Vanhemmat ovat nykyään ihan outoja

Vierailija kirjoitti:

Leikkipuistoissa lapset eivät osaa leikkiä toisten kanssa vaan aina halutaan se äiti tai isi leikkikaveriksi. Kerholaiset istua pönöttävät penkillä kun eivät osaa keksiä tekemistä jos ei ole äiti kertomassa mitä tehdään.

Eivätkä lapset mene keskenään metsään tai pellolle leikkimään, vaan vanhemman kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suunnattomasti ärsyttää liiallinen paapominen ja hyysääminen. Millaisia noista ihmisistä kasvaa? Kun kynsi katkeaa niin se on maailmaa suurempi tapahtuma kun on paapottu ja hyysätty. Lapset on arvokkaita mutta liikaa nostetaan jollekin jalustalle. 

Itse olen elänyt vapaan lapsuuden eikä kukaan ole juurikaan kontrolloinut. Vanhempia ja opettajia kuitenkin kunnioitettiin ja käytöstavat oli kunnossa. 

 

Niin, outo juttu. Keskenään me muksut leikittiin, mutta koulussa uskottiin opettajaa nöyrästi kuten vanhempiakin kotona. Ei meidän perässä vanhemmat kulkeneet, avain oli kaulassa.

T. 60- ja 70-luvulla kasvanut

Juuri näin ja hengissä selvittiin. 

Näkyyhän se miten tämä ylivalvonta vaikuttaa, koskaan ei lapset ole voineet henkisesti niin huonosti kuin nykyään. Itsetunto ei kehity, kun vanhempi koko ajan viestittää, että lapsi ei itse pärjää. Ei se ole rakkautta, se on tukehduttamista.

Vierailija kirjoitti:

Sori vaan mutta tää kasvatus näkyy nyt työelämässä niin, että ne parikymppiset ei kestä mitään vastoinkäymisiä. Heti jos tulee vaikeita juttuja niitä ei kyetä hoitamaan. On kaikenlaista henkisen jaksamisen ongelmaa jne. 

Enemmän näkyy sitä, että ei ole mitään käsitystä yhdessä muiden kanssa olemisesta. Töihin tullaan, kun muistetaan, koska kukaan ei ole koskaan vaatinut mitään ja on saanut toimia itsenäisesti. Mieluummin se paapottu ja tyhmiä kyselevä kuin omatoiminen, joka ensitöikseen rikkoo kalliit koneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä kutsutaan kasvattamiseksi. Sä kasvatat lapsesi kuin pellossa ja muut kuten parvekepuutarhassa hoivaten.

Helikopterivanhemmuutta tuollainen on. Vanhemmat pörrää lapsen ympärillä ja koittavat tasoittaa jokaisen pienen töyssyn ja estää mitään pahaa tapahtumasta. Sellainen tukahduttaa lapsen ja oikeasti estää oppimasta elämässä tarvittavia taitoja. 

15v sanoi äidilleen, että menee yksin sopimaan tettiharjoittelun. Äiti oli vastaan, mutta nuori ilmoitti, että työpaikasta sovitaan itse. Melkoisen hölmö pitää äidin olla, kun ei anna lapsen kasvaa. Ja kasvaminen pitää saada aloittaa jo ihan pienenä, pienistä asioista.

 

Ehkä äiti halusi varmistua, että paikka ja ehdot oli sellaiset, ettei nuori koe siellä

Voi pyhä luoja.

Oiva esimerkki aapeen esilletuomasta ilmiöstä.

Koin joskus olevani totaalisen surkea äiti leikkipuistossa, kun annoin lapseni mennä jotain tasapainottelureittiä ja tsemppasin että kyllä osaat ja pystyt, ja toiset vanhemmat järkyttyneenä kielsi omiaan menemästä perässä kokeilemaan. Että olenko nyt ihan vastuuton kun annan lapsen kokeilla... No, lapsi osasi ja pystyi, ja kasvoi motorisesti taitavaksi, ketteräksi ja rohkeaksi. Eikä ole koskaan satuttanut itseään. Että ei se varmaan lopulta huonosti mennyt.  

Vanhemmat estävät lapsia harjoittelematta sosiaalisia taitoja keskenään, koko ajan äiti tai isä vierellä pitämässä puolia ja kertomassa mitä pitää tehdä. 

Olen kiinnittänyt huomiota samaan vaikkei mulla ole lapsia. Ystävien ja sukulaisten lasten kanssa kun ollaan liikkeellä, huomaa usein ettei leikkipaikoilla edes taaperoikäisten anneta leikkiä keskenään. Jonkun on oltava jatkuvasti opastamassa kaikissa pikkuasioissa. "Ei Eeli, älä ota lapiota toiselta, mene nyt etsimään kun toinen meni piiloon. Tee nyt hiekkakakku kun toinenkin tekee, hyvä, ei, älä kaada hiekkaa toisen tekemän linnan päälle."

Ihan absurdia kuunneltavaa. Ennen lapset sumplivat moiset pikku ristiriidat keskenään, ja siinähän sitä opittiin väkisinkin että millaista käytöstä siedetään ja millaista ei, ja mitä toiselta toivotaan.

Vierailija kirjoitti:

Koin joskus olevani totaalisen surkea äiti leikkipuistossa, kun annoin lapseni mennä jotain tasapainottelureittiä ja tsemppasin että kyllä osaat ja pystyt, ja toiset vanhemmat järkyttyneenä kielsi omiaan menemästä perässä kokeilemaan. Että olenko nyt ihan vastuuton kun annan lapsen kokeilla... No, lapsi osasi ja pystyi, ja kasvoi motorisesti taitavaksi, ketteräksi ja rohkeaksi. Eikä ole koskaan satuttanut itseään. Että ei se varmaan lopulta huonosti mennyt.  

Olen vastaavassa tilanteessa kieltäytynyt soittamasta 112, kun vanhemman kannustama lapsi putosi 3 m korkeudelta sorapihalle. Totesi pelästyneelle äidille, että soita itse, sun lapseshan se verta valuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koin joskus olevani totaalisen surkea äiti leikkipuistossa, kun annoin lapseni mennä jotain tasapainottelureittiä ja tsemppasin että kyllä osaat ja pystyt, ja toiset vanhemmat järkyttyneenä kielsi omiaan menemästä perässä kokeilemaan. Että olenko nyt ihan vastuuton kun annan lapsen kokeilla... No, lapsi osasi ja pystyi, ja kasvoi motorisesti taitavaksi, ketteräksi ja rohkeaksi. Eikä ole koskaan satuttanut itseään. Että ei se varmaan lopulta huonosti mennyt.  

Olen vastaavassa tilanteessa kieltäytynyt soittamasta 112, kun vanhemman kannustama lapsi putosi 3 m korkeudelta sorapihalle. Totesi pelästyneelle äidille, että soita itse, sun lapseshan se verta valuu.

Höpön löpön.

Ainoa mikä kalskahti korvaan, oli tuo isä tai äiti pitämässä lapsen puolia. Nykyään kakaroilla ei ole enää mitään käytöstapoja. 3-4 -vuotiaat tulevat viemään tavarat kädestä, hakkaavat ja repivät. Vanhempi hymistelee taustalla, miten Vilho VASTA HARJOITTELEE kaveritaitoja, kun Vilho heittää pienempää tyttöä kivellä päähän. Tämä on taivahan tosi, ja minä todellakin pidän oman lapseni puolia. Hänelle on käsittämätöntä, miksi puistokaverit haluavat satuttaa häntä. Kerron Vilholle, ettei noin tehdä ja tarvittaessa tartun lyöntiin nousevaan käteen, että toisia ei lyödä! Tästä eräs äiti pahoitti mielensä kun koskin hänen lapseensa, mutta ei kiinnosta. Harjoitelkoon vaikka kotonaan.

X -sukupolvi kasvoi yksin avaimet kaulassa ilman kummoistakaan vanhempien tukea. Osa meistä jatkoi samalla välinpitämättömällä kasvatustyylillä ajatellen, että maailma karaisee. Osa halusi tehdä toisin ja menivät toiseen ääripäähän eli helikopterivanhemmuuteen. Vaikea löytää sopivaa keskitietä kun mitään mallia ei ollut. Ilmeisesti milleniaalit ovat olleet saman edessä, koska heilläkin oli boomereita vanhempina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei vanhemmat yhtään opasta, lapset oppivat viidakon lait. Eipä siinä osata toisia ottaa huomioon, vaan tönitään ja ollaan rajattomia. Aikuisinakin. Miettikääpä, millaisia ovat sitten koulussa. Nämä laiset toovovat että heitäkin olisi ohjattu ja neuvottu, välitetty.

Minä olen se vanhempi, joka estää "itsenäistä elämää opettelevia" lapsia valtaamasta liukumäkeä itselleen ja opastaa, miten otetaan muita huomioon. Sosiaalisia taitoja kun ei opi sillä, että potkii pienempiä. Tai no joo, oppiihan siinäkin, mutta ei niitä taitoja,  joita yhteiskunnassa tarvitaan. Valitettavasti olen samalla se vanhempi, jonka ympärillä pörrää muutama ilman vanhempia kasvanut lapsi, jotka epätoivoisesti kerjäävät sitä huomiota, jota oma isä tai äiti ei anna. Valitettavasti haluan keskittyä omiin lapsiini, en olla se kasvattava kylä, jonka 2v lapsen kavereiksi pyrkii koululaisiaki

Tuollaisia yksinään ulos laskettuja lapsia on nykyään kyllä ihan tosi vähän. Vanhemmat on mukana aina. Ainakin meillä näin. Just ne 7-vuotiaat ja siitä eteenpäin saattaa päästä yksin ulos, mutta oikeasti edes kaikki koululaiset ei saa itse kävellä kouluun, vaikka ois ihan turvallinen reitti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koin joskus olevani totaalisen surkea äiti leikkipuistossa, kun annoin lapseni mennä jotain tasapainottelureittiä ja tsemppasin että kyllä osaat ja pystyt, ja toiset vanhemmat järkyttyneenä kielsi omiaan menemästä perässä kokeilemaan. Että olenko nyt ihan vastuuton kun annan lapsen kokeilla... No, lapsi osasi ja pystyi, ja kasvoi motorisesti taitavaksi, ketteräksi ja rohkeaksi. Eikä ole koskaan satuttanut itseään. Että ei se varmaan lopulta huonosti mennyt.  

Olen vastaavassa tilanteessa kieltäytynyt soittamasta 112, kun vanhemman kannustama lapsi putosi 3 m korkeudelta sorapihalle. Totesi pelästyneelle äidille, että soita itse, sun lapseshan se verta valuu.

No tässä tapauksessa kyse oli n. 1,5m korkeasta ja alustana leikkipuiston turvamatto. 

Toisekseen, melko sairasta kieltäytyä soittamasta apua lapselle, oli tilanne mikä vaan. 

Vierailija kirjoitti:

Jaa ap selkeesti näitä pojat on poikia -äitejä, joiden mielestä 8-vuotias isoveli voi hakata 3-vuotiasta veljeään leikkimiekalla nilkoille ja taaperon itkiessä käsketään olemaan vinkumatta? Tai isojen poikien leikeissä kuuluu olla väkivaltaa, riehumista ja tappelua? Pillimehuilla ja karkeilla vähän huumetta aivoihin ja lisää huutoriehumista.

Oman pojan kanssa käytiin kerran tällasessa kyläpaikassa, eikä mennä toiste. Ja sitten tämä karaiseva äiti aukoi päätään meille, et kasvatetaan pumpulissa. Jos väkivallan hyväksyminen kasvatusmielessä on ok, niin valitsen pumpulin aina uudelleen.

Säälin näitten vanhempien lapsia, jotka ei vaali poikalastenss herkkyyttä.

Toiset ymmärtää että on olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin helikopterointi ja pumpuliin kääriminen tai täysi välinpitämättömyys. Toiset selvästi ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat estävät lapsia harjoittelematta sosiaalisia taitoja keskenään, koko ajan äiti tai isä vierellä pitämässä puolia ja kertomassa mitä pitää tehdä. 

 

 

Olen kiinnittänyt huomiota samaan vaikkei mulla ole lapsia. Ystävien ja sukulaisten lasten kanssa kun ollaan liikkeellä, huomaa usein ettei leikkipaikoilla edes taaperoikäisten anneta leikkiä keskenään. Jonkun on oltava jatkuvasti opastamassa kaikissa pikkuasioissa. "Ei Eeli, älä ota lapiota toiselta, mene nyt etsimään kun toinen meni piiloon. Tee nyt hiekkakakku kun toinenkin tekee, hyvä, ei, älä kaada hiekkaa toisen tekemän linnan päälle."

Ihan absurdia kuunneltavaa. Ennen lapset sumplivat moiset pikku ristiriidat keskenään, ja siinähän sitä opittiin väkisinkin että millaista käytöstä siedetään ja millaista ei, ja mitä toiselta toivotaan.

Ei taaperot ole koskaan keskenään sumplineet näitä asioita mitenkään rakentavalla tavalla vaan niin, että vahvimmalla on kohta kaikkien lapiot. Lapsi oppii matkimalla ja ohjeistamalla, siksi fiksu vanhempi opettaa, että toisen kädestä ei saa ottaa, pitää kysyä lupa jne. ja valvoo, että näin myös tapahtuu. Muussa tapauksessa alkaa vahvemman ja häijymmän anarkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koin joskus olevani totaalisen surkea äiti leikkipuistossa, kun annoin lapseni mennä jotain tasapainottelureittiä ja tsemppasin että kyllä osaat ja pystyt, ja toiset vanhemmat järkyttyneenä kielsi omiaan menemästä perässä kokeilemaan. Että olenko nyt ihan vastuuton kun annan lapsen kokeilla... No, lapsi osasi ja pystyi, ja kasvoi motorisesti taitavaksi, ketteräksi ja rohkeaksi. Eikä ole koskaan satuttanut itseään. Että ei se varmaan lopulta huonosti mennyt.  

Olen vastaavassa tilanteessa kieltäytynyt soittamasta 112, kun vanhemman kannustama lapsi putosi 3 m korkeudelta sorapihalle. Totesi pelästyneelle äidille, että soita itse, sun lapseshan se verta valuu.

No tässä tapauksessa kyse oli n. 1,5m korkeasta ja alustana leikkipuiston turvamatto. 

Toisekseen, melko sairasta kieltäyt

Äiti kannusti lastaan kokeiluun, äiti sai luvan soittaa apua. Joskus järjettömästä päästä kärsii jälkikasvu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat estävät lapsia harjoittelematta sosiaalisia taitoja keskenään, koko ajan äiti tai isä vierellä pitämässä puolia ja kertomassa mitä pitää tehdä. 

 

 

Olen kiinnittänyt huomiota samaan vaikkei mulla ole lapsia. Ystävien ja sukulaisten lasten kanssa kun ollaan liikkeellä, huomaa usein ettei leikkipaikoilla edes taaperoikäisten anneta leikkiä keskenään. Jonkun on oltava jatkuvasti opastamassa kaikissa pikkuasioissa. "Ei Eeli, älä ota lapiota toiselta, mene nyt etsimään kun toinen meni piiloon. Tee nyt hiekkakakku kun toinenkin tekee, hyvä, ei, älä kaada hiekkaa toisen tekemän linnan päälle."

Ihan absurdia kuunneltavaa. Ennen lapset sumplivat moiset pikku ristiriidat keskenään, ja siinähän sitä opittiin väkisinkin että millaista käytöstä siedetään ja millaista ei, ja mitä toiselta toivotaan.

Ei t

Kyllä ovat, ja sen näkee kun antaa lasten olla rauhassa keskenään eikä jatkuvasti päsmäröi ja hengitä niskaan. Se joka ottaa lapion toistuvasti toiselta jää lopulta yksin tekemään sitä hiekkakakkuaan. Muut siirtyvät mukavamman seuran ja tekemisen pariin. Osa lapsista antaa lapion jo siinä vaiheessa takaisin kun toinen ärähtää tai alkaa itkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä kutsutaan kasvattamiseksi. Sä kasvatat lapsesi kuin pellossa ja muut kuten parvekepuutarhassa hoivaten.

Helikopterivanhemmuutta tuollainen on. Vanhemmat pörrää lapsen ympärillä ja koittavat tasoittaa jokaisen pienen töyssyn ja estää mitään pahaa tapahtumasta. Sellainen tukahduttaa lapsen ja oikeasti estää oppimasta elämässä tarvittavia taitoja. 

15v sanoi äidilleen, että menee yksin sopimaan tettiharjoittelun. Äiti oli vastaan, mutta nuori ilmoitti, että työpaikasta sovitaan itse. Melkoisen hölmö pitää äidin olla, kun ei anna lapsen kasvaa. Ja kasvaminen pitää saada aloittaa jo ihan pienenä, pienistä asioista.

Monet nuoret ovat olleet aika vauvoja joten on luonnollista tarjota tukea. Tuohan on järjestynyt hienosti,

Miehen hoidit aikuiseksi??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä kutsutaan kasvattamiseksi. Sä kasvatat lapsesi kuin pellossa ja muut kuten parvekepuutarhassa hoivaten.

Kannattaa miettiä kumpi tässä maailmassa sitten pärjää. Parvekepuutarha vai pelto.

Johan tässä on kerrottu, että pellossa kuolee suurin osa nuorena. Ja parvekkella kavatetut (kultalusikkalapset) pärjää hyvin elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Sitä kutsutaan kasvattamiseksi. Sä kasvatat lapsesi kuin pellossa ja muut kuten parvekepuutarhassa hoivaten.

Höpö höpö. Nykyään monet lapset on todella avuttomia kun ei koskaan anneta tehdä mitään eikä opeteta edes normaaleja asioita.

Tuo on yksi syy miksi en enää jaksa mennä kaverini lapsien kanssa minnekään. Lapset on kouluikäisiä, mutta aivan järjettömän passiivisia, hirveä kiukuttelu ja kitinä alkaa heti jos joku asia ei onnistu tai menee vähän pieleen.