Lue keskustelun säännöt.
Lapseni sai ADHD-lääkkeen
23.03.2024 |
Ja nyt surettaa vain se ettei tajuttu tätä aiemmin. Ympärillä olevien aikuisten (esim. opettaja, harrastusohjaaja, lääkäri) arvioimana lapsen oireet eivät olleet kovin kummoiset, koska fiksu ja sinnikäs lapsi ponnisteli kovasti hillitäkseen itseään ja täyttääkseen muiden odotukset esimerkiksi koulussa, otti vastaan ohjausta ja korjasi aina toimintaansa ja jaksoi haluta ja yrittää toimia "oikein". Ja oli sitten uupunut, itsekriittinen, ärtynyt, kireä, itkuinen, levoton ja yliherkkä esim. pettymyksille kaverisuhteissa. Kaikkensa antanut ja koko ajan itseään pienentänyt, kun yrittää pidätellä sen ylenmääräisen heilumisen, naputtelun ja kommentoinnin mistä aina sai palautetta. Lääkityksen saatuaan lapsi hyvin pian itse sanoitti että nyt on helpompi olla ja "ihan kuin mä kuulisin ja muistasin paremmin mitä muut sanoo" ja "ehtii ajatella ajatuksen loppuun ennen kuin tulee toinen". Voi mun pientä
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Anteeksi mutta ettekö osanneet pitää lapsesta huolta.Ei ennen aikaan mitään kirjainsairauksia ollut.Oltiin läsnä lasten kanssa ja ei tarvittu psyykehoitoa hakea.
Ei tällainen eämänpitkä lääkitys lapsen tilannetta paranna.
Kyllä me osataan, ja sitä on tehty varmasti keskiarvovanhempaa enemmän. Juuri siksi lapsella on ollut taitoja ja voimaa kompensoida oireita näinkin pitkään, mutta kun näin mitä se lapselle itselleen tekee, haettiin apua.
Tiedätkö miten yliedustettuina apua vaille jääneet ADHD-tyypit on esim. vankilassa, mt-palveluissa ja päihdepiireissä? Ennenkin pärjättiin - jos pärjättiin.
Ap.
Kyllä mekin osataan. Samoista syistä meidän nuori pärjää hyvin ilman lääkkeitäkin. Lapsena hän sai tukea kehitykselleen kotoa tarpeeksi ja siksi
Apua, miten alentava kommentti toiselle vanhemmalle. On todella hämmentävää, että toisen adhd-lapsen vanhempi nostaa tuolla tavalla itseään ja alentaa toista.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että onko diagnoosi yksityisellä/miten pääsitte julkiselle tutkimuksiin sen perusteella, että lasta ahdistaa sosiaaliset tilanteet? Kuulostaa kyllä hyvin erikoiselta, että lapsi ei ole oireillut lapsena ja diagnoosi tulee (pelkästään?) tuolla perusteella. Kannattaa myös muistaa, että osalla on lievät oireet ja toisella taas hyvin vaikeat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Anteeksi mutta ettekö osanneet pitää lapsesta huolta.Ei ennen aikaan mitään kirjainsairauksia ollut.Oltiin läsnä lasten kanssa ja ei tarvittu psyykehoitoa hakea.
Ei tällainen eämänpitkä lääkitys lapsen tilannetta paranna.
Kyllä oli ennen kirjainsairauksia. Jos et sinä sellaisista ole kuullut, se kertoo vain omasta puutteellisesta yleissivistyksen tasosta. 1900- luvulla oli MBD, joka myöhemmin (1980-luvulta eteenpäin) on nimetty ADHD:ksi. Suomessa MBD-yhdistys vaihtoi nimensä ADHD:n liittyväksi vasta 2003.
Ensimmäiset kuvaukset ADHD-oireista ovat 1700-luvun lopulta. Tällaisia ihmisiä on ollut aina, mutta nimeä heille ei annettu ennen kuin 1900-luvulla.
Ensimmäinen lääke (Ritalin) tarkkaavaisuusongelmien hoitoon otettiin käyttöön vuonna 1955. Ja se on edelleen käytössä ADHD:n hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Itse tapaan jatkuvasti näitä stimulanttilääkittyjä lapsia. Monet eivät suostu syömään niitä, koska niistä tulee niin epämukavia sivuoireita. Aikuiset eivät usko, jos lapsi sanoo, että ei hyödy siitä yhtään. Ollaan jo vähän eettisesti kysenalaisilla vesillä, jos aikuiset eivät usko lasta ja painostavat ja pakottavat lasta syömään lääkkeitä, jotka eivät lisää hänen koulumotivaatiotaan ja joista on ikäviä sivuoireita. Jos lapsi hyötyy lääkityksestä ja kokee sen hyvänä, niin se usein kestää aikansa, kunnes hermosto adaptoituu lääkkeeseen ja annostusta pitää nostaa.
En oikein ymmärrä tätä. Kyllähän lapsen ympäristökin huomaa, onko adhd-lääkkeestä apua vain ei. Nimenomaan ympäristö huomaa sen ensin, jos on kyse nuoresta lapsesta. Pystyykö tekemään koulutehtäviä tunnilla vai ei. Senhän näkee ihan heti, jos lapsi hyötyy.
Siksi toisekseen, hermosto ei adaptoidu, sillä yleisimmät lääkkeet kuten metyylifenidaatti poistuu elimistöstä täysin muutamissa tunneissa. Suurimman osan vuorokaudesta hermosto on täysin omillaan, ei siinä tapahdu tottumista.
Lapsihan kasvaa koko ajan. Jos lapsen paino nousee kasvun myötä, joudutaan annostusta nostamaan siksi, kun pienempi määrä ei enää riitä isolle lapselle. 30kiloinen lapsi saa 30mg lääkkeen. 40kiloinen lapsi 40mg lääkkeen. Ei tässä ole kyse siitä että "hermosto adaptoituu". Vaan lapsi kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse tapaan jatkuvasti näitä stimulanttilääkittyjä lapsia. Monet eivät suostu syömään niitä, koska niistä tulee niin epämukavia sivuoireita. Aikuiset eivät usko, jos lapsi sanoo, että ei hyödy siitä yhtään. Ollaan jo vähän eettisesti kysenalaisilla vesillä, jos aikuiset eivät usko lasta ja painostavat ja pakottavat lasta syömään lääkkeitä, jotka eivät lisää hänen koulumotivaatiotaan ja joista on ikäviä sivuoireita. Jos lapsi hyötyy lääkityksestä ja kokee sen hyvänä, niin se usein kestää aikansa, kunnes hermosto adaptoituu lääkkeeseen ja annostusta pitää nostaa. Alun rakastuminen ja innostus päättyy pettymykseen, kun stimulantit eivät tuoneetkaan lopullista ratkaisua lapsen itsesäätelyn haasteisiin. ADHD-lääkkeet ovat stimulantteja ja tiedetään, että ne parantavat keskittymistä lyhytaikaisesti niillä, joilla on suoritustasossa selvästi parannettavaa. Esimerkiksi vuonan 2013 tehdyn kaksoissokkoutetun plasebokontrol
Missä työskentelet, kun kohtaat jatkuvasti adhd-lapsia ja tiedät, ettei lääkityksestä ole hyötyä? Mietin vaan omaa ja lapsen adhd-polkua, terveydenhuoltoa jne enkä keksi mitään tahoa sieltä, joka olisi jatkuvasti stimulantteja syövien seurassa ja vielä tietäisi ettei lääkkeet auta. Vai oletko se sama, joka käy joka adhd-keskusteluun työntämässä lainauksia vanhoista tutkimuksista? Ja ei, meillä ei lapsi syö lääkettä.
Olen ope, joten olen jatkuvasti tekemisissä lapsilauman kanssa. Aikaisemmin homma meni niin, että lapsen käyttäytymisen takia kotiin sai olla jatkuvasti yhteydessä ja harvoissa tapauksissa lapsella todettiin tarkkojen tutkimusten jälkeen ADHD. Nykyään homma menee yleisimmin niin, että lapsella menee koulussa ihan mukavasti ja hän keskittyykin pitkiksi ajoiksi oikein hyvin, mutta kotona ei suju yhtään ja vanhemmat pyytävät palaveria, epäilevät lapsella olevan ADHD (koulussa nähty käyttäytyminen ei tue epäilyä) ja toivovat lapselle diagnoosia ja lääkitystä.
Näin tämä on mennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitää tietenkin kokeilla toista lääkettä jos tulee turhan ikäviä sivuvaikutuksia. Miksi yleensäkin stimuihin suhtaudutaan niin penseästi?
Touhutkaa ja leikkikää lastenne kanssa. Menkää metsään menkää rannalle. Tehkää maja ruokapöydän alle. Kännykät kaappiin piiloon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Amfetamiinin pumppaaminen lapseen on eettisesti ja kaikin puolin väärin.
Minulla on ollut oppilaita, joiden keskittymiskyky on ilman lääkettä alle 10 sekunnin luokkaa. Oppiminen ja opiskelu on silloin täysin mahdotonta.
Itse tapaan jatkuvasti näitä stimulanttilääkittyjä lapsia. Monet eivät suostu syömään niitä, koska niistä tulee niin epämukavia sivuoireita. Aikuiset eivät usko, jos lapsi sanoo, että ei hyödy siitä yhtään. Ollaan jo vähän eettisesti kysenalaisilla vesillä, jos aikuiset eivät usko lasta ja painostavat ja pakottavat lasta syömään lääkkeitä, jotka eivät lisää hänen koulumotivaatiotaan ja joista on ikäviä sivuoireita. Jos lapsi hyötyy lääkityksestä ja kokee sen hyvänä, niin se usein kestää aikansa, kunnes hermosto adaptoituu lääkkeeseen ja annostusta pitää nostaa. Alun rakastuminen ja innostus päättyy pettymykseen, kun stimulantit eivät tuoneetkaan lopullista ratkaisua lapsen itsesäätelyn haasteisiin. ADHD-lääkkeet ovat stimulantteja ja tiedetään, että ne parantavat keskittymistä lyhytaikaisesti niillä, joilla on suoritustasossa selvästi parannettavaa. Esimerkiksi vuonan 2013 tehdyn kaksoissokkoutetun plasebokontrolloidun tutkimuksen A positron emission tomography study of nigro-striatal dopaminergic mechanisms underlying attention: implications for ADHD and its treatment mukaan stimulanttilääkkeiden vaikutus aivojen dopamiinivasteisiin ja keskittymiskyvyn parantumiseen ei ollut yhteydessä ADHD-diagnoosiin, vaan heikkoon suoritustasoon tutkimuksen alussa:
"Methylphenidate significantly increased dopamine levels in all nigro-striatal regions, thereby normalizing dopamine levels in the left caudate in low performers. Behaviourally, methylphenidate improved sustained attention in a baseline performance-dependent manner, irrespective of diagnosis. "
Käytännössä yhtä tieteellistä olisi kylvää stimulantteja jokaiselle keskittymishäiriöiselle, motivaationpuutteesta kärsivälle lapsoselle. Tai niinhän nykyään oikeastaan tehdäänkin, stimulantteja annetaan jo ennen diagnoosin tekoa, ikään kuin sen toimivuus "vahvistaisi", että lapsen oireilu täyttää ADHD:n diagnostiset kriteerit. Oikeasti on hyvin yksilöllistä, miten stimulantit toimivat kenelläkin. ADHD-lääkkeisiinkin liittyy jonkun asteinen plasebovaste, ihmiset odottavat niiden toimivan niin hartaasti, että he eivät esimerkiksi millään usko, jos lapsi hokee, ettei toimi. Sama uskonnollinen luottamus lääkkeiden tehoon toimii muissakin psyykenlääkkeissä, harmi vaan että jos potilas itse ei jaa tätä uskonnollista hurmosta, niin hän jää täysin vaille tästä tehosta jonka kaikki muut ympärillä luulevat objektiivisesti havaitsevansa. Näitä negatiivisia kokemuksia ei oteta todesta ja ne sivuutetaan, mikä on minusta jo ongelmallista lasten oikeuksien ja perusturvallisuudentunteen näkökulmasta.