halailemaan ihmisiä ilman lupaa ja varsinkin silloin jos nämä eivät siitä selkeästi pidä.

En minäkään mitenkään luontevasti halaa kavereita. Olen syntynyt 70-luvulla, joten ehkä kyse on sukupolvien välisistä eroista.

Minä olen sellainen, tarvitsen ison koskemattoman reviirin ympärilleni.

Yksi lapsistani ei ole pitänyt halaamisesta ihan pikkulapsiajan jälkeen. Hänellä on diagnoosi aistiyliherkkyydestä. On meillä muillakin kai jonkinlaista taipumusta siihen tuntoaistin osalta.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen juuri tämmöinen, ahdistaa ja menen lukkoon jos joku halaa. Oikeet ystävät onneksi tämän tietää, eikä tule halaamaan ilman lupaa ja uskoo jos pyydän olemaan koskematta. 

Taustalla on valtavat lapsuuden traumat ja niiden lisäksi mua ei ole ikinä lapsena halattu eikä kukaan kertonut ikinä rakastavansa mua tai olevansa edes ylpeä. Ei ikinä.

Nyt en vaan siedä läheisyyttä enkä voi uskoa kenenkään pitävän musta ihmisenä, vaikka muutama ystävä on, mutta rehellisesti välillä epäilen ovatko oikeista ystäviä vai nauravatko vaan selän takana. 

Että terkkuja kaikille ketkä hankitte lapsia vaan tukien takia, haistakaa vaikka p@ska noin niinku alkuun, teette vaan munlaisia kummajaisia tähän maailmaan. 

Minulla on tällainen ystävä, jonka kanssa harrastamme joskus seksiä koska olemme molemmat sinkkuna. Kunnioitan tietenkin aina hänen toivettaan jos hän ei halua fyysistä läheisyyttä muuten, mutta se on itselleni välillä raskasta koska halaaminen ja sylissä oleminen ovat sellaisia perustarpeita joita en saa katettua kenenkään muun kanssa tällä hetkellä. Pikainen seksihetki ei oikein riitä niitä kattamaan, vaan nauttisin sylissä olemisesta ennen/jälkeen, tai mieluiten sellaisissa arjen tilanteissa jotka eivät liity seksiin ollenkaan, kuten tv:tä katsoessa.

Joskus tämä henkilö myös puhuu tuollaisia mitä sinäkin tuossa, mistä tulee kuva ettei hän ymmärrä miksi pidän hänestä.

Voin kertoa, että pidän kyllä hänestä ihan oikeasti. Hän on tosi tärkeä ystävä, viihdyn hänen seurassaan vaikka emme tekisi mitään erikoista. Koen että voin olla oma itseni, mikä ei ole minulle kovin yleinen kokemus, joten jo se asia yksinään tekee hänestä minulle mieluisaa seuraa. Tuo fyysinen torjuminen on oikeastaan ainoa asia, joka välillä satuttaa.

Haluaisin kysyä sinulta onko mielestäsi tuo fyysinen pidättyväisyys sellainen asia, joka voi muuttua jos/kun hän oppii luottamaan ystävyyteemme ja siihen, että aidosti arvostan häntä sellaisena kuin hän on? Liittyykö tämä siis itselläsi enemmän siihen että et luota toisiin vai oletko yhtä lailla fyysisesti etäinen myös niiden ihmisten suuntaan, joista pidät ja joihin luotat ihan täysin?