Läheisriippuvuus

Olen miettinyt tätä läheisriiippuvuuden teemaa jota täällä on pyöritelty ja pohtinut, että mistä sen erottaa ihan tavanomaisesta kiintymyksestä ja sitoutumisesta?

Esim minulla on ystävä, joka on ollut miehensä kanssa 16v alkaen. Heillä on lapsia ja ovat ihan tavallisia, työssäkäyviä vanhempia. Kuitenkin heillä asiat toteutuvat yhdessä: me olemme alkaneet kasvissyöjiksi, me olemme jättäneet alkoholin jne.

Omat isovanhempani olivat yhdessä 67 vuotta. Kun pappa lopulta kuoli, sanoi mummo harva se päivä sen jälkeen puheissaan, että joutais sitä jo kuollakin. Ja eli siis sillä vajaalla liekillä vielä kolmisen vuotta papan jälkeen.

Minä itse olen menettänyt lapsen synnytyksessä. Olen edelleen mieheni kanssa onnellisesti naimisissa, teen ihan vaativaa työtä ja olen äiti elossa olevalle lapselleni. Kuitenkin jos mietin, että menettäisin vielä tämänkin lapsen, olisin valmis kuolemaan. En tiedä olisko minulla kanttia tehdä itsemurhaa, mutta en myöskään voi kuvitella että palaisin enää työelämään tai ylipäätään nousisin sängystä tai söisin enää koskaan mitään.

Eli siis olemmeko me kaikki sittenkn oikeasti läheisriippuvaisia vai ihan vaan inhimillisiä, toisiamme rakastavia laumaelämiä, ihmisiä?