Miksi ennen vanhaa kouluttamattomilla ja duunareilla oli varaa mutta nykyään heillä ei ole varaa?

Kuinkahan paljon ap:n isoäidin kodissa oli vaatteita, astioita, sisustusesineitä? Kuinka usein ostettiin huonekaluja ja muita isompia hankintoja? Entä ap:n kodissa? Voisiko ero olla tässä?

80 luvulla vain isä oli oman alan töissä, ammattikoulu käytynä ja äidillä oli siis varaa jäädä kotiäidiksi.

Iso kerrostaloa-asunto hyvällä paikalla, 6 henkinen perhe, 2 autoa, lämmitetty autotalli, kesämökki.

Aina oli myös kaikki uusimmat laitteet joita oli tarjolla: väri tv:t, videot, mikrouunit, ynnä muut.

Aina oli myös lemmikkejä, vähintään 1 koira, pari kissaa ja akvaario.

Nykyään luulen, että jos molemmat vanhemmat ovat keskipalkkaisessa työssä, heidän elintaso vastaa tätä.

Mun mies on ns persvakoäijä ja minäkin hyväpalkkainen duunari. Koulutustaustana amis (minulla myös yo tutkinto). Ikää meillä 40-50v.

Omakotitalo (velaton), kesämökki, kolme autoa pihassa, nuorin lapsi harrastaa jääkiekkoa. Lisäksi on metsää. Säästöissä ainakin vuoden nettotulot kummallakin.

En ymmärrä mihin ihmiset samoilla tuloilla onnistuvat törsäämään rahansa? Ei ole mitään säästössä ja vuokralla pitää asua kun luottotietoja ei ole, osa on jopa ulosotossa.

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin ei ole töitä, joihin kelpaa kouluttamattomat ihmiset. 

Ja jos saavat hyväpalkkaisia tehdastöitä tai muita, harvoin ehkä ottavat selvää sijoitusasunnoista ja hankkivat sellaisen.

Elämän valinnat ovat usein erilaisia. Sijoitus-jonkun hankkiminen on sivubisnes, johon tarvitaan erillistä osaamista.

En nyt ot kantaa ap:n isovanhempien asumiseen, kun en tiedä minkä tasoisesta asunnosta oli kyse, mutta ei ennenkään tavallinen duunari yleensä pystynyt mitään kesämökkejä tai sijoitusasuntoja hankkimaan. 

Ja ylleensä se talokin joka saatiin hankittua rakennettiin itse hartiapankilla ja talot oli pieniä ja vaatimattomia. Ei entisaikaankaan duunari olisi saanut niin hulppeata asuntoa/taloa hankittua, kuin mitä nykyajan talot on. Pieniä ja vaatimattomia ne on enimmäkseen olleet. 

Tuntuu melkein siltä, että ap:n vanhemmat ehkä perivät omaisuutta jossakin vaiheessa, muuten on vaikea selittää nuo kesämökit ja sijoitusasunnot. Kyllä se köyhä oli ennenkin käyhä ja duunari peinellä palkaalla kituutti. Ei ne tuollaisia omaisuuksia pystyneet hankkimaan. 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin sanoisin, että julkisen sektorin menot ovat syynä. Suomi on maailman kärkimaita julkisen sektorin paisuneisuudessa. Kun mitataan viranhaltijoiden määrää suhteessa väkilukuun, niin Suomi on ihan kärkikahinoissa.

Kyllähän sellainen maksaa, ja me kaikki maksamme sitä kesämökin sijaan.

Aina kuulee tätä samaa mantraa, että Suomessa on iso julkinen sektori. Valtiolla työssä on vähän yli 79.000 henkilöä, heistä suurin osa poliiseja, sotilaita ja rajavartiolaitoksen työntekijöitä. Lisäksi yliopistojen ja korkeakoulujen henkilöstö.

Kunnat hoitavat koulutuksen, päivähoidon, tähän mennessä myös terveydenhoidon. Suurin osa kuntien ja kuntayhtymien henkilöstöstä on opettajia, hoitajia, lääkäreitä.

Yksityistetään koulutus ja terveydenhoito - Suomessa olisi maailman pienin julkinen sektori.

Isovanhempasi olivat poikkeus. Suurin osa duunareista ei saavuttanut tuollaista elintasoa, monet eivät edes omistusasuntoa. En osaa sanoa miten sinun isovanhempasi siihen kykenivät mutta veikkaan että isoisäsai pääsi normaalia duunaritasoa rahakkaampiin hommiin jossain vaiheessa ja teki joitain hyviä ja hänelle edullisia kauppoja kun on asuntoja hankkinut.

Vierailija kirjoitti:

80 luvulla vain isä oli oman alan töissä, ammattikoulu käytynä ja äidillä oli siis varaa jäädä kotiäidiksi.

Iso kerrostaloa-asunto hyvällä paikalla, 6 henkinen perhe, 2 autoa, lämmitetty autotalli, kesämökki.

Aina oli myös kaikki uusimmat laitteet joita oli tarjolla: väri tv:t, videot, mikrouunit, ynnä muut.

Aina oli myös lemmikkejä, vähintään 1 koira, pari kissaa ja akvaario.

Nykyään luulen, että jos molemmat vanhemmat ovat keskipalkkaisessa työssä, heidän elintaso vastaa tätä.

Itsekin aloittanut ansiotyöt 80-luvulla ja kyllä silloinkin naiset yleensä oli kaikki töissä paitsi sen äitiysloman ajan. Olikohan isäsä kuitenkin päässyt jotenkin tavallista parempiin hommiin. 

Me käytiin miehen kanssa kumpikin töissä mutta ei meille kyllä vuokran ja opintolainan takaisnmaksun ym myötä jäänyt rahaa mihinkään tuollaiseen. Yksi auton oli ja vuokrakämppä, sekin yksiö. Silloin oli mormaalia, että nuoret parit asui yksiöissä, isommasta asunnosta ei edes haaveltu. 

Ei puhettakaan, että toinen olisi voinut lojua kotona toimettomana. 

Oliko äitisi siis koko elämänsä kotiäiti? ja jos oli niin miksi??

Itse en tuntenut tuohonkaan aikaan yhtään naista, joka olisi ollut vain kotona. (äityslomaa lukuunottamatta)

Vierailija kirjoitti:

80 luvulla vain isä oli oman alan töissä, ammattikoulu käytynä ja äidillä oli siis varaa jäädä kotiäidiksi.

Iso kerrostaloa-asunto hyvällä paikalla, 6 henkinen perhe, 2 autoa, lämmitetty autotalli, kesämökki.

Aina oli myös kaikki uusimmat laitteet joita oli tarjolla: väri tv:t, videot, mikrouunit, ynnä muut.

Aina oli myös lemmikkejä, vähintään 1 koira, pari kissaa ja akvaario.

Nykyään luulen, että jos molemmat vanhemmat ovat keskipalkkaisessa työssä, heidän elintaso vastaa tätä.

Tuo ei ollut normitaso, ei edes monella korkeakoulutetulla. Oma lapsuuteni 80-luvulla pääkaupunkiseudulla ja molemmat vanhemmat korkeakoulutetuja. Äiti jokusen vuoden kotona kun olimme siskon kanssa pieniä mutta sitten taas töihin.

Ei ollut kahta autoa, asuntona suurimman osan 80-lukua velkainen rivarikolmio. Ei omaa kesämökkiä eikä mitään suurta ylellisyyttä. Toki normaalit telkkarit oli ja jossain vaihessa videot.

Ei köyhää mutta ei mitenkään vertailukelpoista omaan elämääni nyt.

Laskin että minulla, yksinäisellä ihmisellä on 4900 euron edestä elektroniikkaa, joka sekin pitää uusia 4-5 vuoden välein. Helposti menee 10000e kymmenessä vuodessa. Tällä rahalla saisi yksiön pohjois-suomesta.

Lopulta kuitenkin saan suurimman nautinnon luonnossa kulkemisesta ja hyvästä ruuasta ystävän seurassa. Ehkä olisi pitänyt vain muuttaa sinne Pohjois-Suomeen duunariksi.

No kyllä se elämäntapa oli todella paljon nuukempi mitä nykyään ja palkkaa ei hassattu ripsi-/kynsi-/kulma-/karva-huoltoihin ja bilettämiseen. Ei tilattu wolttisapuskaa eikä uutta paitaa tai kenkiä ihan vaan huvikseen. Ei ollut puhelin- ja nettiliittymää eikä seitsemää suoratoistopalvelua kk-maksuineen eikä salijäsenyyttä. Ei ostettu kaupasta karkkia ja sipsejä eikä marokkolaisia mansikoita ja perulaisia pensasmustikoita. Sisustustakaan ei vaihdettu kahdesti vuodessa eikä reissattu thaikkuihin sekä dubaihin. 

Tulee aina mieleen se sinkkuelämää-sarjan jakso, jossa päähenkilöltä oli menossa vuokrakämppä alta ja nämä muut sitten neuvoi, että osta se omaksi kun kerran on myytävänä.

Tämä sitten oli silmät lautasina, että millä rahalla? Ja vielä enemmän kuin kuuli, että kaikilla muilla kolmella on omistuskämpät ja tajusi kuinka hänellä on vaan julmetusti ylihintaista ryöttiä ja kalliita kenkiä uunissakin, koska ruokaa saa tilaamallakin.

En kyllä ymmärrä tätä ihmeellistä luuloa täällä, että ennen duunarit muka pystyi hankkimaan sitä ja tätä ja nykyään ei pysty ostamaan yhtään mitään vaikka molemmat saa hyvää palkaa. 

Siis ne talot joita ennen tehtiin oli pieniä ja yksinkertaisia, sellaisia joita kukaan ei enää nykyyään hyväsyisi . Kylppäreissä(mikäli sellainen oli) oli muovimatot seinillä ja lattiassa. Yleensäkin asuntohen lattia oli halvinta muovimattoa. Ei mitään mukavuuksia ja hienouksia. Yksi kattolamppu per huone ja seinät lastulevyä. Keittöt yksinkertaisia ja ei muuta kuin sähköliesi ja uuni kodinkoneita. 

Jos joku pystyi kesämökin kyhäämään, se oli pieni lautamökki ja ulkohuussi.  Auto oli lada jossa ainoa hienous oli se, että se ehkä puhalsi lämmintä ilmaa. Ja jos hyvin kävi se saattoi jaksaa nousta ison mäen päälle, kun loppumatkan juruuttu kakkosvaihteella. Että semmosta. Sijoitusasunnoista nyt oli ihan turha edes haaveilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin sanoisin, että julkisen sektorin menot ovat syynä. Suomi on maailman kärkimaita julkisen sektorin paisuneisuudessa. Kun mitataan viranhaltijoiden määrää suhteessa väkilukuun, niin Suomi on ihan kärkikahinoissa.

Kyllähän sellainen maksaa, ja me kaikki maksamme sitä kesämökin sijaan.

Aina kuulee tätä samaa mantraa, että Suomessa on iso julkinen sektori. Valtiolla työssä on vähän yli 79.000 henkilöä, heistä suurin osa poliiseja, sotilaita ja rajavartiolaitoksen työntekijöitä. Lisäksi yliopistojen ja korkeakoulujen henkilöstö.

Kunnat hoitavat koulutuksen, päivähoidon, tähän mennessä myös terveydenhoidon. Suurin osa kuntien ja kuntayhtymien henkilöstöstä on opettajia, hoitajia, lääkäreitä.

Yksityistetään koulutus ja terveydenhoito - Suomessa olisi maailman pienin julkinen sektori.

Juuri näin! Just oli EU-vertailu, jossa kävi ilmi, että Suomella on ohuin virkakoneisto siis vähiten nk paperinpyörittäjiä. Suomessa ei ole yksityisiä kouluja, terveydenhoito ei ole vakuutusperusteinen kuten useissa maissa on. 

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan rahan arvo oli ihan toinen. Nykyään kaikki maksaa enemmän. Ennen oli töitä, joita pystyi tekemään ilman koulutusta. Nyt kaikkeen vaaditaan koulutus. Lyhin koulutusvaatimus tarkoittaa että palkkakaan ei ole kummoinen nykyään. Tästä johtuen ihmiset yrittävät kouluttautua, sillä seurauksella että on ylikoulutettuja työttömiä. Kun töitä ei vain yksinkertaisesti ole. Toki voi yrittää työllistyä itse yrittäjänä, mutta nykymaailmassa yrittäjä on täysin lainsuojaton ja se, jolta kaikki kiskovat rahaa. Tästä seuraa se että yrittäjyys ei kannata.

Nyky-yhteiskunta on kierteessä, jossa mikään ei kannata ja silti yritetään saada taloutta ylös ja kannattamaan. 

Ylikoulutetut ihmiset kyllästyvät yksinkertaisissa töissään ja alkavat voida huonosti turhautuessaan. Suomi on täysin epäonnistunut koulutuskiimassaan. 

Riippuu paljon ihmisistä. Mun äidin vanhemmat, joilla oli maatila, laittoivat kaikki rahat menemään niin, että seuraavalle sukupolvelle ei jäänyt mitään. Olivat syntyneet 1910-luvulla. Heidän lapsistaan osa oli juoppoja ja kuolivat viinaan. Yksi äidin veljistä on pystynyt hankkimaan omakotitalon ja kesämökin ihan tavallisena duunarina. Mun äiti sitten meni naimisiin maanvijlelijän kanssa. Heillä oli melko pieni tila, mutta jotain jäi sitten minulle perinnöksi. Äitini kuoli iikenneonnettomuudessta tapaturmaisesti. Mummoni eli vielä 1990-luvulla ja oli kova ostamaan kaikenlaista. Osteli koruja ja vaatteita. Huonekalut vaihtuivat tämän tästä. Kuollessaan hänellä ei ollu mitään jäljellä. 

Tuo säästäväisyys yms. taitaa hiukan kulkea suvussa, koska siis mummoni osteskeli kaikkea. Hänen pojistaan melein kaikista tuli alkoholisteja, vaikka kävivät kai välillö töissäkin. Yksi veli, jolla on talo ja kesämökki, on enää elossa, mutta hän ei ole sortunut alkoholiin.

Enpä tunne ketään kenellä olisi ennen ollut varaa tuollaiseen!

Isovanhempani elivät Helsingissä 20-30 luvulla - kotiäiti ja raitiovaunujen huoltaja. 18m2 hellahuoneessa asui 7 henkeä. Vuokralla. 

Omat vanhempani syntyneet 20-luvulla. He saivat rintamamiestontin sodan jälkeen ja rakensivat torpan Herttoniemeen.

Varastomiehen ja tehtaantyöläisen palkalla ostettiin pari lautaa joka kuukausi jotta raksa eteni, lomia ei pidetty vaan silloin mentiin toiseen työhön että saatiin palkkaa lisää. Rakennusmateriaaleja haalittiin kerrostaloraksojen roskalavoilta. Vv 1946-52 välillä saatiin valmiiksi olohuone, keittiö, makuuhuone ja vessa. Ja toki talon runko mutta kellari ja muut tilat kesken. 

V 58 myivät talon ja saivat rahalla pienen kaksion Kalliosta. Velkaa toki oli maksettavana vielä vuosia. Minä synnyin ainokaisena v 60. Kotona syötiin ruuaksi riisivelliä, silakkalaatikkoa ja läskisoossia, parempia ruokia kuten kanaa ja naudanlihaa vasta 70-luvun puolella. Koti oli maksettu joskus 70-luvun lopussa

Ap on nyt lukenut jotain herttasarjaa....

Ommeltiin lapsille vaatteet, ei juostu brändien perässä, ei ollut jokaisella satasten puhelimia, eikä kalliita harrastuksia kun koulumatkat oli pitkiä, eikä päästy sinne taksilla. Ei tarvittu kuntosaleja, työ oli raskasta. Autoa ei ollut, käveltiin kauppaan tai tuotiin ostokset pyörän tarakalla. Hedelmiin ei ollut varaa, eikä niitä edes myyty niin kuin nykyään. Ruoka tehtiin itse mahdollisimman edullisesti. Tehtiin siis itse paljon enemmän kuin nykyään, eikä vapaa-aikaa ollut. Mukavuus ja elämän helppous on kallista, eikä kaikilla ole todellisuudessa varaa siihen nykyäänkään. 

Vierailija kirjoitti:

Koska silloin kaupassa työskentely ei vaatinut myyjän koulutusta eikä metsätyöt metsurin koulutusta. Töitä sai ilman mitään koulutusta ja kun töitä oli alaikäisestä eläkkeelle asti molemmilla niin hyvin oli varaa keskinkertaiseen elintasoon. Rahan arvokin oli eri. 

Niinpä. Töihin mentiin alle kaksikymppisenä, nyt mietitään kolmekymppisenä, miksi isona haluaisi. Vanhempani tekivät töitä ihan kansakoulupohjalta, ei joltain pph:lta kyselty lähihoitajan papereita. Nykyään kaikkeen pitää olla koulutus. Esim. kuorma-autokuskiksi ei mennä C-kortilla, vaan pitää olla ammattipätevyys. Duunarihommia riitti, kun kaikkea ei ollut koneistettu. Ns. yksinkertaisempaa työtä oli siisteissä sisätöissäkin, kun konttoreissa oli armeija konekirjoittajia. Nyt pitää vääntää jotain videoesittelyä itsestään, jotta pääsee kahdeksi viikoksi varastoon kesätöihin. 

Toki säästäväisyyskin oli kunniassaan. Olisi aika lailla pyöritelty päätä sille omassa lapsuudessani 80-luvulla, että jokaiselle perheenjäsenelle pitää olla oma puhelin, joka vaihdetaan vuoden tai parin välein. Peruselintaso on noussut valtavasti. Sitä myöten normaalin vaatimuskin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan rahan arvo oli ihan toinen. Nykyään kaikki maksaa enemmän. Ennen oli töitä, joita pystyi tekemään ilman koulutusta. Nyt kaikkeen vaaditaan koulutus. Lyhin koulutusvaatimus tarkoittaa että palkkakaan ei ole kummoinen nykyään. Tästä johtuen ihmiset yrittävät kouluttautua, sillä seurauksella että on ylikoulutettuja työttömiä. Kun töitä ei vain yksinkertaisesti ole. Toki voi yrittää työllistyä itse yrittäjänä, mutta nykymaailmassa yrittäjä on täysin lainsuojaton ja se, jolta kaikki kiskovat rahaa. Tästä seuraa se että yrittäjyys ei kannata.

Nyky-yhteiskunta on kierteessä, jossa mikään ei kannata ja silti yritetään saada taloutta ylös ja kannattamaan. 

 

Ei kaikki. Viina ja autot ovat nykyään huomattavasti edullisempia kuin muutama vuosikymmen sitten.

Viinaa keitettiin itse metsässä ja kiljua tehtiin myös, ei maksanut paljon. Myöhemmin oli kotiviinivillitystä. Autoja ei juuri osteltu, traktoreita ja puimureita. Polkupyörillä ajeltiin paikasta toiseen ja talvella suksilla.