Mistä johtuu sellainen, että kokee ihan normaalit ihmissuhteet liian kuormittavina ja sitovina?
Mitään ei voi sopia etukäteen, sovittuja juttuja perutaan viime tipassa, puhelimeen ei vastata ja ehkä kaksi kertaa vuodessa suostuu näkemään kasvokkain. En ymmärrä.
Kommentit (21)
Ei kiinnosta ne ihmissuhteet enää ehkä ollenkaan.
Kuten sanottu masennus tai uupumus tai sitten ADHD, kiireinen ja stressaava elämäntilanne, tai sitten henkilö ei vaan pidä sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Introvertti.
Olin tulossa kirjoittamaan samaan. Itsekin olen introvertti ja puhelimessa jaaritteleminen on uuvuttavaa. En tosin kyllä peru tapaamisia viime tingassa, koska tuo on epäkunnioittavaa.
Itsellä tuo johtuu siitä, että minulla on sairaus joka aiheuttaa kroonista väsymästä ja periaatteessa mukavatkin asiat tuntuvat todella uuvuttavilta enkä yksinkertaisesti jaksa sosiaalisia kanssakäymisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introvertti.
Olin tulossa kirjoittamaan samaan. Itsekin olen introvertti ja puhelimessa jaaritteleminen on uuvuttavaa. En tosin kyllä peru tapaamisia viime tingassa, koska tuo on epäkunnioittavaa.
Mikä siinä puhelussa on niin kauheaa? Senkun painaa vihreää luuria ja alkaa kuunnella.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introvertti.
Olin tulossa kirjoittamaan samaan. Itsekin olen introvertti ja puhelimessa jaaritteleminen on uuvuttavaa. En tosin kyllä peru tapaamisia viime tingassa, koska tuo on epäkunnioittavaa.
Mikä siinä puhelussa on niin kauheaa? Senkun painaa vihreää luuria ja alkaa kuunnella.
Ap
Jos ei kiinnosta puhujan jutut? Parempaa tekemistä, arvostaa hiljaisuutta ja omaa rauhaa?
Itsellä tekee jatkuva kiire ja uupumus tuota. On työ, lapset, sairaat vanhemmat, parisuhdehuolia. Pitäisi ehtiä kuntoillakin. Ystäviäkin pitäisi ehtiä nähdä, mutta ahdistus iskee, kun kuulen puhelimen soivan. Tuntuu, että revitään kappaleiksi.
En peru tapaamisia, mutta en halua myöskään sopia niitä kovin usein. On ollut vaikea saada ihmisiä ymmärtämään, että en ehdi enkä jaksa tavata joka viikonloppu tai edes joka toinen. Kerran kuussakin olisi haastavaa. Kun ne muutkin ihmiset tarvitsisivat huomiota.
Koomisinta on, kun olen ihmisille selittänyt tilanteen, he ymmärtävät kyllä uupumukseni ja sanovat, että minä ehdottomasti tarvitsisin omaa aikaa ja lepoa. Ja heti perään ehdottavat jotain yhteistä tekemistä, kun se tekisi kuulemma minulle niin hyvää... 😀
Sitä joutuu jakamaan sitä aikaansa niin monen eri ihmisen ja asian kesken, että kovin usein en vaan pysty näkemään juuri sinun kanssasi.
On kaksi eri työtä, joista tarvitsen kunnon palautumisaikaa ollen ihan vaan itsekseni.
On lapset ja heidän asiansa ovat tärkeysjärjestyksessä ykkösenä, on iäkkäät vanhemmat.
On sukulaisetkin.
Vähän pitäisi ehtiä harrastamaankin.
Puhumattakaan arjen pyörityksestä, eli kauppa, ruuanlaitto, pyykinpesu, siivous ym...
Älä viitsi olla siis lapsellinen ja vetää hernettä nenään että näemme ja kuulemme harvakseltaan. Vai oletko se tyyppi joka on muutenkin vähän kärkäs sanomaan asioista ja tietämään asiat aina hiukan paremmin? Sellainen näkeminen kuormittaa vielä vähän enemmän kuin muut. Joten et ehkä ole ihan ykkösenä listalla siinä kohtaa kun mietin ystävä-näkemisiä.
Ap vaikuttaa vähän raskaalta kaverilta. Varsinkin jos hän on ihan aikuinen ihminen eikä mikään teini.
Eri ihmisiä rasittaa eri jutut. Mites ap:ta rasittais vaikka päntätä pitkän matematiikan tehtäviä monta tuntia päivässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introvertti.
Olin tulossa kirjoittamaan samaan. Itsekin olen introvertti ja puhelimessa jaaritteleminen on uuvuttavaa. En tosin kyllä peru tapaamisia viime tingassa, koska tuo on epäkunnioittavaa.
Mikä siinä puhelussa on niin kauheaa? Senkun painaa vihreää luuria ja alkaa kuunnella.
Ap
On oikeasti todella harvassa ne ihmiset joiden jutut oikeasti kiinnostaa niin paljon, että niitä jaksaisin kuunnella. Etenkin kun monella soittajalla tuntuu olevan mielessä vain yksinpuhelu, jossa he kaatavat niitä omia ongelmiaan minun niskaan välittämättä tippakaan siitä miten minulla menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introvertti.
Olin tulossa kirjoittamaan samaan. Itsekin olen introvertti ja puhelimessa jaaritteleminen on uuvuttavaa. En tosin kyllä peru tapaamisia viime tingassa, koska tuo on epäkunnioittavaa.
Mikä siinä puhelussa on niin kauheaa? Senkun painaa vihreää luuria ja alkaa kuunnella.
Ap
Ehkä kuulostaa tylyltä, mutta oma seurani ja päänsisäiset ajatukseni ovat mielenkiintoisempia kuin muiden jutut.
Ihan normaalia, työelämän ihmiskontaktit riittää. Vapaa-aika =laatu-aikaa, ei tarvi nähdä tai puhua kenenkään kanssa.
En sovi iltamenoja kuin poikkeustapauksissa. Viikonloppuna voi joskus uhrata pari tuntia johonkin kissanristiäisiin, ehkä kerran kuukaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä tuo johtuu siitä, että minulla on sairaus joka aiheuttaa kroonista väsymästä ja periaatteessa mukavatkin asiat tuntuvat todella uuvuttavilta enkä yksinkertaisesti jaksa sosiaalisia kanssakäymisiä.
Olin just tulossa kirjoittamaan samaa. Kipu-uupumussairaus tekee sen, että aina ja usein ei pysty pitämään sovittuja juttuja, kun sairauden oireet pahenevat milloin sattuu. Ja kun on hyvä päivä, eli kivut ja uupumus muine oireineen eivät ole kovin pahat, kivat asiat kuten ystävien tapaaminen lyhyestikin rasittaa. Tapaamisen jälkeen oon aivan loppu ja joudun lepäämään muutamista tunneista muutamiin päiviin, joskus jopa viikkoja.
Puhelimessa puhuminen, jos puhelu kestää enemmän kuin 20 min, ja toinen ei ole läheinen sukulainen tai läheinen ystävä, on arjessa rasite. Läheisten ystävien kanssa sovitaan etukäteen maratonpuheluiden ajankohta. Silloin on kiva jutella rauhassa ja kunnolla. Mutta yllättävät pitkät puhelut, keskellä viikkoa, joltakin ei niin läheiseltä ihmiseltä, ne voi ikävä kyllä olla liikaa.
Koska arki-iltoina on pyykit, tiskit, lemmikit, kaupassa käynti, lapset, ruoka, mies, hoidettavat asiat, harrastukset ja sohva. Ei vaan jaksa.
Minulla vaikuttaa traumatausta, ahdistuneisuushäiriö ja epävakaa persoonallisuushäiriö. En voi suunnitella mitään etukäteen ja sovituista lääkärin, kampaajan jne ajoista kiinnipitäminen on ahdistavaa.
Vierailija kirjoitti:
Puhelimessa puhuminen, jos puhelu kestää enemmän kuin 20 min, ja toinen ei ole läheinen sukulainen tai läheinen ystävä, on arjessa rasite. Läheisten ystävien kanssa sovitaan etukäteen maratonpuheluiden ajankohta. Silloin on kiva jutella rauhassa ja kunnolla. Mutta yllättävät pitkät puhelut, keskellä viikkoa, joltakin ei niin läheiseltä ihmiseltä, ne voi ikävä kyllä olla liikaa.
Koska arki-iltoina on pyykit, tiskit, lemmikit, kaupassa käynti, lapset, ruoka, mies, hoidettavat asiat, harrastukset ja sohva. Ei vaan jaksa.
Eikä edes ehdi.
Joku masennus tai uupumus ehkä?