Suomen taloutta ei paranna työntekijöiden huonot palkat!
Suurin osa yrityksistä on pieniä tai keskisuuria, jotka ovat riippuvaisia yksityisistä kuluttajista ja/tai julkisen sektorin hankinnoista.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Siis ulkomaisia yrityksiä Suomeen. Ihan kiva. Muistaako joku mihin ne ulkomaalaiset yritykset maksavat veronsa? Niiden työntekijät tietenkin Suomeen mutta jos palkkoja lasketaan niin verokertymä laskee myös.
Suuryrityksillä on emoyhtiö jossain veroparatiisissa ja Suomen tytäryhtiö ostaa tältä emoyhtiöltä "konsulttipalveluita" ja "brändi lisenssejä" sopivaksi katsotulla summalla niin, että Suomen yhtiö tekee aina joka vuosi tappiota tai enintään nollatuloksen. Eikä näin ollen maksa euron jeniä yhteisöveroa.
Hyvänä esimerkkinä Suomen McDonalds. Joka ei ole vielä ikinä tehnyt voittoa. Ei yhtenäkään vuotena olemassaolonsa aikana.
Vain muutamia suurempia yrityksiä on tänä vuonna lähtenyt Suomesta ja siirtäneet toimintonsa Ruotsiin, mutta välttämättä syy ei ole se, että siellä on työntekijöillä heikommat oikeudet? Korkeammat palkat nopeuttavat tekoälyn ja robotiikan kehittymistä, kohta ei ole enää ikinä työvoimapulaa Suomessa, vaan runsauden pulaa työntekijöistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se minun talouttani parantaa.
t: yrityksen omistaja
Sekö parantaa kun tulee lama, ihmisillä ei ole ostovoimaa ja julkinen sektori ajetaan alas?
Minulla on säästöjä ja omaisuutta niin paljon, että voisin jäädä jo näin nelikymppisenä eläkkeelle. En kuitenkaan halua makoilla sohvalla, joten paiskin duunia niin kauan kuin pystyn. Kiire on, mutta rahaakin löytyy. Kun vain ehtisi joskus käyttää sitä.
Eli oot jättäny lapset tekemättä ja saanu sitä kautta kilpailuetua. Lapsettomaks jäämisestä pitäs laittaa 20.000€ sakko niin ei hyödy taloudellisesti siitä ettei tehny lapsia.
Lapsettomuudesta hyötyy lapsettoman itsensä lisäksi muutkin ja lopulta koko maapallo. Pikemminkin lapsellisille kuormitussakko, mutta moiset perusteettomat, tuottamattomat ja tarpeettomat lisärienat eivät kuulu vapaaseen sivistysvaltioon. Hyödyn ja hyödytän kaikkia kaikin tavoin esim. huumepäihteettömyydelläni, mutta pakkoveroa ei siitäkään voi lätkiä.
Siis ulkomaisia yrityksiä Suomeen. Ihan kiva. Muistaako joku mihin ne ulkomaalaiset yritykset maksavat veronsa? Niiden työntekijät tietenkin Suomeen mutta jos palkkoja lasketaan niin verokertymä laskee myös.