Kuormittaako kälkätys teitä?
Kommentit (5)
Kuormittaa. Varsinkin kun puhutaan ilman että on oikeaa asiaa tai arvostellaan ilman parannusehdotuksia.
Kyllä, se on kuormittavaa. Tapahtuipa se sitten läsnäollessa tai puhelimessa. Viimeksi tänä aamuna oli asiaa eräälle ikätoverimiehelle. Hänen kälätyksensä ei ollut millään loppuakseen, vaikka olin jo sanonut asiani ja yritin lopettaa puhelua.
Kuormittaa. Jos työssä joutuu kuuntelemaan edellisen illan lätkäpelin vaiheet alusta loppuun, pahimmassa tapauksessa useamman kerran, alkaa se väkisinkin rassaamaan hermoja. Joillakin on myös tapana selostaa tekemänsä työn vaiheita hyvin intensiivisesti. Avokonttorin ihanuuksia.
Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa. Kyllä vanha kansa tiesi tämänkin.
Silloin kun itse olen väsynyt, stressaantunut tai kuormittunut itse. Silloin se tuntuu voimakkaammalta. Minua ei muuten häiritse äänet ja kotona sanon jos mekkalaa on liikaa. Pyrin kuitenkin pärjäilemään ilman sen suurempaa häiriötä muille.