Mitä mieltä naisesta, joka kertoo aina miten kaikki miehet ovat ihastuneita häneen?
Kommentit (28)
Oudolta kuulostaa. Jotenkin epävarma? Pick-me girl?
Huono itseluottamus tai kykenemätön tunnistamaan ihmisten käytöstä esim. ei erota täysin normaalia ystävällisyyttä ihastumisesta.
Olen sitä mieltä, että hänellä on suuret luulot itsestään ja kuvitteiee, että mies on heti kiinnostunut, jos hän puhuu tai hymyilee tälle naiselle.
Ei voi pitää paikkansa, koska miehillä on erilaisia naismakuja. Eli valehtelee.
Voi olla myöskin se, että hän tietää ettei kukaan mies ole minusta kiinnostunut ja siten yrittää aiheuttaa pahaa mieltä kertomalla näitä juttuja. Ap
Minä en kerro työkavereille koskaan, jos joku on kertonut ihastuneensa, ja he silti pahastuvat kun huomaavat. Koska en ole kertonut.
Eli kerrotpa tai et, joku suuttuu silti.
Ei tuollaista naista ole, mutta on miehiä jotka luulevat, että heillä on tsäänssit ihan jokaiseen naiseen heidän työpaikallaan, iästä riippumatta.
Tunnen muutaman, itseään kehuvat ja toisia haukkuvat.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen muutaman, itseään kehuvat ja toisia haukkuvat.
Tuollaisen seurassa on raskas olla. Oma kehu haisee joka asiassa. Eikä tuollaiset osaa mitään mukavaa toisille sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Naiset on tuollaisiakin
Tunnen pari tämän lajin miestäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen muutaman, itseään kehuvat ja toisia haukkuvat.
Tuollaisen seurassa on raskas olla. Oma kehu haisee joka asiassa. Eikä tuollaiset osaa mitään mukavaa toisille sanoa.
Toiselle nauretaan päin naamaa ja vittuillaan. Mätää sisustaa on vaikea muuttaa.
Onko hän tehnyt elämäntaparemontin?
Oikeasti, voi olla aika sykähdyttävä kokemus, jos on ollut koko elämänsä sellainen harmaa hiirulainen, ja muuttuu vaikka salilla käynnin ja rohkean kampaajan avustuksella näkyväksi.
Puheissa on varmasti ns Lapin lisää mukana, mutta puhuuko nainen tästä vilpittömään sävyyn vai esim tuijottaako sinua pistävästi kehuskellessaan?
Mulla oli tämmönen kaveri. Kaikki oli aina rakastuneet siihen. Kun aloin seurustella niin jäi ystävyys, tiedän että olisi yrittänyt iskeä mieheni, se oli hänelle normikuvio, ei paljon kunnioittanut muiden parisuhteita.
Itse olen ihmetellyt samaa ja kyse siis reilusti keski- ikäisistä ihmisistä. Mun mielestä nuorempana ei ollut tällaista. Meillä kanssa töissä yks nainen, joka koko ajan puhui miten aina miehet ihastuu jne. Sitten on eräs tuttu, joka ylitulkitsee kaikkien ihmisten jokaisen reaktion. Yleensä joku "katsoi oudosti tai vihamielisesti" tms kaikkeen liittyy jotain kummallista. Itse olen ollut mukana ko.tilanteissa eikä itselleni ole tullut mitään sellaista vaikutelmaa. Sitten jos joku mies esim. Työpaikan ruokalassa tervehtii muutamana päivänä ni " Onks toikin nyt iskenyt silmänsä muhun...Voi ei". Jne. Todella myötähäpeä kun ihminen on kuitenkin siis aikuisten lasten äitikin jo.
Jos hän jatkaa näitä kehumisiaan niin anna mennä ohi mahdollisimman huomaamatta. Sinun ei tarvitse edes nyökytellä kohteliaasti. Paras vaihtoehto on vaihtaa puheenaihetta. Osoita että aihe kyllästyttää sinua.
Huono itsetunto.
Tiedän muutaman tuollaisen naisen, ja ironista kyllä he eivät edes ole mitenkään erityisen kauniita.
Huono itsetunto tai vähän sekaisin.