4 päivän työviikko pelastaa Suomen talouden
mm. Briteissä tehdyssä laajassa kokeilussa työteho nousi merkittävästi.
Monella meillä on kokemusta siitä että työnantaja maksaa 40 tunnin palkan 30 tunnin työstä. Esim fyysisesti äärimmäisen raskaissa töissä on hiljaisesti hyväksyttyä että välillä oleskellaan kun palkka juoksee, koska työntekijällä yksinkertaisesti hajoaisi paikat 40t repimisellä, mikä ei olisi työnantajankaan etu. Näillä sanattomilla sopimuksilla teeskennellään kahta asiaa: Sitä että 40t/viikko olisi inhimillinen, sekä sitä että tuntipalkka tehdystä työstä olis riittävä.
Eli kukaan ei häviä kun työviikkoa lyhennetään. Toki matalapalkka-aloilla on palkkojen noustava enemmän kuin 20% joka korvaa menetetyn päivän, mutta tämä on kuluerä jonka pitkittäminen on myös teeskentelyä, koska se perustuu vain siihen että paskaduuneihin on väkeä jonossa vaikka korvaus suhteessa työn sisältöön olisi mikä...
KOSKA:
Työajan lyhennyksen jälkeen palkkatyötä riittäisi useammalle eikä jonossa olisi enää niin paljoa tulijoita.
Tämä on OIKEA työllistämistoimi, jolla tuella eläminen suhteessa tehtyyn työhön vähenee.
56 vuoteen ei työaikaa ole lyhennetty vaikka tuottavuus on kasvanut merkittävästi. Olisiko aika tehdä oikeita UUDISTUKSIA?
Kommentit (96)
Kertoisitko käytännössä miten tuo tapahtuu? Mistä saamme lisää hoitajia ja lääkäreitä tekemään sote alan työt sille viidennelle päivälle? kun nykyiseenkään järjestelmään ei ole riittävästi hoitajia.. Mistä lisää rahaa julkiselle puolelle? Tämä on täyttä utopiaa suoraan sanottuna..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo tutkimus on aika heppoisella pohjalla. Ostoksena on ainoastaan yrityksiä, jotka ovat itse kokeiluun hakeutuneet.
No tässä on kyllä pointtinsa.
Iltalehden jutussa tuntui olevan joku konttorissa tehtävä työ kyseessä, toisaalta itse lähestyn rakennusalan näkökulmasta johon uudistus myös sopisi. Toki on ehkä olemassa kevyitä töitä jossa oleellista on paikallaolo?
Ap
On myös vähemmän kevyitä tai jopa fyysisesti raskaita töitä, joissa oleellista on paikallaolo, koska työ etenee tasan siinä tahdissa kuin on mahdollista.
Minä voisin ottaa neljän päivän viikon 90% palkalla, lomarahaa voisi pienentää vaikka 15%
Vierailija kirjoitti:
Kertoisitko käytännössä miten tuo tapahtuu? Mistä saamme lisää hoitajia ja lääkäreitä tekemään sote alan työt sille viidennelle päivälle? kun nykyiseenkään järjestelmään ei ole riittävästi hoitajia.. Mistä lisää rahaa julkiselle puolelle? Tämä on täyttä utopiaa suoraan sanottuna..
Palveluja supistamalla, sehän on jo edessä muutenkin. Polit voisivat hoitaa potilaita tiiviimmällä tahdilla, jos poli olisi auki esimerkiksi klo 10-16. Siihen työaikaan kuuluu yksi 10min tauko.

Utopiaa on myös se leikitään että työnteko vielä sujuu kun puolet kansasta on burn outissa.
Itse esim kuulun niihin jotka voisivat harkita hoitoalalle kouluttautumista jos olosuhteet eivät olisi sysipaskat työn vastuullisuuten nähden. 2500-3000e palkka 4 päivän työllä niin kummasti löytyisi hoitajia lisää.
Koko yhteiskunnan tehokkuus ja verotulot kasvaisivat jos tutkimusta on uskominen. Oma maalaisjärkeni ja kokemukseni työelämästä tukee tätä vahvasti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
4-päiväistä viikkoa on kokeiltu joissain yrityksissä jo 80-luvulta lähtien. Harvassa on yritykset, joissa edelleen tehdään 4-päiväistä viikkoa 8 tunnin työajalla ja täydellä palkalla.
Erikseen sitten yritykset, joissa tehdään 10-tuntista päivää tuo 4 päivää.
Kaunis utopia, muttei toimi käytännössä. Monissa töissä kun ei voi lisätä tuottavuutta vaan se on aikaan sidottua. Esimerkiksi palomiesten työ on lähinnä päivystysluonteista paikallaoloa. Ei siinä voi työtehoa kasvattaa kuten vaikkapa jossain tehtaassa.
Henkilökohtaisesti pidän eniten 10h/4pv rytmistä. Toimii alallani mielestäni erittäin hyvin, mutta tämä on harvinaista ja alakohtaista toimintaa.
Ehkä pitäisikin juuri miettiä neljän päivän sijaan tuntijakaumaa ja palkkausta. Esim. Samalla palkalla: 8h/5pv , 8h/4pv , 6h/5pv , 10h/4pv , 12h/3pv.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoisitko käytännössä miten tuo tapahtuu? Mistä saamme lisää hoitajia ja lääkäreitä tekemään sote alan työt sille viidennelle päivälle? kun nykyiseenkään järjestelmään ei ole riittävästi hoitajia.. Mistä lisää rahaa julkiselle puolelle? Tämä on täyttä utopiaa suoraan sanottuna..
Palveluja supistamalla, sehän on jo edessä muutenkin. Polit voisivat hoitaa potilaita tiiviimmällä tahdilla, jos poli olisi auki esimerkiksi klo 10-16. Siihen työaikaan kuuluu yksi 10min tauko.
Ei ei ei. Aukioloaikoja ei tarvi tämän takia muuttaa vaan vapaat nautittaisiin kulloisellekin alalle sopivalla tavalla.
No mutta tästähän voisi seuraava vasemmistohallitus säätää lailla? Toki asiasta voitaisiin keskustella mutta hallitus ei muuttaisi linjaansa 😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoisitko käytännössä miten tuo tapahtuu? Mistä saamme lisää hoitajia ja lääkäreitä tekemään sote alan työt sille viidennelle päivälle? kun nykyiseenkään järjestelmään ei ole riittävästi hoitajia.. Mistä lisää rahaa julkiselle puolelle? Tämä on täyttä utopiaa suoraan sanottuna..
Utopiaa on myös se leikitään että työnteko vielä sujuu kun puolet kansasta on burn outissa.
Itse esim kuulun niihin jotka voisivat harkita hoitoalalle kouluttautumista jos olosuhteet eivät olisi sysipaskat työn vastuullisuuten nähden. 2500-3000e palkka 4 päivän työllä niin kummasti löytyisi hoitajia lisää.
Koko yhteiskunnan tehokkuus ja verotulot kasvaisivat jos tutkimusta on uskominen. Oma maalaisjärkeni ja kokemukseni työelämästä tukee tätä vahvasti.
Ap
Kuka sen maksaisi?
Vierailija kirjoitti:
No mutta tästähän voisi seuraava vasemmistohallitus säätää lailla? Toki asiasta voitaisiin keskustella mutta hallitus ei muuttaisi linjaansa 😁
Miksei edellinen vasemmistohallitus päättänyt tästä? Siellähän oli yksi asiasta vaalilupauksena valehdellut peräti pääministerinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoisitko käytännössä miten tuo tapahtuu? Mistä saamme lisää hoitajia ja lääkäreitä tekemään sote alan työt sille viidennelle päivälle? kun nykyiseenkään järjestelmään ei ole riittävästi hoitajia.. Mistä lisää rahaa julkiselle puolelle? Tämä on täyttä utopiaa suoraan sanottuna..
Palveluja supistamalla, sehän on jo edessä muutenkin. Polit voisivat hoitaa potilaita tiiviimmällä tahdilla, jos poli olisi auki esimerkiksi klo 10-16. Siihen työaikaan kuuluu yksi 10min tauko.
Ei ei ei. Aukioloaikoja ei tarvi tämän takia muuttaa vaan vapaat nautittaisiin kulloisellekin alalle sopivalla tavalla.
No juu, ja mahtuuhan siihen hoitajaporukkaan heitä jotka tekisivät mieluummin viisi lyhyempää päivää. Sekin varmaan toimisi hyvin ja siinä rinnalla olisivat he jotka haluavat sitten yhden kokonaisen vapaapäivän/vko
En ole vasemmistolainen enkä myöskään oikeistolainen, koska kumpikaan ääripää ei sovi minulle. Mutta sanos mun sanoneen, että ei tule onnistumaan. Meidän suomalaisten änkyrä mentaliteetti on sellainen, että muutoksia ei haluta tehdä, koska "näin on aina tehty"
Entä sitten? Aina voi kokeilla ja jos kokeilu todistaa, että ei kiitos, sitten voi tehdä samalla tavalla kuin ennenkin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta tästähän voisi seuraava vasemmistohallitus säätää lailla? Toki asiasta voitaisiin keskustella mutta hallitus ei muuttaisi linjaansa 😁
Miksei edellinen vasemmistohallitus päättänyt tästä? Siellähän oli yksi asiasta vaalilupauksena valehdellut peräti pääministerinä.
Niin katsos edellinen hallitus tajusi jättää työmarkkina-asiat pääsääntöisesti järjestöjen sovittaviksi mutta tämä hallitus muuttaa nyt käytäntöä siten että työmarkkina-asiat voidaan määritellä yksipuolisesti lailla. Siinä on se ero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoisitko käytännössä miten tuo tapahtuu? Mistä saamme lisää hoitajia ja lääkäreitä tekemään sote alan työt sille viidennelle päivälle? kun nykyiseenkään järjestelmään ei ole riittävästi hoitajia.. Mistä lisää rahaa julkiselle puolelle? Tämä on täyttä utopiaa suoraan sanottuna..
Palveluja supistamalla, sehän on jo edessä muutenkin. Polit voisivat hoitaa potilaita tiiviimmällä tahdilla, jos poli olisi auki esimerkiksi klo 10-16. Siihen työaikaan kuuluu yksi 10min tauko.
Kerroppa tuo hoitajille! Tehkää työnne vähän nopeammin ja hoitakaa potilaat vähän nopeammin että minä saan neljän pv työviikon. Tai mitäs jos otetaan käytöön 12-15h työpäivät 4 krt viikossa? moni tosin tekee niitä nyt jo.. Tuo on täyttä utopiaa ja haahuilua että tälläisessä tilanteessa siirryttäisiin johonkin 4pv työviikkoon.. kun melkeinpä pitäisi saada lisätä työtunteja kaikille..
Tässä on sitten se vaihtoehto, jos ihmisiltä vaaditaan vaan enemmän ja enemmän. Pelkkä tahtominen selviytyä vaaditusta ei jossain kohtaa enää riitä
Kansalaispalkkaa 5000e /kk ilman työvelvoitetta!
kustannukset 300 mrd vuodessa
miksei tähän mennä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi vain kuvitella kuinka paljon vähenisi sairaspoissaolot ja kasvaisi työhyvinvointi kun joka viikossa olisi 1 päivä lisää levolle ja harrastuksilla.
Ei vähenisi. Laiskottelu ja lusmuilu lisääntyisi.
Ja millä logiikalla? Perustele
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoisitko käytännössä miten tuo tapahtuu? Mistä saamme lisää hoitajia ja lääkäreitä tekemään sote alan työt sille viidennelle päivälle? kun nykyiseenkään järjestelmään ei ole riittävästi hoitajia.. Mistä lisää rahaa julkiselle puolelle? Tämä on täyttä utopiaa suoraan sanottuna..
Palveluja supistamalla, sehän on jo edessä muutenkin. Polit voisivat hoitaa potilaita tiiviimmällä tahdilla, jos poli olisi auki esimerkiksi klo 10-16. Siihen työaikaan kuuluu yksi 10min tauko.
Kerroppa tuo hoitajille! Tehkää työnne vähän nopeammin ja hoitakaa potilaat vähän nopeammin että minä saan neljän pv työviikon. Tai mitäs jos otetaan käytöön 12-15h työpäivät 4 krt viikossa? moni tosin tekee niitä nyt jo.. Tuo on täyttä utopiaa ja haahuilua että tälläisessä til
One size fits all ei taida tähänkään tilanteeseen sopia, mutta jostain se kehitys pitäsi aloittaa. Ehkä se ei ole sitten terveydenhuolto