Mies, viestittely ja pitkät puhelut. Onko liian hyvää ollakseen totta vai olisiko tässä mahdollisuudet hyvään suhteeseen?

Olisi kannattanut tavata aiemmin (oletteko puhuneet edes videopuheluita? mutta toivottavasti synkkaa myös ns. oikeassa elämässä.

Sanonta "jos se on liian hyvää ollakseen totta, se ei ole totta", pitää melko hyvin paikkansa elämässä.

Luultavasti säkin romahdat sieltä pilvilinnoista jossain kohtaa.

Kantsii todellaki pian tavata ja olla tuntosarvet pystyssä.

Minkä ikäinen olet? Etkö ole siis muka ikinä kokenut tällaista etkä oo puhunu maratonpuheluita?

Kaikki hyvin, kunnes mies huomaa tosielämässä, että ap onkin 100 kg luultua lihavampi.

"myöskin samanlaisia vaikeuksia kokenut kuin minä."

Todi, traumat kolahtaa kivasti yhteen ja 5h puheluita puhutaan kun ei ole ketään muuta kenen kanssa puhua 

Viisi tuntia jaarittelua?? Ei kyllä iskisi vaikka ois vuosisadan adonis luurissa. Miksi ei ole aiemmin kysynyt treffeille? Vaimo kotona? Lapset?

Kuulostaa mun nyxältä. Hänellä aikaa jutustella ja tekstata. Tykkää hurmata ja esittää sielunkumppania ja tietysti toosaa vailla. Nauti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihanalta mutta kuten sanoit, tavatessa vasta tietää miten oikeasti natsaa. Minullakin oli vähän aikaa sitten vastaava tilanne ja omasta mielestäni myös tavatessa oli ihanaa, mutta toinen osapuoli oli eri mieltä. Siihen loppui se stoori, ihan älytön pettymys. Toivottavasti sinulle käy paremmin.

 

Todella ikävää, että sinulla kävi näin. Kertoiko toinen osapuoli edes syyn mikä tuohon lopputulokseen johti? 

Tuo olisi kyllä itselle suuri harmitus jos noin käy mutta pakko se on valmistautua siihenkin vaihtoehtoon, ettei tunnu sitten niin ilkeältä.. -ap 

Kyllä kertoi, hänelle ei tullut oikeanlaista fiilistä. Kaveriksi olisin kelvannut.

Äijät on niin pirun pinnallisia. Eli jos ulkonäkö ei miellytä, se on bye bye, vaikka muuten  kuinka kemiat natsaisi. Aika raaka peli.

Katot sitten kun tapaatte, siinähän sen kemian huomaa ja kanssakäymisestä huomaat myös kehonkielestä sen, jos mies koittaisi piilotella jotakin tai olisi jotain outoa. Itse voin hyvin kuvitella, että jos tykkäisin jostakusta hirveästi, niin haluaisin viettää paljon aikaa tutustuen ja kohdella hyvin. Ei mitään outoa siis.

Onhan se jo tullutkin täällä että äkkiä treffeille. Ja itse suosittelisin myös yhteydenpidon suitsimista. Ei maratonpuheluita, deepiksi meneviä aiheita ja liiallista avautumista koska te ette tunne, et voi tietää kuka ja millainen hän on! Tuo voi olla traumabondaamista, ei välttämättä kerro yhteensopivuudesta! Luota siihen, että jos ootte yhteensopivia ja kemiaa on niin asiat loksahtelee paikalleen myös hiljemmin, äkillinen ihastumisen ja kemian tunne saa meidät sulkemaan silmämme niiltä oleellisilta asioilta. 

Ja pelkkä kemiahan ei riitä, edellinen (nro 30) jatkaa. Vaikka sitä on niin turvalliseen parisuhteeseen se ei vaan riitä. Eli älä anna senkään nyt sokaista vaan yritä tutustua häneen ihmisenä, älä anna kemian ja kolahduksen viedä liikaa mukanaan.

Vierailija kirjoitti:

Äijät on niin pirun pinnallisia. Eli jos ulkonäkö ei miellytä, se on bye bye, vaikka muuten  kuinka kemiat natsaisi. Aika raaka peli.

 

No en mäkään pystyisi olemaan miehen kanssa jota pidän epämiellyttävän näköisenä. Että ei tässä sen parempia itsekään olla.

Ei ole todellista. Varmaan piilohomo. Jotenki outo tapaus. En luottais .sarjamurhaaja tai vähintään kakkaaja.

Onhan mies vapaa? Mulle kävi tämmönen josta selvisi sitten myöhemmin mitä moninaisemmat käänteet ja myös se ettei ollut vapaata nähnytkäänjotkut on itse aivan suunapäänä ja kohta saattaa olla rouva hakkaamassa sun oven takana

Minusta tuo kuulostaa että ukko on varattu. On nyt vaan vähän hankala vaihe parisuhteessa. 

Meidän suhde alkoi käytännössä noin.

Tapasin miehen töiden kautta pikaisesti ja huomattiin, että voisimme hyödyntää toistemme ammattitaitoa. Vaihdoimme numeroita ja mies lähti seuraavana päivänä toiselle puolelle Suomea 3 kk:si töiden takia.

Aloimme soittelemaan ensin työasioissa, mutta jo parin puhelun jälkeen keskustelu alkoi mennä henkilökohtaiseksi. Pystyimme puhumaan kaikesta, meillä oli valtavasti yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja lisäksi arvomme ja huumorintajuinen kohtasivat. Puhelumme venyivät monituntisiksi ja lopulta vietimme viikonloput käytännössä puhelimessa. Kun sitten vihdoin kohtasimme se kemia oli ihan uskomaton. Sovimme fyysisesti loistavasti yhteen ja kaikki vain tuntui oikealta. 

Emme ole olleet kauaa yhdessä, vasta kolme vuotta. Silti kemia ja yhteys on vain liikuttunut, käymme edelleen pitkiä keskusteluja ja viettää ensisijaisesti yhdessä aikaa.

Antaisin siis sinuna mennä :)

Päin honkia tämä tuntuu sittenkin menevän. Taidan jättää vastaisuudessa kaikki tällaiset tutustumiset pois jotka tapahtuu netin kautta. -ap

Vierailija kirjoitti:

Päin honkia tämä tuntuu sittenkin menevän. Taidan jättää vastaisuudessa kaikki tällaiset tutustumiset pois jotka tapahtuu netin kautta. -ap

Siis häh? Kirjoititko kommettisi meidän kirjoitusten perusteella vai tapahtuiko jo tiputus pilvilinnoista miehen kanssa? 

Vierailija kirjoitti:

Nyt jäitä hattuun, oikeasti. Tuo ylenpalttinen puhuminen ja viestittely ennen ensimmäistäkään tapaamista nostattaa vain odotukset pilviin, ja rakennatte toisistanne liian pitkälle meneviä kuvitelmia. Useammin nuo lässähtävät kuin johtavat vuosisadan rakkaustarinaan, valitettavasti. Neuvo: nyt äkkiä treffeille.

Jep, mulle kävi näin pari vuotta sitten. Nettikeskustelupalstalla ihastuttiin toistemme kirjoituksiin, sitten alettiin puhua paljon puhelimessa. Koska asuimme kaukana toisistamme, ensimmäinen tapaaminen oli vasta yli vuoden päästä siitä kun alettiin soittelemaan. Minä olin jo ihan korviani myöten ihastunut häneen siinä vaiheessa. Ei minusta kiinnostanut yhtään esim. miehen ulkonäkö, ajattelin että meidän henkinen yhteys on niin suuri, että minua ei kiinnostaisi vaikka olisi lihava ja puolitoistametrinen. 

Mutta niin se vaan kävi, että ensinäkemältä tiesin, että ei. Mies, joka oli kirjoitustyyliltään vaikuttanut älykkötyypiltä, ja jonka oletin ulkoisesti olevan joko perusmies tai vähän semmoinen kuivakka professorityyppi, olikin värjätyllä pitkällä mustalla tukalla ja runsailla tatuoinneilla varustettu hevarityyppi. Sellainen tyyli ei ole yhtään minun juttu. Lisäksi hän ei vaikuttanutkaan ollenkaan älykkäältä puhuessaan, ja tuntui puhuvankin lähinnä dokaamisesta ja bileistä ja himostaan päästä lopulta panemaan minua, mikä oli melkoinen järkytys kun oli keskusteltu paljon esim. filosofiasta, politiikasta, uskonnoista yms eikä tuommoista ollenkaan. Sitten kun vielä siinä ennätysvauhtia veti kännit, tajusin että sillä todennäköisesti on alkoholiongelma, että naamakin on vähän sillä tapaa pöhöttynyt ja punainen että tämä tuskin on poikkeustapaus tämä juominen, niin siihen se kuivahti se juttu.

Itsekin tykkään puhua puhelimessa. Mutta tunteja kestäviä puheluita en jaksaisi. Myös miettisin miten toisella on siihen aikaa. Eikö ole muutakin elämää kuin minä. Vaikka toisen kanssa haluaa tutustua ja jutella ei sen pidä haitata tai mennä ohi oikean elämän. Miten ehditte ja vielä, että molemmat ehtii.

Samoin mietin, että jos ei olla edes tavattu niin kannattaisi. Ehkä kuitenkaan ei ole sellainen oikeassa elämässä, että kemiat ja muutkin jutut kohtaavat. Mikä on syynä, että ette ole tavanneet? Jos aikaa on puhua pitkiä puheluita. Sinä aikanahan jo ehtisi nähdäkin.