Onko mikään vakuutus pakko olla? Ajattelin lopettaa kaikki vakuutukset ja tyhjästä maksamisen.
Kommentit (75)
Mitään vakuutusta ei kannattaisi ottaa jos vain oma talous ei romutu mahdollisen vahingon seurauksena.
Koko vakuutusbusinesshan perustuu siihen, että vakuutusmaksut tulevat kalliimmaksi kuin x * y missä x on vahingon aiheuttama rahallinen menetys ja y on vahingon tapahtumisen todennäköisyys.
Ilman velkaa ei pakko kuin liikennevakuutus autolla.En jätä puhelimia lataukseen valvomatta jne.
Meillekin kasvattaja suorastaan vaati ottamaan koiranpennulle vakuutuksen, mutta kun tutkimme vakuutusehtoja, päädyimme samaan ratkaisuun kuin täällä aiemmin kirjoittanut koiranomistaja.
Vakuutus olisi maksanut vähimmillään 35 euroa kuussa, mutta mitä siihen sisältyi? Oli pitkä lista kaikkea, mitä se EI korvaa. Eli ei mitään tavallisia ja pakollisia eläinlääkärikäyntejä, ei rokotuksia jne., ja sitten niitä kaikenlaisia muita synnynnäisiä vikoja tai sairauksia, ei sitä, ei tätä. Ja kun koira täyttää kymmenen vuotta, vakuutus ei korvaa enää mitään. Eli juuri niitä sairauksia ja vaivoja, joita vanheneville koirille voi tulla vaikka se olisi elänyt täysin terveenä sinne asti.
Ja sitten, jos jotain maksettavaa vakuutusyhtiölle olisi tullut, niin tietysti aika reipas omavastuu omistajalle kumminkin.
Eikä puhettakaan tietysti siitä, että kertyneitä käyttämättä jääneitä maksuja olisi palautettu omistajalle, ei tietenkään. Joten teimme koiralle oman tilin, johon laitamme tietyn summan kuukausittain. Sieltä maksamme sitten, jos isompia menoja tulee. Ja jos koira pysyy terveenä ilman suurempia vammoja tai sairauksia (kuten kaikki entiset koiramme ), niin kertyneet rahat jää meille omaan käyttöön, ei vakuutusyhtiölle.
Vakuutusyhtiöt maalailee aina piruja seinille. Kyllähän omakotitaloon oni syytä olla vakuutus ainakin tulipalon varalta, mutta totta puhuen aika harvoin niitä taloja kuitenkin palaa. Joten vakuutusyhtiöt saa voittoa koko ajan.
Henkivakuutusta ei kannata ottaa jos sinulla ei ole lapsia tai puolisoa joiden hyväksi vakuutuskorvaus tulisi kuolemantapauksessa.
Ei ole paitsi jos on vuokrasopimus missä lukee että kotivakuutus on pakollinen.
Itsekin lopetin aikanaan kun ymmärsin, että tuo on nosebolla eli kirouksilla ja terrorismilla rahan tekemistä. Ei ole eettistä pelotella ja vaatia korvauksia turvallisuudentunteesta. Yhteiskunta jossa tällaista tapahtuu on paha.
Vierailija kirjoitti:
Meillekin kasvattaja suorastaan vaati ottamaan koiranpennulle vakuutuksen, mutta kun tutkimme vakuutusehtoja, päädyimme samaan ratkaisuun kuin täällä aiemmin kirjoittanut koiranomistaja.
Vakuutus olisi maksanut vähimmillään 35 euroa kuussa, mutta mitä siihen sisältyi? Oli pitkä lista kaikkea, mitä se EI korvaa. Eli ei mitään tavallisia ja pakollisia eläinlääkärikäyntejä, ei rokotuksia jne., ja sitten niitä kaikenlaisia muita synnynnäisiä vikoja tai sairauksia, ei sitä, ei tätä. Ja kun koira täyttää kymmenen vuotta, vakuutus ei korvaa enää mitään. Eli juuri niitä sairauksia ja vaivoja, joita vanheneville koirille voi tulla vaikka se olisi elänyt täysin terveenä sinne asti.
Ja sitten, jos jotain maksettavaa vakuutusyhtiölle olisi tullut, niin tietysti aika reipas omavastuu omistajalle kumminkin.
Eikä puhettakaan tietysti siitä, että kertyneitä käyttämättä jääneitä maksuja olisi palautettu omistajalle, ei tietenkään. Joten teimme koiralle oman tilin, johon laitamme tietyn summan kuukausittain. Sieltä maksamme sitten, jos isompia menoja tulee. Ja jos koira pysyy terveenä ilman suurempia vammoja tai sairauksia (kuten kaikki entiset koiramme ), niin kertyneet rahat jää meille omaan käyttöön, ei vakuutusyhtiölle.
Vakuutusyhtiöt maalailee aina piruja seinille. Kyllähän omakotitaloon oni syytä olla vakuutus ainakin tulipalon varalta, mutta totta puhuen aika harvoin niitä taloja kuitenkin palaa. Joten vakuutusyhtiöt saa voittoa koko ajan.
Vakuutusyhtiöt maalailee aina piruja seinille.
Juuri näin. Tällainen bisnes ei ole eettistä vaan näistä kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana.
Vierailija kirjoitti:
Kotivakuutus pitää olla ja autovakuutus, jos on auto, siitä en tiedä kyllä mitään.
Miten niin kotivakuutus pakko?
Vierailija kirjoitti:
Kotivakuutus pitää olla ja autovakuutus, jos on auto, siitä en tiedä kyllä mitään.
Ei ole Pakollisia kuin liikennevakuutus
Vierailija kirjoitti:
Kotivakuutus pitää olla ja autovakuutus, jos on auto, siitä en tiedä kyllä mitään.
Kotivakuutus on täysin vapaaehtoinen ja 98% maksaa sitä koko ikänsä turhaan.
Liikennevakuutus on toki tietyissä kulkuvälineissä pakollinen mutta esimerkiksi kasko ei ole pakollinen kun ei osta osamaksulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotivakuutus pitää olla ja autovakuutus, jos on auto, siitä en tiedä kyllä mitään.
Kotivakuutus ei ole pakollinen. Vuokranantaja tai pankki (asuntolainatilanteessa) voi vaatia vakuutuksen olemassaoloa. Mutta jos asuu velattomassa mökissä, ei ole pakko ottaa vakuutuksia.
Joo ei ole pakko ottaa kotivakuutusta, mutta silkkaa tyhmyyttä on olla ottamatta sitä. Ei voi koskaan tietää jos talo palaa tai tapahtuu jotakin muuta. Se on turha sitten rutista, kun talo meni eikä ole vakuutusta.
Suurimmalle osalle ihmisistä vakuutukset on turhia. Mutta sitten kun sattuu se 0,01% todenäköisyyden tapahtuma niin ei tarvitse niitä kuusinumeroisia summia maksaa omasta pussista. Siitä "turhasta" maksetaan.
vuokranantaja vaatii ainasopimuksessa kotivakuutus. aina. jos sulla oma asunto, älä pidä vakuutusta. jos ei autoa, ei vakuutusta. pidä pesämuna millä maksat aiheuttamasi vahingot kuitenkin, niistä ei pääse eroon kuitenkaan. koko kerrostalon huoneistojen vahingot esim. joskus vakuutus korvaa jos aiheutat toisen kodissa siis vahingon mm tv kaatuu tms. riippuu ehdoista.
onko sullaarvokkaita musiikkilaitteita- soittimia, tauluja, takkeja, takki joka masoi 15 000, , punnitse asiaa.
noissa kotivakuutuksissa voi olla oikeusturvavakuutuskin- jos sinut haastetaan jn. mutta jos ei kirpaise kukkaroa ja on rahaa korvata, niin mikä ettei.
oletko nyt nuukalla linjalla ja rahapula, mietit mistä tinkiä suinkin. rulettia...
Vierailija kirjoitti:
Kotivakuutus pitää olla ja autovakuutus, jos on auto, siitä en tiedä kyllä mitään.
Liikennevakuutus pakollinen mikään muu ei
Vierailija kirjoitti:
Jos on auto, niin liikennevakuutus on pakollinen.
Muutoin yksittäisellä ihmisellä ei ole pakollisia vakuutuksia. Sitten jos on yritys (yrittäjä) niin niitä pakollisia alkaakin tulla enemmän ja vähemmän, etenkin jos on työntekjöitä.
vuokranantajan unohdit- sopimus vaatii aina kotivakuutuksen vastuuosineen. ihan sama ne vuokraajan romppeet, mutta vesivahinko, tulipalo jne. sopimusta ei synny. vakuutus oltava ennenkuin allekirjoitat sopimuksen.
Ennenvanhaan, eli 80-90 luvuilla otettiin matkavakuutuksista aina vähän hyvitystä matkakuluista.
Nyt kun niillä on kamerat joka kadulla ja tolpissa niin ei viitti väittää, kuinka tuntematon mies rykäs käsilaukun, rannekellon ja korvakorut mukaansa ja hävis tungokseen
Vierailija kirjoitti:
Täällä kanssa yksi, jolla ei ole vakuutuksen vakuutusta. Ei ole autoa, ei edes ajokorttia, niin siihenkään ei tarvitse vakuutusta ottaa.
Kaikilla on sairausvakuutus. Se on ainoa todella pakollinen vakuutus. Auto- koti- ja muita vakuutuksia ei tarvitse, jos ei mitään omista.
Vierailija kirjoitti:
Kotivakuutus pitää olla ja autovakuutus, jos on auto, siitä en tiedä kyllä mitään.
Kotivakuutus (siinä on samassa myös vastuuvakuutus, jos oma lapsi vaikka heittää pallon naapurin auton kylkeen tms) ja liikennevakuutus, jos omistaa moottoriajoneuvon, jota käyttää liikenteessä. Liikennevakuutus kattaa toiselle osapuolelle tulleet vahingot, mutta ei oman kulkuvälineen vaurioiden korjaamista. (Jälkimmäinen vaatii vapaaehtoisen autovakuutuksen.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotivakuutus pitää olla ja autovakuutus, jos on auto, siitä en tiedä kyllä mitään.
Ei ole Pakollisia kuin liikennevakuutus
Ei liikennevakuutus ole pakollinen jalankulkijoille. Ainoa pakollinen vakuutus on sairausvakuutus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kanssa yksi, jolla ei ole vakuutuksen vakuutusta. Ei ole autoa, ei edes ajokorttia, niin siihenkään ei tarvitse vakuutusta ottaa.
Kaikilla on sairausvakuutus. Se on ainoa todella pakollinen vakuutus. Auto- koti- ja muita vakuutuksia ei tarvitse, jos ei mitään omista.
Julkinen terveydenhuolto ei ole vakuutus. Nyt puhutaan itse otettavista vakuutuksista. Ei mulla ainakaan ole erillistä sairausvakuutusta enkä sellaista edes saa.
Kysy täältä https://www.vakuutusvaihtoon.fi/
Todella hyvää palvelua. Käytiin läpi ja poistettiin samalla turhat vakuutukset, niitä oli paljon