4 päivän työviikko pelastaa Suomen talouden
mm. Briteissä tehdyssä laajassa kokeilussa työteho nousi merkittävästi.
Monella meillä on kokemusta siitä että työnantaja maksaa 40 tunnin palkan 30 tunnin työstä. Esim fyysisesti äärimmäisen raskaissa töissä on hiljaisesti hyväksyttyä että välillä oleskellaan kun palkka juoksee, koska työntekijällä yksinkertaisesti hajoaisi paikat 40t repimisellä, mikä ei olisi työnantajankaan etu. Näillä sanattomilla sopimuksilla teeskennellään kahta asiaa: Sitä että 40t/viikko olisi inhimillinen, sekä sitä että tuntipalkka tehdystä työstä olis riittävä.
Eli kukaan ei häviä kun työviikkoa lyhennetään. Toki matalapalkka-aloilla on palkkojen noustava enemmän kuin 20% joka korvaa menetetyn päivän, mutta tämä on kuluerä jonka pitkittäminen on myös teeskentelyä, koska se perustuu vain siihen että paskaduuneihin on väkeä jonossa vaikka korvaus suhteessa työn sisältöön olisi mikä...
KOSKA:
Työajan lyhennyksen jälkeen palkkatyötä riittäisi useammalle eikä jonossa olisi enää niin paljoa tulijoita.
Tämä on OIKEA työllistämistoimi, jolla tuella eläminen suhteessa tehtyyn työhön vähenee.
56 vuoteen ei työaikaa ole lyhennetty vaikka tuottavuus on kasvanut merkittävästi. Olisiko aika tehdä oikeita UUDISTUKSIA?
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Clever enough kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohan olisi 20 %:n palkankorotus. Yritykset joutuisivat sanomaan irti paljon työntekijöitä kannattavuuden pelastamiseksi.
Mutta onko, jos työpanos on sama ja hyvinvoiva työntekijä on firmallekin etu
Ei se työpanos olisi kuitenkaan sama. Miten luulet, että tyyppi joka ei tee muutenkaan paljon mitään, tekisi neljässä päivässä viiden päivän työt?
No jos sen panos on alunperin 30% niin eiköhän se sen tavoita lyhemmässäkin ajassa
Aina on myös heitä jotka ei osallistu niin paljon, ei sitä paranna se, että mitään uutta ei voida kokeilla. Mistä sen tietää, vaikka paineen helpottuminen lisäisi työintoa
Ja tuota kuitenkin voi pitää palkankorotuksena, joten sekin homma olisi pois alta pitkäksi aikaa 🤷 win-win
Vierailija kirjoitti:
Tämä olisi todella helppoa mitata työpaikoilla vaikkapa vuoden ajan. Sairauslomien, henkilöstön vaihtuvuuden ym kautta.
Uskon kyllä, että tämä olisi sovellettavissa myös terveydenhuoltoon. Tahtoa täytyy löytyä
Miten? Kerro nyt ihan konkreettisia keinoja. Ja samalla tietysti muillekin aloille, missä työnteko on sidoksissa aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi vain kuvitella kuinka paljon vähenisi sairaspoissaolot ja kasvaisi työhyvinvointi kun joka viikossa olisi 1 päivä lisää levolle ja harrastuksilla.
Ei vähenisi. Laiskottelu ja lusmuilu lisääntyisi.
Ja millä logiikalla? Perustele
Tuohon neljän työpäivän viikkoon olisi helppo ottaa esim. pari päivää saikkua, koska työnteko ei nappaa ja "vähän nokka vuotaa". Koko työelämä olisi pelkkää lomailua osalla ihmisistä..
Juu se bisnes toimii 7/52/365 siinä tarvitaan aina joku joka katsoo palvelun perään ja se intialainen käsikirjoitusta seuraava idiootti ei ole se joka ratkaisee asiakkaan ongelmat loppupeleissä.
Kyllä ne asiakkaat ymmärtäisivät, lounasravintolassa voisi käydä kaksi kertaa torstaina lounaalla niin perjantain voisi pitää vapaata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä olisi todella helppoa mitata työpaikoilla vaikkapa vuoden ajan. Sairauslomien, henkilöstön vaihtuvuuden ym kautta.
Uskon kyllä, että tämä olisi sovellettavissa myös terveydenhuoltoon. Tahtoa täytyy löytyä
Miten? Kerro nyt ihan konkreettisia keinoja. Ja samalla tietysti muillekin aloille, missä työnteko on sidoksissa aikaan.
En sano, että minulla on ratkaisu kaikkeen, osa terveydenhuollosta voisi toteuttaa asiaa paremmin kuin toiset. Kuukausittaisen työajan lyhentäminen, en osaa sanoa miten tunnit olisi hyvä jakaa. Mutta täältä tulisi työhyvinvointia raskaalle alalle.
Ehkä hoitajat on jo tyytyväisiä työaikoihin
Vanhustenhoidossa, sijaishuollon asumispalveluissa, vankiloissa ym. onkin helppo järjestää tämä homma. Tuottavuus paranee huimasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän vähentäisi käytännössä työttömyyden nolliin Suomessa. No sehän ei kokoomukselle käy ihan siitä syystä että kapitalismi vaatii tietyn rakenteellisen työttömyyden toimiakseen ettei syntyisi ns. työntekijän markkinoita. Käytännössä se lisäisi valtion verotuloja huomattavasti...mutta mutta silloin se täystyöllisyys olisi kammottava ajatus kapitalismille....dilemma?
Sinä sen sanoit. Tämä on se todellinen syy miksi tämä on silkkaa utopiaa. Työtä tekevä kansa ei olisikaan enää loputtomasti hyväksikäytettävissä vaan tajuaisi arvonsa.
Siltikin, koska tämä on sellainen kysymys jossa ei tarvi olla kovin politiikasta kiinnostunut ihminen ymmärtääkseen ettei töissä koko ajan kuulu olla, uskon että 10 vuodessa tämä utopia on toteutunut jossain verrokkimaassamme, ja 20 vuoden päästä, jälkijunassa muita, Suomi seuraa perässä.
Ap
Paikallinen sopiminen mahdollistaa tämän, eikun vaan menet ja vaadit.
Katsotaan miten saksalaiset veturikuskit homman hoitaa.
Monet alat voisivat toimia supistetuin aukioloajoin. Meidät on vaan totutettu siihen, että kaikki on aina auki
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä olisi todella helppoa mitata työpaikoilla vaikkapa vuoden ajan. Sairauslomien, henkilöstön vaihtuvuuden ym kautta.
Uskon kyllä, että tämä olisi sovellettavissa myös terveydenhuoltoon. Tahtoa täytyy löytyä
Miten? Kerro nyt ihan konkreettisia keinoja. Ja samalla tietysti muillekin aloille, missä työnteko on sidoksissa aikaan.
En sano, että minulla on ratkaisu kaikkeen, osa terveydenhuollosta voisi toteuttaa asiaa paremmin kuin toiset. Kuukausittaisen työajan lyhentäminen, en osaa sanoa miten tunnit olisi hyvä jakaa. Mutta täältä tulisi työhyvinvointia raskaalle alalle.
Ehkä hoitajat on jo tyytyväisiä työaikoihin
Se tarkoittaisi pienempää palkkaa, koska muuten ei olisi mahdollista palkata tarvittavaa lisätyövoimaa. On hyvä, jos olisi työntekijän niin halutessa mahdollisuus tehdä lyhennettyä työaikaa, mutta luonnollisesti pienemmällä palkalla, ja olisi myös oikeudenmukaista, jos se vähentäisi lomakertymää.
Vierailija kirjoitti:
Vanhustenhoidossa, sijaishuollon asumispalveluissa, vankiloissa ym. onkin helppo järjestää tämä homma. Tuottavuus paranee huimasti.
Sairauspoissaolot on kalliita ja pitkät burnout saikut myös. Tuottavuutta on monessa paikassa vaikea mitata, se on totta. Mutta ei kehitys voi jäädä jumiin siksi, että samaa ei voida toteuttaa joka paikassa samalla tavalla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän vähentäisi käytännössä työttömyyden nolliin Suomessa. No sehän ei kokoomukselle käy ihan siitä syystä että kapitalismi vaatii tietyn rakenteellisen työttömyyden toimiakseen ettei syntyisi ns. työntekijän markkinoita. Käytännössä se lisäisi valtion verotuloja huomattavasti...mutta mutta silloin se täystyöllisyys olisi kammottava ajatus kapitalismille....dilemma?
Ei vähentäisi, ellei jo nyt työssä oleville myös maksettaisi vähemmästä ajasta.
Tutkimusten ja kokeilujen mukaan tehokkuus ei laskisi. Työn kustannus perustuu yleensä työstä saavaan suoritteeseen ja jos se ei laske niin kustannukset per tuotettu yksikkö eivät laske. Eli siis jos neljässä päivässä suoritettu työ vastaa viidessä päivässä saatua työtä niin se ei muuttaisi tulosta muuhun kuin positiiviseen suuntaan jos työ jaetaan per tuotettu yksikkö. Jos lasketaan työllistävä vaikutus mukaan niin sehän nostaa tuottavuutta ja työllisyyttä. Mutta kuten sanottu niin kapitalismi ei siedä täystyöllisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhustenhoidossa, sijaishuollon asumispalveluissa, vankiloissa ym. onkin helppo järjestää tämä homma. Tuottavuus paranee huimasti.
Sairauspoissaolot on kalliita ja pitkät burnout saikut myös. Tuottavuutta on monessa paikassa vaikea mitata, se on totta. Mutta ei kehitys voi jäädä jumiin siksi, että samaa ei voida toteuttaa joka paikassa samalla tavalla
Eli pistetään naisvaltaiset ja jo valmiiksi pienipalkkaiset alat vielä vähän entistä epätasa-arvoisempaan asemaan. Hieno idea.
Vierailija kirjoitti:
Miksi alapeukut? Mikä siinä pelottaa 😃
Nimetkää haittoja, minä en ole keksinyt ainuttakaan.
Haittoja olisi. Esimerkiksi työttömyyden poistuminen. Tämä on työnantajien näkökulmasta kammottava asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhustenhoidossa, sijaishuollon asumispalveluissa, vankiloissa ym. onkin helppo järjestää tämä homma. Tuottavuus paranee huimasti.
Sairauspoissaolot on kalliita ja pitkät burnout saikut myös. Tuottavuutta on monessa paikassa vaikea mitata, se on totta. Mutta ei kehitys voi jäädä jumiin siksi, että samaa ei voida toteuttaa joka paikassa samalla tavalla
Kerroppa sitten miten näillä läsnäoloa vaativilla aloilla aiot toteuttaa nelipäiväisen viikon kun rahaa ei tule lisää vaan säästyy?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhustenhoidossa, sijaishuollon asumispalveluissa, vankiloissa ym. onkin helppo järjestää tämä homma. Tuottavuus paranee huimasti.
Sairauspoissaolot on kalliita ja pitkät burnout saikut myös. Tuottavuutta on monessa paikassa vaikea mitata, se on totta. Mutta ei kehitys voi jäädä jumiin siksi, että samaa ei voida toteuttaa joka paikassa samalla tavalla
Eli pistetään naisvaltaiset ja jo valmiiksi pienipalkkaiset alat vielä vähän entistä epätasa-arvoisempaan asemaan. Hieno idea.
Miksi tämä ei onnistuisi sairaalassa? Sanoin, että ei onnistu joka paikassa samalla tavalla. Ehkä hoitajat saisivat vaikka sitten lisää lomapäiviä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän vähentäisi käytännössä työttömyyden nolliin Suomessa. No sehän ei kokoomukselle käy ihan siitä syystä että kapitalismi vaatii tietyn rakenteellisen työttömyyden toimiakseen ettei syntyisi ns. työntekijän markkinoita. Käytännössä se lisäisi valtion verotuloja huomattavasti...mutta mutta silloin se täystyöllisyys olisi kammottava ajatus kapitalismille....dilemma?
Ei vähentäisi, ellei jo nyt työssä oleville myös maksettaisi vähemmästä ajasta.
Tutkimusten ja kokeilujen mukaan tehokkuus ei laskisi. Työn kustannus perustuu yleensä työstä saavaan suoritteeseen ja jos se ei laske niin kustannukset per tuotettu yksikkö eivät laske. Eli siis jos neljässä päivässä suoritettu työ vastaa viidessä päivässä saatua työtä niin se ei muuttaisi tulosta muuhun kuin positiiviseen suuntaan jos
Ne tutkimukset ja kokeilut olivat lähinnä hyväntekeväisyysfirmoja, joissa ei ollut tuottovaatimusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän vähentäisi käytännössä työttömyyden nolliin Suomessa. No sehän ei kokoomukselle käy ihan siitä syystä että kapitalismi vaatii tietyn rakenteellisen työttömyyden toimiakseen ettei syntyisi ns. työntekijän markkinoita. Käytännössä se lisäisi valtion verotuloja huomattavasti...mutta mutta silloin se täystyöllisyys olisi kammottava ajatus kapitalismille....dilemma?
Ei vähentäisi, ellei jo nyt työssä oleville myös maksettaisi vähemmästä ajasta.
Tutkimusten ja kokeilujen mukaan tehokkuus ei laskisi. Työn kustannus perustuu yleensä työstä saavaan suoritteeseen ja jos se ei laske niin kustannukset per tuotettu yksikkö eivät laske. Eli siis jos neljässä päivässä suoritettu työ vastaa viidessä päivässä saatua työtä niin se ei muut
Britanniassa olivat ihan oikeita yrityksiä ja tuloksia mitattiin puhtaasti tuottavuuden kannalta. Mutta eihän tämä minua liikuta millään tavalla koska yrittäjänä voin edelleen teettää nelipäiväistä viikkoa ja näen itse tuloksen. Ja voin kertoa että minulle merkitsee eniten se mitä saadaan aikaiseksi verrattuna kustannukseen.