Mielenkiinnosta... ;)

edes silloin, kun olisi pakko. Äidilleni ja siskolleni esitän varovasti lapsenhoitotoiveita, jos on pakollinen työmeno.....kyllä ovat aina auttaneet ja oikein auliisti.

lapsensa... ikinä ole tuttavia vaatinut saati pyytänyt lastenhoitajiksi. Itse olen heidät tehnyt itse heidät hoidankin

Minusta on todella naurettavaa, että tuttavasi loukkaantuu moisesta.



Kyllä isovanhempia voi silloin tällöin pyytää hoitoavuksi ja onneksi meillä ainakin itse tarjoutuvat ottamaan lapsia kun heille sopii. =)

Eli itse auttaisin ja viettäisin aikaani enemmän kuin mielelläni näiden lasten kanssa, jotenkin vaan se " pakko" saa pahan mielen päälle... Eli aina olen täysillä ollut (mielestäni) perheen tukena ja seurana niin paljon kuin mahdollista (väh. 1-2 krt/vko), mutta viime aikoina on tapahtunut kaikenlaista. Kerran kun kieltäydyin selväsanaisesti, olikin piru irti. Eli olin kuvitellut, että meidän rakkaus lapsia kohtaan olisi tarpeeksi ja että läsnäolo perheen kanssa olisi merkittävää, mutta toisin kuitenkin todellisuudessa. Kun hyvästä syystä kieltäydyimme passaamasta, onkin välit nyt hyvin tulehtuneet...



Eli käsittämätöntä mielestäni on se, että ei riitä, että autan aina kykyni mukaan, vaan minun pitäisi olla tavoitettavissa ja apuna 24/7, omasta elämästä, töistä, vapa-ajasta jne viis.... Paha mieli tuosta tulee...



-AP-

Että sain heti näin myönteistä palautetta - itseni kannalta! :) Olen siis jo jonkin aikaa pähkäillyt, että olenko minä jotenkin toiminut pahasti/väärin, kun en lähtenyt tälläKIN kertaa heti ensikäskystä heille avuksi. Itse olen aina siis ollut sitä mieltä, että kun joskus sen kauan toivomani lapsen saan, hoidan sen kyllä ihan itse! Niin harkittu ja toivottu se lapsi olisi, etten kyllä suunnittelisi lapsen hoitoa muiden niskoille... Ainahan kuitenkin positiivista olisi, jos lähisuku/ystävät haluaisivat lastani hoitoon ja viettämään aikaa kanssaan, mutta että vaatisin sitä läheisiltäni - EHEII! Itse hoitaisin lapseni ja apua jos tarvitsisin, hoitaisin sitä aivan toisella tavalla kuin pakottamalla läheiseni luopumaan omista suunnitelmistaan meidän vuoksemme!



Ainoa miinus tässä asiassa on se, että kova ikävä on jo kyseisen perheen lapsia, ovat niin kovin rakkaita ja tämän episodin jälkeen en ilmeisesti saa heitä enää tavata... :(



Tämä todistanee, että äitiys ei vie sitä pahaa puolta itsestä, joka on itsekkyys... :' (

En mitenkään velvoita heitä hoitamaan, jos on heillä suunnitelmia niin eihän se mitään. Munhan nuo/nämä lapset on ja itse heidät pyrin aina hoitamaan, on vain tilanteita että tarvitsee apua.



Mutta en todellakaan vedä herneitä nenään jos heille ei käy.

Tuli ap mieleen, että olisivatko tuttusi niin väsyneitä että kaipaavat epätoivoisesti enemmän apua, ja sitten reagoivat turhautumiseen noin? Minullekin nimittäin kävi aikanaan näin: vauvani kummitäti oli luvannut, että hän voi joskus hoitaa tyttöä niin pääsen asioille. Kerran sitten olin todella poikki ja soitin hänelle pyytääkseni pariksi tunniksi hoitoapua. Kummi kieltäytyi ihan hyvästä syystä, koska oli sopinut muuta menoa. Purskahdin spontaanisti itkuun, koska olin niin väsynyt ja pettynyt, ettei hänelle sopinutkaan. En todellakaan tarkoittanut olla ilkeä tai osoittaa mieltäni. Itku vain oli senhetkinen inhimillinen reaktioni. Saimme kyllä asian puhuttua läpi eikä siitä jäänyt pahaa mieltä kummallekaan.

Tuon ymmärtäisin kyllä, mutta ikävä kyllä kyse on jatkuvammasta seikasta... Eli kyseinen naishenkilö vaatii myös äidiltään aivan liikoja, ottaen huomioon että tämä asuu kaukana ja on yksinhuoltaja. Pienissä rahoissa elää siis lasten mummokin, mutta se ei hetkauta kyseistä äippää... Ja meillekin on jo aiemmin pidetty kunnon läksytys siitä, että miten voimme olla niin itsekkäitä, että emme heitä aina auta kun he apua tarvitsevat...

Kun kyse on heistä, pitää kaikkien menot jättää taakseen ja pistää heidän etunsa etusijalle. Työssäni en muuta teekään kun ajattelen lasten etua, mutta en ikipäivänä kuvitellut, että joutuisin tekemään " työtäni" myös vapaa-aikanani... Matalaksi vetää mielen, ja nimenomaan siitä syystä että en saa enää tavata kyseisiä lapsia, jotka ovat niin kovin tärkeitä meille...

siskonlapsia työkseen ja muille ei sitten aikaa jääkään. Kotiinkin kutsutaan, kun sisko/miehensä ovat lomilla.

Toihan on vaan hyväksikäyttöä. Ei tulis kyllä mieleenkään velvoittaa yhtään ketään hoitamaan lapsiani. Jos joku vapaaehtoisesti siihen tarjoutuu, mietin silloinkin tarkkaan, ettei vaan tule ystäville sellaista oloa, että joutuvat liikaa rehkimään. Itse asiassa 2,5 v. poikamme on ollut hoidossa ainoastaan isovanhemmillaan ja tädeillään ja kerran 2 h kaverin luona, jolla on saman ikäinen (teimme vaihtarit ja hoidin ensin hänen lastaan sen 2 h, jotta molemmat pääsimme asioille). Isovanhempiakaan emme velvoita missään nimessä, mutta kun toistaiseksi on ainoa lapsenlapsi, ei ole paljon kieltäytymisiä kuulunut. Mutta yritämme kuormittaa heitäkin mahdollisimman vähän, sillä he ovat jo omat lapsensa hoitaneet. Pakko myöntää, että nyt kun olen melko viimeisilläni ja totta puhuen aika väsynyt, saatan suostua, jos joku tarjoaa apua, mutta en todellakaan mene sitä kyllä pyytämään. Toi 1-2 krt/vko on ihan hirveän paljon! Onhan teillä nyt omakin elämä. Kyllä oma jälkikasvu pääsääntöisesti kuuluu hoitaa ihan itse (en nyt tarkoita hoitoon viemistä työpäivän ajaksi).

Taas oli ihan pakko tulla kheti kommentoimaan!



Eli pitääpä sanoa että kirjoitit ihan mielettömän kauniisti ja juuri niin, kuin itse asian ajattelen... Eli aina ennen olen ajatellut, että olen " hyvä ihminen " , kun hyvää hyvyyttäni ja rakkauttani olen lasten kanssa niin paljon kuin mahdollista. Todellinen isku olikin kun tajusin, että minulta odotettiin todellisuudessa paljon enemmän... Näiden viikkojen aikana olen miettinyt pääni puhki, että olenko kenties tehnyt jotain väärin tai toiminut heitä loukkaavasti, mutta en vaan millään pysty taipumaan tuohon suuntaan... Itse nään (olkoon se sitten itsekästä) asian niin, että kaikki ulkopuolinen apu on plussaa, siitä pitää olla kiitollinen! Itse en siis lapsia ole vielä hoidoista huolimatta saanut, mutta ajatuksena on tuo, että lapset hoidan itse! Toki toivon, että lapsille niin läheiset sukulaiset/ystävät kehittyvät sitten aikanaan, että joku heitä ottaa ihan vapaaehtoisestikin, mutta sitä en suinkaan keltään vaadi! Herranjestas sentään - saanen sanoa, vaikka vanhoilliselta kuulostaakin! :) Kyseisellä perheellä siis on periaatteena se, että heidän elämänsä pitäisi sujua mahdollisimman mutkattomasti ja halvalla - näki sen edestä sitten muut kuinka paljon vaivaa tahansa tai maksoivat sitten kuinka paljon tahansa! Nytkin muuten reissaavat muiden rahoituksella ympäri maailman...



Mitään muuta (oman lapsen alulle saamisen lisäksi) en niin paljon toivo, kuin että kyseisen perheen äiti antaisi mahdollisuuden edes meidän ja lasten yhdessä oloon... Sitä vaan toivon tässä asiassa...

ei sinun ole pakko eikä velvollisuus ottaa lapsia tai mennä avuksi... jos omasta halusta haluat silloin tällöin auttaa niin mikäs siinä, mutta ei, ei... noin että vaaditaan apua jatkuvasti...



Ihan höpsis... ilmoitat että autat omilla ehdoilla... jos siittä suuttuu niin voi, voi

hyväksikäytöltä !!!



Tekisi mieleni sanoa, että ota etäisyyttä ja vaikka välit jollain tekosyyllä hetkeksi jäihin (siis opiskelujuttuja joka ilta tms).

Tietty lasten kannalta kurjaa, joten hankala juttu.

Silti pitäisin vähän taukoa. Ottavat mokovat moiden ylellisen palvelun itsestäänselvänä!

Kuulla teidän mielipiteenne, varsinkin kun ne on niin yhtäpitäviä!



Eli nythän on jo tapahtunut niin, että kun kerran kieltäydyttiin hyvästä syystä kuskaamasta heitä (myöäs heillä oli hyvä syy pyytää kuskia, mutta...), päättivät he jäädyttää kokonaan välinsä meihin! Eli siis lasten hyvinvoinni kustannuksella eletään, he ovat valmiita " viemään" meidät lapsiltaan vaikka nämä ovat tottuneet meidän jatkuvaan läsnäoloon. Jatkuvasti on mielessä että mitäköhän nämä muksut ajattelevat, miksi läheiset ihmiset eivät enää käy heitä katsomassa... :( Sydäntä kyllä viiltää, mutta tuntuu hyvältä, että kuulen teidän äitien kommentteja. En siis todellakaan ajatellut, että jokainen äiti ajattelee, että kaikkien läheisten on tehtävä kaikkensa vain ja ainoastaan heidän lastensa vuoksi....



Tavallaan toivon siis, että kyseinen henkilö lukee kirjoitukseni ja ymmärtää asian myös minun näkökulmastani...

Montako lasta heillä on? Kuulostaa kyllä järkyttävältä pistää välit poikki jos kerran kieltäytyy (tai vaikka kieltäytyisi kuinka monta kertaa) hyysäämästä!

Ei ole ihan kaikki kotona tuollaisilla.

Apua voi tarjota silloin kun itselle se sopii, mutta kenenkään pompoteltavaksi ei pidä suostua. Tuttavat ovat hoksanneet että tuossapa on höynäytettävä ihminen, käytetäänpä sitä hyväksi niin kauan kunnes itse tajuaa...