Olen sitä mieltä, että lapsia ei tarvitse erityisesti kasvattaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisit kasvattaa lapsestasi vastuullinen ihmisen tai sitten annat ympäristön kasvattaa ja lapsesi voi kasvaa kieroon. Oma valinta.

Itse en koe sinänsä kasvaneeni kieroon, ihan vastuullinen aikuinen minusta tuli. Myös taipuvainen liikaan huolehtimiseen ja ahdistuneisuuteen.

Jos vanhempi ei kanna vastuutaan, lapsi joutuu tekemään sen. Lopputulos voi vaihdella muuten, mutta yhteistä on usein turvattomuus ja tunne siitä, että kukaan ei huolehdi tai välitä. Se vanha hokema "rajat ovat rakkautta" sisältää vinhan totuuden.

Annatko esimerkin, missä tapauksessa aikuinen kantaa vastuunsa, kun puhutaan kasvattamisesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minullekaan oikein koskaan auennut, mitä ns. Kasvattaminen tarkoittaa. Ymmärrän, että heitä ohjataan toimimaan tietyissä tilanteissa tietyllä lailla, jos eivät osaa esimerkistä katsoa. Heidän kanssaan keskustellaan. Mutta mitä ihmeen kasvattamista se on? Lapset kuitenkin päätyvät omiin ratkaisuihinsa.

Lapseni ovat jo aikuisia.

Sitä, että on tiukat säännöt ja kaikkeen ei-toivottuun käytökseen puututaan matalalla kynnyksellä esim. puhuttelun tai kotiarestin muodossa. Kaikista arjen tilanteista tehdään kasvatustilanteita ja lasta yritetään saada näissä tilanteissa pysymään ruodussa ja moitteettomana, ja jos näin ei tapahdu niin vanhempi reagoi siihen (suhteettoman suurella) intensiteetillä.

Ap

Väittäisin, että yllä kuvattu ei edusta kovinkaan monen käsitystä kasvattamisesta.

Tuntuu olevan, kun lukee esim. tuota keskustelua 5-vuotiaan ruokapöytätemppuilusta tai käy prismassa lapsiperheaikoina..

Ap

Vierailija kirjoitti:

Esimerkillä on kasvatettu 4 lasta.

Toki yhteiskunnan normeista ja säännöistä on myös keskusteltu mutta ei koskaan paasaustyyliin. Sellainen menee ohi korvien.

Kotoa on annettu malli niin sisarus-, ystävyys- kuin parisuhteisiinkin, malli taloudenpidosta ja -hoidosta ja työmoraali. Lapset on otettu kaikkeen mukaan heti kun ovat oppinwet istumaan syöttötuolissa. 

Noilla pääsee pitkälle 

Hyvin kasvatettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minullekaan oikein koskaan auennut, mitä ns. Kasvattaminen tarkoittaa. Ymmärrän, että heitä ohjataan toimimaan tietyissä tilanteissa tietyllä lailla, jos eivät osaa esimerkistä katsoa. Heidän kanssaan keskustellaan. Mutta mitä ihmeen kasvattamista se on? Lapset kuitenkin päätyvät omiin ratkaisuihinsa.

Lapseni ovat jo aikuisia.

Se on juurikin kasvattamista. Mitä sinä ajattelet sen olevan, jos ei tuota?

Minun edesmennnyt isäni aikanaan sanoi, että minä en kasvata lapsiani. Eli jotain sellaista, mikä näkyy ulospäin muille. 

 

sama

Vierailija kirjoitti:

Esimerkillä on kasvatettu 4 lasta.

Toki yhteiskunnan normeista ja säännöistä on myös keskusteltu mutta ei koskaan paasaustyyliin. Sellainen menee ohi korvien.

Kotoa on annettu malli niin sisarus-, ystävyys- kuin parisuhteisiinkin, malli taloudenpidosta ja -hoidosta ja työmoraali. Lapset on otettu kaikkeen mukaan heti kun ovat oppinwet istumaan syöttötuolissa. 

Noilla pääsee pitkälle 

Joo, meillä oli muutama sääntö: syömään! Jos ei tullut, oma valinta. Tylsät rutiinit, läksyt, kotiintuloajat, iltapesut...ei niitä erikseen jauhettu, ne vaan oli. Teininä kotiintuloajat, "saako vielä viisminuuttia joo" Tunnettiin kaverit ja kavereitten vanhemmat...Pikkujuttuja.

Ihan on yhteiskuntakelpoinen kasvanut, ei valittamista.

Ja näin ajattelevan lapsen joutuu kasvattamaan naapurit, sukulaiset, lapsen kaverien vanhemmat, päiväkoti, koulu ja harrastuksen ohjaajat. 

Lapset oppii esimerkillä. Eckhart Tolle kertoo hyvän esimerkin tästä  kirjassaa Kasvatuksen myytit missä muutaman vuoden ikäiselle lapselle annettiin oranki kaveriksi ja muita ystäviä lapsella ei ollut. Oranki ei oppinut lapsen tavoille vaan tämä lapsi oppi orangin tavoille.

Minä en ole kasvattanut kumpaakaan, kasvaneet ihan itse.

Omalla esimerkillä ja terveellä järjellä on menty. Lapsilla turvalliset rajat ja loputtomiin rakkautta.  Aikuisiksi kasvaneeet ja fiksuiksi sellaisiksi.

Tytär sanoi murrosiässä että ei kyllä voisi pettää luottamustani.  Hän oli meneväisempi kuin poika joka on vanhempi. Se oli niin hieno kuulla.  Annoin tietää että uskon että järki on päässä, ja jos jotain tuleekin niin kotiin saa ja pitää tulla, asiat selvitetään. 

Kyllähän lapsi kokeilee rajojaan, ja ne pitää olla mutta turvalliset sellaiset. Kotiin täytyy uskaltaa tulla, minne sitten jos ei kotiin? 

Olihan heillä molemmilla ne pakolliset kokeilut, mutta molemmilla jäi yhteen kertaan. Tyttö jäi kaverinsa kanssa kiinni hasiksesta, asia selvitettiin poliisilaitoksella ja se häpeä riitti.  Toista kertaa ei tullut. Poika sammui murrosiässä vessaan kun oli maisteltu alkoholia, sen jälkeen en joutunut häntä siinä asiassa hoivailemaan.  On pitänyt järjen päässä.

Yksin kasvatin lapseni, isää ei maisemissa.  

Neljän lapsen kokemuksella sanon, että osa on hyviä, ajattelevaisia ja kohteliaita noillakin metodeilla. Osa taas vaatii äärimmäisen selkeät säännöt ja tarvittaessa seurauksia näiden noudattamattomuudesta. Ihan saman perheen sisällä eroja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisit kasvattaa lapsestasi vastuullinen ihmisen tai sitten annat ympäristön kasvattaa ja lapsesi voi kasvaa kieroon. Oma valinta.

Itse en koe sinänsä kasvaneeni kieroon, ihan vastuullinen aikuinen minusta tuli. Myös taipuvainen liikaan huolehtimiseen ja ahdistuneisuuteen.

Jos vanhempi ei kanna vastuutaan, lapsi joutuu tekemään sen. Lopputulos voi vaihdella muuten, mutta yhteistä on usein turvattomuus ja tunne siitä, että kukaan ei huolehdi tai välitä. Se vanha hokema "rajat ovat rakkautta" sisältää vinhan totuuden.

Annatko esimerkin, missä tapauksessa aikuinen kantaa vastuunsa, kun puhutaan kasvattamisesta?

Esimerkiksi: katsotaan että läksyt on tehty, asetetaan kotiintuloajat, viedään lapsi lääkäriin, kun aihetta on, tiedetään missä teini-ikäinen on keskellä yötä, ei anneta lapsen päättää ikätason ylittävistä asioista. Esim. oman äitini mukaan oli ihan ok antaa 7-vuotiaalle ennen nukkumaanmenoa iltapalaksi sänkyyn makkaraa ja juustoa. Kun haastoin hänet tästä vuosia myöhemmin, oli vastaus "sinä itse halusit".

Vastasinko kysymykseen?

Vierailija kirjoitti:

Ei minullekaan oikein koskaan auennut, mitä ns. Kasvattaminen tarkoittaa. Ymmärrän, että heitä ohjataan toimimaan tietyissä tilanteissa tietyllä lailla, jos eivät osaa esimerkistä katsoa. Heidän kanssaan keskustellaan. Mutta mitä ihmeen kasvattamista se on? Lapset kuitenkin päätyvät omiin ratkaisuihinsa.

Lapseni ovat jo aikuisia.

Se mitä kuvasit, on juuri kasvattamista. Joskus tarvitaan muitakin toimia, koska lapsilla voi olla oppimisvaikeuksia myös sosiaalisten taitojen oppimisessa (enkä puhu nyt autisteista). 

Se joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.

Tämä on niin totta. Itse en kummempia rajoja tai kasvatusta harrastanut. Jos joku asia vaati keskustelua niin se selvitettiin. 2 lasta molemmat fiksuja ja hyviä, empaattisia ihmisiä. Liian tiukka kuri tekee uhmakkaaksi, mutta ei saa olla välinpitämätönkään.

Vierailija kirjoitti:

Hyviä lapsia ei tarvitse. Pahoja pitää kasvattaa.

Vähän niin kuin koirilla ongelma löytyy hihnanpäästä, ongelmalapsilla vanhemmista. Yksikään lapsi ei ole syntyessään paha. Ja kaikki lapset tarvitsevat kasvatusta.

Jotenkin häiritsevää, miten moni oli pitänyt kommentista.

Tämän keksinyt joku sadisti hakkaaja aikoinaan.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on niin totta. Itse en kummempia rajoja tai kasvatusta harrastanut. Jos joku asia vaati keskustelua niin se selvitettiin. 2 lasta molemmat fiksuja ja hyviä, empaattisia ihmisiä. Liian tiukka kuri tekee uhmakkaaksi, mutta ei saa olla välinpitämätönkään.

"Jos joku asia vaati keskustelua niin se selvitettiin" eli kasvatit ja kannoit vastuusi aikuisena. Vaihtoehto olisiollut antaa olla. Ei keskustelua, ei selvittämistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisit kasvattaa lapsestasi vastuullinen ihmisen tai sitten annat ympäristön kasvattaa ja lapsesi voi kasvaa kieroon. Oma valinta.

Itse en koe sinänsä kasvaneeni kieroon, ihan vastuullinen aikuinen minusta tuli. Myös taipuvainen liikaan huolehtimiseen ja ahdistuneisuuteen.

Jos vanhempi ei kanna vastuutaan, lapsi joutuu tekemään sen. Lopputulos voi vaihdella muuten, mutta yhteistä on usein turvattomuus ja tunne siitä, että kukaan ei huolehdi tai välitä. Se vanha hokema "rajat ovat rakkautta" sisältää vinhan totuuden.

Annatko esimerkin, missä tapauksessa aikuinen kantaa vastuunsa, kun puhutaan kasvattamisesta?

Esimerkiksi: katsotaan että läksyt on tehty, asetetaan kotiintuloajat, viedään lapsi lääkäriin, kun aihetta o

aa, ok, ajattelin jotain erilaista.

Vierailija kirjoitti:

"Helppo lapsi" kasvaa ilman kovaa uhmaa ja eihän sellaista kovasti tarvitse kasvattaa, uskoo puhetta. "Haastava lapsi" taas ei puhetta usko vaan haluaa nähdä asioiden syy ja seuraus suhteen ja testata rajoja.

Helppoakin lasta pitää kasvattaa. Pitää opettaa käytöstapoja, toisten ihmisten huomioon ottamista sekä monia muita yhteiskunnassa tarvittavia valmiuksia. Kaikki tämä on kasvattamista. Ulkona ruokaillessa ei voi muuta kuin ihmetellä suurimman osan pöytätapoja. Ei ole alkeellisintakaan ymmärrystä siitä, miten ruokailuvälineitä tulisi sivistyneesti käyttää.

Kaverivanhemmuudesta seuraa kuin koiria, joita ei ole koulutettu. 

Ootko liikennesääntöjen ja - merkkien tarkoitusta koskaan miettinyt?