Minusta tuntuu, etten ole koskaan kasvanut aikuiseksi. Muita samanlaisia?
Perehdyin juuri hieman skeematerapiaan ja totesin, että siellä se hylätty avuton lapsi oireilee edelleen kaiken taustalla. Ei siis ihme, että usein minusta tuntuukin siltä, etten ole täysin aikuinen vieläkään, näin lähemmäs 40-vuotiaana. Sopeutuminen töiihin tai koulutuksiin on aina ollut vaikeaa. Olen herkästi romahtanut jossain vaiheessa ja kokenut tavalliset arjen pulmat ylitsepääsemättömänä stressinä. Toiset aikuiset ovat aina tuntuneet itseäni vanhemmilta ja kypsemmiltä. Kun istun vaikka palaverissa ihmisten kanssa, minulla on jatkuvasti olo kuin olisin paikan ainut teini. Kun avaan suuni, olen varma, etten vaikuta aikuiselta. Jopa yliopistolla parikymppisten kanssa opiskellessa minusta tuntui yli kolmekymppisenä siltä kuin olisin vanhus valeasussa ja pian kaikki näkevät miten epäkypsä ja typerä olenkaan.
Minua myös pelottavat tavalliset asiat kuten pomolta asioiden kysyminen (ettei hän suutu) ja suoraan puhuminen ihan kenelle vain puolisosta lähtien. Ajatus vastuutehtävistä töissä, asuntolainasta ja ajokortin ajamisesta kauhistuttaa. Minua pelottaa olla yksin kotona ja käydä yleisessä saunassa yksin.
Onko täällä muita, jotka olisivat jotenkin henkisesti keskenkasvuisia vielä tässä iässä? Miten pärjäätte työelämässä, opinnoissa ja yksityiselämässänne?
Kommentit (47)
Kokeilin aikuisuutta. En suosittele. Nolla tähteä.
Lisää tarinoita, lyön veikkaa, että näitä riittää...
Löytyi itseä läheltä menevä aihe. Olen keski-ikäinen mutta koen, että en ole tullut aikuiseksi. Kaikki muutos aiheuttaa stressin. Jos joudun töissä tekemään jotain muuta kuin sitä tuttua, alan stressaamaan jo päiviä ennen. Haluaisin vain olla ja antaa muiden tehdä vaativat asiat ja päätökset. En tiedä mistä tämä johtuu mutta tuntuu, että asia on pahentunut mitä vahemmaksi olen tullut.
Kyse taitaa pikemminkin olla siitä, että sulla on ongelmia itsetunnon kanssa ja jonkin sortin ahdistusongelma.
Varmasti on. On erilaisia pelkotiloja. Esiintyminen jännittää, kaikki uudet asiat. En haluaisi tehdä asioita joista ajattelen, että en osaa varmasti.
Minulla oli samanlainen kokemus aina 40-vuotiaaksi asti. Koin olevani jotenkin epäkypsä ja koin syylkisyyttä siitä. Iän myötä tämä tunne on kadonnut ja ehkä se hieman nyt jopa harmittaa, koska siinä lapseuden kokemuksessa oli myös hyviä puolia.
Ap huomaathan, et tosiaan oo yksin