Mies, viestittely ja pitkät puhelut. Onko liian hyvää ollakseen totta vai olisiko tässä mahdollisuudet hyvään suhteeseen?
Olen todella varovainen aikaisempien kokemuksien takia mutta nyt tuntuu kolahtaneen. Se on jopa pelottavaa mutta ei sillä tavalla, että miehessä aistisin minkäänlaisia hälytysmerkkejä.
Ulkonäkö on miellyttävä, ääni, tapa keskustella, analyyttinen, tunneälykäs, myöskin samanlaisia vaikeuksia kokenut kuin minä. Mitä enemmän juttelen hänen kanssaan sitä enemmän kiinnostukseni lisääntyy ja voisimme jutella alituiseen. On vakavia keskusteluja, on mieltymyksistä keskustelua, naurua, aivan kaikkea. Ei ole machoilija eikä tuo itseään esiin mitenkään epänormaalilla tavalla.
Mietin, että miten voin edes kohdata tuollaisen ihmisen juuri nyt elämässäni kun en edes olisi uskonut tällaista tapahtuvan missään nimessä.
Ei ole asiaa mistä emme voisi keskustella, samaa mieltä olemme monestakin asiasta. Kaikki tuntuu menevän luontevasti.
Apua. Nyt täytyy itseään himmata hieman ja katsastella asiaa. En voisi edes kuvitella saavani kenenkään kanssa yhtä mielenkiintoisia keskusteluja aikaiseksi. Koko ajan haluan tietää ja kuulla lisää.
Voi vitsi, miten päin tässä nyt olisi? Pian onneksi tapaamme ja sitten näkee onko meillä todellakin sellainen yhteys kun tässä on vaikuttanut olevan. Pitää vaan yrittää pysyä realistisena, ettei pettymys iske kovaa jos tämä ei tästä jostain syystä menisikään mihinkään suuntaan.
Kommentit (49)
Katsopa sellainen elokuva kuin Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia. Se on ihana rakkaustarina miten kaksi ihmistä rakastuvat puhelimen välityksellä. Itkin kun katsoin sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jäitä hattuun, oikeasti. Tuo ylenpalttinen puhuminen ja viestittely ennen ensimmäistäkään tapaamista nostattaa vain odotukset pilviin, ja rakennatte toisistanne liian pitkälle meneviä kuvitelmia. Useammin nuo lässähtävät kuin johtavat vuosisadan rakkaustarinaan, valitettavasti. Neuvo: nyt äkkiä treffeille.
Jep, mulle kävi näin pari vuotta sitten. Nettikeskustelupalstalla ihastuttiin toistemme kirjoituksiin, sitten alettiin puhua paljon puhelimessa. Koska asuimme kaukana toisistamme, ensimmäinen tapaaminen oli vasta yli vuoden päästä siitä kun alettiin soittelemaan. Minä olin jo ihan korviani myöten ihastunut häneen siinä vaiheessa. Ei minusta kiinnostanut yhtään esim. miehen ulkonäkö, ajattelin että meidän henkinen yhteys on niin suuri, että minua ei kiinnostaisi vaikka olisi lihava ja puolitoistametrinen.
Mutta niin se vaan kävi, että ensinäkemältä tiesin, että ei. Mies, joka oli kirjoitustyyliltään vaikuttanut älykkötyypiltä, ja jonka oletin ulkoisesti olevan joko perusmies tai vähän semmoinen kuivakka professorityyppi, olikin värjätyllä pitkällä mustalla tukalla ja runsailla tatuoinneilla varustettu hevarityyppi. Sellainen tyyli ei ole yhtään minun juttu. Lisäksi hän ei vaikuttanutkaan ollenkaan älykkäältä puhuessaan, ja tuntui puhuvankin lähinnä dokaamisesta ja bileistä ja himostaan päästä lopulta panemaan minua, mikä oli melkoinen järkytys kun oli keskusteltu paljon esim. filosofiasta, politiikasta, uskonnoista yms eikä tuommoista ollenkaan. Sitten kun vielä siinä ennätysvauhtia veti kännit, tajusin että sillä todennäköisesti on alkoholiongelma, että naamakin on vähän sillä tapaa pöhöttynyt ja punainen että tämä tuskin on poikkeustapaus tämä juominen, niin siihen se kuivahti se juttu.
:D
"Lisäksi hän ei vaikuttanutkaan ollenkaan älykkäältä puhuessaan, ja tuntui puhuvankin lähinnä dokaamisesta ja bileistä ja himostaan päästä lopulta panemaan minua, mikä oli melkoinen järkytys kun oli keskusteltu paljon esim. filosofiasta, politiikasta, uskonnoista yms eikä tuommoista ollenkaan."
Mulle kävi just noin. Ehdittiin viestitellä ja puhua puhelimessa pari viikkoa ennen ensi treffejä. Olin jo tosi ihastunut ennen niitä. Ollaan oltu yhdessä siitä asti ja edelleen tosi rakastuneita. Molemmille elämän rakkaus. Joskus sen vaan löytää vähän myöhemmällä iällä.
Jos mies on komea niin ei nainen muuta tarvitse joten suhteeseen vaan sen kanssa.
Jätä se sika!